Kävin katsomassa elokuvan tänään, lisäkseni katsojia oli 10-15. Ei tästä ilmeisesti mikään yleisömenestys ainakaan Suomessa tule, vaikka elokuva mielestäni ihan katsottava onkin.
Elokuva ei ole kovin pelottava ja Lordi-hirviöiden osuudet olisivat saaneet olla suuremmat. Kieltämättä Awan kohtaus alkoi huvittamaan, kirkuva kummitus kun ei oikein enää pelota, pikkulapsena kenties olisi. Kitan kohtauksessa olisi ollut parantamisen varaa, tosin Kitaa ei paljon elokuvassa nähdäkään. OX, Amen ja Mr. Lordi suoriutuvat rooleistaan kohtalaisesti, eniten pidin Mr. Lordin kohtauksesta, vaikka sekään ei mitään pelon tunteita saanut aikaan. KISS- ja Lordi-fanina olen jo tottunut näkemään musiikki- ja keikkavideoilta tätä Gene Simmons / Mr. Lordi -irvistelyä ja karjuntaa.
No, juonta en ala tässä paljastamaan, käykää ihmeessä katsomassa elokuva, jos vähänkin kiinnostaa. Annan elokuvalle 3 tähteä, elokuvassa on erinomaiset lavasteet ja erikoistehosteet, juoni on hieman vajavainen eikä roolihahmotkaan erikoisia ole, mutta loppujen lopuksi elokuva ei juonelta enempää kaipaakaan.
Itselleni jäi elokuvasta "hyvä maku" ja ehdottomasti ostan DVD:n, kun se aikanaan julkaistaan. Tosin Lordi on nimenomaan yhtye, jonka päätehtävä on musiikin levyttäminen ja sen esittäminen, elokuvat ovat ns. "oheistuotteita". Jos Lordi-elokuvia tulee lisää, seuraavan elokuvan ensi-iltaan on vielä aikaa vuosi jos toinenkin. Mutta - ensi syksynä kauppojen hyllyiltä löytyy uusi Lordi-albumi ja Dark Floors-DVD.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos tämä ei ollut mainontaa niin mikä? Tuossa unohtui mainita vielä näyttelijähahmoihin perustuvat sätkynuket sekä DVD:iden julkaisupäivämäärät.
Eiköhän kansa jo ymmärrä teidän surkean rahastusyrityksen. Ja leffahan on tarkoitettu varhaisteineille, vaikka ikäraja olisikin muuta...
Olisitte tehneet vain kertarahastuksen, sitten takas nälkäpalkalla raksalle tai laseja blokkaamaan. Mutta kun ei, Suomalainen perisynti eli ahneus iski :)
Ei Lordi tee musiikkiansa, sarjakuviansa tai elokuviansa rahan takia. Että eipä ole ahneutta.
No huh huh. Ei kukaan tavallinen fooruminkäyttäjä kirjoita tuollaista tekstiä. Onkohan leffan tuotantoyhtiö lahjonut Suomi24:n ylläpitoa ilmaisilla laffalipuilla foorumimainontaa vastaan?