eu:ssa kun on aikaa vetää tietokilpailuja telkkarissa? Ilmeisesti eu hommat on niin vähäisiä etä aika riittää jonninjoutavaan tv juontamiseen.
miksei Lasse Lehtinen
hoida töitään
181122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
vai tienaako vaimo enempi kun äijänkäppyränsä?
Kulkeehan Mikko Alatalokin kansanedustajana vain kitaraa soittamassa.
Lehtinen on niin täynnä itseään että sitä mikään EU kiinnosta on vaan Brysselissä syömässä ja juomassa , kyllähän tämä tiedetään.
Lehtinen työntyy joka tuutista,ettei vaan
unohtuisi.Tämän demarien pääideologin pussit
on tyhjät,sitä samaa rataa aina vain.
Ei ihme että eäkeläisiä vain koko puolue kiinostaa.
Eihän Hänellä ole muuta kuin demarius ja yksinkertaisuus; niillä pärjää EU:kin.
hau hau grrrrrrrr
olen kaukana kepulaisuudesta. Minkälainen punanuttu sinä oikein olet, onko sulla kuumetta?
Sulla on jäänyt jonkin asteinen kepusyndooma päälle, katso että et tukkehdu omaan paskaasi?
samoja typeryyksiä mekaanisesti niin kuin gramofoni. Synapsit kunnossa?
Lasse Lehtinen on solidaarinen
Äärettömän hieno ihminen
Lasse Lehtinen on hyvännäköinen
Toiseks jää Anna-Kaisa Hermunen
Sillä Lasse Lehtinen on Lasse Lehtinen
Kaikki tuntee Lasse Lehtisen
Aurinko armas kuivas satehen
Anteeksi kuinka, Lasse Lehtinen
Lasse Lehtinen on viisikymppinen
Savolainen, mutta silti ihminen
Lasse Lehtinen on mies julkinen
Mutta saunassa vaan pelkkä Lasse Lehtinen
Sillä Lasse Lehtinen on Lasse Lehtinen
Kaikki tuntee Lasse Lehtisen
Aurinko armas kuivas satehen
Anteeksi kuinka, Lasse Lehtinen
Lasse Lehtinen on satakilonen
Siitä huolimatta aina ilonen
Lasse Lehtinen on kautta aikojen
Ollut nimeltään Lasse Lehtinen
Sillä Lasse Lehtinen on Lasse Lehtinen
Kaikki tuntee Lasse Lehtisen
Aurinko armas kuivas satehen
Anteeksi kuinka, Lasse Lehtinen
Sillä Lasse Lehtinen on Lasse Lehtinen
Kaikki tuntee Lasse Lehtisen
Aurinko armas kuivas satehen
Anteeksi kuinka, Lasse Lehtinen
Lasse Lehtinen!
hän on tyhymä ouluun tuli tohtorin hattua hakeen armosta antoivat oisko vilä maksannut
Sitä vartenhan sinne EU:hun mentiin että omat päättäjämme pysyvät ulkopuolisina maamme asioista,kun brysselin isommat herrat ja vahvemmat valtiot nuijii ikävätkin päätökset helposti läpi!
vastaan, niin vetäsen nokkaan, sanos yks ohjaaja
Jonninjoutava koko ketku tannerheimiläinen paskiainen,hyi helvetti että yököttää koko hyypiö.TV..heekö sen yököttävä naama ilmestyy meillä kanava vaihtuu välittömästi,ja luulempa että niin tekee moni muukin.
voisi, kaikista EU-maista valittuina, muodostaa
EU:n n e t t i p a r l a m e n t i n.
Sen tehtävänä olisi direktiivien seuranta.
Esim. sianruokadirektiivin.
- heitetäänkö ruoan jätteet kaatopaikalle kaikissa jäsenmaissa ? Vaikka sianpaskasta voisi tehdä biokaasua, Normaalistihan sika käyttäisi energian metsässä juoksemiseen, eikä siintä haihtuisi paljonkaan kaasua. Nythän on niin, että liikkumaton sika ja ihminen ei käytä ruoasta saamaansa enegiaa, vaan kaatopaikalta haihtuu metaania ilmakehään.
Autoilu voisi tuoda avun tähän pulmaan.
Pelkästään Suomessa on yli 4 miljoonaa moottori-ajoneuvoa, joista reilut 2 miljoonaa on henkilöautoja.
Ruokaostoksia tehtäessä tämä asia huomioitaisiin.
Jos kansallistietäjät toimisivat esimerkkinä - heitä olisi yhtä monta kuin maalla on eurokansanedustajia, jotka toimisivat vertailuryhmänä. Parlamentaarikko Lasse Lehtisen tulisi olla vetäjänä tässä toiminnassa.
vertailussa keskenään.
Se olisi hyvä ja hyödyllinen tv-ohjelma.
kiinni.
olla esillä näkyvästi
aika erikoinen mies minusta, ei vielä oikein aikuinen
haiseva paskaläjä koko äijä