- "Hi, my name is John and I'm a virgin."
- "Hi John!"
Olen 23 vuotias mies ja neitsyt. Se ei kuitenkaan oikeastaan vaivaa minua, johtuen osittain ainakin hyvästä kaveripiiristä ja toisaalta omasta optimistisesta luonteestani. Intissä kerran alokasaikana kun koko tupa oli koolla, ja puhe oli kai seksistä, joku yht'äkkiä kysyi olenko neitsyt. Vastasin että olen, ja seurasi hetkellinen hiljaisuus... (Hyvä minä! Ei selvästikään itsetunto-ongelmia). Oikeastaan se tuli puolivahingossa, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin se että en pelännyt sanoa sitä rehellisesti. Ja ihme kyllä koko armeija-aikana kuulin siitä jälkeenpäin vain yhden epäsuoran huomautuksen, vaikka tuvassa oli muutamakin sellainen jolta sai kyllä kuulla muusta.
En kuitenkaan aivan ymmärrä miksi puhutaan neitsyyden "menettämisestä". Minulle seksi on antamista ja saamista (positiivisessa mielessä), enkä usko ekalla kerrallakaan suinkaan menettäväni mitään, vaan sen sijaan voin aloittaa jotain todella kaunista. Minulla ei myöskään ole mitään periaatteita, kuten "vasta avioliitossa" tai "vasta sen oikean kanssa". Voin kuvitella harrastavani seksiä jonkun "vähemmän tutun" ihmisen kanssa, mutta... silti minusta tuntuu että seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä alue että tuntisin jälkeenpäin jonkinlaista tyhjyyttä jos en voisi silloin nukkua sylikkäin sellaisen ihmisen kanssa jota rakastan. Uskon täysin että seksi on parasta vakituisessa parisuhteessa, mutta toisaalta pelkkä intohimo myös tietää niin hyvin mikä on täydellistä seksiä... silti, se on vain suklaata ilman pähkinöitä.
Mikä minua kuitenkin hieman huolestuttaa on se että en ole myöskään koskaan elänyt parisuhteessa, käynyt treffeillä tai edes suudellut. (Teko?)syynä olivat teini-iässä kotiongelmat, joiden vuoksi en uskaltanut riskeerata sitä mahdollisuutta että tyttöystävä olisi joskus halunnut tulla meille käymään, minkä lisäksi olin jokseenkin ujokin. Nyt tilanne on toisenlainen kun olen muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen muutenkin kasvanut ihmisenä. Monipuolisena ihmisenä uskon että minulla on aivan hyvät mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla, ja joka tapauksessa niin ennakkoluulottomalle ihmiselle jollainen yritän olla, ja jollaisen toivon hänenkin olevan, eivät edellisen kaltaiset puutteet elämänkokemuksessa myöskään merkitse liikaa. Ja antamiseen taipuvaisena ihmisenä uskon seksin tai parisuhteen toimivan oikean ihmisen kanssa loistavasti. Uudet asiat jännittävät aina, mutta en myöskään pelkää uskaltaa ja ylittää itseäni... toivottavasti ;O)
- "You're a virgin?? eeh..."
- "Yeah, so...?"
- "Hi John!"
Olen 23 vuotias mies ja neitsyt. Se ei kuitenkaan oikeastaan vaivaa minua, johtuen osittain ainakin hyvästä kaveripiiristä ja toisaalta omasta optimistisesta luonteestani. Intissä kerran alokasaikana kun koko tupa oli koolla, ja puhe oli kai seksistä, joku yht'äkkiä kysyi olenko neitsyt. Vastasin että olen, ja seurasi hetkellinen hiljaisuus... (Hyvä minä! Ei selvästikään itsetunto-ongelmia). Oikeastaan se tuli puolivahingossa, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin se että en pelännyt sanoa sitä rehellisesti. Ja ihme kyllä koko armeija-aikana kuulin siitä jälkeenpäin vain yhden epäsuoran huomautuksen, vaikka tuvassa oli muutamakin sellainen jolta sai kyllä kuulla muusta.
En kuitenkaan aivan ymmärrä miksi puhutaan neitsyyden "menettämisestä". Minulle seksi on antamista ja saamista (positiivisessa mielessä), enkä usko ekalla kerrallakaan suinkaan menettäväni mitään, vaan sen sijaan voin aloittaa jotain todella kaunista. Minulla ei myöskään ole mitään periaatteita, kuten "vasta avioliitossa" tai "vasta sen oikean kanssa". Voin kuvitella harrastavani seksiä jonkun "vähemmän tutun" ihmisen kanssa, mutta... silti minusta tuntuu että seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä alue että tuntisin jälkeenpäin jonkinlaista tyhjyyttä jos en voisi silloin nukkua sylikkäin sellaisen ihmisen kanssa jota rakastan. Uskon täysin että seksi on parasta vakituisessa parisuhteessa, mutta toisaalta pelkkä intohimo myös tietää niin hyvin mikä on täydellistä seksiä... silti, se on vain suklaata ilman pähkinöitä.
Mikä minua kuitenkin hieman huolestuttaa on se että en ole myöskään koskaan elänyt parisuhteessa, käynyt treffeillä tai edes suudellut. (Teko?)syynä olivat teini-iässä kotiongelmat, joiden vuoksi en uskaltanut riskeerata sitä mahdollisuutta että tyttöystävä olisi joskus halunnut tulla meille käymään, minkä lisäksi olin jokseenkin ujokin. Nyt tilanne on toisenlainen kun olen muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen muutenkin kasvanut ihmisenä. Monipuolisena ihmisenä uskon että minulla on aivan hyvät mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla, ja joka tapauksessa niin ennakkoluulottomalle ihmiselle jollainen yritän olla, ja jollaisen toivon hänenkin olevan, eivät edellisen kaltaiset puutteet elämänkokemuksessa myöskään merkitse liikaa. Ja antamiseen taipuvaisena ihmisenä uskon seksin tai parisuhteen toimivan oikean ihmisen kanssa loistavasti. Uudet asiat jännittävät aina, mutta en myöskään pelkää uskaltaa ja ylittää itseäni... toivottavasti ;O)
- "You're a virgin?? eeh..."
- "Yeah, so...?"
Vastaukset 10
Vanhimmat
On ihmeellistä nähdä ihmisiä jolla on noin herttainen ajattelu tapa, ja viellä rehellisiä itse olen sika ja en ajattle naisia vaan itseäni.
... tuo sun tarinas. Voiko tosiaan tuommosia ihmisiä olla olemassa? Ilmeisesti voi. Mutta tsemppii sulle, että löydät semmosen ihmisen ketä rakastat... mäkin etin koko ajan semmosta... :o) *myös neitsyt*
... kyllä huomannut että maailmassa on todella kaikenlaisia ihmisiä, ja aina on muita joilla on samoja ajatuksia, samoja kokemuksia, ja heitä erottaa vain pieni tila ja aika.
Ja kiitti, toivottavasti säkin löydät etsimäsi :O)
Toivottavasti positiivinen ajattelutapasi riittää. Nimittäin tuo huolestuttaminen ja sitä kautta ahdistuminen oli ensimmäinen askeleeni tiellä joka johti mielenterveyden romahtamiseen (tai ainakin sen myöntämiseen itselle?). Epäilys ja huolestuminen kasvoi ahdistukseksi ja sitten mentiin. Kuitenkin esitit sellaisia rohkeita linjauksia, että sinulla voi olla hyvätkin mahdollisuudet selvitä. Ehkä muut ovat yleensä kestävämpiä kuin minä, mutta aina haluan varoittaa. Ole rohkea ja suosittelen tekemään lieviä aloitteita. Älä jää passiiviseksi.
Onnea.
>>Toivottavasti positiivinen ajattelutapasi riittää. Nimittäin tuo huolestuttaminen ja sitä kautta ahdistuminen oli ensimmäinen askeleeni tiellä joka johti mielenterveyden romahtamiseen (tai ainakin sen myöntämiseen itselle?). Epäilys ja huolestuminen kasvoi ahdistukseksi ja sitten mentiin. Kuitenkin esitit sellaisia rohkeita linjauksia, että sinulla voi olla hyvätkin mahdollisuudet selvitä. Ehkä muut ovat yleensä kestävämpiä kuin minä, mutta aina haluan varoittaa. Ole rohkea ja suosittelen tekemään lieviä aloitteita. Älä jää passiiviseksi.>>
En tiedä, ihmiset ovat erilaisia. En tiedä miksi jaksan silloin kun on vaikeaa, ehkä en osaa olla jaksamattakaan, ehkä siksi että tiedän että on ihmisiä jotka rakastavat ja välittävät minusta, ehkä siksi että itse rakastan, ehkä siksi että nautin lämpimästä tuulesta ennen sadetta, en tiedä, mutta toivon että sinäkin jaksat ja kaikki osuu jälleen elämässäsi kohdalleen tavalla tai toisella.
Ja kiitos neuvoista, elämässä en todellakaan halua jäädä passiiviseksi.
>>En tiedä, ihmiset ovat erilaisia. En tiedä miksi jaksan silloin kun on vaikeaa, ehkä en osaa olla jaksamattakaan, ehkä siksi että tiedän että on ihmisiä jotka rakastavat ja välittävät minusta, ehkä siksi että itse rakastan, ehkä siksi että nautin lämpimästä tuulesta ennen sadetta, en tiedä, mutta toivon että sinäkin jaksat ja kaikki osuu jälleen elämässäsi kohdalleen tavalla tai toisella.
Vasta tässä vaiheessa huomasin, että olin jälleen jättänyt lähes tärkeimmän kommentin kirjoituksestani: "Tietysti jokainen ihminen on yksilö, ja toiset kestävät asioita aivan eri lailla kuin toiset". Mutta tietysti tuollainen tärkeä huomautus oli jäänyt pois. Joskus ei edes ymmärrä joidenkin tapaa ja kykyä ajelehtia suhteesta toiseen. Kyllä sitä nyt jaksaa, kun uhrasi tulevaisuuden saadakseen tämän hetken haltuun. Mutta se lasku on kova, ja eräpäivä lähestyy sekunti sekunnilta. Tähän menisi paljon tilaa jotta selittäisi oman tilansa. Ja kun sen vielä jotenkin pystyisi selittämään ymmärrettävästi, mutta se lienee mahdotonta jos ei itsekään asiaa ymmärrä.
Ja kiitos neuvoista, elämässä en todellakaan halua jäädä passiiviseksi.
En minäkään halunnut. Olen vain kiinnittänyt huomion siihen, että moni luottaa aikaan. Silloin joutuu helposti siihen oravanpyörään, että ei uskalla lähestyä muita kun ei ole kokemusta ja kokemustahan ei tule ilman yrityksiä. Tietysti täytyy vielä tarkkailla halukkuuttaan ja aktiivisuuttaan. En tiedä miten muilla, ja kuinka pahasti ainoa hirvittävä seksuaalinen kokemukseni vaikutti, mutta ainakin minulla halut (jopa huomattavasti fyysinen) on laskenut vuosien mittaan. Nainen pelottaa, ja osittain jopa on vastenmielinen ajatus. Joskus riittäisi, kun olisi joku jonka kanssa vain olla... Hmmm... täytyy puhua tästä ensi kerralla psykologin kanssa. Tiedän, ettei muilla mene lähellekään niin heikosti kuin minulla, ja ne joilla menee, ne kestävät tämän. Onnea kaikille.
>>Onnea kaikille.>>
Sitä samaa vielä kerran.
Hei, olen *****, 20-vuotias neitsyt. Välillä tuntuu, että olen yksin, sillä "julkisesti" en ole asiasta koskaan puhunut. Tällä palstalla ensimmäiseksi ihastutti Cruelin kirjoitus ja nyt samanhenkisiä ajatuksia esitti ko. herra. Molemmat vielä miespuolisia, hmm... Etenkin teidän avoimuutenne sykähdytti. Itse en ole puhunut asiasta edes läheisimpieni kanssa, mikä osaltaan vaivaa minua. Tuntuu, että he eivät todella tunne minua ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi asiasta on puhua. Jonkinlaiset häpeäntunteet ovat joskus päällimmäisenä, mutta sisimmässäni asia ei vaivaa minua. Tämä maailma vain saa pään joskus kääntymään... Enemmän kuin neitsyydestä irrottautumista, kaipaan..., niin, rakkautta.
Tarinani kerroin pääpiirteissään jo aiemmin ja se on hyvin samanlainen kuin teidän. Minäkään en ole seurustellut, edes suudellut, enkä rakastanut koskaan. Teini-iän ihastumisia kun ei lasketa... Tuntuu, että minusta puuttuu jotain oleellista, annettavaakin kun olisi niin paljon. En odota Sitä Oikeaa, mutta Sitä Sopivaakaan (eikä sopivaa tilannetta) ei ole osunut kohdalle. Kumppanin löytäminen tuntuu olevan aika pirun vaikeaa... Välillä ihmettelen, mistä ihmeestä "kaikki aina" löytävät tyttö- ja poikaystävänsä??? Myönnän, että olen aika kranttu, mutta minulla tuntuu olevan myös aika huono tuuri. Ihmiset, joita olen tavannut, ovat olleet ajatusmaailmaltaan liian erilaisia tai kaivanneet vain yhden illan seuraa. Enkä ole tuntenut itseäni sopivaksi ihmiseksi heille, en ole se, mitä he kaipaavat. Pari kertaa myös pelkkinä ystävinä pitämäni pojat olisivat halunneet enemmän, ja kieltävät vastaukset karkottivat heidätkin liian kauas. Esimerkiksi. En kuvittele olevani parempi ihminen kuin muut, en ole ylimielinen narttu. En ole kovinkaan ujo, mutta siinä määrin vanhanaikainen, että minun on vaikea tehdä aloitetta. Ja silloin jää helposti yksin, tiedän. Tiedän myös, mitä haluan. Ja haluaisin Hänet, tai jonkun heistä, pian elämääni. Optimistisesti uskon, että hän on siellä jossain. Mutta itseäni en välttämättä Hänelle "säästä". Elän elämäni parasta aikaa, kuulemma. Olen nuori, vapaa, aikuinen (?), pesästä jo lentänyt, opiskelun aloittanut, onnellinen... Mutta jotain puuttuu.
>>Itse en ole puhunut asiasta edes läheisimpieni kanssa, mikä osaltaan vaivaa minua. Tuntuu, että he eivät todella tunne minua ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi asiasta on puhua.>>
Omissa läheisimmissä ystävissäni hyvä puoli on mm. juuri se että he eivät utele eivätkä ihmettele. Asiasta ei ole koskaan satuttu varsinaisesti puhumaan, mutta sillä ei myöskään ole minkäänlaista arvottavaa merkitystä.
>>Jonkinlaiset häpeäntunteet ovat joskus päällimmäisenä, mutta sisimmässäni asia ei vaivaa minua. Tämä maailma vain saa pään joskus kääntymään... Enemmän kuin neitsyydestä irrottautumista, kaipaan..., niin, rakkautta.>>
Itse en osaa hävetä sitä, vaan jos tunnen että minua yritetään pakottaa johonkin muottiin, ryhdyn vaistomaisesti vastustamaan sitä. Mutta niin, itsekin kaipaan enemmän jotakuta jonka kanssa jakaa elämän syvällisemmin kuin uskallan edes parhaiden ystävieni kanssa.
>>Tarinani kerroin pääpiirteissään jo aiemmin ja se on hyvin samanlainen kuin teidän. Minäkään en ole seurustellut, edes suudellut, enkä rakastanut koskaan. Teini-iän ihastumisia kun ei lasketa...>>
Itse olen ihastunut elämäni aikana, hmm... viisi kertaa. Ensimmäisen kerran 10-vuotiaana ja viimeksi toissakesänä. Jostain syystä näytän ihastuvan aina muutaman vuoden välein, joten pian se saattaa taas olla edessä, ehkä tällä kertaa... :O) Olen kyllä ollut muulloinkin kiinnostunut, ja muutkin ovat muulloinkin olleet enemmän tai vähemmän kiinnostuneet, mutta vain harvoin olen todella ollut ihastunut. Mutta eihän se tietysti rakkautta ole, vaikka onnellisuutta, itkua, haikeutta ja hetkellisiä (tai pari viikkoa kestäviä) mielenhäiriöitä siitä onkin seurannut.
>>Tuntuu, että minusta puuttuu jotain oleellista, annettavaakin kun olisi niin paljon. En odota Sitä Oikeaa, mutta Sitä Sopivaakaan (eikä sopivaa tilannetta) ei ole osunut kohdalle.>>
Emode.comin What Are You Looking For In A Relationship? testi kuvaili mielestäni todella osuvasti omaa Oikeaani:
"Best Friend
There are many different ways to look at relationships, but for you, finding a best friend, the one person you share everything with, is the most important. Some people focus more on the romantic image of a soul mate to last the span of time, but you probably prefer the reality of making the most of every moment of every day. And who better to live those moments with than someone who's true blue through and through?
The ideal match for you is probably someone who can anticipate the next word out of your mouth and who laughs at the punch line before you even tell it. Chances are it's important to you that they'd expand your circle of friends, introduce you to new places, faces, and experiences, too. Whether this relationship is here for the short- or the long- term, you're a take-it-as-it-comes kind of person, with few expectations or fairytales to live up to. You'd take your constant companion and trusted secret-keeper over a fairy princess or Prince Charming, any day. Whether you realize it or not, there's someone out there who feels the same way about you. Like you, that someone is looking for the one person to be their best friend - both in the bedroom and out."
>>Kumppanin löytäminen tuntuu olevan aika pirun vaikeaa... Välillä ihmettelen, mistä ihmeestä "kaikki aina" löytävät tyttö- ja poikaystävänsä???>>
Kai se vaatii joko hyvää onnea tai kovaa työtä, mutta sen oikean/sopivan ihmisen olemassaolo lienee vain väistämätöntä. Sen sielun jonka pyhä bodhisattva leikkasi kahtia ja putkautti maan pinnalle suurella ja ihmeellisellä inkarnaatiokoneellaan, kahdessa eri ruumiissa ja kiinalaisilla käyttöohjeilla...
>>Ihmiset, joita olen tavannut, ovat olleet ajatusmaailmaltaan liian erilaisia tai kaivanneet vain yhden illan seuraa. Enkä ole tuntenut itseäni sopivaksi ihmiseksi heille, en ole se, mitä he kaipaavat.>>
Minun tapauksessani taas ne joiden kanssa olen tullut toistaiseksi parhaiten juttuun asuvat vieraalla maalla kaukana...
>>Elän elämäni parasta aikaa, kuulemma. Olen nuori, vapaa, aikuinen (?), pesästä jo lentänyt, opiskelun aloittanut, onnellinen... Mutta jotain puuttuu.>>
Tähän ei ole mitään lisäämistä.
Mutta toivottavasti sinäkin löydät sen puuttuvan jonkin :O)
Sie oot mies!
Mihin tollaset täydelliset miehet on oikein kadonneet, kaikki vaan haluaa koko ajan eika mieti kokonaiskuvaa.Miten sitä voi loukata toista tahtomattaan, ilman että edes itse huomaa.
Kannatan linjaasi!