Peugeot putosi top-tenistä.

Koska tämä on sattunut aikaisemmin? Siitä saattaa olla yli 20 vuotta. Vaikka Peugeotilla on mahdollisuus ohittaa Nissan ja Citroen jo helmikuun rekisteröintitilastoissa, niin kilpailu markkinasijoituksista tulee olemaan armoton.

Syitä on useita. Osa on menettänyt uskonsa merkin laatuun, osa taas ei pidä siitä, että 308 on kuin suurennettu painos 207:stä. Mihin on kadonnut kaikki rohkeus? Jos 407 sai palautetta liiallisesta uskaliaisuudesta ulkonäkönsä suhteen, niin pitikö nyt lähteä päinvastaiselle linjalle? Renault on sortunut samaan virheeseen. Uusi Laguna saattaa olla hyvä auto, mutta suunnittelijat ovat tehneet sen keulasta niin persoonattoman, että auto saattaa jäädä liikkeeseen seisomaan vain siksi, ettei kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota.

Lisäksi pientä huomautettavaa Peugeot-myyjille varsinkin pääkaupunkiseudun eräässä liikkeessä. Kun jokuset ihmiset vaivautuivat tulemaan katsomaan ensiesittelyn yhteydessä uutta 308:aa, niin myyjät eivät reagoineet millään tavalla asiaikkaisiin, vaan jatkoivat omaa hauskanpitoaan ikäänkuin olisivat viettäneet vapaa-aikaa. Erään rouvan kuulin sanovan miehelleen. "Mennään pois, ei meitä täällä palvella!"

Jos myyntityöskentely jatkuu yhtä innokkaana, niin Peugeotin alamäki vauhdittuu entisestään ja leijona-vaihtoautot lisääntyvät muiden merkkien myymälöissä.

En silti toivoisi näin tapahtuvan, sillä Peugeot on sympaattinen automerkki, jonka parissa olen viettänyt pitkät tovit. Joten ottakaa itseänne niskasta kiinni Peugeot-myyjät, tehkää miehen tai naisen työ ja myykää autoja silloin kun joku niitä haluaa!
61168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

407 kun tuli markkinoille, niin pidin kovasti tästä isosta leijonan kidasta keulassa, näytti jotenkin urheilulliselta ja agressiiviselta. Ilmeisesti positiivista palautetta tullut muualtakin, koska tämän jälkeen facelift 307, 207 ja uusi 308 jne. samalla keulailmeellä.
Itseasiassa esim 207:aa ja 307/308 ei edes kaukaa katsottuna erota kunnolla edes toisistaan.
Voiskohan tässä olla jo kyse kyllästymisestä, koska kaikki mallit rupeavat näyttämään samalta.
Uuden pösö mallin tullessa ulos koetaan se jotenkin jo ennestään tuttuna neutraalina. Ei herätä enää kiinostusta. Tässä oma mielipiteeni. tiedä mitä muut on mieltä?
Mutta omasta mielestä pösöt on kyllä ihan ok:n näköisiä autoja. Esim. citikat eikä rellut mielestäni ole muotoilultaan samaa tasoa. Makuasioita tietenkin. Mutta siis uusia "muotteja" pösöille kuitenkin kaipaisin...

Äänestä

Peugeotissa liian pieni maavara.

Äänestä

käydä syvällisiäkin pohdintoja, mutta raaka tosiasia on se, että Peugeot 308:aa ei ole saatu Suomen toimituksiin riittävästi eikä toivotulla nopeudella, Keski-Eurooppa on etusijalla. Euroopassa 308:aa myytiin syksyllä parissa kuukaudessa runsaat 100 000 kpl ja vasta kun kevään aikana Euroopan tärkeimpien markkinoiden myynti ylittää 500 000 kpl toimituksia mm. Suomeen lisätään. Jo tässä vaiheessa Suomessa myydytkin runsaat 400 kappaletta toimitetaan kun saadaan ja nyt kauppoja tekevät saavat autonsa vasta alkukesästä eivätkä ne näy siksi tilastoissa. Peugeot 307 on jäämässä pois valikoimasta.
Vuonna 2007 Peugeot 207 oli Euroopan myydyin automalli.

Äänestä
  • Ostin 308 ja toimitusaika on 2vko. Mitä ei saa ???

    Äänestä

  • 3088 kirjoitti:

    Ostin 308 ja toimitusaika on 2vko. Mitä ei saa ???

    lisää varusteita ja erikoisempaa väriä tai sellainen versio, jota ei ole varastossa tai maahantuojan varaamana tulossa Suomeen. Toimitusaika 3 - 4 kuukautta. Esittelyautoja saattaa saada hyvinkin nopeasti.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


k.k.kujanpaa kirjoitti:

Koska tämä on sattunut aikaisemmin? Siitä saattaa olla yli 20 vuotta. Vaikka Peugeotilla on mahdollisuus ohittaa Nissan ja Citroen jo helmikuun rekisteröintitilastoissa, niin kilpailu markkinasijoituksista tulee olemaan armoton.

Syitä on useita. Osa on menettänyt uskonsa merkin laatuun, osa taas ei pidä siitä, että 308 on kuin suurennettu painos 207:stä. Mihin on kadonnut kaikki rohkeus? Jos 407 sai palautetta liiallisesta uskaliaisuudesta ulkonäkönsä suhteen, niin pitikö nyt lähteä päinvastaiselle linjalle? Renault on sortunut samaan virheeseen. Uusi Laguna saattaa olla hyvä auto, mutta suunnittelijat ovat tehneet sen keulasta niin persoonattoman, että auto saattaa jäädä liikkeeseen seisomaan vain siksi, ettei kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota.

Lisäksi pientä huomautettavaa Peugeot-myyjille varsinkin pääkaupunkiseudun eräässä liikkeessä. Kun jokuset ihmiset vaivautuivat tulemaan katsomaan ensiesittelyn yhteydessä uutta 308:aa, niin myyjät eivät reagoineet millään tavalla asiaikkaisiin, vaan jatkoivat omaa hauskanpitoaan ikäänkuin olisivat viettäneet vapaa-aikaa. Erään rouvan kuulin sanovan miehelleen. "Mennään pois, ei meitä täällä palvella!"

Jos myyntityöskentely jatkuu yhtä innokkaana, niin Peugeotin alamäki vauhdittuu entisestään ja leijona-vaihtoautot lisääntyvät muiden merkkien myymälöissä.

En silti toivoisi näin tapahtuvan, sillä Peugeot on sympaattinen automerkki, jonka parissa olen viettänyt pitkät tovit. Joten ottakaa itseänne niskasta kiinni Peugeot-myyjät, tehkää miehen tai naisen työ ja myykää autoja silloin kun joku niitä haluaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu