Itse olen ollut stressaantunut syksystä, kun menetin tuttuni. Pelkään välillä kun äitini lähtee töihin, että mitä jos jotain sattuu. Samoin isästäni, jota näen silloin tällöin. Minulle on tullut jonkinlainen tarve yrittää parantaa asioita, elää niin hyvin kuin mahdollista kun tajusin menetyksen kautta että mitä vaan voi sattua koska vaan. Jouluna aloin murehtia tämän menehtyneen ihmisen perhettä, kuinka he voivat jne. ja koko loma meni ahdistuksen kanssa painiessa, jota itsekin pelästyin (koskaan ei ole ollut useamman päivän kestävää). Kävin lääkärissä, joka sanoi että normaalia on. Vielä on kuitenkin käsien vapinaa ja palan tunnetta kurkussa/kurkun lievää turvotuksen tunnetta ajoittain, pala kurkussa kuitenkin ollut jonkin aikaa joka päivä, helpottanut kummminkin koko ajan. Yritän ajatella asioita positiivisesti ja olla murehtimatta, ja on olo parempaan päin varmaan menossa. Nuorisoneuvolassa kävin toisen asian takia, ja terveydenhoitaja sanoi että psykologilla voisi käydä puhumassa muutaman kerran. En ole kuitenkaan vielä päättänyt että menenkö... Olen alkanut tämän ahdistuksen myötä jännittämään asioita enemmän, koulujuttuja lähinnä. Kohtalotovereita täältä varmasti löytyy, en kuitenkaan usko että tämä täysin paniikkihäiriötä olisi, koska oireita ei ole tullut täysin yhtäkkiä muulloin, kun tänään käsien vapina. Pientä stressiä tosin on tänäänkin ollut mutta.. Huonosti on ajatkin kun psykologille pitää aika varata niin että on tunti päälle enkä haluaisi olla pois..
Paniikkihäiriön alkua/lievä muoto
jjpp--
2675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joulun aikaan oli oireina seuraavat:
-kurkun turvotus/pala kurkussa
-käsien vapina
-levottomuus
-sydämen tykytys
-itkuisuus
-haluttomuus
-hajamielisyys
-masentuneisuus
Nyt oireina:
-käsien vapina paikoitellen
-kurkun turvotus/pala kurkussa (ei niin paha kuin aiemmin)
-lievä hajamielisyys, silloin tällöin masentuneisuus
Olen puhunut äidilleni ja ystävälleni, mutta en halua heitäkään kuormittaa koko ajan ongelmillani, enkä usko että he kuitenkaan täysin ymmärtävät tätä kun eivät itse ole kokeneet. Täytyy siellä psykologilla varmaan pyörähtää, vaikken välttämättä täysin syytä näihin oireisiin tiedäkään. Tuntuu vaan niin sekavalta. Puhuminen kuitenkin auttaa. Olen vain luonteeltani niin itsepäinen ja haluan itse selvitä asioista. Kiitos jos joku viitsi lukea tämän. :)
Minusta sinun oireesi liittyvät ahdistuneisuuteen. On normaalia, että ihminen tuntee itsensä joskus ahdistuneeksi, mutta kun se on sinua alkanut suuresti häiritsemään, kehottaisin varaamaan sen ajan psykologilta. Silloin voisitte yhdessä miettiä, mistä tuntemuksesi voisivat johtua. Ei sinun tarvitsekaan valmiiksi tietää, mistä oireesti tulee. Psykologin luona voit kertoa ajatuksiasi ja pelkojasi. En tiedä, kuinka vanha olet,mutta ilmeisesti opiskelet. Opiskelujen sujumisen ja oman itsesi kannalta varaisit sen ajan psykologilta, vaikka se osuisi tuntien päälle.