Sotien jälkeisen poliittisen historian painolasteista olisi mielestäni jo aika pyrkiä aktiivisesti irti.
Keskustalla on tähän ainutlaatuiset mahdollisuudet tulevissa kunnallisvaaleissa, jos keskustan perinteiset äänestäjät - varsinkin nuoret, joiden joukossa keskusta on kasvattanut kannatusosuuttaan - ymmärtävät globaalin maailmantalouden, EU:n liittovaltiokehityksen ja kotimaisen vapaan markkinatalouden periaatteet.
Historiallisestihan keskusta on aina taistellun kommunismia ja sosialismia vastaan, periaatteessa siis vapaan kilpailun ja markkinatalouden puolella yksipuoluediktatuuria ja sosialismia vastaan. Poikkeuksena voi nähdä vain sen, että yksityisomistuksen puolustaminen on jäänyt maaomaisuuden puolustamisen tasolle; teollisuudesta ei aina ole ollut niin väliä.
Kekkosen aikana keskusta tosin antoi ostaa tukensa SKDL:lle ja kommunisteille, kun Kekkonen piti uolen maataloustuista, mikäli keskusta meni hallituksiin SDP:n opposition (Skogilaisten "ottopoikinen") ja kommunistien kanssa syrjäyttäen SDP:n "asevelisosialistit", muka neuvostovastaisina.
Valtaosa silloisen maalaisliiton, nykyisen keskustan ydinjoukoista toki tiesi, että Kekkonen rakensi omaa valtaansa yhdessä Tehtaankadun "puoluekanavan" kanssa toimimalla johdonmukaisesti niin, että kekkosvastaisuus leimattiin neuvostovastaisuudeksi.
Onneksi keskusta ei tähän kansalaisten kahtiajakoon kokonaisuutena koskaan mennyt, vaan aatteellinen siipi keskustassa pysyi uskollisena länsimaiselle talouskäsitykselle, mihin EU:kin pohjaa toimintansa.
Nyt, kun Neuvostoliittoa ei ole ollut enää 15 vuoteen eikä siitä suunnasta ole edes 25 vuoteen enää pyritty vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan niin, että Suomesta tehtäisi "lännelle" esimerkki kuinka sosialismi ja kapitalismi voivat elää keskinäisessä ystävyydessä, niin keskusta on tulevissa unnallisvaaleissa historian painolasteista vapaa.
Nyt on keskustalla mahdollisuus jatkaa kuntatasolla sitä menestyksellistä ja maltillista keskustaoikeistolaista, sinivihreää poloitiikkaa, joka koko ajan vaurastuttaa Suomes, vaikka teollisuuden rakennemuutokset ja monikansallistuneiden suuryhtiöiden kokemat markkinahäiriöt tuottavatkin tilapäistyöttömiä ja aiheuttavat toimenpiteiden tarvetta kokonaan uudenlaisten työpaikkojen luomiseen.
Keskusta voi edelleenkin luottaa kokoomuksen tukeen siinä, että myös maaseutu työllistyy pk-yrittäjyyden kautta ja etenkin uusilla matkailualoilla, kun SDP - ajettuaan pian kommunisteistakin vasemmalta ohi - on keskittynyt puhtaasti suurteollisuuden eliittityöntekijöiden saatvutettujen etujen säilyttämiseen.
Keskusta ja kokoomus edustavat nyt yhdessä sitä edistyksellistä, uutta luovaa innovatiivisuutta ja koko kansan hyvinvoinnin kasvattamista, minkä NL:on propagandaan 60-70-luvuilla hurahtanut vasemmisto on täysin hukannut.
Toivotan keskustalle onnea kunnallisvaaleissa. SDP:n valta ei maaseudulla eikä maaseutukaupungeissa kasva, jos keskusta ei anna. Suurissa kaupungeissa vallan ottavat kokoomus ja vihreät, kun SDP:n ja etenkin vasemmistoliiton alamäki jatkaa pysyvää syöksyään.
Keskustalla on tähän ainutlaatuiset mahdollisuudet tulevissa kunnallisvaaleissa, jos keskustan perinteiset äänestäjät - varsinkin nuoret, joiden joukossa keskusta on kasvattanut kannatusosuuttaan - ymmärtävät globaalin maailmantalouden, EU:n liittovaltiokehityksen ja kotimaisen vapaan markkinatalouden periaatteet.
Historiallisestihan keskusta on aina taistellun kommunismia ja sosialismia vastaan, periaatteessa siis vapaan kilpailun ja markkinatalouden puolella yksipuoluediktatuuria ja sosialismia vastaan. Poikkeuksena voi nähdä vain sen, että yksityisomistuksen puolustaminen on jäänyt maaomaisuuden puolustamisen tasolle; teollisuudesta ei aina ole ollut niin väliä.
Kekkosen aikana keskusta tosin antoi ostaa tukensa SKDL:lle ja kommunisteille, kun Kekkonen piti uolen maataloustuista, mikäli keskusta meni hallituksiin SDP:n opposition (Skogilaisten "ottopoikinen") ja kommunistien kanssa syrjäyttäen SDP:n "asevelisosialistit", muka neuvostovastaisina.
Valtaosa silloisen maalaisliiton, nykyisen keskustan ydinjoukoista toki tiesi, että Kekkonen rakensi omaa valtaansa yhdessä Tehtaankadun "puoluekanavan" kanssa toimimalla johdonmukaisesti niin, että kekkosvastaisuus leimattiin neuvostovastaisuudeksi.
Onneksi keskusta ei tähän kansalaisten kahtiajakoon kokonaisuutena koskaan mennyt, vaan aatteellinen siipi keskustassa pysyi uskollisena länsimaiselle talouskäsitykselle, mihin EU:kin pohjaa toimintansa.
Nyt, kun Neuvostoliittoa ei ole ollut enää 15 vuoteen eikä siitä suunnasta ole edes 25 vuoteen enää pyritty vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan niin, että Suomesta tehtäisi "lännelle" esimerkki kuinka sosialismi ja kapitalismi voivat elää keskinäisessä ystävyydessä, niin keskusta on tulevissa unnallisvaaleissa historian painolasteista vapaa.
Nyt on keskustalla mahdollisuus jatkaa kuntatasolla sitä menestyksellistä ja maltillista keskustaoikeistolaista, sinivihreää poloitiikkaa, joka koko ajan vaurastuttaa Suomes, vaikka teollisuuden rakennemuutokset ja monikansallistuneiden suuryhtiöiden kokemat markkinahäiriöt tuottavatkin tilapäistyöttömiä ja aiheuttavat toimenpiteiden tarvetta kokonaan uudenlaisten työpaikkojen luomiseen.
Keskusta voi edelleenkin luottaa kokoomuksen tukeen siinä, että myös maaseutu työllistyy pk-yrittäjyyden kautta ja etenkin uusilla matkailualoilla, kun SDP - ajettuaan pian kommunisteistakin vasemmalta ohi - on keskittynyt puhtaasti suurteollisuuden eliittityöntekijöiden saatvutettujen etujen säilyttämiseen.
Keskusta ja kokoomus edustavat nyt yhdessä sitä edistyksellistä, uutta luovaa innovatiivisuutta ja koko kansan hyvinvoinnin kasvattamista, minkä NL:on propagandaan 60-70-luvuilla hurahtanut vasemmisto on täysin hukannut.
Toivotan keskustalle onnea kunnallisvaaleissa. SDP:n valta ei maaseudulla eikä maaseutukaupungeissa kasva, jos keskusta ei anna. Suurissa kaupungeissa vallan ottavat kokoomus ja vihreät, kun SDP:n ja etenkin vasemmistoliiton alamäki jatkaa pysyvää syöksyään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vasemmisto on saatava syrjään maanlaajuisesti myös kuntatasolla.
Sehän pyrkimyksesi on.
Se, että politiikan tavoitteena olisi jonkin puolueen tai henkilön syrjäyttäminen on juuri sellaista menneen ajan painolastia, josta olisi hyvä päästä eroon. Tuollaisesta vaalikampanjoinnista en minä ainakaan paljoa välitä.
Minun mielestäni riittää, että äänestäjät katsovat tulevaisuuteen eikä menneisyyteen ja tekevät itsenäisiä äänestyspäätöksiä tulevaisuuden hyvinvoinnin hyväksi ilman menneisyyden asenteellisia riippakiviä.
Sosialidemokraattien kohdalla tilanne on hieman hankala kommentoitavaksi, kun ei ole tiedossa palaako puolue aiemmalle tulevaisuushakuiselle linjalleen, jolla se oli Lipposen puheenjohtajakaudella vai jääkö se nyhräämään heinäluomalaista ay-politiikkaa.
Oletukseni SDP:n alamäestä perustuu pelkästään jälkimmäisen vaihtoehdon toteutumiseen, koska se näyttäisi nyt todennäköisimmältä, kun Heinäluomalle ei löydy Tuomiojaa kummoisempaa haastajaa.
Kannatusluvuista voi näin päätellä! Nuoret eivät halua kannattaa taantumusta ja eikä vanhemmatkaan yhtään sen enempää.
Punaiset yhteiskuntamallikokeilut ovat romahtaneet kuin korttitalot pienimmästäkin töytäisystä. Sortuvat myös omaan mahdottomuuteensa, jos töytäisyä ei tule.
...yhteinen pyrkimys. SDP on kuuluttanut halunsa jyrätä itsensä maan vahvimmaksi kuntapuolueeksi. Heinäluoma on antanut ymmärtää siihen pyrittävän kaikkia keinoja käyttäen. SDP:n notkahdus alaspäin johtuu kuulemma pelkästään puna-agitaation hiljenemisestä joulutauon ajaksi. Odotettavissa onkin agressiivisen kampanjan käynnistäminen keskustaoikeiston lokaamiseksi syksyn malliin. Keskustan ja Kokoomuksen on pidettävä yhdessä huoli siitä, että keskustaoikeistolainen valoisa optimismi ja usko tulevaisuuteen säilyy Suomen kansan keskuudessa.
http://www.paasikivi-seura.fi/paasikivenlinja.htm
Paasikivi torjui Neuvostoliiton ja valvontakomission pyrkimykset vaikuttaa Suomen sisäpolitiikkaan, mm. hallituksen kokoonpanoon ja persidentin valintaan parlamentarismin avulla. Paasikivi ilmoitti aina suostuvansa NL:on vaatimuksiin ainoastaan, jos sille saa eduskunnan tuen. Usein Paasikivi torjui vaatimukset sanoan, että niille ei ole mahdollista saada eduskunnan tukea missään olosuhteissa.
Tuolloin NL pyrki tekemään Suomesta maailmanlaajuisen esimerkin siitä, miten kommunismi ja kapitalismi voivat elää ystävyydessä eikä painostanut Paasikiveä, kun Paasikivi oli parlamentarismissaan sitkeä ja pelasi usein myös aikaa.
NL:olla ei tuolloin ollut varaa ryhtyä näkyviin painostustoimiin, koska juopa kommunismin ja länsimaiden välillä syveni ja leveni rajusti sen seurauksena, mitä Unkarissa, Tsekkoslovakiassa ja Baltian maissa tapahtui, kun kommunistit kaappasivat vallan ja liittivät aiemmin itsenäiset valtiot kansandemokratioiksi NL:on yhteyteen teloittaen kaikki kommunismille vihamieliset poliitikkonsa.
Tätä NL ei voinut tehdä Suomessa, kiitos Paasikiven ja tannerilaisten asevelisosialistien, jotka ryhtyivät heti sodan päätyttyä torjumaan kommunistien valtapyrkimyksiä sekä politiikassa että ay-liikkeessä ja TUL:ssa.
Kekkosen aikana tilanne valitettavasti muuttui, ja siitä painolastista Suomessa olisi hyvä päästä eroon. Kekkonenhan ryhtyi suoraan yhteyteen NL:on kanssa eikä koskaan turvautunut parlamentarismiin NL:oa kohtaan, vaan rakemsi itselleen oman henkilökohtaisen luottamuskanavan, johon hän sitten sovitti parlamentarismiin peukaloimalla suomalaista sisäpolitiikkaa niin kuin Moskova kulloinkin halusi.
Paasikiven linja on ok, mutta Kekkosen linja ei ole.
Nyt Suomi on YK:n jäsen (aiemmasta NL:on vastustuksesta huolimatta) ja myös EU:n jäsen.
Meillä ei ole enää painolastinamme mitään sellaista erityissuhdetta Venäjään, josta saimme Neuvostoliiton aikana kärsiä. Nyt voimme toimia täysin itsenäisesti ja tehdä omat sisäiset ja myös ilkopoliittiset päätöksemme niin kuin itse hyväksi näemme.
Tämänkin on keskustan kannattajien enemmistö jo mmärtänyt.
Paasikivi kirjoitti maaliskuussa 1945: "Nyt suoritettavissa vaaleissa olisi eduskuntaan saatava, viime vuosina erheellisessä politiikassa kulutettujen tilalle, uusia voimia, joilla ei ole menneisyyden painolastia harteillaan, vaan jotka avokatseisesti ja ennakkoluulottomasti voivat käydä käsiksi edessä oleviin uusiin tehtäviin"
Dagens Nyheterin haastattelussa 31.7.1955 Paasikivi sanoi: "Vaikkakaan se (historia) ei aina toista niin kuin ennen maailmassa uskottiin, tosiasia on kuitenkin, että kaikki ne aseelliset selkkaukset joihin Suomi on viimeisten 250 vuoden aikana on sotkeutunut Venäjän kanssa, ovat päättyneet maallemme onnettomasti, kun sen sijaan olemme onnistuneet saavuttamaan koko joukon arvokkaita tuloksia kohdatessamme venäläiset neuvottelupöydässä. Historiassamme kynä on saanut korjata mitä miekka on lyönyt rikki"
Paasikiven linjan ja Kekkosen linjan ero tuli esiin jo edellä, mutta kerrataan se vielä:
Paasikivi asetti suomalaisen parlamentarismin (eduskunnan ja hallituksen) aina itsensä ja NL:on tahdon väliin.
Kekkonen ohitti jo pääministerinä jopa Paasikibvenkin suorilla "suhteillaan" ja presidenttinä hän työnsi hallitukset ja eduskunnat täysin taka-alalle halussaan henkilöidä ulkopolitiikka vain itseensä.
"Kekkoslovakia" oli täysin eri asia kuin Paasikiven linja, vaikka tulokset toki pitivät meidät itsenäisinä ja sallivat myös vähittäin tapahtuneen integroitumisen länteen, kun NL näki, ettei kommunismi saa missään oloissa Suomessa valtaa, vaan NKP:n (käytännössä KGB:n) on luotava kanavat kaikkiin puolueisiin saadakseen Kekkoselle tukea "radikaalista oikeistosta".
Kekkosen linjalla eivät suinkaan olleet Paasikiven kannattajat (kokoomus, SDP, RKP, kansanpuolue, maalaisliitto), vaan aluksi vain kommunistit ja muutamat kekkosen luottomiehet maalaisliitosta.
Maalaisliiton käännyttäminen pois Paasikiven linjalta oli Kekkoselle hyvin työlästä, kun Pohjanmaan talonpojat Wiljami Kalliokosken johdolla vastustivat eivätkä edes Sukselainen ja Virolainen olleet Kekkosen miehiä. Korsimon ja myöhemmin Karjalaisen avulla Kekkonen loi linjaansa läpi maalaisliitossa.
SDP vastusti Kekkosen linjaa ja kannatti Paasikiven linjaa kaikkein selvimmin, mistä johtui se, ettei Kekkonen päästänyt koskaan "asevelisosialisteja" hallituksiin, jos suinkin voi sen estää.
Fagerholmin "yöpakkashallituskin" syntyi joidenkin mielestä Kekkosen juonena, että hän pääsi "pelastamaan" NL:on jumittamat kauppaneuvottelut, kun NL tuki Kekkosta, että Kekkonen olisi saanut enemmän valtaa Suomessa.
Paasikiven ja Kekkosen linjoilla ei ollut mitään yhteistä. Nimtys on Kekkosen itsensä luoma poliittinen termi, jolla ihmisiä hämättiin ja hänen omat toimensa saatiin näyttämään hyväksyttäviltä, ettei "naapuri hermostuisi".
Noihin typeriin "kekkosslovakia" haukkihin eivät historian tutkijat yhdy.
Toisensorttisia arvioita on sitäkin enemmän, niin kotona kuin maailmallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000028036099
Pitää muistaa, että nimenomaan SDP torjui Tannerin, Skogin, Leskisen, Simosen, Lindblomin, Varjosen ja asevelisosialistien (mm. Koiviston) voimin kommunistien valtaannousun heti sodan jälkeen, Paasikiven presidenttikausilla ja silloin, kun Paasikiven linja muodostui.
Kekkonen ryhtyi tuolloin avoimeen yhteistyöhön kommunistien (mm. Yrjö Leino ja Hertta Kuusinen) ja valvontakomission kanssa. Samalla kekkonen solmi yhteytensä KGB:hen ja alkoi toimia ohi Paasikiven.
Myöhemmin sosialidemokraatit - jotka halusivat Suomen itsenäisyyttä eikä "Tsekkoslovakian tietä", jossa kommunistit ottivat vallan - alkoivat puhua "Kekkoslovakiasta", jota Kekkonen rakensi kotikommunistien ja NL:on kanssa oman valtansa tueksi.
Tämä on pelkkää historiaa, ei haukkua louskuttamista.
Jäbä taas hourii.
... noihin muodikkaisiin Kekkosen parjaajiin. Kekkosen vastustajat presidenttinä olivat käytännössä hänen ulkopolitiikkansa vastustajia. Eikö muka tannerilaiset asevelisosialistit, junnilalaiset, ehrnroothilaiset ja vennamolaiset olleet myös avoimesti nauvostovastaisia. Kekkonen vain piti niinä kylmän sodan vuosina huolta, että tuo porukka ei päässyt Suomen hallitukseen pilaamaan suhteita itään. Kekkonen ei tarvinnut oman asemansa pöngittämiseksi tukea neukuilta, hänellä oli kyllä aivan riittävä kansansuosio muutenkin, viimeisissä presideentin vaaleissa hän sai jo 86 % valitsijamiehistä.
Ei Kekkonen tarvinnut N-liiton tukea, vaan Suomelle tuon suurvallan tuki oli niissä oloissa hyväksi. Neukut antoivat kyllä tukensa myös Kekkoselle. N-liitolla itsenäisenä maana oli oikeus olla jotain mieltä naapurinsa johtohenkilöistä, antoivat tietysti tukensa ennen Kekkoselle kuin Tannerille.
Suomen ulkopolitiikasta - siis suhteista Neuvostoliittoon naapurivaltiona - ei ole koskaan vallinnut mitään erimielisyyttä.
Vain Kekkosen tapaa hoitaa tuota suhdetta aluksi ohi vanhenevan Paasikiven ja sen jälkeen ohi kaikkien hallitusten, pää- ja ulkoministereiden ja eduskunnan, kritisoitiin SDP:ssä, maalaisliitossa, kokoomuksessa, rkp:ssä ja kansanpuolueessa. Vain kommunistit ja Korsimo olivat Kekkosen linjoilla alkuvaiheessa.
Myöhemmin, kun Kekkonen oli päässyt tavoitteeseensa, että kekkosvastaisuus tulkittiin NL:ossa samoin kuin neuvostovastaisuus, alkoi muiden pulueiden riveistä liittyä valtaa tavoittelevia onnenonkijoita Kekkosen rinnalle: suomettuminen alkoi siis vasta 60-luvulla.
Kannattaa muisaa, että heti sotien jälkeen NL muodosti kantansa suomalaisista puolueista ja poliitikoista hyvin yksipuolisesti sen "informaation" perusteella, mitä kommunistit ja valtaa tavoitteleva Kekkonen sinne syöttivät.
Suhteet alkoivat "normalisoitua" vasta kun NL ja KBB alkoivat saada opportunistisia tiedottajia kaikista puolueista, ensimmäisinä SDP:n oppositio, eli "skogilaiset", jotka munasivat asiansa, kun eivät ryhtyneet KGB:n neuvojen mukaan valtaamaan SDP:tä sisältä käsin, vaan perustivat TPSL:n, joka sitten Skogin uskottavuuden puutteessa jauhautui SDP:n ja SKDL:n välissä olemattomiin.
Kekkosta en parjaa, en ole koskaan siihen sortunut, mutta arvostelen kyllä hänen tyyliään painua koko suomalaisesta parlamentarismista vasemmalta ohi suoraan Moskovaan.
Tätähän maalaisliittolaiset ja isänmaalliset talonpojat eivät koskaan hyväksyneet, mutta heitä ei rohjettu nimitellä neuvostovastaisiksi, kun olivat Kekkosen omasta puolueesta. Toisin kävi kokoomukselle ja SDP:n asevelisosialisteille, joista tehtiin mörkö NL:oon päin, jotta Kekkonen olisi päässyt pelaamaan peliään vapaammin "puoluekanavan" eli KGB:n agenttien välityksellä.
Sitä kauttahan Kekkonen hoiti Porkkalan luovutuksenkin omaksi ansiokseen, kun NL ei enää aseteknologian kehittymisen vuoksi tarvinnut kallista tukikohtaansa Suomen maaperällä. Ohjukset nimittäin kantoivat 50-luvulla jo Leningradista Helsinkiin, joten Porkkala oli neukuille ihan turha kustannus.
demareita ja tarttuu punatauti.
Sinulla on Oiva paha virhe tiedoissasi.
Kokoomus oli hallituskelpoinen vuoteen 1966 ja itse Junnilakin oli ministeri. Kokoomus jäi paitsioon vasta remonttimiesten astuttua remmiin. Outo juttu, eikö vaan.
Muuta siis tuo liturgiasi joksikin toiseksi, se on liian helppo osoittaa vääräksi
..olevan vaivanasi. Purat avauksessa omia mielesi valheellisia painolasteja ja riippakiviä Tähän tapaan:
Maalaisliiton suhteen kyse on historiasta, joka on useammankin tutkijan toimesta kirjattua tosiasiaa. Kekkosen taipumusta yhteistyöhön kommunistien ja Moskovan kanssa vierastettiin talonpoikaisissa piireissä todella vahvasti, vaikka se pidettiinkin julkisuudelta piilossa. Todisteena tästä on ne muutamat vaiheet, jolloin Kekkonen 40-luvun popussa ja 50-luvun alussa syrjäytettiin hallituksista kokonaan.
Menneisyyden asenteellisista riippakivistä irtautuminen on toki oma toiveeni, jonka toivoisin toteutuvat kaikkien puolueiden ja etenkin äänestäjien kohdalla.
Näissä asioissa en näe valheita enkä pusikkoon vetäytymistä.