Olen ajatellut tuontikoiraa ja erään kasvattajan

haettiinkin kiinnostuneita tuomaan tuontikoiraa,starojakin voi olla joukossa...eli kysyisinkin mitä tulisi ottaa huomioon ja mitä riskejä voi olla.Haluaisin ihan aidon saksalaisen saksanpaimenkoiran.Kyseessä kuuluisa kasvattaja.
131633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Luotettavan tiedon saanti terveydestä, luonteista, ylipäätänsä mistään on huomattavasti vaikeampaa Saksasta. Sielläkin on paljon kasvattajia joita ei terveys tai luonteet juuri kiinnosta. Jollet ole kokenut harrastaja (ilmeisesti et?), joka tuntee sukuja/linjoja ja tietää mitä realistisesti voi odottaa, niin en suosittele. Ja lupaavimpia pentujahan tuskin kaukaiseen Suomeen myydään.

Suomessakin pentuja syntyy sellainen määrä, että valinnanvaraa pitäisi kyllä riittää ihan tarpeeksi. Ei koiran saksalaisuus takaa sitä, että se olisi sen laadukkaampi kuin suomalaisetkaan.

Äänestä
  • Tunnettu hyvä kasvattaja saa kyllä keski-euroopasta hyvän pennun. Tuontikoirassa ei ole sen kummempia riskejä kuin suomalaisessakaan, samalla tavoin sairaudet salataan täällä ja muuallla.

    Itse asiassa tuontikoirat ovat hitusen vietikkäämpiä kuin nämä pohjoisen jörrikät.

    Suosittelen ennakkoluulottomasti tuomaan uutta verta!

    Äänestä

  • toinen99 kirjoitti:

    Tunnettu hyvä kasvattaja saa kyllä keski-euroopasta hyvän pennun. Tuontikoirassa ei ole sen kummempia riskejä kuin suomalaisessakaan, samalla tavoin sairaudet salataan täällä ja muuallla.

    Itse asiassa tuontikoirat ovat hitusen vietikkäämpiä kuin nämä pohjoisen jörrikät.

    Suosittelen ennakkoluulottomasti tuomaan uutta verta!

    Tuo nyt oli sellasta soopaa että huhu-huh!

    Kun katsoo tuotuja aikuisia koiria ja sitten niiden kuvaus tuloksia Suomessa,meidän tiukan(ehkä maailman tiukimman) kuvaus tulos onkin sitten sairas koira,eli jo se tekee asiaan oman mausteen.Se mikä saksassa on A tai B,voi täällä olla D.Joten kyllä minä kotimaisiin kuvaus tuloksiin luotan enmmän.

    Eipä tarvii kuin katsoa muutaman Saksassa olevan jalostus uroksen tilastoja kotimaassa,ja kun koiraa on käytetty suomalaisille nartuille(eli astutteu Saksassa) tulokset ovat ihan muuta kuin koiran keskivertotulokset koiran kotimaassa.

    Sukujen ongelmat oppii nopeasti,mutta tieto pentueiden yksilöistä,sitä et Saksasta saa koskaan tietää varmaksi,olit sitten mikä guru tahansa.Sellasia guruja ei Suomessa olekkaan,sillä raha se Saksanmaalla ratkaisee,ei asemasi Suomessa.Vai luuletko/luuleeko joku suomalainen olevansa niin vaikuttava,että saa helmet fritsiltä,joka sitten kertoo mainoksissaan,että hänen kasvattinsa on saanut VA:n Suomen päänäyttelyssä?Tai ollut meikäläisten mestaruuskisojen number one=)!Sallikaa mun nauraa!

    Olis mielenkiintoista nähdä sellainen tilasto,missä nämä tuonti "starat" viimesen 10v ajalta ovat jalostuksessa OIKEASTI saaneet aikaan,eikä vain muutaman yksilön tulokset olisi se mittapuu!

    Äänestä

  • kolmas88 kirjoitti:

    Ei ole totta että suomessa olis tiukemmat kuvaustilastot. Ihan samanlaiset saksassa esim.
    Toi on sellanen urbaani legenda jota moni suomalainen pentutehtailija käyttää.. Että sais oman tehtaan pennut myytyy.

    Mikä on mielestäni pentutehtailua? No sanotaanko että jos vetää semmoset 50 pentuu vuodessa eli enemmän ku joku keskiverto kasvattaja elin ikänään.

    Äänestä

  • nelonen0101 kirjoitti:

    Kunnon kasvattajia on joka maassa, miksi saksalainen olisi suomalaista huonompi?

    Pentueen jalostuksellisen arvo nähdään vasta myöhemmin, ehkä se paskin suomeen myyty pentu onkin jalostuksellisesti arvokkaampi kuin upea siskonsa.

    Äänestä

  • kolmas88 kirjoitti:

    Tuo nyt oli sellasta soopaa että huhu-huh!

    Kun katsoo tuotuja aikuisia koiria ja sitten niiden kuvaus tuloksia Suomessa,meidän tiukan(ehkä maailman tiukimman) kuvaus tulos onkin sitten sairas koira,eli jo se tekee asiaan oman mausteen.Se mikä saksassa on A tai B,voi täällä olla D.Joten kyllä minä kotimaisiin kuvaus tuloksiin luotan enmmän.

    Eipä tarvii kuin katsoa muutaman Saksassa olevan jalostus uroksen tilastoja kotimaassa,ja kun koiraa on käytetty suomalaisille nartuille(eli astutteu Saksassa) tulokset ovat ihan muuta kuin koiran keskivertotulokset koiran kotimaassa.

    Sukujen ongelmat oppii nopeasti,mutta tieto pentueiden yksilöistä,sitä et Saksasta saa koskaan tietää varmaksi,olit sitten mikä guru tahansa.Sellasia guruja ei Suomessa olekkaan,sillä raha se Saksanmaalla ratkaisee,ei asemasi Suomessa.Vai luuletko/luuleeko joku suomalainen olevansa niin vaikuttava,että saa helmet fritsiltä,joka sitten kertoo mainoksissaan,että hänen kasvattinsa on saanut VA:n Suomen päänäyttelyssä?Tai ollut meikäläisten mestaruuskisojen number one=)!Sallikaa mun nauraa!

    Olis mielenkiintoista nähdä sellainen tilasto,missä nämä tuonti "starat" viimesen 10v ajalta ovat jalostuksessa OIKEASTI saaneet aikaan,eikä vain muutaman yksilön tulokset olisi se mittapuu!

    kattoo mitä tämä kyseinen kasvattaja on saanut aikaan viimeisimpien saksan reissujen tuloksena niin en kovin luottavaisin mielin lähtis leikkiin.
    Ihan vaan kun katsoo viimeisimmät kuvaus ikäiset kasvatit niin hohhoijaa.

    Äänestä

  • nelonen0101 kirjoitti:

    Ei ole totta että suomessa olis tiukemmat kuvaustilastot. Ihan samanlaiset saksassa esim.
    Toi on sellanen urbaani legenda jota moni suomalainen pentutehtailija käyttää.. Että sais oman tehtaan pennut myytyy.

    Mikä on mielestäni pentutehtailua? No sanotaanko että jos vetää semmoset 50 pentuu vuodessa eli enemmän ku joku keskiverto kasvattaja elin ikänään.

    paljon tiukemmat kuin esim. rodun kotomaassa,se selviää jo siinä,kun tarkastelee tänne tuotujen koirien,siis aikuisten uusinta kuvaus tuloksia.

    Itse tiedän 3 tuonti koiraa joilla tulos Saksasta on ollut terveet ja jokaisella onkin sitten ylläri ylläri ollut joku pää rikki totaalisesti.Ja saahan noita tietoja katsella tuolta jalostus netistä jokainen,eihän se mikään salaisuus ole.

    Kyllä minä luotan suomalaisen kuvaustulokseen huomattavasti enemmän kuin saksalaiseen,ja pidän tiukkaa lijaa uskotavampana,ja parempana!

    Äänestä

  • ja kun.. kirjoitti:

    kattoo mitä tämä kyseinen kasvattaja on saanut aikaan viimeisimpien saksan reissujen tuloksena niin en kovin luottavaisin mielin lähtis leikkiin.
    Ihan vaan kun katsoo viimeisimmät kuvaus ikäiset kasvatit niin hohhoijaa.

    No enpä tienny että puhutaan jostain TIETYSTÄ kasvattajasta? Vaan yleisesti tuontikoirista?
    Täytyy sanoo et suomalainen kasvattaja on susi toiselle, tän perusteella.

    Äänestä

  • vitonen007 kirjoitti:

    paljon tiukemmat kuin esim. rodun kotomaassa,se selviää jo siinä,kun tarkastelee tänne tuotujen koirien,siis aikuisten uusinta kuvaus tuloksia.

    Itse tiedän 3 tuonti koiraa joilla tulos Saksasta on ollut terveet ja jokaisella onkin sitten ylläri ylläri ollut joku pää rikki totaalisesti.Ja saahan noita tietoja katsella tuolta jalostus netistä jokainen,eihän se mikään salaisuus ole.

    Kyllä minä luotan suomalaisen kuvaustulokseen huomattavasti enemmän kuin saksalaiseen,ja pidän tiukkaa lijaa uskotavampana,ja parempana!

    Onkohan ihmiset sokeutuneet netistä ja paljon puhutusta avoimesta rehellisyydestä joka suorastaan pongahtaa silmille varsinkin koirien sairauksien suhteen.

    Tietoa on saatavilla ihan kotimaisilta sivuilta;kasvattajista,koirista,suvuista ja terveydestä(mm.KoiraNet)yllinkyllin ulkolaiset sivut päälle mutta eikö sitä osata etsiä vai eikö sitä haluta nähdä.

    Monissa perättäisissäkin pentueissa saattaa olla useampi sökö tai/ja kuopattu ja usein näiden eri pentueiden koirat ovat vielä läheistä sukua keskenään.Silti pennut menevät hyvin kaupaksi!?

    Onnistutaanko kasvattajiakin huijaamaan kun saatetaan käyttää sellaisia koiria tai niiden jälkeläisiä jalostukseen jotka ovat esim. rodun emämaassa jalostuskiellossa vaikkapa terveyssyistä ja ne myydään sellaiseen maahan jossa niitä voidaan surutta käyttää edelleen.Sitten niitä lapsosia saattaa kulkeutua tänne pohjolaan ja jos hyvä tuuri käy terveyden puolesta niin suku jatkukoon.?.ja sitten räsähtää :(

    Itse olen nähnyt muutamia tuontikoiria jotka on kotimaassaan kuvattu priimaksi ja suomessa kuvattuina tulokset ovat jtkin ihan muuta mutta tapahtuuhan tätä "laajaa" kuvaustulosten arviointia ihan täällä kotimaassakin tuulesta riippuen.

    Toki koiran ostamisessa/kasvattamisessa on riskinsä mutta perimä tuo siihen pakkaan oman ei niin vähäisen osuutensa.

    Äänestä

ja pahasti, jos Saksasta tuodun uroksen kuvatut jälkeläiset ovat suurimmaksi osaksi dysplasisia. Eipä taida isukinkaan kuvat Suomessa olla A/A jos omistaja sen uudelleen kuvauttaisi.

Äänestä

Kyllä minä ainakin haluan sen koiran,kaikesta huolimatta ja otan yhteyttä.Pennuthan siellä on sen verran kalliita,niin saa tavallaan halvemmalla kun laittaa rahat yhteen!

Äänestä
  • Suomalaiset koirat ovat kalliimpia, täällä voit joutua pulittamaan yli 1000 e riippuen onko takuuta tai maksetaanko lonkkakuvia. Ulkomailta ei yleensä saa takuita joten siellä pennun hinta on noin 550 - 700 euroa. Tuontikustannukset päälle, eli lento edestakaisin parisataaeuroa.

    Äänestä

Jos haluat todella hyvää tietoa tuontikoirista Kannataa kysyä Kennel Evergrey's nimisestä paikasta kennelin omistaja on tuonut fantastisia uriksia, sekä narttuja suomeen. Tässä osoite jos haluat www.evergreys.com

Äänestä

Kommentoi aloitusta

blogissa kirjoitti:

haettiinkin kiinnostuneita tuomaan tuontikoiraa,starojakin voi olla joukossa...eli kysyisinkin mitä tulisi ottaa huomioon ja mitä riskejä voi olla.Haluaisin ihan aidon saksalaisen saksanpaimenkoiran.Kyseessä kuuluisa kasvattaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu