Onko mitenkään mahdollista saada luottotiedottomalla asuntolainaa? Merkinnät eivät ihan heti poistu, mutta töissä olen ja vuokran joudun kuitenkin maksamaan jotenolen laskenut että samalaillahan se maksu hoitaisi omaa kun kannattaisi kunnan kiskurihintaisia asuntoja.
Asuntolaina
velkavanki
41123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ovat menneet? Menee helposti uudestaan!Ainakaan minun tallettamia rahoja ei saa antaa hulttioille!
Ovat menneet jo yli 10 vuotta sitten, mutta kun eihän niistä pääse eroon vaikka yrittää maksellakkin, kun kasvavat kokoajan korkoa.
Eivät enään menisi jos saisin puhtaiksi.
Ja asuntolainaa ajattelenkin sentakia, että kokoajanhan maksan vuokraa. Olisi jotenkin järkevämpää laittaa net rahat oman maksamiseen. Nyt menevät aikalailla samala tavalla kankkulakaivoo kun velan maksuki. Vuokralla saa hetkeksi katon päänsä päälle ja velkojen maksulla hetkeksi jonkun velkojan hiljaiseksi.
Myönnän olleeni ajattelematon aikanaan, mutta siihen vaikuttaa monet seikat.
kertomuksia, että on saanut lainaa vaikka on merkintä. Asia selvinnee käymällä henk.kohtaisesti omassa pankissa.Tuloilla suhteilla ym saattaa olla merkitystä ja tietysti pankki kuin pankki voi myöntää lainan jos on hyvät takuut.
Ja onko ulosotossa velkoja, mistä ja millainen merkintä on jne..? Vois kuvitella, että jos ulosotossa on velkoja niin omistusasunto mitataan pois oitis, jos sellaisen saa...
mainostaa niitä kohtuullisen koron lainoja.
Käy tiedustelemassa lähimmässä Sampopankin konttorissa. Itse sain lähes 200 tonnin lainan, vaikka oli merkintöjä luottotiedoissa.
Ei tarvitse asua vuokralla kun voi asua omassa asunnossa.. Jess..