Olen kuullut, että catch wrestlingiä (joku kääntänyt koukkupainiksi - juu, en tiedä minäkään miksi) löytyisi Suomesta, ja taito olisi helppo oppia katsomalla joku video ja käymällä parissa harjoituksessa ulkomailla. Ainakin jos on portsarointitaitoja. Kuulostaa sopivan helpolta minulle, kun on noita henkivartija- eli portsarijuttuja tullut tehtyä itsekin.
Missäs on lähin mestari, kun ei ole asiaa ulkomaille?
Catch wrestlingiä missä?
29
4526
Vastaukset
- Vai onko tämäkin vitsi?
Tuolla toisella foorumilla mestari itse esitteleekin kuvia touhustaan. Joiden "tekniikoilla" ei muuten ole mitään tekemistä oikean catch wrestlingin kanssa. Itse keksittyä pelleilyä mallia Titan Fist ja Kaspin. Uskomatonta, etteivät foorumilla viihtyvät painitaitoiset kehtaa edes sanoa asiasta mitään. Pelkäävät kai, että heppua ihailevat moderaattorit taas suuttuvat.
- hepua iheileva moderaattori
Kerros kun kerta tiedät, että miltä oikea catchi näyttää ja mitä virheitä näet Aiton kuvissa? Meikämandoliino kun ei catchista tiedä kun sen mitä oon saanut lehdistä ja netistä lukea ja kovasti on saman oloista.
Toki ne saattaa AIton jutut joitain ihmisiä vituttaa, mutta nyt kun puhutaan asiaa, niin ottakaapa ne päät pois perseestä ja yrittäkää edes lukea sitä tarinaa ilman että ensimäisenä tulee finnioksennus kun aittomäen nimi esiintyy. - Fantasiasymbioosi
hepua iheileva moderaattori kirjoitti:
Kerros kun kerta tiedät, että miltä oikea catchi näyttää ja mitä virheitä näet Aiton kuvissa? Meikämandoliino kun ei catchista tiedä kun sen mitä oon saanut lehdistä ja netistä lukea ja kovasti on saman oloista.
Toki ne saattaa AIton jutut joitain ihmisiä vituttaa, mutta nyt kun puhutaan asiaa, niin ottakaapa ne päät pois perseestä ja yrittäkää edes lukea sitä tarinaa ilman että ensimäisenä tulee finnioksennus kun aittomäen nimi esiintyy.Jos osaisit painia, tietäisit etteivät ne otteet toimi. Niistä pääsee pois saman tien. Mutta hyvin näyttävät sadut teille kungfuilijoille menevän läpi. Ei tarvitse kuin joku Black Belt -lehden ilmoituksista tilattu kirja tai video, ja keksitty tai mahdollisesti todellinen tai sitten keksitty harjoittelukerta tai pari ulkomaisen alan osaajan treenisalilla, niin vot, taas on uusi laji tuotu Suomeen!
Todistustaakka on väitteen esittäjällä. En ainakaan minä jaksa jokaisen hihhulinkaan kanssa lähteä vääntämään jeesusten olemattomuudesta historian tutkimuksen valossa. Tai edes lukea niiden tarinoita läpi, saati että lähtisin argumentoimaan jokaista mielipuolista väitettä vastaan. Tässäkin hommassa näkyy kuinka teinejä ja muita herkkäuskoisia höynäytetään oikein kunnolla. Mutta uskon kyllä, että tietyt henkilöt voivat itse uskoa niin Kaspin-höpinät kuin ne omatkin keksityt juttunsa. Onko se sitten tervettä, on toinen juttu. - ja argumentoinnin
Fantasiasymbioosi kirjoitti:
Jos osaisit painia, tietäisit etteivät ne otteet toimi. Niistä pääsee pois saman tien. Mutta hyvin näyttävät sadut teille kungfuilijoille menevän läpi. Ei tarvitse kuin joku Black Belt -lehden ilmoituksista tilattu kirja tai video, ja keksitty tai mahdollisesti todellinen tai sitten keksitty harjoittelukerta tai pari ulkomaisen alan osaajan treenisalilla, niin vot, taas on uusi laji tuotu Suomeen!
Todistustaakka on väitteen esittäjällä. En ainakaan minä jaksa jokaisen hihhulinkaan kanssa lähteä vääntämään jeesusten olemattomuudesta historian tutkimuksen valossa. Tai edes lukea niiden tarinoita läpi, saati että lähtisin argumentoimaan jokaista mielipuolista väitettä vastaan. Tässäkin hommassa näkyy kuinka teinejä ja muita herkkäuskoisia höynäytetään oikein kunnolla. Mutta uskon kyllä, että tietyt henkilöt voivat itse uskoa niin Kaspin-höpinät kuin ne omatkin keksityt juttunsa. Onko se sitten tervettä, on toinen juttu.puuttuminen (... Niistä pääsee pois saman tien ...), maustettuna tietysti Aittoon kohdistuvaan pelkoaggressioon? viittavat sylttytehtaalle, siis
--- rummun pärinää ---
Yllätys, Yllätys, ystäväämme Andyyn
Hoh hoijaa, mene ihmeessä sille toiselle foorumille valaisemaan kaikkia, mitä catch wrestling oikeasti on. - Kiusallista
ja argumentoinnin kirjoitti:
puuttuminen (... Niistä pääsee pois saman tien ...), maustettuna tietysti Aittoon kohdistuvaan pelkoaggressioon? viittavat sylttytehtaalle, siis
--- rummun pärinää ---
Yllätys, Yllätys, ystäväämme Andyyn
Hoh hoijaa, mene ihmeessä sille toiselle foorumille valaisemaan kaikkia, mitä catch wrestling oikeasti on.Enpä usko, että Andy tietää painimisesta edes sen vertaa, että noita kuvia lähtisi kommentoimaan, ja sehän kirjoittelee täällä omalla nimimerkillään. Muuten yritys pärjätä väittelyssä kiertämällä itse asia ja yrittämällä vaihtaa aihe joksikin muuksi on aika säälittävää. Joku taisi nyt tuntea itsensä loukatuksi, vai mitä? ;)
- awsedfvaerdg
Kiusallista kirjoitti:
Enpä usko, että Andy tietää painimisesta edes sen vertaa, että noita kuvia lähtisi kommentoimaan, ja sehän kirjoittelee täällä omalla nimimerkillään. Muuten yritys pärjätä väittelyssä kiertämällä itse asia ja yrittämällä vaihtaa aihe joksikin muuksi on aika säälittävää. Joku taisi nyt tuntea itsensä loukatuksi, vai mitä? ;)
en ole ihan pro tai edes lähellä ees sanomaan sitä sanaa, mutta ainakin näytti tekniikat jotenkin järkeviltä.mutta se taas on omaa vaatimatonta.juttujen perustella aitolla on ainakin sanottavaa.voi kirjoittaa kilon portsarin kirjan..mulle riittää nettisenseily..
- heppua ihaileva moderaattori
Fantasiasymbioosi kirjoitti:
Jos osaisit painia, tietäisit etteivät ne otteet toimi. Niistä pääsee pois saman tien. Mutta hyvin näyttävät sadut teille kungfuilijoille menevän läpi. Ei tarvitse kuin joku Black Belt -lehden ilmoituksista tilattu kirja tai video, ja keksitty tai mahdollisesti todellinen tai sitten keksitty harjoittelukerta tai pari ulkomaisen alan osaajan treenisalilla, niin vot, taas on uusi laji tuotu Suomeen!
Todistustaakka on väitteen esittäjällä. En ainakaan minä jaksa jokaisen hihhulinkaan kanssa lähteä vääntämään jeesusten olemattomuudesta historian tutkimuksen valossa. Tai edes lukea niiden tarinoita läpi, saati että lähtisin argumentoimaan jokaista mielipuolista väitettä vastaan. Tässäkin hommassa näkyy kuinka teinejä ja muita herkkäuskoisia höynäytetään oikein kunnolla. Mutta uskon kyllä, että tietyt henkilöt voivat itse uskoa niin Kaspin-höpinät kuin ne omatkin keksityt juttunsa. Onko se sitten tervettä, on toinen juttu.... BJJn sininen vyö ja muutaman vuodenkilpailukokemus BJJsta, lukkopainista (joka on myös terminä Aittomäen keksimä) ja judosta arvioimaan catch wrestlingiä? VAlitettavasti kung-fusta kokemukseni on varsin vähäistä vaikka sellastakin olen treenaillut...
Kuten aittomäki itsekkin toteaa (jos niitä viestejä viitsii lukea) että BJJ on pidemmälle kehittynyt. Osittain varmaan sen vuoksi koska lukot ja kuristukset siinä on tehokkaampia ja niistä pakoja treenataan myös.
Pointtihan ei olekkaan siinä vaan catchissa itsessään. Laji on kuitenkin vapaaottelun historian kannalta yksi vaikutusvaltaisimpia lajeja. Kyllä. MIelestäni jopa vaikutusvaltaisempi kuin BJJ. Oli oman aikansa kova juttu. Aitolla ja aikalaisillansa nyt vaan on hemmetisti teitoa juurikin siitä kyseisestä hommasta ja miksi niitä tarinoita silloin ei voisi kuunnella?
Jos sä pelkäät Karia etkä pidä sen juttuja arvossaan, niin eikö me muut saada ammentaa niistä oma osamme? Ja vaikka se puhuis ruuvin vääntimistä, niin sen kirjotustyli ja tarinat on sen verta hauskoja että mä ainakin jaksan lukea. :D - koko homma
heppua ihaileva moderaattori kirjoitti:
... BJJn sininen vyö ja muutaman vuodenkilpailukokemus BJJsta, lukkopainista (joka on myös terminä Aittomäen keksimä) ja judosta arvioimaan catch wrestlingiä? VAlitettavasti kung-fusta kokemukseni on varsin vähäistä vaikka sellastakin olen treenaillut...
Kuten aittomäki itsekkin toteaa (jos niitä viestejä viitsii lukea) että BJJ on pidemmälle kehittynyt. Osittain varmaan sen vuoksi koska lukot ja kuristukset siinä on tehokkaampia ja niistä pakoja treenataan myös.
Pointtihan ei olekkaan siinä vaan catchissa itsessään. Laji on kuitenkin vapaaottelun historian kannalta yksi vaikutusvaltaisimpia lajeja. Kyllä. MIelestäni jopa vaikutusvaltaisempi kuin BJJ. Oli oman aikansa kova juttu. Aitolla ja aikalaisillansa nyt vaan on hemmetisti teitoa juurikin siitä kyseisestä hommasta ja miksi niitä tarinoita silloin ei voisi kuunnella?
Jos sä pelkäät Karia etkä pidä sen juttuja arvossaan, niin eikö me muut saada ammentaa niistä oma osamme? Ja vaikka se puhuis ruuvin vääntimistä, niin sen kirjotustyli ja tarinat on sen verta hauskoja että mä ainakin jaksan lukea. :DMissä sinä sitä catch wrestlingiä näet? Ne kuvat eivät ainakaan mistään osaamisesta kerro. Väitätkö tosiaan niitä "positioita" toimiviksi?
Eihän kukaan ole catch wrestlingiä väittänyt pelleilyksi, vaan sitä että joku väittää hallitsevansa sitä vaikkeivät ainakaan kuvat mistään osaamisesta todista. Ei se nyt noin huonoa voi todellisuudessa olla. Jos tosiaan väität noita kuvien juttuja toimiviksi, tuskin omat taitosikaan ovat todellisia. Niissä on nimittäin kahdenlaisia vikoja. Ne ovat otteina joko sellaisia, joista vapautuu saman tien jokainen hitusenkin painitaitoinen, tai sitten sellaisia joita on käytännössä mahdoton saada vastaan painivasta vastuksesta.
Jos tämä koukkupainija tosiaankin olisi lajia harjoitellut (muutenkin kuin omien opetuslastensa kanssa), hän olisi varmaankin treenailustaan ylpeänä selittänyt. Taitaa tosin parhaillaan säveltää sitä tarinaa, joten odottelemme mielenkiinnolla.
Oma veikkaukseni on, että on tilailtu huonotasoisia videoita tai kirjoja, joista (huonoa ja toimimatonta) tekniikkaa on opiskeltu, ja joita sitten on opetettu kavereille. Korkeintaan on käyty kerran tai pari jonkun osaajan treeneissä ulkomaan matkalla. Tai ainakin keksitty tarina tällaisesta reissusta.
Tosin näitä vastaavasti lajin aloittaneitahan Suomessa riittää, ja monilla on jo useita danejakin ja ollaan niin suurta ninjamestaria ettei uskoisikaan. - nomen est omen
koko homma kirjoitti:
Missä sinä sitä catch wrestlingiä näet? Ne kuvat eivät ainakaan mistään osaamisesta kerro. Väitätkö tosiaan niitä "positioita" toimiviksi?
Eihän kukaan ole catch wrestlingiä väittänyt pelleilyksi, vaan sitä että joku väittää hallitsevansa sitä vaikkeivät ainakaan kuvat mistään osaamisesta todista. Ei se nyt noin huonoa voi todellisuudessa olla. Jos tosiaan väität noita kuvien juttuja toimiviksi, tuskin omat taitosikaan ovat todellisia. Niissä on nimittäin kahdenlaisia vikoja. Ne ovat otteina joko sellaisia, joista vapautuu saman tien jokainen hitusenkin painitaitoinen, tai sitten sellaisia joita on käytännössä mahdoton saada vastaan painivasta vastuksesta.
Jos tämä koukkupainija tosiaankin olisi lajia harjoitellut (muutenkin kuin omien opetuslastensa kanssa), hän olisi varmaankin treenailustaan ylpeänä selittänyt. Taitaa tosin parhaillaan säveltää sitä tarinaa, joten odottelemme mielenkiinnolla.
Oma veikkaukseni on, että on tilailtu huonotasoisia videoita tai kirjoja, joista (huonoa ja toimimatonta) tekniikkaa on opiskeltu, ja joita sitten on opetettu kavereille. Korkeintaan on käyty kerran tai pari jonkun osaajan treeneissä ulkomaan matkalla. Tai ainakin keksitty tarina tällaisesta reissusta.
Tosin näitä vastaavasti lajin aloittaneitahan Suomessa riittää, ja monilla on jo useita danejakin ja ollaan niin suurta ninjamestaria ettei uskoisikaan.Potku.net on hieman paradoksaalinen saitti: Keskustelufoorumi jolla ei saa keskustella. Paitsi tietysi Aitto jonka jokaisa möläytystä tulkitaan kuin mitäkin profeettaa sivukaupalla ja jauhetaan siitä mitä se todella tarkoitti. Mielestäni Aiton tekstit ja hän henkilönä edustaa kaikkea mikä pitää kamppailulajien imagon huonona. Miltä tahansa muulta foorumilta laittomia uhkauksia syytävä väkivallan ihannoija olisi jo bannattu lopullisesti.
- Heppua ihaileva moderaattori
koko homma kirjoitti:
Missä sinä sitä catch wrestlingiä näet? Ne kuvat eivät ainakaan mistään osaamisesta kerro. Väitätkö tosiaan niitä "positioita" toimiviksi?
Eihän kukaan ole catch wrestlingiä väittänyt pelleilyksi, vaan sitä että joku väittää hallitsevansa sitä vaikkeivät ainakaan kuvat mistään osaamisesta todista. Ei se nyt noin huonoa voi todellisuudessa olla. Jos tosiaan väität noita kuvien juttuja toimiviksi, tuskin omat taitosikaan ovat todellisia. Niissä on nimittäin kahdenlaisia vikoja. Ne ovat otteina joko sellaisia, joista vapautuu saman tien jokainen hitusenkin painitaitoinen, tai sitten sellaisia joita on käytännössä mahdoton saada vastaan painivasta vastuksesta.
Jos tämä koukkupainija tosiaankin olisi lajia harjoitellut (muutenkin kuin omien opetuslastensa kanssa), hän olisi varmaankin treenailustaan ylpeänä selittänyt. Taitaa tosin parhaillaan säveltää sitä tarinaa, joten odottelemme mielenkiinnolla.
Oma veikkaukseni on, että on tilailtu huonotasoisia videoita tai kirjoja, joista (huonoa ja toimimatonta) tekniikkaa on opiskeltu, ja joita sitten on opetettu kavereille. Korkeintaan on käyty kerran tai pari jonkun osaajan treeneissä ulkomaan matkalla. Tai ainakin keksitty tarina tällaisesta reissusta.
Tosin näitä vastaavasti lajin aloittaneitahan Suomessa riittää, ja monilla on jo useita danejakin ja ollaan niin suurta ninjamestaria ettei uskoisikaan.Kun pointti ei olekkaan siinä osaako aitto, tai hänen aikalaisensa kuin hyvin catchia vaan siinä lajissa itsessään.
Kuvien perusteella nyt on muutenkin huono arvioida mitään tekniikoita. Kuvissa Aiton ja Skipin(?) catchitekniikat näyttävät ihan samoilta kuin missä tahansa muissa catchi kuvissa...
KAtosppa vaikka näitä seuraavia kuvia...
http://www.scientificwrestling.com/public/images/gallery/cool.JPG
http://www.catchwrestling.net/Picture3.jpg
http://badassfightwear.com/Images/kgotch/gotch frank.jpg
http://www.ringmemorabilia.com/catchwrestling.jpg
http://farmerburns.com/images/standingtoehold.jpg
http://www.webalice.it/gpdmcwg/magazine/catch_wristlock_1.jpg
siinä vähän vanhempaa ja vähän uudempaa ja joitain piirrettyjä kuvia catchistä. Ihan yhtä toimivan tai toimimattoman näköistä tuokin.
Pointti on edelleen siinä, että Aittomäki kavereineen on ainoita suomalaisia ketkä ovat Catchia treenanneet enemmän tai vähemmän tosissaan. Ja Catchi lajina on hirveän mielenkiintoinen... - Heppua ihaileva moderaattori
koko homma kirjoitti:
Missä sinä sitä catch wrestlingiä näet? Ne kuvat eivät ainakaan mistään osaamisesta kerro. Väitätkö tosiaan niitä "positioita" toimiviksi?
Eihän kukaan ole catch wrestlingiä väittänyt pelleilyksi, vaan sitä että joku väittää hallitsevansa sitä vaikkeivät ainakaan kuvat mistään osaamisesta todista. Ei se nyt noin huonoa voi todellisuudessa olla. Jos tosiaan väität noita kuvien juttuja toimiviksi, tuskin omat taitosikaan ovat todellisia. Niissä on nimittäin kahdenlaisia vikoja. Ne ovat otteina joko sellaisia, joista vapautuu saman tien jokainen hitusenkin painitaitoinen, tai sitten sellaisia joita on käytännössä mahdoton saada vastaan painivasta vastuksesta.
Jos tämä koukkupainija tosiaankin olisi lajia harjoitellut (muutenkin kuin omien opetuslastensa kanssa), hän olisi varmaankin treenailustaan ylpeänä selittänyt. Taitaa tosin parhaillaan säveltää sitä tarinaa, joten odottelemme mielenkiinnolla.
Oma veikkaukseni on, että on tilailtu huonotasoisia videoita tai kirjoja, joista (huonoa ja toimimatonta) tekniikkaa on opiskeltu, ja joita sitten on opetettu kavereille. Korkeintaan on käyty kerran tai pari jonkun osaajan treeneissä ulkomaan matkalla. Tai ainakin keksitty tarina tällaisesta reissusta.
Tosin näitä vastaavasti lajin aloittaneitahan Suomessa riittää, ja monilla on jo useita danejakin ja ollaan niin suurta ninjamestaria ettei uskoisikaan....mitä taas tulee mun taitoihin, niin ne ei todellakaan hääppöset ole, mutta uskoisin olevan varsin vertailukelpoiset esim sinun taitoihisi nähden... ;)
- Eikä se edes yllätä minua
Heppua ihaileva moderaattori kirjoitti:
Kun pointti ei olekkaan siinä osaako aitto, tai hänen aikalaisensa kuin hyvin catchia vaan siinä lajissa itsessään.
Kuvien perusteella nyt on muutenkin huono arvioida mitään tekniikoita. Kuvissa Aiton ja Skipin(?) catchitekniikat näyttävät ihan samoilta kuin missä tahansa muissa catchi kuvissa...
KAtosppa vaikka näitä seuraavia kuvia...
http://www.scientificwrestling.com/public/images/gallery/cool.JPG
http://www.catchwrestling.net/Picture3.jpg
http://badassfightwear.com/Images/kgotch/gotch frank.jpg
http://www.ringmemorabilia.com/catchwrestling.jpg
http://farmerburns.com/images/standingtoehold.jpg
http://www.webalice.it/gpdmcwg/magazine/catch_wristlock_1.jpg
siinä vähän vanhempaa ja vähän uudempaa ja joitain piirrettyjä kuvia catchistä. Ihan yhtä toimivan tai toimimattoman näköistä tuokin.
Pointti on edelleen siinä, että Aittomäki kavereineen on ainoita suomalaisia ketkä ovat Catchia treenanneet enemmän tai vähemmän tosissaan. Ja Catchi lajina on hirveän mielenkiintoinen...En ainakaan huomannut noissa yhtään samaa tekniikkaa, jos ei sitä (huonosti tehtyä) kimuraa seisaaltaan lasketa mukaan. Ehkä haluat täsmentää?
En kuitenkaan pidä mahdottomana, että jotkut noista jutuista on yritetty kopioida jostain heikkotasoisesta kirjasta, ja sinällään eivät siis ole aivan omasta päästä sävellettyjä.
Kerrotko kuitenkin missä ne ovat treenanneet lajia? Muutenkin kuin keskenään. Vai saadaanko jokin Kaspin-tyyppinen selitys jostain merimiesten ammoisina aikoina isävainaalle opettamasta taidosta jota pikkupoikana opeteltiin. Ja täydennettiin (väitetyllä) muutaman tunnin leirivierailulla ulkomailla. Ai niin, taidettiin jo saada. :)
Luulisin arvaavani kuka moderaattoreista olet. Mikäli arvasin oikein, sinun objektiivisuutesi ja kriittisyytesi ei ole kovinkaan korkealla tasolla minun silmissäni, sen verran usein olet puolustellut ties mitä hippastelijoiden ja ninjastelijoiden touhuja.
Niin se vain on, että löytyy niitä tarinan keksijöitä ja sitten yllättävänkin iso joukko, joka uskoo ne tarinat vaikka ne kuinka mielipuolisilta kuulostaisivat. Usein nämä satuilijat alkavat ennen pitkää itsekin uskoa juttuihinsa. Esimerkkinä vaikkapa Kaspin ja opetuslapset (moni tietääkin kuinka läheisesti tämä liittyy säikeessä käsiteltävään asiaan :), Niilo Ylivainion kaatamiset ja henkiparannukset (näihin moni uskoo vieläkin kiven kovaan, vaikka ilmiöstä tehty väitöskirja ei löytänyt ensimmäistäkään ihmeparantunutta) sekä kamppailupiireissä legendan maineen saanut Kiai-mestari, joka niin vakaasti uskoi itse no touch -tekniikkojensa toimivuuteen kun opetuslapset lentelivät kuin rukkaset - käsin koskematta - että oli valmis maksamaan 5000 dollaria kenelle tahansa vapaaottelijalle, joka hänet kykenisi päihittämään.
Loppuun sopiikin videopätkä siitä mitä tapahtui, kun löytyi urho joka otti haasteen vastaan:
http://www.youtube.com/watch?v=gEDaCIDvj6I - No siitä vain
Heppua ihaileva moderaattori kirjoitti:
...mitä taas tulee mun taitoihin, niin ne ei todellakaan hääppöset ole, mutta uskoisin olevan varsin vertailukelpoiset esim sinun taitoihisi nähden... ;)
Vaikka tekisikin mieleni sanoa, että kehässä tavataan, ei kuulu tapoihini leveillä omilla taidoillani netissä, saati ottaa nettihaasteita vastaan.
- Heppua ihannoiva moderaattori
Eikä se edes yllätä minua kirjoitti:
En ainakaan huomannut noissa yhtään samaa tekniikkaa, jos ei sitä (huonosti tehtyä) kimuraa seisaaltaan lasketa mukaan. Ehkä haluat täsmentää?
En kuitenkaan pidä mahdottomana, että jotkut noista jutuista on yritetty kopioida jostain heikkotasoisesta kirjasta, ja sinällään eivät siis ole aivan omasta päästä sävellettyjä.
Kerrotko kuitenkin missä ne ovat treenanneet lajia? Muutenkin kuin keskenään. Vai saadaanko jokin Kaspin-tyyppinen selitys jostain merimiesten ammoisina aikoina isävainaalle opettamasta taidosta jota pikkupoikana opeteltiin. Ja täydennettiin (väitetyllä) muutaman tunnin leirivierailulla ulkomailla. Ai niin, taidettiin jo saada. :)
Luulisin arvaavani kuka moderaattoreista olet. Mikäli arvasin oikein, sinun objektiivisuutesi ja kriittisyytesi ei ole kovinkaan korkealla tasolla minun silmissäni, sen verran usein olet puolustellut ties mitä hippastelijoiden ja ninjastelijoiden touhuja.
Niin se vain on, että löytyy niitä tarinan keksijöitä ja sitten yllättävänkin iso joukko, joka uskoo ne tarinat vaikka ne kuinka mielipuolisilta kuulostaisivat. Usein nämä satuilijat alkavat ennen pitkää itsekin uskoa juttuihinsa. Esimerkkinä vaikkapa Kaspin ja opetuslapset (moni tietääkin kuinka läheisesti tämä liittyy säikeessä käsiteltävään asiaan :), Niilo Ylivainion kaatamiset ja henkiparannukset (näihin moni uskoo vieläkin kiven kovaan, vaikka ilmiöstä tehty väitöskirja ei löytänyt ensimmäistäkään ihmeparantunutta) sekä kamppailupiireissä legendan maineen saanut Kiai-mestari, joka niin vakaasti uskoi itse no touch -tekniikkojensa toimivuuteen kun opetuslapset lentelivät kuin rukkaset - käsin koskematta - että oli valmis maksamaan 5000 dollaria kenelle tahansa vapaaottelijalle, joka hänet kykenisi päihittämään.
Loppuun sopiikin videopätkä siitä mitä tapahtui, kun löytyi urho joka otti haasteen vastaan:
http://www.youtube.com/watch?v=gEDaCIDvj6I...sulta on edelleen mennyt se pointti kokoajan ohi.
Mä en ole väittänyt aittomäkeä miksikään catchin ylijumalaksi enkä myöskään ole väittänyt hänen oppineen suorasta lähteestä. Juurihan AItto potkussa vastasi, että kylänukoilta, kirjoista ja yhdeltä leiriltä on tietonsa ammentanut. Ei siis kovin hirveästi. Se ei silti poista sitä faktaa, että CAtchi kiinnostaa minua ja Aitolla ons iitä oman käden kokemusta ja tietoa.
Ja ettei sun tarvitse arvailla, niin olen Janne Maunonen eli JanneM. Kukas se sinä olet? - Heppua ihannoiva moderaattori
No siitä vain kirjoitti:
Vaikka tekisikin mieleni sanoa, että kehässä tavataan, ei kuulu tapoihini leveillä omilla taidoillani netissä, saati ottaa nettihaasteita vastaan.
...ja luetaan se mun viesti uudestaan...
Enhän mä sua ole haastamassa lapsi kulta mihinkään. Tuskin uskaltaisinkaan sillä kuten sanoin, niin taitoni ei ole kummoiset, mutta uskon silti niiden olevan vertailukelpoiet sinun taitoihin. Senpä lisäksi kehässä en ole matsannut aikoihin (mitä nyt pari lukkopaini matsia kehässä, mutta sitä ei kai lasketa). Haluaisinkin teitää mitä leveilyä on sanoa taitojansa vähäisiksi??? :D
Minut löytää viikottain oman salin treeneistä ja yhteystiedot löydät vaikka potku.netin tai salin sivujen kautta jos kiinnostaa provosoitua. - keskilinja
No siitä vain kirjoitti:
Vaikka tekisikin mieleni sanoa, että kehässä tavataan, ei kuulu tapoihini leveillä omilla taidoillani netissä, saati ottaa nettihaasteita vastaan.
haastan sinut JanneM, Janne Maunonen, Maunosen Janne kaksin kammpaillu tuu tö deth... Todistan sinulle ettei kätsipaini toimi omilla ylijumalallisilla kunfutaidoillani...
- alias alias+
koko homma kirjoitti:
Missä sinä sitä catch wrestlingiä näet? Ne kuvat eivät ainakaan mistään osaamisesta kerro. Väitätkö tosiaan niitä "positioita" toimiviksi?
Eihän kukaan ole catch wrestlingiä väittänyt pelleilyksi, vaan sitä että joku väittää hallitsevansa sitä vaikkeivät ainakaan kuvat mistään osaamisesta todista. Ei se nyt noin huonoa voi todellisuudessa olla. Jos tosiaan väität noita kuvien juttuja toimiviksi, tuskin omat taitosikaan ovat todellisia. Niissä on nimittäin kahdenlaisia vikoja. Ne ovat otteina joko sellaisia, joista vapautuu saman tien jokainen hitusenkin painitaitoinen, tai sitten sellaisia joita on käytännössä mahdoton saada vastaan painivasta vastuksesta.
Jos tämä koukkupainija tosiaankin olisi lajia harjoitellut (muutenkin kuin omien opetuslastensa kanssa), hän olisi varmaankin treenailustaan ylpeänä selittänyt. Taitaa tosin parhaillaan säveltää sitä tarinaa, joten odottelemme mielenkiinnolla.
Oma veikkaukseni on, että on tilailtu huonotasoisia videoita tai kirjoja, joista (huonoa ja toimimatonta) tekniikkaa on opiskeltu, ja joita sitten on opetettu kavereille. Korkeintaan on käyty kerran tai pari jonkun osaajan treeneissä ulkomaan matkalla. Tai ainakin keksitty tarina tällaisesta reissusta.
Tosin näitä vastaavasti lajin aloittaneitahan Suomessa riittää, ja monilla on jo useita danejakin ja ollaan niin suurta ninjamestaria ettei uskoisikaan.Että tämä hippakarateka olisi yhtäkkiä oppinut painimaan, ei hän silloin ju-jutsu salilla treenatessaan koskaan paininut edes valkovöisten kanssa..saati sitten oikeiden painijoiden
- JanneMi
keskilinja kirjoitti:
haastan sinut JanneM, Janne Maunonen, Maunosen Janne kaksin kammpaillu tuu tö deth... Todistan sinulle ettei kätsipaini toimi omilla ylijumalallisilla kunfutaidoillani...
Toki otan haasteen vastaan. :D
TOsin sä oot meistä ainut kun on voittanut vapari matsin ilman kypärää, niin sulla on etu. ;) - kakee
alias alias+ kirjoitti:
Että tämä hippakarateka olisi yhtäkkiä oppinut painimaan, ei hän silloin ju-jutsu salilla treenatessaan koskaan paininut edes valkovöisten kanssa..saati sitten oikeiden painijoiden
ja sit seminaariluutana. Siinä resepti kaikkien alojen asiantuntijaksi. :-)
- Nimetön
Heppua ihannoiva moderaattori kirjoitti:
...sulta on edelleen mennyt se pointti kokoajan ohi.
Mä en ole väittänyt aittomäkeä miksikään catchin ylijumalaksi enkä myöskään ole väittänyt hänen oppineen suorasta lähteestä. Juurihan AItto potkussa vastasi, että kylänukoilta, kirjoista ja yhdeltä leiriltä on tietonsa ammentanut. Ei siis kovin hirveästi. Se ei silti poista sitä faktaa, että CAtchi kiinnostaa minua ja Aitolla ons iitä oman käden kokemusta ja tietoa.
Ja ettei sun tarvitse arvailla, niin olen Janne Maunonen eli JanneM. Kukas se sinä olet?Niin vaikka en potku.netissä olekaan modena niin olen kyllä JanneM:n kanssa samaa mieltä siitä, että aittomäellä on kiinnostaviakin asioita kerrottavanaan.
t. MtJ - Nimetön
JanneMi kirjoitti:
Toki otan haasteen vastaan. :D
TOsin sä oot meistä ainut kun on voittanut vapari matsin ilman kypärää, niin sulla on etu. ;)Kyllä tää suoli24 on niin täynnä haasteen esittäjiä ettei taida enää meidän salille sopia. Ihme vaan, että siellä näkyy niitä 190cm pitkiä ja 71kg painavia vinttikoiria sali täynnä, eikä ikinä ketään täällä olevia nettiterriereitä.
Mutta eihän minusta ole keskilinjalle ja JanneM:lle vastaan panemaan, koska ne on th3 d3adli3st vapaaottelijoita ja mä olen vaan surkea nettithaikkuilija. Ja vielä helvetin huono siinäkin.
t. MtJ - Nimetön
kakee kirjoitti:
ja sit seminaariluutana. Siinä resepti kaikkien alojen asiantuntijaksi. :-)
Se nyt vaan on helvetin helppo huutaa, mutta pitäisi myös vastata huutoon. Jos karin persoona tai jokin muu ärsyttää, niin pitäisi varmaan tehdä asialle jotakin muuta kuin huudella asiattomuuksia netissä nimettömänä.
Käy ottamassa selvää osaako se kari mitään vai ei. Itse en lähtisi käväisemään tatamilla karin kanssa koittamassa tosimielellä, vaikka thaikkua aktiivisesti treenaankin. Kehässä kyllä ja sääntöjen kanssa, mutta ilman sääntöjä olisi iso ei-ei.
t. MtJ - on nyt
Nimetön kirjoitti:

t. MtJvähän tosikko? Noinhan se Aittokin itse velmuillen antaa ymmärtää. Taitavat muut ottaa asiat liian fanaattisesti. Relatkaa Karin malliin. :-)
- emmttttjjjj
on nyt kirjoitti:
vähän tosikko? Noinhan se Aittokin itse velmuillen antaa ymmärtää. Taitavat muut ottaa asiat liian fanaattisesti. Relatkaa Karin malliin. :-)
Keskustelupalstoilla jää paljon uupumaan vaikka hyviä viestivälineitä ovatkin. Mm. välisanat jäävät pois. Siitä johtuen sitten keskustelu helposti kärjistyy.
Täytyy opetella relaamaan myös itse, mutta jatketaan harjoituksia. Sieppii vaan välillä, kun tuntuu, että jostakin oikein kaivamalla kaivetaan kaikki huonot asiat esiin, eikä saada mitään parempia puolia tuotua esille. Ja kyllä niitäkin löytyy niin Karin kirjoittelusta, kuin kaikesta muustakin. Tästäkin palstasta löytyy ehkä jotain hyvääkin, samalla tavalla potku.netistä löytyy jotain huonoa.
t. MtJ - AndyS
Nimetön kirjoitti:
Se nyt vaan on helvetin helppo huutaa, mutta pitäisi myös vastata huutoon. Jos karin persoona tai jokin muu ärsyttää, niin pitäisi varmaan tehdä asialle jotakin muuta kuin huudella asiattomuuksia netissä nimettömänä.
Käy ottamassa selvää osaako se kari mitään vai ei. Itse en lähtisi käväisemään tatamilla karin kanssa koittamassa tosimielellä, vaikka thaikkua aktiivisesti treenaankin. Kehässä kyllä ja sääntöjen kanssa, mutta ilman sääntöjä olisi iso ei-ei.
t. MtJMiten sen Karin osaaminen noin käytännössä pitäisi selvittää? Yritin kutsua miestä leirille treenaamaan ja olisin järjestänyt vapaalipunkin, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti.
Sääli, koska on tosi hyvä leiri ja olisi mukava nähdä tämä lajin alkuaikojen vaikuttaja tositoimissa. - mhmoihfsnoj
Heppua ihaileva moderaattori kirjoitti:
Kun pointti ei olekkaan siinä osaako aitto, tai hänen aikalaisensa kuin hyvin catchia vaan siinä lajissa itsessään.
Kuvien perusteella nyt on muutenkin huono arvioida mitään tekniikoita. Kuvissa Aiton ja Skipin(?) catchitekniikat näyttävät ihan samoilta kuin missä tahansa muissa catchi kuvissa...
KAtosppa vaikka näitä seuraavia kuvia...
http://www.scientificwrestling.com/public/images/gallery/cool.JPG
http://www.catchwrestling.net/Picture3.jpg
http://badassfightwear.com/Images/kgotch/gotch frank.jpg
http://www.ringmemorabilia.com/catchwrestling.jpg
http://farmerburns.com/images/standingtoehold.jpg
http://www.webalice.it/gpdmcwg/magazine/catch_wristlock_1.jpg
siinä vähän vanhempaa ja vähän uudempaa ja joitain piirrettyjä kuvia catchistä. Ihan yhtä toimivan tai toimimattoman näköistä tuokin.
Pointti on edelleen siinä, että Aittomäki kavereineen on ainoita suomalaisia ketkä ovat Catchia treenanneet enemmän tai vähemmän tosissaan. Ja Catchi lajina on hirveän mielenkiintoinen...Ensimmäisessä linkissä oli lähinnä peruspainiliikkeitä. Loput olivat joko huvittavia, tai perus-vääntöjä.
- emmteejii
AndyS kirjoitti:
Miten sen Karin osaaminen noin käytännössä pitäisi selvittää? Yritin kutsua miestä leirille treenaamaan ja olisin järjestänyt vapaalipunkin, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti.
Sääli, koska on tosi hyvä leiri ja olisi mukava nähdä tämä lajin alkuaikojen vaikuttaja tositoimissa.Olisiko se helpompi selvittää esim. neutraalilla maaperällä. En osaa vastata, kun en ole Kari.
Uskoisin kuitenkin esim. Vaasafight 1:sen tuomarina olleen kaverin osaavan myös jotakin. Muistelisin Karin valmentaneen ja treenanneen myös vapaaottelijoiden kanssa, olenko väärässä?
Luulisi että osaaminen on kohtuullisella tasolla. Vaikka jutut olisi mitä tahansa. Jospa kikspoksing ei vaan kiinnosta lajina enää, tuskinpa thaipoksinkikaan?
Tosin lajin nykytilaan pitää tutustua ennenkuin lajin sisältöä alkaa kommentoimaan. - jean valjean
Fantasiasymbioosi kirjoitti:
Jos osaisit painia, tietäisit etteivät ne otteet toimi. Niistä pääsee pois saman tien. Mutta hyvin näyttävät sadut teille kungfuilijoille menevän läpi. Ei tarvitse kuin joku Black Belt -lehden ilmoituksista tilattu kirja tai video, ja keksitty tai mahdollisesti todellinen tai sitten keksitty harjoittelukerta tai pari ulkomaisen alan osaajan treenisalilla, niin vot, taas on uusi laji tuotu Suomeen!
Todistustaakka on väitteen esittäjällä. En ainakaan minä jaksa jokaisen hihhulinkaan kanssa lähteä vääntämään jeesusten olemattomuudesta historian tutkimuksen valossa. Tai edes lukea niiden tarinoita läpi, saati että lähtisin argumentoimaan jokaista mielipuolista väitettä vastaan. Tässäkin hommassa näkyy kuinka teinejä ja muita herkkäuskoisia höynäytetään oikein kunnolla. Mutta uskon kyllä, että tietyt henkilöt voivat itse uskoa niin Kaspin-höpinät kuin ne omatkin keksityt juttunsa. Onko se sitten tervettä, on toinen juttu.siirtää vuoria,ja näinhän se on.Mikä siinä on että suomalaiset on sellaisia epäilijöitä,kokeile ensin ja puhu sitten vasta
tuo henkinen puoli on edelleenkin vielä niin tutkimatonta aluetta,kukaan ei tunne edes omista kyvyistään kuin murto-osan joten jos on menetelmiä ja lajeja joissa harjoitellaan henkisten ja fyysisten ominaisuuksien kehittämistä tasapuolisesti niin toki kannattaa edes kokeilla Tuossa kaspinissakin saattaa olla jäljellä jotain vuosisataisesta samaaniperinteestä
Ehkä siinä on kiteytettynä yhteen vanhojen suomalaisten eränkävijäsotureiden parhaat menetelmät valmistautua metsästykseen tai sotaan naapuriheimoja vastaan
Muita lajeja joissa harjoitellaan henkinen ja ruumiillinen puoli , ovat mm Systema ,Aikido,Taichi, jooga
Maailmassa ja taivaassa on paljon mitä ei järki ymmärrä sanoi viisas mies kauan sitten
Ja uskoihan se tuomaskin lopulta.. - setämiäs
jean valjean kirjoitti:
siirtää vuoria,ja näinhän se on.Mikä siinä on että suomalaiset on sellaisia epäilijöitä,kokeile ensin ja puhu sitten vasta
tuo henkinen puoli on edelleenkin vielä niin tutkimatonta aluetta,kukaan ei tunne edes omista kyvyistään kuin murto-osan joten jos on menetelmiä ja lajeja joissa harjoitellaan henkisten ja fyysisten ominaisuuksien kehittämistä tasapuolisesti niin toki kannattaa edes kokeilla Tuossa kaspinissakin saattaa olla jäljellä jotain vuosisataisesta samaaniperinteestä
Ehkä siinä on kiteytettynä yhteen vanhojen suomalaisten eränkävijäsotureiden parhaat menetelmät valmistautua metsästykseen tai sotaan naapuriheimoja vastaan
Muita lajeja joissa harjoitellaan henkinen ja ruumiillinen puoli , ovat mm Systema ,Aikido,Taichi, jooga
Maailmassa ja taivaassa on paljon mitä ei järki ymmärrä sanoi viisas mies kauan sitten
Ja uskoihan se tuomaskin lopulta..ihan vaan nimimerkistä tuli mieleen, notta kyseistä kirjaa juurikin pistelen menemään ja siinä itse asiassa olisi monelle tällä voorumilla elvistelevälle parempaa tekemistä.suosittelen, vaikka alku aina tahmeaa.tsemiä kaikille kamppailun yrittäjille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haloo hallitus ! Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ?
Maailman onnellisimmalla kansalla ei ole toivoa näköpiirissä. Moni suomalainen tuntee toivottomuutta. Tuoreen Sukupolvi415979Hyvää huomenta miehelle
Tähän ihan lähelle. Turhaa se on kai tänne kirjoittaa. Et sinä taida täällä kauheasti aikaasi kuluttaa, tai sitten et va273283- 522418
harrasterallit on syytä lopettaa
Lähes joka vuosi joku pääsee hengestään näissä harraste ja SM-sarjan ralleissa. Olen sivusta saanut seurata kuinka toin241140- 591091
Tällä palstalla liikkuu eräs vanhempi hullu
nainen, ei kannata jutella sen kanssa!!!!! Pilaa koko elämän661049Katsotaan eteenpäin!
Menneitä on turha tonkia, maito kaatui ja sitä ei takaisin saa! Lainapäätökset on tehty demokraattisesti yhdessä parhaan32986- 133931
- 40883
Ilmoitus 8.2.2025, klo 6.15
Ilmoitus 8.2.2025, klo 6.15 (S24 keskustele helluntailaisuudesta) Ikävä tehtäväni on tuoda saatu ilmoitus, koskien t179881