Pyydän jo heti anteeksi että tulen tälle alueelle, mutta näihin kysymyksiin ja ongelmiin ei oikein nuo naiset kykene vastaamaan..valitettavasti.
Itse olen äiti jolla 12, 11, 8 ja 6- vuotiaat lapset. Olen 2-vuorotyössä ja mies on päivätyössä it-alalla. Naimisissa ollan oltu kohta 13v. Ongelmani on mm. se, miksi mieheni täytyy mustamaalata minua tietylle kaverilleen. Tällä kaverilla itsellään on ongelmana puoliso joka on alkanut menneinä aikoina juoksemaan kaiken maailman kissan ristiäisissä. En tiedä onko mieheni nyt ns. sympaattinen kaverilleen ja siksi mollaa minut lyttyyn.
Itse en käytä alkoholia juuri ollenkaan. Ehkä 1 hiprakat/vuosi. Hoidan kotia, niissä puitteissa kun jaksan ja toisinaan kun huvittaa. Käyn harvakseltaan missään ja yleensä tulen jo hyvissä ajoin, illaksi kotiin.
Työkaveriltansa kuulin että minä kuulemma ryyppään jatkuvasti ja käyttäydyn väkivaltaisesti. On jopa joutunut kutsumaan minulle poliisit..(kerto sille humalassa) Kumma vaan että minä en ole niitä poliiseja nähny.
Hän itse on alkoholisti ja kärsii 2-suuntaisesta mieliala häiriöstä. Hänellä on ollut aikoinaan yli 3 kk:n suhde nuoreen tyttöön kun odotin 3:tta lasta. Katsoin vierestä tätä ja itkin. Kuuntelin tarinoita niiden risteilystä ja yhteisistä viikonlopuista ja lopuksi vielä tieto että tyttö teetätti abortin..mutta kuulema oli "se aika" laivalla ettei voi olla hänen..ei silti lohduttanut.
Jos vaan on viinaa tarjolla, niin jättää lapset yksin kotiin, kun itse olen vielä töissä. Mollaa lapsia vitun idiooteiksi, käskee (ei pyydä) tekemään ties mitä koti askareita, kun itse "ei jaksa" (lapset kertoo että pelaa x-box:lla) kun olen iltavuorossa. Lähtee useina viikkonloppuina perä jälkeen ryyppäämään koska on niin uupunut töihinsä ja minun naljailuun.
Humalassa on todella pelottava. Käy käsiksi. On potkinut minua kun olen ollut raskaana, hakannut päätä betoniseinään, viskannut leipäveitsellä kun on 2kk lapsi sylissä ja ties mitä. en edes haluaisi muistaa kaikkia.
Viime vuosina yrittänyt useasti itsaria, jopa oman tyttärensä silmien edessä!! Lapset pelkää ja joka kerta kun tietävät isän olevan "ukin luona" nukkuvat puhelimen vieressä koiran unta, jos vaikka poliisit joutuu taas soittamaan.
En tiedä olenko vaan sairastunut "akkojen tautiin" vai mikä.
Toki olen minäkin häntä vastaan hyökännyt, mutta sanoin. Olen haukkunut juopoksi, vastuuntunnottomaksi paskaksi..jopa muistuttanut omasta isästään, kuinka hänestä on tullut samanlainen; rehellisesti sanottuna, juoppo-paska. Ja tämä kirjoitus on nyt pahin tekoni häntä vastaan, mutta en pyri olemaan itsekäs, vaan pyydän neuvoja. Olen niin lopen kyllästynyt ja uupunut tähän. Ja valmis unohtamaan koko yhteisen tulevaisuuden, jos sellaista edes olisi ollutkaan. Olenko liian itsekäs jos haluaisin itselleni ja lapsille vapauden? Vai olenko jo liian tyhmä kun olen antanut tämän jatkua näinkin pitkään.
Jos jotain voisi vielä olla pelastettavissa, niin miten? Kertokaa miehet, miten teille sanoa asiat ilman että se on painostusta? Vai onko minun mies vaan yksinkertaisesti sellainen joka kulkee sen virran mukana joka kohdalle osuu. Ilman seurauksia..
Itse olen äiti jolla 12, 11, 8 ja 6- vuotiaat lapset. Olen 2-vuorotyössä ja mies on päivätyössä it-alalla. Naimisissa ollan oltu kohta 13v. Ongelmani on mm. se, miksi mieheni täytyy mustamaalata minua tietylle kaverilleen. Tällä kaverilla itsellään on ongelmana puoliso joka on alkanut menneinä aikoina juoksemaan kaiken maailman kissan ristiäisissä. En tiedä onko mieheni nyt ns. sympaattinen kaverilleen ja siksi mollaa minut lyttyyn.
Itse en käytä alkoholia juuri ollenkaan. Ehkä 1 hiprakat/vuosi. Hoidan kotia, niissä puitteissa kun jaksan ja toisinaan kun huvittaa. Käyn harvakseltaan missään ja yleensä tulen jo hyvissä ajoin, illaksi kotiin.
Työkaveriltansa kuulin että minä kuulemma ryyppään jatkuvasti ja käyttäydyn väkivaltaisesti. On jopa joutunut kutsumaan minulle poliisit..(kerto sille humalassa) Kumma vaan että minä en ole niitä poliiseja nähny.
Hän itse on alkoholisti ja kärsii 2-suuntaisesta mieliala häiriöstä. Hänellä on ollut aikoinaan yli 3 kk:n suhde nuoreen tyttöön kun odotin 3:tta lasta. Katsoin vierestä tätä ja itkin. Kuuntelin tarinoita niiden risteilystä ja yhteisistä viikonlopuista ja lopuksi vielä tieto että tyttö teetätti abortin..mutta kuulema oli "se aika" laivalla ettei voi olla hänen..ei silti lohduttanut.
Jos vaan on viinaa tarjolla, niin jättää lapset yksin kotiin, kun itse olen vielä töissä. Mollaa lapsia vitun idiooteiksi, käskee (ei pyydä) tekemään ties mitä koti askareita, kun itse "ei jaksa" (lapset kertoo että pelaa x-box:lla) kun olen iltavuorossa. Lähtee useina viikkonloppuina perä jälkeen ryyppäämään koska on niin uupunut töihinsä ja minun naljailuun.
Humalassa on todella pelottava. Käy käsiksi. On potkinut minua kun olen ollut raskaana, hakannut päätä betoniseinään, viskannut leipäveitsellä kun on 2kk lapsi sylissä ja ties mitä. en edes haluaisi muistaa kaikkia.
Viime vuosina yrittänyt useasti itsaria, jopa oman tyttärensä silmien edessä!! Lapset pelkää ja joka kerta kun tietävät isän olevan "ukin luona" nukkuvat puhelimen vieressä koiran unta, jos vaikka poliisit joutuu taas soittamaan.
En tiedä olenko vaan sairastunut "akkojen tautiin" vai mikä.
Toki olen minäkin häntä vastaan hyökännyt, mutta sanoin. Olen haukkunut juopoksi, vastuuntunnottomaksi paskaksi..jopa muistuttanut omasta isästään, kuinka hänestä on tullut samanlainen; rehellisesti sanottuna, juoppo-paska. Ja tämä kirjoitus on nyt pahin tekoni häntä vastaan, mutta en pyri olemaan itsekäs, vaan pyydän neuvoja. Olen niin lopen kyllästynyt ja uupunut tähän. Ja valmis unohtamaan koko yhteisen tulevaisuuden, jos sellaista edes olisi ollutkaan. Olenko liian itsekäs jos haluaisin itselleni ja lapsille vapauden? Vai olenko jo liian tyhmä kun olen antanut tämän jatkua näinkin pitkään.
Jos jotain voisi vielä olla pelastettavissa, niin miten? Kertokaa miehet, miten teille sanoa asiat ilman että se on painostusta? Vai onko minun mies vaan yksinkertaisesti sellainen joka kulkee sen virran mukana joka kohdalle osuu. Ilman seurauksia..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Anteeksi myös minunkin puolestani kun tänne tuppaudutaan..
Kuvailit kirjoituksessasi minun lapsuuteni. Isälläni ei ole diagnosoitu mitään mielisairautta, mutta jo alkoholismi sellaista aiheuttaa.
Koko lapsuuttani varjosti isän alkoholinkäyttö, jatkuva pelko siitä koska alkaa haukkumaan tai hakkaamaan, joko äitiä tai vanhempaa veljeä. Minua isä ei koskaan lyönyt, tai en ainakaan sitä muista.
Valehtelu, vähättely, uhkailu, itsemurha-aikeet, kaikki ovat tuskallisen tuttuja.
En halua omista kokemuksistani sen enempää jaaritella, mutta toivon että ymmärrät suojella lapsiasi. Tuollainen isä pystyy jättämään ikävät traumat lapsiisi, ja luulen että lapsenne saattavat jopa ajoittain toivoa eroanne.
Tilanne on vaikea sinulle; sydän ja järki eivät välttämättä ole samaa mieltä. Mutta muista, jos lähdet miehesi luota, hän aikuisena pärjää, mutta pienet lapsenne eivät. He tarvitsevat kipeästi turvallista, luotettavaa aikuista jota ei tarvitse pelätä.
Voimia teille kaikille!
näin syrjästä ja puusta katsoen.