Surullista

Kun katseli ja kuunteli Halosen puhetta eduskunnassa, valtasi mielen sääli.
Kuka tahansa peruskoulun käynyt olisi pystynyt paperista puhumaan yhtä karismaattisesti.
Te suomalaiset olette ihan samanlaisia; muoto on tärkeämpää virheetömyyden ohella.
Kyllä on epäonnistumisen pelko syövytetty lähtemättömästi Halosenkin mieleen.
Meidän kautta aikain kuoliaaksi syleilemä koululaitos on tehnyt tuhotyönsä; vaientanut ja opettanut olemaan ajattelematta itsenäisesti.
2270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun katseli ja kuunteli Kanrvan puhetta USA:ssa, valtasi mielen sääli.
Kuka tahansa peruskoulun käynyt olisi pystynyt paperista puhumaan yhtä karismaattisesti.
Te suomalaiset olette ihan samanlaisia; muoto on tärkeämpää virheetömyyden ohella.
Kyllä on epäonnistumisen pelko syövytetty lähtemättömästi Kanervankin mieleen.
Meidän kautta aikain kuoliaaksi syleilemä koululaitos on tehnyt tuhotyönsä; vaientanut ja opettanut olemaan ajattelematta itsenäisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Juhako kirjoitti:

Kun katseli ja kuunteli Halosen puhetta eduskunnassa, valtasi mielen sääli.
Kuka tahansa peruskoulun käynyt olisi pystynyt paperista puhumaan yhtä karismaattisesti.
Te suomalaiset olette ihan samanlaisia; muoto on tärkeämpää virheetömyyden ohella.
Kyllä on epäonnistumisen pelko syövytetty lähtemättömästi Halosenkin mieleen.
Meidän kautta aikain kuoliaaksi syleilemä koululaitos on tehnyt tuhotyönsä; vaientanut ja opettanut olemaan ajattelematta itsenäisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu