Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kumpparijutut

Nyt on aika unohtaa tässä jo pitkään vallinneet kumpparisekoilut ja keskittyä yhteen ketjuun, jossa kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan.

Tämä palstalla kohta vuoden päivät hillunut saivartelija ei saa pilata kumpparikeskustelua! Ilmastonmuutoksen myötä kumpparit tulevat varmasti yleistymään katukuvassa, olihan tammikuu ennen lähes kumpparitonta aikaa. Eilenkin bongasin naisihmisen kävelyllä punaisissa kontioissa, vieläpä punapohjaisissa versioissa!

En ole pitkään aikaan jaksanut avata uutta keskustelua, mutta nyt on sen aika. Eli kaikki kontio-, halppis-, kumpparit sadeasu-, korkokumppari-, jne. fanit rupattelemaan mukavia. Ei anneta -Lusikan- pilata kaikkea!

-Rise
345512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Keskustellaan ensin yksi nyt jo toiselle sivulle tippunut viestiketju täyteen ja aloitellaan sitten uusi.

Äänestä
  • haluavat tuoda näkökantansa itse esille.
    Nyt ovat varmasti huippu-riitely huipussaan.
    Olisikin järkevämpää toimia kuten edellinen ehdotti, eikä lähteä "Risen" huippuja riitelyihin, jota hän edesauttaa taas tällä turhalla avauksellaan.
    Annetaan kaikille tilaa hengittää ja puhutaan kumppareista niiden oikeilla mallitermeillään, ei siis mitään "mummokumppareita", "klohmoja" ym. vaan niiden oikeilla termeillä, tämän kun alkuun muistaa voi olla saada keskustelu rauhallisempiin malleihin.
    Ja muistetaan vielä ettei näitä juttuja kirjoitettaisi ilman naisia, ilman naisiahan ei olisi naisten kumppareita tai naisten käyttämiä kumppareita.
    Annetaan naisten kuulua oleellisena osana keskusteluissa.
    Riitaahan tuo tuo, kun eräät marmattavat turhaan että taas vedettiin nainen mukaan, mitä olisivat nämä jutut täysin ilman naisen läsnäoloa, miettikää sitä.

    -Lusikka-

    Äänestä

Joskus olen ullakoilla nähnyt tosi nätin näköisiä naisten kumisaappaita, mitä ei nykyään missään näy, sellaset sirot ja korolliset sekä kiiltävät kumisaappaat on minun miselestäni naisilla kaikkein sexsymmät, sellaisia ei vaan missään oikein näy, tietysti sellaset kiiltävät tiukat keinonahkasaappaatkin on oikein sexyt, mut kumifriikille kumi on aina kumia... Ittelläni on melko voimakas fetissi kumiasuihin ja itselläni asukokonaisuuteen kuuluu vakiona kiiltävät kontiot tai vastaavat. Omasta mielestä myös kontiot naisen jalassakin näyttävät tosi hyvältä, kunhan asukokonaisuus täsmää saappaisiin, kuten kiiltävät sadevaatteet. Omasta mielestä mm minihameen kanssa naisilla olevat kontiot näyttävä jopa rumilta, tai ehkä melko peroonallisilta, kääntää mun katseen kuitenkin. Mut makuasioista ei parane kiistellä, joillekkin se on pelkät saappaat, mulle se on pitkälti asukokonaisuus.... Että näin mun mielestä. Sitä vielä toivois että katukuvassa alkais liikkuu ihmisiä saapaiden lisäksi kunnon sadevarusteissa. Luin tossa kerran tosi haikeena 70 - luvun hesaria kun siinä oli sadeasumainos, missä naisella oli tosi kiiltelevä sadeasu saappaineen.... Mut nää nykyajan goretex- ja muut hegittävät materiaalit on pilanneet pitkälti tämän ilon...

aina välillä tulee luettua näitä palstoja ja

Äänestä

kyllä niistä maatalouspiikkareista on jo puhuttu ihan tarpeeksi!

Äänestä

Runkkaa peräkammarin poika yksinäs niitä kumppareita, mikä vitun maalaistollo täytyy olla et saa kumppareista fetissin. Kaupungeissa kun käytetään kunnon kenkiä, maalaisjuntit jolpsii saappaiss, nekin yleensä läskejä isäntiä, ootko hinttikin vielä kaiken paskan lisäksi?

Kui sä jaksat itekses kirjoitella näitä pikiä keskusteluita. Vetoa niin suurin osa näiden saapasjuttujen "keskustelijoista" tulee sun IP-osoitteesta!

PERUSTA OMA KESKUSTELUPALSTA NIIN NÄHÄÄN SAATKO MUITA KU ITTES JA PARI MUUTA HOMOISÄNTÄÄ PALSTALLES!!!!!!

Äänestä
  • Kyllä näin on, että kumpparit ovat parasta, mitä Luoja on naisten jalkaan antanut. Eikö oma fetissi kiinnosta muita? Siksikö tuollainen katkera vuodatus? Kumpparijutut ovat kiinnostaneet joka vuosi. Hankipa omalle fetissillesi 35 000 kävijäkertaa. Siihen ei edes kaksi homoa isäntämiestä pysty. Tuskin homomiehet sitäpaitsi ovatkaan kiinnostuneita naisten kumppareista.

    Äänestä

  • panettelevat kirjoitti:

    Kyllä näin on, että kumpparit ovat parasta, mitä Luoja on naisten jalkaan antanut. Eikö oma fetissi kiinnosta muita? Siksikö tuollainen katkera vuodatus? Kumpparijutut ovat kiinnostaneet joka vuosi. Hankipa omalle fetissillesi 35 000 kävijäkertaa. Siihen ei edes kaksi homoa isäntämiestä pysty. Tuskin homomiehet sitäpaitsi ovatkaan kiinnostuneita naisten kumppareista.

    täällä, paremminkin kirosana tuo naisten kumpparit täällä, kyllä nuo eräät ärähtävät heti jos mainitset täällä naisten kumppareista jotain.
    Täytyy puhua noista miehekkäistä kontioista, ei missään nimessä naisten kumppareista.
    Nainenhan on kirosana täällä, joka on pakko heittää jutuista ulos.

    Eli ei täällä juuri naisten kumppareista keskustella

    Äänestä

  • naisten kumppareihin kirjoitti:

    60-70-luvuilla syntyneillä naisilla on vielä kiitettävän paljon Kontioita kumppareina. Ovatko he siis miehiä? Lyhyen otannan perusteella kukaan Kontionainen ei vaihtaisi kumppareitaan toiseen malliin. Entiset pidetään hamaan loppuun saakka.
    Vai heitetään nainen pois? No, minulle kyllä ovat naisten jaloissa olleet kumpparit riittäneet tähän päivään asti, toivottavasti riittävät myös tulevaisuudessa. Naiset ovat niin pelottavia, kumpparit eivät.

    Äänestä

  • miehiksi? kirjoitti:

    asiaa, vaikka se on niin yksinkertainen: ON KAKSI ERI ASIAA, naisten kumpparit, joista mainitsin ja ja sitten ovat naisten käyttämät kumpparit, huomaatko kaksi täysin eri merkitystä.
    Naisten kumpparit kun ovat suunniteltu naisen jalkaa silmällä pitäen, naisen käyttämät kumpparit ovat taas täysin eri asia, eli miehetkin voivat käyttää samoja malleja.
    Ymmärrätkö nyt mitä tarkoittaa naisten kumpparit, vai jäikö vielä tuo pienen pieni, mutta kuitenkin paljon vaikuttava tekijä epäselväksi.

    Että en väitä miehiksi, vaan sinä et osaa lukea tai ymmärrä yksinkertaisiakaan asioita.

    Äänestä

  • ymmärtäisi tätä kirjoitti:

    Nämä ovat 60-luvuilla syntyneitä maalaisia peräkammarinpoikia joilla ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin isänsä kontiot. Kaikki naisellisuuteen ja naiseuteen viittaava saa heidän kiihkonsa sammumaan!!!!

    Olin perheen kanssa kylässä ja siellä kyseisen perheen äiti alkoi kertoa , että heidän vanhin tytär, taisi olla 15 vanha, oli edellisenä päivänä halunnut uudet korolliset naisten kumisaappaat itselleen. Kun kuulemma koulukaverillakin oli sellaiset. Oli sellaisesta vähän huonommasta perheestä ja maalasi itseääkin ihan liikaa. Sellaisia huorien saappaita ei kuulemma siihen perheeseen tulisi, äiti julisti.
    Katsoin vaimoani ja meidän molempien naamat varmaan punoittivat, sillä meillä aina kun mahdollista rietasteltiin juuri sellaiset punaiset kaupunki saappaat jalassa molemmat. Ja varmasti parhaat parittelut onnistivat molemmilta sillä tavalla. Myös perheen isännällä tuntui olevan aika poissa oleva ilme, ja katseli muualle. Vilkaisin naulakon alle ja totesin rivin loppuun poleksittuja mustia kontioita sulassa sovussa isoimmasta pienimpään siellä odottavan käyttäjiään. Ja varmasti ei sänkykamari leikkeihin.

    Äänestä

  • ------------> kirjoitti:

    Nämä ovat 60-luvuilla syntyneitä maalaisia peräkammarinpoikia joilla ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin isänsä kontiot. Kaikki naisellisuuteen ja naiseuteen viittaava saa heidän kiihkonsa sammumaan!!!!

    Yhdelläkään miesten jaloissa olleella Kontiolla ei ole tullut irstailtua. Kaikki ovat olleet naisten käytössä. Sitäpaitsi minä olen syntynyt jo 50-luvun alussa.

    Äänestä

  • Maalta lähtöisin, mutta 30 vuotta eri kaupungeissa asuneena sanoisin, että kyllä naisten käyttämät kumpparit kiinnostavat myös nuorempia miehiä, miksei naisiakin. Ei niistä niin paljon kirjoiteltaisi tänne, Elleihin, tai perustettaisi kymmeniä eri grouppeja Yahoon.
    Kyllä kiinnostus kumppareihin on yleismaailmallinen ilmiö. Homoilla taas on omat kumpparigrouppinsa. Ne eivät minua kiinnosta.

    Äänestä

Taannoin kyselin neuvoa, mistä voisi hankkia ns. naisellisia kumisaappaita, vaikka en ihan kumpparihullu olekaan. Ilmoitin, etteivät kontiot tai vastaavat yhtään kiinnosta.
Yksi vastaaja käski heti ostamaan kontiot, kolme vätkytti,että olen muka mies. Että tällaisia!
Kiitos niille kahdelle asialliselle, joiden kanssa on sittemmin oltu yhtydessä. Siis muutama sellainenkin, onneksi.
Huippuna fetisisti, joka toivottaa naiset ja miehet helvettiin, vain kummparit ovat tärkeitä. Lieneekö jo pilaa?

Äänestä
  • ...pitämään kumppareita jaloissaan ja synnyttämään uusia tyttöjä, jotka pitävät sitten joskus kumppareita omissa jaloissaan.
    Mikäpä on ihanampaa kuin kopata juuri naisen jalassa olleet märät, likaiset ja mullalle tuoksuvat kumpparit ja hieroa niiden pohjilla kalu veltoksi.

    Äänestä

  • tarvitaan... kirjoitti:

    ...pitämään kumppareita jaloissaan ja synnyttämään uusia tyttöjä, jotka pitävät sitten joskus kumppareita omissa jaloissaan.
    Mikäpä on ihanampaa kuin kopata juuri naisen jalassa olleet märät, likaiset ja mullalle tuoksuvat kumpparit ja hieroa niiden pohjilla kalu veltoksi.

    Neitsyys&poikuus-palstalla valitetaan sitä, että on vielä 24-vuotiaana poikuus tallella. Minä menetin erään naisen kumpparille poikuuteni jo 9 vuotiaana. Enkä ole naisia tarvinnut seksihommiin, kumppareilla pääsee hekuman huipulle.

    Äänestä

  • Nii'in, näitä kontiofriikkejä kiinnostaa ainoastaan kontiot. Miehekkäät kontiot, kaikki naisellinen ja naiset saavat heidän kiihkonsa katoamaan. Heidän ainoa seksuaalinen kokemuksensa/kokemukset ovat isiensä kontiot ja siksi miehinäkään (peräkammarinpoikina) he eivät saa muusta tyydytystä kuin miesten kumisaappaista ja isänsä muistosta.

    He käyvät agressiivisesti päälle jos alkaa puhumaan naisellisuudesta ja naisten kumisaappaista. Mitään todellista kumpparikeskustelua ei synny.

    Vaikka meitä naisellisista kumppareista ja myös naisista kumppareissa pitäviä on paljon meitä ei kumpparikeskusteluihin hyväksytä sillä värit, korot ja naisellisuus on näissä keskusteluissa kirosanoja. Kumppareita jotka saavat nämä kontiofriikit raivostumaan silmittömästi:
    http://www.rubber-boots.de/images/BestOf/serie150_022.jpg
    http://www.bbcd.de/bbcd_backup_cd/special45311.jpg
    http://www.zappos.com/images/185/7181185/985-171266-d.jpg
    http://img.alibaba.com/photo/11471285/Lady_Fashion_Rubber_Boots.jpg

    Tuossa esim. sivusto joka miellyttää kumisasappaista pitävää heteromiestä joka kykenee myös normaaliin yhdyntään, naisellista:
    http://www.rubber-boots.de/BestOf.htm

    Äänestä

  • .KetäKiinno... kirjoitti:

    Nii'in, näitä kontiofriikkejä kiinnostaa ainoastaan kontiot. Miehekkäät kontiot, kaikki naisellinen ja naiset saavat heidän kiihkonsa katoamaan. Heidän ainoa seksuaalinen kokemuksensa/kokemukset ovat isiensä kontiot ja siksi miehinäkään (peräkammarinpoikina) he eivät saa muusta tyydytystä kuin miesten kumisaappaista ja isänsä muistosta.

    He käyvät agressiivisesti päälle jos alkaa puhumaan naisellisuudesta ja naisten kumisaappaista. Mitään todellista kumpparikeskustelua ei synny.

    Vaikka meitä naisellisista kumppareista ja myös naisista kumppareissa pitäviä on paljon meitä ei kumpparikeskusteluihin hyväksytä sillä värit, korot ja naisellisuus on näissä keskusteluissa kirosanoja. Kumppareita jotka saavat nämä kontiofriikit raivostumaan silmittömästi:
    http://www.rubber-boots.de/images/BestOf/serie150_022.jpg
    http://www.bbcd.de/bbcd_backup_cd/special45311.jpg
    http://www.zappos.com/images/185/7181185/985-171266-d.jpg
    http://img.alibaba.com/photo/11471285/Lady_Fashion_Rubber_Boots.jpg

    Tuossa esim. sivusto joka miellyttää kumisasappaista pitävää heteromiestä joka kykenee myös normaaliin yhdyntään, naisellista:
    http://www.rubber-boots.de/BestOf.htm

    Hyi helevetti. Sitä paitsi muillakin kumppareilla kuin Kontioilla voi iloita, siis älä yleistä meitä kaikkia toisinajattelijoita Kontiofriikeiksi. Vuosikymmenten myötä on tullut aika monen kumpparimerkin kanssa oltua "sillai".
    Muttamalle kirjoittajalle tuntuu olevan liian vaikea käsittää, että täällä pitäisi puhua kumppareista, niiden väreistä, bongauksista, pohjakuvioista, liiskauksista, varsien pituuksista, kenellä julkkiksellä millaiset kumpparit, kumpparit elokuvissa ja TV-ohjelmissa jne. Tietysti kaikki kumpparit täytyy olla naisten jaloissa.
    Muuten naisista voi keskustella tämänkin Suomi24:n eri palstoilla monin eri muodoin. Täällä pitäisi kirjoitella KUMPPAREISTA.

    Äänestä

  • yhdyntään? kirjoitti:

    myös asiaan, ilman naista kun ei olisi naisten käyttämiä kumppareita. Joten myös naisten kumpparit kuuluvat keskusteluun.
    Eihän tämän keskustelun nimi voisi olla "kumpparijutut" ilman naista.
    Lähinnännä ilman naista tälle keskustelulle voisi antaa nimen "miehekkäiden saappaiden miesten käsityökerho.

    On aika ottaa sisältöäkin keskusteluun, jota on ollut aiemmin hyvin minimaalisesti.

    Älä yleistä jos et osaa toimia naisten kanssa, kuulut pieneen vähemmistöön.
    Väriä keskusteluun ja nainen kumppareineen arvoon.
    On aika saada oikeita kumpparijuttuja esille, käsityöt kyllästyttävät yksitoikkoisuudellaan.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    Neitsyys&poikuus-palstalla valitetaan sitä, että on vielä 24-vuotiaana poikuus tallella. Minä menetin erään naisen kumpparille poikuuteni jo 9 vuotiaana. Enkä ole naisia tarvinnut seksihommiin, kumppareilla pääsee hekuman huipulle.

    Selibaatti-osiossa eräskin 20 vuotias tyttö kirjoittaa, että ei saa riittävästi panoja. Tuon ikäisten pitäisi vielä leikkiä nukeilla, eikä tunkea aikuisten palstoille.
    123rubberbootsin sivuilla on monta hyvää videota, joilla naisetkin saavat orgasmin kumppareilla hieromalla. Kokeilisi tuokin lapsonen sitä. Kumpparit käyvät oikein hyvin siihen tarkoitukseen molemmilla sukupuolilla.

    Äänestä

  • löperöt kirjoitti:

    mitä voi olla tuo nautinto kumpparileikeissä, kun on nainen, kumpparit ja mies jakamassa tuota kokonaisuutta, ei tarvi tyytyä pelkkään kumpparin hierontaan, vaan voi todellakin nauttia koko paketista väsyttämättä käsiään.

    ja tule nyt ulos sieltä kaapista väinöseni, 20 vuotias on jo täysi nainen!

    Äänestä

  • kun ymmärrät kirjoitti:

    ...minkä ikäinen heitä tarkastelee. Ennen aikaan vasta 24-vuotias oli täysi ikäinen. Eipä sen puoleen, kyllä meikäläinenkin 20-vuotiaita katsoo, varsinkin, jos heillä on kumpparit jalassa.

    Äänestä

  • yhdyntään? kirjoitti:

    Hyi helevetti. Sitä paitsi muillakin kumppareilla kuin Kontioilla voi iloita, siis älä yleistä meitä kaikkia toisinajattelijoita Kontiofriikeiksi. Vuosikymmenten myötä on tullut aika monen kumpparimerkin kanssa oltua "sillai".
    Muttamalle kirjoittajalle tuntuu olevan liian vaikea käsittää, että täällä pitäisi puhua kumppareista, niiden väreistä, bongauksista, pohjakuvioista, liiskauksista, varsien pituuksista, kenellä julkkiksellä millaiset kumpparit, kumpparit elokuvissa ja TV-ohjelmissa jne. Tietysti kaikki kumpparit täytyy olla naisten jaloissa.
    Muuten naisista voi keskustella tämänkin Suomi24:n eri palstoilla monin eri muodoin. Täällä pitäisi kirjoitella KUMPPAREISTA.

    Kymmenien eri kumpparimerkkien kanssa on tullut vehdattua. Kontioista korkokumppareihin ja kiilakantakumppareihin. Erilaiset pohjakuviot ovat tulleet tutuiksi ja olen vanhojen kumpparijuttujen pohjakuvioista keskustelleiden kanssa sitä mieltä, että liian karhea pohjakuvio pilaa nautinnon, pikemminkun aiheuttaa kipua.
    Naisten kanssa en ole koskaan pelehtinyt, enkä pelehdi. Minulle kumpparit ovat must.

    Äänestä

  • juttu täällä kirjoitti:

    Suurin osa tämän palstan kirjoittajista tuntuu olevan kiinnostuneita vain naisista, eikä kumppareista. Heti alkaa marmatus, jos nainen unohdetaan. Minä luen kumpparijuttuja kumppareiden takia. Naisjuttuja voi sitten halutessaan lukea muualta.

    Äänestä

  • yhdyntään? kirjoitti:

    Hyi helevetti. Sitä paitsi muillakin kumppareilla kuin Kontioilla voi iloita, siis älä yleistä meitä kaikkia toisinajattelijoita Kontiofriikeiksi. Vuosikymmenten myötä on tullut aika monen kumpparimerkin kanssa oltua "sillai".
    Muttamalle kirjoittajalle tuntuu olevan liian vaikea käsittää, että täällä pitäisi puhua kumppareista, niiden väreistä, bongauksista, pohjakuvioista, liiskauksista, varsien pituuksista, kenellä julkkiksellä millaiset kumpparit, kumpparit elokuvissa ja TV-ohjelmissa jne. Tietysti kaikki kumpparit täytyy olla naisten jaloissa.
    Muuten naisista voi keskustella tämänkin Suomi24:n eri palstoilla monin eri muodoin. Täällä pitäisi kirjoitella KUMPPAREISTA.

    ...vielä kenenkään naisen kanssa eikä sitä päivää tulekaan. Kumpparit ovat niin kätevä keino hoitaa paineet pois ja juuri silloin kun huvittaa. Eikä tarvitse marmattaa erinäisillä palstoilla, että nainen pihtaa. Kumpparit eivät pihtaa koskaan.
    Joku taisi jo aiheesta kirjoittaakin, mutta myötäilen häntä. Meitä pelkästään naisten jaloissa olleista kumppareista kiinnostuneita on aika paljon. Onneksi.

    Äänestä

  • tullut yhdyttyä... kirjoitti:

    Varmasti meillä monella olisi kerrottavana erilaisia juttuja, miten ja millaisten kumppareiden kanssa on pelehtinyt. Jotkut täällä väittävät, että kaikki kumppareilla pelehtimisjututjutut ovat samanlaisia, mutta eikös se ole sama naisten kanssa, niinkuin etusormella korvaa kaivaisi.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    mitä tarkoitat loppuun kirjoittamallasi osalla.
    Jäi vähän epäselväksi mitä ajoit takaa, kokemattomuuttasi vai tietämättömyttäsi?

    Onhan kumpparileikeissä naisen läsnä ollessa huomattavasti enemmän nautintoa tuottavia osasia,
    Ei voi verratakaan pelkkään kylmään kumppariin.

    Kannattaa kokeilla jos et ole vielä päässyt paremman makuun, suosittelen lämpimästi tuota antoisaa leikkiä sinullekin.

    Äänestä

  • kertoisitko kirjoitti:

    Joku täällä vaan jaksaa kirjoittaa ja melkeinpä samoilla sanoilla samasta aiheesta.
    Kumpparit eivät ole milloinkaan kylmiä, toisin kuin eräät naiset. Kumppareilla pääsee samaan lopputulokseen kuin naistenkin kanssa, eikä tarvitse miettiä tulikohan kumppari nyt tyydytetyksi.

    Äänestä

  • joku jaksaa kirjoitti:

    lämpenee, kyllä kumpparin lämpenemistä saat odottaa vaikka loppuelämäsi ja yhtä kylmät ovat vieläkin.

    ootte te hauskoja, etten muuta sano.
    Pirun omahyväine idiootti ainakin olet.

    Nainen on AINA lämpösempi kuin pelkkä kumppari, ja yhdessä kumpparien kanssa jo hottia, mutta ethän asiasta tietämättömänä sitä voi ymmärtää.

    No nämä runkkarit ovat jo vuosia jaksaneet kirjoittaa samaa tarinaansa (tapahtumapaikka vaihtelee, muuten kerronta sama) huomaamatta edes
    toistavansa itseään koko ajan, ettei se teilläkään niin erikoista ole ollut kirjoitukset.

    Äänestä

  • mites ne muuten kirjoitti:

    ...naisten kanssa löytyy tuolta seksipalstalta. Siellä sitä vasta yksitotisia kirjoituksia onkin. Samanlaista jyystämistä jokaisessa kirjoituksessa.
    Kyllä näille kumppareilla runkkausjutuillekin näyttää löytyvän oma lukijakuntansa, onhan tuo vuosien mittaan nähty.

    Äänestä

  • mites ne muuten kirjoitti:

    lämpenee, kyllä kumpparin lämpenemistä saat odottaa vaikka loppuelämäsi ja yhtä kylmät ovat vieläkin.

    ootte te hauskoja, etten muuta sano.
    Pirun omahyväine idiootti ainakin olet.

    Nainen on AINA lämpösempi kuin pelkkä kumppari, ja yhdessä kumpparien kanssa jo hottia, mutta ethän asiasta tietämättömänä sitä voi ymmärtää.

    No nämä runkkarit ovat jo vuosia jaksaneet kirjoittaa samaa tarinaansa (tapahtumapaikka vaihtelee, muuten kerronta sama) huomaamatta edes
    toistavansa itseään koko ajan, ettei se teilläkään niin erikoista ole ollut kirjoitukset.

    ...ja seksikkäitä joka olosuhteissa. Naisen alapää ei ole ainakaan kuvista katsottuna kovinkaan kaunista katseltavaa. En koskisi pitkällä kepilläkään. Kumppareiden kimppuun syöksyn sitäkin hanakammin.

    Äänestä

Eilen kaupassa näin uusia kontioita, niissä oli sellanen himmeä mattapinta. Aaak mun mielestä kumisaappaiden tulee olla kiiltäviä ja tollaset mattapintaset ei ole yhtään mun mieleisiä. Kaupassa näkyi myös noita naisten kumisaappaita etupuolen narukiristyksellä mattapintaisena, mun mielestä hyvät saappaat on pilattu mattapinnalla. Mattapintaisten puhdistaminekin luulisi olevan hankalaa. Ostinkin sitten halppiskaupasta sellaiset tosi kiiltävät vihreät pitkävartiset saappaat 9 eurolla, saappaiden sisäpintakin on kumia ja saappaat luulisi kuivuvankin helpommin sisältä, tosin kumi tai muovimateriaali tuntui ensalkuun melko jäykältä. Kaupassa oli tosin noita dunlopin saappaita, mitkä oli tosi hienoja mustia kiiltäviä ja pemeitä, mut mulla on jo sellaiset. Mites onko muille kumisaappaan pinnan laadulla merkitystä ? Niin kuten aiemmin mainitsin itse tykkään käyttää miehekkäitä kunnon saappaita ja naiselleni vaadin vähän sirompaa... mut makuasioista ei parane kiistellä

Äänestä
  • Molemmat merkit ovat älyttömän seksikkäitä naisten jaloissa. Voi, kun saisi nuo Angelina Jolien punaiset Huntersit jotenkin itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huippuja! kirjoitti:

Nyt on aika unohtaa tässä jo pitkään vallinneet kumpparisekoilut ja keskittyä yhteen ketjuun, jossa kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan.

Tämä palstalla kohta vuoden päivät hillunut saivartelija ei saa pilata kumpparikeskustelua! Ilmastonmuutoksen myötä kumpparit tulevat varmasti yleistymään katukuvassa, olihan tammikuu ennen lähes kumpparitonta aikaa. Eilenkin bongasin naisihmisen kävelyllä punaisissa kontioissa, vieläpä punapohjaisissa versioissa!

En ole pitkään aikaan jaksanut avata uutta keskustelua, mutta nyt on sen aika. Eli kaikki kontio-, halppis-, kumpparit sadeasu-, korkokumppari-, jne. fanit rupattelemaan mukavia. Ei anneta -Lusikan- pilata kaikkea!

-Rise

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu