Hiljaiseloa on ollut keskustelupalstoilla. Väki taitaa murehtia tappioitaan ja suurempi osa kotiutettujen voittojen mahdollista uudelleen sijoittamista.
Kurssit ovat tulleet portaittain alaspäin. Se on tyypillistä. Välillä kova spurtti ylöspäin ja heti perään vielä kovempi liuku alaspäin. Näin tultaneen vielä useampia viikkoja, kenties kuukausia.
Itse arvioin tilanteen niin, että alaspäin vielä tullaan useampia "rappuja". Mitään kiirettä kyytiin hyppäämiselle ei ole.
Jos ja kun nousu joskus alkaa, se alkaa vaivalloisesti ja empien. Epäuskoa on niin paljon ilmassa, että mitään äkkiryhtäystä markkinoille ei ole odotettavissa.
Ainakin ensimmäisen vuosineljänneksen tulosjulkistukset yhtiöiltä katsotaan, ennen kuin mahdollinen nousu voisi alkaa. Se tarkoittaa siis huhtikuuta käytännössä. Jos tulokset näyttävät repsahtavan, lasku kursseissa saa uutta potkua. Tämä on aika todennäköistä.
Olis mukavaa, kun väki kirjoittelisi mielialoistaan ja arvioistaan tulevasta. Tietysti nämä jutut ovat puhdasta spekulaatiota, mutta muutahan ei voi ollakaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sijoitettuna varmaan reilu 3000€(kokoajalta) 100€/kk kolmeen eri kohteeseen menkööt edelleen varmaan arvo oli päälle 5000€ ,mut nyt en edes ole viittiny kattoo olkoon ja menkööt kokoajan samaa summaa katellaan vuoden päästä mitä on tekeillä...
Koska ne rahat on niin vähäsiä et so what...
Mut jos joku on velkarahalla pistänyt isoja summia voi jo ruveta vaik hikoiluttamaan...
Kyllä ne taas nousee...Keksittiinhän viagrakin ja taas nousi...
Omat rahat on turvassa lyhyt-korko rahastoissa ja pieni osa kultarahastossa, joka on kehittynyt hyvin. Se nousee, mitä huonommin taloudessa menee.
Epäluottamus dollariin kallistaa kultaa.
Mielenkiintoisia aikoja. Jos 5-10 vuoden päästä olisi reilusti plussalla. Toki aiemminkin saisi olla. Parempi silti tunnustaa realismia. Ostot jatkuvat edelleen kuukausittain -tarvittaessa kertaluonteistakin kauppaa, jos jokin huippurahasto vetää todella pohjamutiin.
itse kanssa laitan jokakuukausi jonkinverran rahastoihin,laittavathan ihmiset eläkevakuutuksiakin,uskonpa kuitenkin loppupeleissä saavani huomattavasti paremman tuoton kuin he,mikäpä siinä jos vähän sivuun kerää ja vähän siitä tuottoakin saa
Heh, tykkäsin konstailemattomasta ja braissailemattomastasi tyylistäsi! Kuvastaa vahvaa itsetuntoa ja realiteetintajua höystettynä huumorilla ja ironialla, mikä useimmilta täällä kirjoittelijoilta todellakin puuttuu!!
Go Johnny go go go...
Aasian pörssien indeksikäyriä katselemalla, voi todeta kurssien olevan nyt suunnilleen 5-6 vuoden kurssikehityksen mukaisella tasolla.
Takana on rykäyksenomainen voimakas nousu ja sen jatkona tämä nykyinen korjausliike alaspäin. Korjaus on ollut 20-30 % luokkaa alaspäin.
Tänäänkin tultiin selvästi alaspäin.
Jos kehitys muualla alkaisi kääntyä noususuuntaan, saattaisi Aasia-rahastoista jälleen löytyä tuottavia vaihtoehtoja.
Tällä hetkellä niihin ei uskalla vielä sijoittaa.Muistissa on aikaisempia laskuja esim. Intiasta 40 % luokkaa. Nyt Intia on laskenut vajaa 25 % huipulta.
Aasian pörssien hyvä käyrästö löytyy osoitteesta:
www.asiachart.com
Lainaan Sinua;
"Jos kehitys muualla alkaisi kääntyä noususuuntaan, saattaisi Aasia-rahastoista jälleen löytyä tuottavia vaihtoehtoja".
Onko Sulla mielipidettä miten kehitys muualla voisi vaikuttaa Aasian talouteen? Öljyn hinta tms.? No, mietit hetken ja palaat sitten asiaan, Ok?
No varmaan tiedät, että Aasian suurtaloudet tuottavat maailman kulutustavaroista n. 75 %.
On aivan selvää, että "länsimaiden" kulutuskysyntä vaikuttaa suoraan näiden Aasian talouksien tuloksiin.
Jos lännessä ajaudutaan oikeaan taantumaan tai lamaan, siitä seuraa huonoja aikoja Aasian talouksille.
Jos länsi toipuu ja elpyy nopeasti, alkavat Aasian pörssit nopean nousun. Tämä on nähty ennenkin.
Rahastosijoittajille tällainen elpyminen olisi hieno asia ja olisi mahdollista saada Aasian pörsseistä hyvän tuoton. Nehän ovat laskeneet tuplasti sen mitä kehittyneillä markkinoilla keskimäärin.