Analyze That

Jatkoterapian tarpeessa (Analyze That) on jatko-osa elokuvalle Terapian tarpeessa. Ykkösosa oli varsin tavanomainen komedia mafiapomosta, joka ei enää pystynyt tappamaan ja hakeutui siksi terapiaan. Sen perusidea pohjautui ristiriitaan herkkyyden ja kovuuden välillä. Vaikka ideasta muutamat naurut saikin, ei se silti kovin kauas kantanut.

Jatko-osa onkin monisyisempi. Nyt ristiriita on italialaislähtöisen mafiapomo Vittin (Robert De Niro) ja juutalaisen psykiatrin, Sobelin (Billy Crystral välillä. Tässä välissä on myös Sobelin vaimo (Lisa Kudrow). Vaikka tässäkin elokuvassa on omat komedialliset ainekset, niin nyt juoneen on panostettu enemmän. Sekä De Niro että Crystal saavat omat hetkensä, joissa revittävät täysillä, samoin on nautittavaa seurata herrojen yhteisiä kohtauksia, jotka ovat nauruhermoja kutittavia ja parhaimmillaan aivan hervotonta lystiä herättäviä. De Niro on kelpo koomikko, etenkin kun saa aisaparikseen Crystalin tasoisen tunnustetun koomikon ja komedian taitajan. Ohjaaja on selvästi antanut tähdilleen tilaa irrotella ja se näkyy, sillä elokuva on alusta loppuun rentoa ja hauskaa katsottavaa.

Elokuvan tähdistä ei ole epäilystäkään, mutta silti tilaa annetaan muillekin. Lisa Kudrow tahtoo varastaa kohtaukset joissa on mukana, mutta vielä selkeämmin saman tekee Joe Viterelli. Viterelli on jo itsessään kuin ilmetty kummisetä ja hänen bambimaisessa katseessaan ja ilmeissään on jotain mille ei voi kuin nauraa. Hän saa osaksensa leffan parhaat lohkaisut.

Vaikka tarina ei kummoinen olekaan, niin silti juoneen on saatu jännitettä. Mafiapomo Vitti pääsee vankilasta, koska skitsofreenian sairastuminen on uhkana ja näin hän pääsee vapauteen Sobelin vastuulle. Vittin vapautuminen on uhka muille mafiaperheille ja he haluavat päästä miehestä eroon. Elokuvan tapahtumat liittyvätkin siihen miten Vitti ratkaisee muiden perheiden luoman ongelman. Ihan Kummisetämäisiin lopullisiin ratkaisuihin ei sentään mennä, mutta yhtä kaikki muut perheet saavat nenilleen.

Ohjaaja harold Ramis on tehnyt sujuvan komedian. Minua miellytti suuresti väkivallalla mässilyn puuttuminen lähes tyystin. Silti elokuva on jännittävä ja vauhdikas, mutta ohjaaja käyttää taitavasti kiertoilmaisuja mässäilyn sijaan. Viesti menee kyllä perille näinkin.

Mukava elokuva, joka ei pyrikään olemaan muuta kuin kahden huippunäyttelijän tähdittämä komedia.

Arvosana: 7
1241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli muuten harvinaisen huono leffa, en suosittele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rosewater kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu