Viime päivinä on kirjoitettu pitkät litaniat vauvojen hoidosta, kotona, mummolassa jne.
Ihan tässä on pakko ottaa puheeksi se asia, että vauva on aina yksilö.
Hän ei ole jokin mekaaninen esine, jonka käsittelyssä on aina noudatettava ohjekirjaa. Neuvolan ohjeet ovat vain ohjeita. Kokemus opettaa vanhemmille, mikä omalle vauvalle on paras tapa. Neuvoja tulee joka taholta, ja viisas äiti ottaa ne vastaan ja tekee sitten oman päätöksensä mukaan.
Lapsi ei mene rikki. Lapsella on niin kova elämänhalu, että mitkään katastroofitkaan eivät häntä juuri järkytä. Kyllä lapsi puolensa pitää.
Koti ja äiti ovat kuitenkin se turvapaikka. Side äitiin ei suinkaan katkea syntymässä, joten tarkoin pitäisi harkita, ennen kuin lapsi annetaan muualle yöhoitoon. Vaikka isovanhemmat olisivatkin maailman turvallisin vaihtoehto.
Mikä sopii yhdelle, ei alkuunkaan sovi toiselle. Ihmisiä kaikki ollaan, niin isovanhemmat kuin lapsenlapsetkin, ja vanhemmat siinä välissä!
Vauvalla on vahvat mielipiteet itselläänkin aika nuoresta. Jotkut ovat aurinkoisia ja hyväntuulisia, ja jotkut äkkipikaisia ja kovia huutamaan. Mitään vikaa ei ole kummassakaan tapauksessa.
Jos lapsi ei pidä hoitajastaan ja kaipaa kotiin, ei hän sitä salaa, vaan näyttää kaikille, että ei ole tyytyväinen.
Jotkut lapset vaativat aina samanlaisen kohtelun: vaipat vaihdetaan, ruoka syötetään, ulos mennään jne. juuri oikeassa järjestyksessä. Kukaan ei ole niin patavanhoillinen kuin muutaman kuukauden ikäinen vauva. Silloin onkin tilapäishoitaja helisemässä, kun ei ole huomannut kysyä, onko esim. joku määrätty asento, johon vauva asetetaan iltaunille. Millaisen valaistuksen hän haluaa jne.
Sitten ovat taas ne pikkupaketit, jotka tyytyväisinä nukkuvat ja syövät ja ihastuvat ikihyväksi, kun hoitajan naama ilmestyy kopan yläpuolelle.
Joka junaan löytyy. Niin kuin vanhempia ja isovanhempiakin!
Ihan tässä on pakko ottaa puheeksi se asia, että vauva on aina yksilö.
Hän ei ole jokin mekaaninen esine, jonka käsittelyssä on aina noudatettava ohjekirjaa. Neuvolan ohjeet ovat vain ohjeita. Kokemus opettaa vanhemmille, mikä omalle vauvalle on paras tapa. Neuvoja tulee joka taholta, ja viisas äiti ottaa ne vastaan ja tekee sitten oman päätöksensä mukaan.
Lapsi ei mene rikki. Lapsella on niin kova elämänhalu, että mitkään katastroofitkaan eivät häntä juuri järkytä. Kyllä lapsi puolensa pitää.
Koti ja äiti ovat kuitenkin se turvapaikka. Side äitiin ei suinkaan katkea syntymässä, joten tarkoin pitäisi harkita, ennen kuin lapsi annetaan muualle yöhoitoon. Vaikka isovanhemmat olisivatkin maailman turvallisin vaihtoehto.
Mikä sopii yhdelle, ei alkuunkaan sovi toiselle. Ihmisiä kaikki ollaan, niin isovanhemmat kuin lapsenlapsetkin, ja vanhemmat siinä välissä!
Vauvalla on vahvat mielipiteet itselläänkin aika nuoresta. Jotkut ovat aurinkoisia ja hyväntuulisia, ja jotkut äkkipikaisia ja kovia huutamaan. Mitään vikaa ei ole kummassakaan tapauksessa.
Jos lapsi ei pidä hoitajastaan ja kaipaa kotiin, ei hän sitä salaa, vaan näyttää kaikille, että ei ole tyytyväinen.
Jotkut lapset vaativat aina samanlaisen kohtelun: vaipat vaihdetaan, ruoka syötetään, ulos mennään jne. juuri oikeassa järjestyksessä. Kukaan ei ole niin patavanhoillinen kuin muutaman kuukauden ikäinen vauva. Silloin onkin tilapäishoitaja helisemässä, kun ei ole huomannut kysyä, onko esim. joku määrätty asento, johon vauva asetetaan iltaunille. Millaisen valaistuksen hän haluaa jne.
Sitten ovat taas ne pikkupaketit, jotka tyytyväisinä nukkuvat ja syövät ja ihastuvat ikihyväksi, kun hoitajan naama ilmestyy kopan yläpuolelle.
Joka junaan löytyy. Niin kuin vanhempia ja isovanhempiakin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipas kiva kirjoitus, ihan kuin miun oman äidin suusta...Mutta se on mummi vasta yhdelle, tuolle meikäläisen pojanpollikalle, että et varmaan ole hän :)
Olipas hyvin kirjoitettu. Ei ole juuri lisättävää :)
Vanhempi lapsenlapsi on ollut paljon hoivissani pienestä pitäen. Koskaan ei meillä ollut pienintäkään erimielisyyttä. Ei edes uhmaiässä, ja ajattelinkin, että uhmaikä on myös lapselle raskasta aikaa. Vanhempiaan kohtaanhan lapsi kapinoi.
Kun hän tuli minun luokseni muutamaksi tunniksi, sai unohtaa vastarinnankiiskenä olemisen ja olla hyvillä mielin.
Sitten tuli hirveä silmätulehdus. Lapsi tuotiin minulle päiväksi, kun ei voitu viedä hoitoon muita tartuttamaan. Tulehduslääke piti tökätä silmään tänä aikana pari kertaa. Tippoja ja salvaa.
Lapsi ei tietenkään siitä pitänyt, ja isä antoi minulle näytteen, miten pitää lapsi kahlita kainaloon ja sitten tipauttaa tipat.
Itku kurkussa minä sitten tein työtä käskettyä. Kun tipat oli perillä, lapsi karkasi keskelle huonetta ja loi minuun katseen, jonka ikäni muistan: "SINÄKIN BRUTUS!"
Lapsi oli minuun niin pettynyt, että ajattelin, pystymmekö ikinä välimme enää korjaamaan.
Taivaan kiitos, unohtui kuitenkin. Varmuuden vuoksi olen kertonut hänelle lääkityksestä myöhemmin, kun ajattelin, että jospa hänelle jäi sellainen mielikuva, että mummi saattoi hyökätä arvaamatta ja panna kirvelevää ainetta silmiin ihan kiusallaan.
Nyt jo voimme nauraa tapahtuneelle.