Huhtikkuussa 2008 kokoonnumme Helsingissä tärkeään kokoukseen. Aiheenamme on poliittinen tulevaisuutemme ja suhtautumisemme puolueen nykyiseen toimintaan.
Kokouksessa päätämme linjauksemme tulevaisuuteen ja miten tulemme toimimaan eri vaihtoehtojen suhteen.
Lisäksi keskustelemme ainakin alustavasti henkilökysymyksistä ja toimintatavoistamme.
Myös rekisteröityminen on puheenaiheena. Onko se aluksi yhdistyspohjalta, vai lähdemmekö suoraan tavoittelemaan puoluerekisteröitymistä. Kaikki tämä on otettava huomioon, koska puolueen harjoittama linja jäsenkuntaa ja äänestäjiä kohtaan ei ainakaan tässä vaiheessa vakuuta meitä yhteistyön jatkumiselle.
Odotamme vilkasta osanottoa,joten ilmoittautumisia kokoukseen otetaan jo nyt vastaan.
Myös median kansssa olemme olleet yhteydessä tapahtuman suhteen.
Kokouksesta tiedoitamme lähemmin nettilehdessämme.
-hyvä antaa vähästäkin,paha ei paljostakaan-
-pienen ihmisen puolesta-
Hyvää vointia ja taistelumieltä teille kaikille.
Pro-Oppositio / Tiedoitus / [email protected]
Kokouksessa päätämme linjauksemme tulevaisuuteen ja miten tulemme toimimaan eri vaihtoehtojen suhteen.
Lisäksi keskustelemme ainakin alustavasti henkilökysymyksistä ja toimintatavoistamme.
Myös rekisteröityminen on puheenaiheena. Onko se aluksi yhdistyspohjalta, vai lähdemmekö suoraan tavoittelemaan puoluerekisteröitymistä. Kaikki tämä on otettava huomioon, koska puolueen harjoittama linja jäsenkuntaa ja äänestäjiä kohtaan ei ainakaan tässä vaiheessa vakuuta meitä yhteistyön jatkumiselle.
Odotamme vilkasta osanottoa,joten ilmoittautumisia kokoukseen otetaan jo nyt vastaan.
Myös median kansssa olemme olleet yhteydessä tapahtuman suhteen.
Kokouksesta tiedoitamme lähemmin nettilehdessämme.
-hyvä antaa vähästäkin,paha ei paljostakaan-
-pienen ihmisen puolesta-
Hyvää vointia ja taistelumieltä teille kaikille.
Pro-Oppositio / Tiedoitus / [email protected]
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mediakin kovin kiinnostunut. Uutta poliittista liikettä kaivataan. Seteliselkärankaiset eivät tavallisen kansan asioista välitä.
keskustelun aika perussuomalaisissa?
Suurkiitos Pro-Oppositiolle!
Mustat nahkahousut on ihqut!
Lupasi tulla.
mukaan kunnallisvaalitaisteluun.
Kannatustus on taattu kautta Suomen. Yess!
Ketä tähän oppositioon kuuluu? Onko muita kuin
- Mäenpää
- Kossu-Pekka
- Luimis Björngólfsson
Onko muita syrjäytettyjä?
Se ei ole kuin järjestely kymysys.
Håkon on syrjäytetty !
Minut on syrjäytetty...
pitää taimuksensa omana tietonaan.
Jokainen ihminen on äänensä ansainnut ja siksikin arvokas. Hookkanin ääni on samanarvoinen vaaliuurnilla.
Sain luvan komentoida Oulun vaalipiirin tiedustelijalta saamaani viestiin näin julkisesti:
Valitettavasti ensimmäinen kokous on järjestetty sieltä katsoen kauas Helsinkiin. Siihen on puhtaasti syynä käytönnön seikat.
Myös media näkee meidät ainakin näin aluksi Helsingissä, mikä on tietenkin ymmärrettevää. Emmehän ole vielä demareita vastaava ryhmittymä, joka voi käyttää mielivaltaansa vaikka mediaa kohtaan, ainakin he sitä useasti yrittävät. Olkaamme me nöyrinä ainakin näin aluksi, sillä näkyvyys on meillekin hyvin tärkeää.
Yleisesti ottaen haluamme jäsenistöllemme mahdollisimman vähän kuluja silloin, kun järjestämme tilaisuuksia. Näin toimimme varmasti jatkossa. Yöpymispaikkoja löytyy varmasti mm. kotimajoituksina kaikille sitä kaipaaville pitkämatkalaisille.
Jostakin on lähdettävä liikkeelle ja me lähdemme nyt näillä eväillä. Kysykää järjestelyistä reilusti, sillä olemme täällä teitä varten.
-hyvä antaa vähästäkin,paha ei paljostakaan-
Pro Oppositio / Tiedoitus / [email protected]
Eiköhän nahkahousu ja ruoskamies majoita mielellään kaikki perussssssuomalaiset...
Edullista majoitusta
Kokousvieraat voivat majoittua arvolleen sopivasti Pelastusarmeijan yömajaan Kallion kaupunginosassa Osoite Alppikatu 5. Majoitukseen oikeuttavan voucherin saa sosiaalivirstosta päivystävältä sosiaalivirkailijalta.Majoituspaikka on ihanteellinen, sillä ihan nurkan takana sijaitsee sitten paikka, mistä on näytetty kuvia televisiossakin, eli ruuanjakopaikka, nk. leipäjono. Järjestelytoimikunta on onnistunut tehtävässään ja kokousväki saa ohittaa jonon, joten myös ruokapuoli on järjestäjinen toimesta hoidettu hyvin.
Peseytymiseen on kaikilla mahdollisuus Hietalahden kaupunginosassa sijaitsevassa sosiaalisuihkussa, missä voi myös vaihtaa vanhat vanhat ja hikiset vaatteensa lahjoituksina saatuihin pestyihin hieman käytettyihin vaatteisiin. Myös alusvaatteet on mahdollisuus vaihtaa vähemmän käytettyihin!
Hietalahteen pääsee Alppikadulta mukavasti kolmosen ratikalla. Tällä raitiovaunumatkalla voi tavata muitakin samanhenkisiä luusereita ja sosiaalisuihkuun menijöitä.
Näin on kaikista kokoukseen osallistujista pidetty erityisen hyvää huolta.
Pienenä loppuvinkkinä kerrottakoon, että sosiaalisuihkun naisten osastolta voi iskeä oppaakseen paikkakuntaa hyvin tuntevan kaikkea kokeneen ja varsin avuliaan naisen, joka tuntee taatusti kaikkien paikkakunnan Alkojen sijainnin.
*Järjestelytoimikunta*
Helsinki ottaa lämpimästi vastaan unohdetun kansan edustajat. Jos tarvimme vielä Manna-avustakin jotain, tiedämme kyllä, kenen vaalikopin kautta pyörähdämme. Kiitos vinkeistä!
no,eipä kumma kun Espoon suuntaan panostetaan kaikki voimavarat. Demarit rohmuaisivat kuiteski taas pöydät tyhjiks.
Lähden tästä hetimiten Espoon keskukseen ja jonottamaan kunnallisvaalimannaa..
kansakäymistä.
Meillä on kaikki ihmiset tärkeitä ja annamme arvoa myös jokaisen omille ajatuksille.
Pro-Opposition uusi jäsen
Kokousväen ei tarvitse lähteä Espooseen hakemaan Manna-avusta yhtään mitään.
Fredi on huolehtinut siitä, että Manna-avun kuormuri pyörähtää kokouspaikalla, jotta kaikki saavat osansa.
Ohjelmasta vielä sen verran, että tilaisuuden avaa "Fredi" yhdessä Toikoinrannan puliveivareiden kanssa esittämällä Internetionaalin ja päivän mittaan lukuisia ennen kuulumattomia sosiaalista oikeudenmukaisuutta vaativia taistelulauluja.
Tätä tilaisuutta ei voi eikä saa jättää väliin.
kokouspaikan parkkipaikalla?
Minulla on niitä anakin 20, kun en viitsinyt enää viimevaaleissa levitellä mihinkään ja jäivät liiteriin rullalle.
Paistetaan vaikka makkarat siinä loimussa.
Kaikki koplalta jakamatta jääneet Perussuomalainen-lehden vaalinumerot saa kanssa polttaa... Niitä on runsaasti varastossa odottamassa...
Ja juhlat on valmiina.
Nuotiota riittää aina kokouksen taukojen ajaksi.
Toivottavsti kokousta riittää aina yömyöhään.
Jippii ja jippiijou!!
Tulee myös paikalle. Me jaksamme juhlia vaikka viikon yötä päivää. Tämän taidon olemme oppineet muun muassa Hesan Koplalta. Hyvän asian puolesta taisteleminen vaatii hyvää perusSkuntoa ja kovaa harjottelua.
Ostan tänään ihan vaan sitä tilaisuutta varten uudet mustat nahkikset
Pro-Opposition edustajat luvanneet saapua paikalle?
Nyt pistetään asiat kuntoon ja diktatuurille loppu.
Olet puolellamme, tai meitä vastaan.
Me emme anna enää periksi. On aika alkaa tässäkin puoleessa toiset ajat, tai tulee hyvin äkkiä uusi pienen ihmisen puolue, jolla ei ole muuta, kuin menestymisen mahdollisuus. Kenttä on saanut nyt kystä kyllin.
Hyvä Pro-Oppositio!
Kannattaja ja tuleva jäsen uudeltamaalta
Nyt ovat jälleen huuhaat olleet asialla. Eikö ole töitä? Mitä merkitystä sillä on, onko Uudeltamaalta taikka Pohjois-Karjalasta. Samaa hölötystä tuntuvat olevan ajatukset.
Lupaamalla puheenjohtajan positio Pena tekee loikat oitis.
Loikat? Mihin se Pena nyt loikkais,se on jo mukana...
ja sitä ei Pena ole.
selkeetä myyräainesta...