Tämä on jo varmasti kaikille tuttua tämä sosiaalisten tilanteiden pelko,josta itsekkin kärsin..
Mutta muutaman kuukauden sisällä se on nyt mennyt siihen vaiheeseen,et olen alkanut kuvitella et ihmiset jotenkin vainoaa minua ja tahtoo mulle pahaa,vaikkei se oikeasti ole totta.
Tämän takia pelkään mennä ulos ovesta,hyvä että voin roskapussit viedä ulos,ja esim.kauppaan meno on vaikeaa,se on sitä et kun astun kaupan ovesta sisälle,tunnen,et en ole tervetullut,vaikka olenkin maksava asiakas.
Ihmisten katseet ahdistaa,kaupan jonossa ahdistaa tosi paljon,tuntuu joka kerta et tekis mieli huutaa vaikkei pysty..
otan joka kerta viinaa ennen kuin uskallan lähtee julkisille paikoille..Se helpottaa hieman olotilaa.
Ajattelen jatkuvasti kuolemaa ja sitä että munkaan ei tarvis kärsiä tästä jos olisin kuollut ja paremmassa paikassa..
toisaalta en pysty ikinä itsariakaan tekemään,ellei se kuolema tule vahingossa esim.alkoholimyrkytyksenä tai lääkkeiden ja viinan sekotuksena..
joka päivä ajttelen kuolemaa,tunnen,että en ole syntynyt tänne enkä
Mutta muutaman kuukauden sisällä se on nyt mennyt siihen vaiheeseen,et olen alkanut kuvitella et ihmiset jotenkin vainoaa minua ja tahtoo mulle pahaa,vaikkei se oikeasti ole totta.
Tämän takia pelkään mennä ulos ovesta,hyvä että voin roskapussit viedä ulos,ja esim.kauppaan meno on vaikeaa,se on sitä et kun astun kaupan ovesta sisälle,tunnen,et en ole tervetullut,vaikka olenkin maksava asiakas.
Ihmisten katseet ahdistaa,kaupan jonossa ahdistaa tosi paljon,tuntuu joka kerta et tekis mieli huutaa vaikkei pysty..
otan joka kerta viinaa ennen kuin uskallan lähtee julkisille paikoille..Se helpottaa hieman olotilaa.
Ajattelen jatkuvasti kuolemaa ja sitä että munkaan ei tarvis kärsiä tästä jos olisin kuollut ja paremmassa paikassa..
toisaalta en pysty ikinä itsariakaan tekemään,ellei se kuolema tule vahingossa esim.alkoholimyrkytyksenä tai lääkkeiden ja viinan sekotuksena..
joka päivä ajttelen kuolemaa,tunnen,että en ole syntynyt tänne enkä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähdin opiskelemaan ja nyt siellä tuntuu, et vaan ahdistaa, kun minut jätetään aina yksin luokkaan ja ei koskaan kysytä lähdetkö mukaan ulos tai syömään tms... olen tällä hetkellä sairaslomalla kun en voi mennä sinne, kun naiset keskenään vertailee toisiaan kuka on parempi jne...
Tää on niin paska tää yhteiskunta muutenkin.
Tykkäsin mennä kouluun lähdin sinne iloisin mielin, mutta olen nyt 1kk katsonut tätä meininkiä siellä ja aikuiset ihmiset kikattaa, kun pikku teinit ei kyl yhtään tunnu, et olis aikuisopiskelija. En tiedä kauan jaksan tätä koulua ja niitä ihmisiä siellä. Tuntuu, et ne katsoo mua kun meen luokkaan ja tuijottaa se tuntuu tosi kummalliselta. Mun pitäis olla joku himo jutteleen niille et kelpaan porukkaan ja pitäis varmaan alkaa tupakoimaan et kelpaan porukkaan, mut toisaalta sitä tupakointiakaan ei hyvällä katsota joten ihan hyvä mulle sikäli.
Pelkään mennä nyt sinne kouluun jos ne katsoo mut ihan pimeeks vaikka olen ihan tavallinen perheen äiti joka on vähän myöhemmin lähtenyt opiskelemaan ja hakemaan uutta alaa, mutta tuntuu, et motivaatio on mennyt siihenkin. Valitettavasti näin se on. Tsemppiä kuitenkin kaikille jotka luki tämän
ongelma. Minusta tuntuu että kaikki töllöttävät minua julkisilla paikoilla. Ihan vaan kävellessäkin ohikulkija kyylää ja katselen muualle kun ärsyttää niin paljon. Tunnen itseni jotenkin erikoisen näköiseksi tai oloiseksi!? Baarissakin töissä ollessani kuulin kun kaksi asiakasta arvostelivat ulkonäköäni, vaikka se nyt oli ihan positiivista... Mutta ahdistun näistä ihan suunnattomasti. Ehkä se on vain sos. pelkoa tai epäsosiaalisuutta ja muut ihmiset ovat vain niin avoimia ja ehkä joskus vain kuvittelen/kärjistän asioita mielessäni.
Se on jotenkin järjenvastaista että kuvittelee että kaikki ihmiset tuijottavat just sua, ja että sulla ois oudot vaatteet, tai kävelet, puhut, teet mitä tahansa oudosti.. Mitään en inhoa enemmän kun ihmisten katseita.
Hassua tässä kuitenkin on se että tavallaan viihdyn ihmisten parissa, ahdistun jos olen vain yksin, kaikkihan tarvitsevat ystäviä jne. Mutta tästä itsetarkkailusta on tullut tosi iso ongelma..
Kaiken lisäksi oon sosiaali-ja terveysalalla jossa olis pakko olla sosiaalinen, ja sehän luo taas vielä lisäpaineita, varsinkin kun kaikki siis ihan kaikki luokkakaverini ovat avoimia kuin mitkä..ahdistaa koulussa niin paljon nykyään. En voi esim.luokassa koskaan vastata mihinkään koska en kestä sitä että koko luokka kääntyy katsomaan kun puhun..tää koko asia rajoittaa jokapäiväistä elämää ja tekee masentuneeksi..kun tietäiskin mitä tehdä..koko elämäni oon ollut aika ujo, mutta tää jännittäminen riistäytyi käsistä vasta viime vuosina..
mutta täytyy kyllä sanoa että tuntuu todella hyvältä lukea muiden kohtalotovereiden ajatuksia. Tän ongelman kanssa kun on yleensä aika yksin. itse en voi tästä kenellekään kertoa, koska olen itsetarkkailija, ja silloinhan pelkäisin että ihminen jolle olen kertonut alkaisi tarkkailemaan mua ja miettimään että jännittääkö se nyt ja se tekisi todella ahdistuneeksi..kyllä varmaan tiedätte mitä tarkoitan