kielitaito

Ulkoministerin (puolueväristä riippumatta) on edustettava maataan.
Ulkoministerin on osattava nykyistä linqua francaa niin sujuvasti, että hän vaivatta osaa keskustella, pitää puheita, neuvotella tällä kielellä.( Sama koskee muuten Vanhasta, pääministeriä..hänenkin englantinsa on ylen surkeaa.)

Kielitaito kuuluu pätevyysvaatimuksiin.
Olen sitä mieltä että kaikkien, jotka pyrkivät niin vaativaan tehtävään kuin eduskuntaan tai hallitukseen, pitää hallita englanti loistavasti.
Lisäksi ranskan, saksan ja vaikkapa venäjän taito välttävästi olisi suuri plussa.
Suomalainen kansa on itikan kokoinen ja itikan on osattava inistä ja ymmärtää suuria kieliä, jotta se pärjää ja jää henkiin.
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • En mitenkään osaa yhdistää itsetuntoa ja virkapätevyyttä keskenään. Eihän niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

    Asun Euroopassa, maassa jonka kieli on imperiallisen historia kautta levinnyt maailmankieleksi. Häpeän kun pienen Suomen edustajat eivät kykene toimimaan samalla tasolla kuin mm Suomen pienten naapurikansojen poliittiset edustajat. He osaavat todella hyvin suuria kieliä. He ovat päteviä ja tekevät myös pätevän vaikutelman.
    Tuu-tii-tu-töötituu-poliitikot Suomesta eivät osaa , eivät ole päteviä edustamaan Suomea maailmalla.
    Ehkä sittenkin itsetunnolla on jotain tekemistä kielitaidon kanssa: henkilö, joka hallitsee suuria kieliä sujuvasti on hankkinut sellaista henkilökohtaista pääomaa, että hän osaa lukea maailman suuria julkaisuja, kirjallisuutta, lehtiä ja kykenee myös keskustelemaan kanssaihmisten kanssa maailmalla liikkuessaan. Sellainen kyky rikastuttaa ihmisen elämää ja se voi myös lisätä ja kehittää itsetuntoa.
    En tiedä, onko tulkeista riippuvaisuus omiaan kehittämään itsetuntoa...epäilen kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeus vaatia kirjoitti:

Ulkoministerin (puolueväristä riippumatta) on edustettava maataan.
Ulkoministerin on osattava nykyistä linqua francaa niin sujuvasti, että hän vaivatta osaa keskustella, pitää puheita, neuvotella tällä kielellä.( Sama koskee muuten Vanhasta, pääministeriä..hänenkin englantinsa on ylen surkeaa.)

Kielitaito kuuluu pätevyysvaatimuksiin.
Olen sitä mieltä että kaikkien, jotka pyrkivät niin vaativaan tehtävään kuin eduskuntaan tai hallitukseen, pitää hallita englanti loistavasti.
Lisäksi ranskan, saksan ja vaikkapa venäjän taito välttävästi olisi suuri plussa.
Suomalainen kansa on itikan kokoinen ja itikan on osattava inistä ja ymmärtää suuria kieliä, jotta se pärjää ja jää henkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu