Auto ei käy mukamas vakuudeksi

Lainan hakija

On se muuten ihme pankki tuo Osuuspankki,, kun ei mukamas auto käy asuntolainan vakuudeksi.
Voiko olla mahdollista. Tämähän tarkoittaisi sitä, että minun autollani ei ole mitään arvoa heidän mielestään.

13

8557

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuudet

      Oiskohan jotenkin niin että pankit vaativat vakuudeksi kiinteää omasuutta koska irtain on liian helposti muutettavissa omistajan toimesta rahaksi,ja esimerkiksi auton arvo ei säily kuten esm. talon tai jonkin muun kiinteän arvo.

    • postbot

      Auto on kulutustuote pankin silmissä, joten lähtökohtaisesti voisit yhtä hyvin tarjota televisiota asuntolainaan vakuudeksi. Kyse on reaalivakuuksista, eli siitä paljonko pankki pystyy realisoimaan jos jätät lainat pystyyn. Auton tapauksessa tätä on vaikea arvioida.

      Edellyttäen tietysti että kyseessä on ns. normaali auto.

    • ihan hyvä

      selityskin. Nuo aiempien vastausten viittaukset auton arvoon ja sen nopeaan laskemiseen pitävät täysin paikkansa, mutta on aivan laista johtuva estekin.

      Auto voitaisiin toki ottaa käteispantiksi. Se vaatii lain mukaan tradition eli panttiesineen hallinnan siirron. Autosi pitäisi siis parkkeerata pankin holviin laina-ajaksi (samoin kuin tehdään esim. asunto-osakkeen osakekirjalle), ja se sinua voisi vähän jurppia.

      Entä sitten kiinnityksen haku, niin kuin kiinteistöön? Ei onnistu henkilöauton kohdalla, sillä autokiinnitys voidaan vahvistaa vain tiettyihin raskaamman kaluston ajoneuvoihin, eli:

      Autokiinnitys voidaan vahvistaa seuraaviin ajoneuvorekisteriin merkittyihin ajoneuvoihin:
      linja-auto
      kuorma-auto
      kuorma-autoon kytkettäväksi hyväksytty perävaunu
      erikoisauto (ajoneuvolaji ei ole ollut käytössä 1.1.1993 jälkeen)
      traktori
      moottorityökone
      erityisrekisteriin merkitty kiinnityskelpoinen ajoneuvo, jota ei voida käyttää liikenteessä (Asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä 893/2007: 38 §, Rekisteröinti autokiinnitystä varten.

      Tämähän on aivan yleistä liiketoiminnassa, linja-autot ja kuorma-autot on kiinnitetty ja haltijavelkakirja on pantattu pankille lainan vakuudeksi.

      Mutta, henkilöauto kun ei ole kiinnityskelpoinen, niin no can do.

      Eikä osuuspankki tässä yksin ole, mikään pankki ei ota henkilöautoa vakuudeksi.

      • autolainaa

        Autolainaa saa osamaksun muodossa siten, että auto on lainan vakuutena, mutta tätäkään ei hoida pankki vaan pankin rahoitusyhtiö.

        Edellinen selvitti perusteet hyvin ja yksityiskohtaisesti. TOtta on, että mikään muukaan pankki ei anna sinulle tai kelleen muullekaan lainaa autoa vastaan.


      • pankissa töissä

        Pankissa töissä olevana tähän törmää jatkuvasti, eli ei voida käsittää miten auto ei käy lainan vakuudeksi. Usein tulee selitettyä asia juurikin niin, ettei auto valitettavasti mahdu meidän holviin.

        Huvittavin tilanne kyllä asian tiimoilta syntyi muutamia vuosia sitten, kun eräs "autorallimaailman" tähtiä asteli hyvin luottavaisin mielin pankkiin ja ehdotti lainan vakuudeksi juuri ostamaansa autoa. Hieno auto olikin ja oli ihan pakko hänen pyynnöstään lähteä "vakuutta" pihan puolelle katselemaan. Nolostoi kyllä, kun selitin asian tolan takaisin sisälle päästyämme. :)


      • se on järjestetty
        autolainaa kirjoitti:

        Autolainaa saa osamaksun muodossa siten, että auto on lainan vakuutena, mutta tätäkään ei hoida pankki vaan pankin rahoitusyhtiö.

        Edellinen selvitti perusteet hyvin ja yksityiskohtaisesti. TOtta on, että mikään muukaan pankki ei anna sinulle tai kelleen muullekaan lainaa autoa vastaan.

        omistuksenpidätyksellä. Siinähän auton omistaa rahoitusyhtiö niin kauan kuin lainaa on, ja auton omistaja on vain haltija.


      • pankissa töissä kirjoitti:

        Pankissa töissä olevana tähän törmää jatkuvasti, eli ei voida käsittää miten auto ei käy lainan vakuudeksi. Usein tulee selitettyä asia juurikin niin, ettei auto valitettavasti mahdu meidän holviin.

        Huvittavin tilanne kyllä asian tiimoilta syntyi muutamia vuosia sitten, kun eräs "autorallimaailman" tähtiä asteli hyvin luottavaisin mielin pankkiin ja ehdotti lainan vakuudeksi juuri ostamaansa autoa. Hieno auto olikin ja oli ihan pakko hänen pyynnöstään lähteä "vakuutta" pihan puolelle katselemaan. Nolostoi kyllä, kun selitin asian tolan takaisin sisälle päästyämme. :)

        saa autoa vastaan ... vai eikö se mahdu vakuudeksi kaninpesäänkään?


      • että saakin,
        piruitte kirjoitti:

        saa autoa vastaan ... vai eikö se mahdu vakuudeksi kaninpesäänkään?

        riippuu kaiketi kaninpesän suuruudesta.


      • tietysti!
        se on järjestetty kirjoitti:

        omistuksenpidätyksellä. Siinähän auton omistaa rahoitusyhtiö niin kauan kuin lainaa on, ja auton omistaja on vain haltija.

        tämä on totta - ja oikein.


    • oletko

      ...päässyt elämäsi ekaan duuniin, ostanut velaksi uuden ison ja hienon auton ja nyt tekis mieli ostaa kämppä?

      Autoasi eivät arvosta muut kuin sinä ja samanhenkiset kaverisi.

    • erään

      rahoitusliikkeen joku vuosi sitten mainostaneen "autolainaa",Eli auto vakuudeksi jopa 10,000 euron lainaa.Kyse oli kyllä kuluutusluotoista.
      Ymmärrän kyllä että pankki ei hyväksy autoa vakuudeksi kun hakee asuntolainaa.Liian suuri riski ja heikkenevä arvo.Ja autoa varten pitää olla kallis kaikenkattava kasko vakuutus.Ja silloinkin on olemassa riski että kolaroit humalassa tai törkeästi liikennettä vaarantaen jolloin vakuutus ei korvaa autoa.

      • auto....

        piti rekisteröidä rahoitusfirman nimiin laina-ajaksi, lainan ottaja oli haltija.


      • paikkaansa..
        auto.... kirjoitti:

        piti rekisteröidä rahoitusfirman nimiin laina-ajaksi, lainan ottaja oli haltija.

        Näin myös autokaupoissa jos ostaa rahoituksella.
        Itse ostin uuden asuntovaunun pari vuotta sitten ja maksoin käteisellä 10,000 ja vielä pari tonnia piti ottaa rahoitusta liikkeen kautta.Sain vaunun omiin nimiini vasta 2-3 kuukautta myöhemmin kun maksettu pois.Ja sen aikana velvoitettiin minulta kattava vakuutus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ihan kauhistuin kun sain tietää

      ett joku atn kaipailee! 🤷🏻‍♂️🤣
      Ikävä
      32
      4249
    2. Arki on paljon tylsempää

      kun en voi enää ihaillen seurata työntekoasi. Hyvä puoli on se että saan nukuttua ja syötyä, ei ollut kivaa olla jatkuva
      Ikävä
      38
      3704
    3. Sen pienen ohimenevän hetken tänään sain ihailla sua

      ehkä taas joskus. Taitaa aina vuosi mennä, kun eteen ilmaannut. Mieheltä naiselle.
      Ikävä
      12
      2214
    4. Kylämme taas kartalla

      Kuka se tappaja on Suomussalmelta? Onkohan taas eroperheen vesa? Turvaton lapsuus jne? Näitä huonot kortit saaneita on n
      Suomussalmi
      13
      2109
    5. Mikä tarve Kontulalla on paljastaa seksityötaustansa

      Anna Kontula on koettu totiseksi kansanedustajaksi. Joka tosin on puolustanut aina seksityöläisiä. Mutta nyt Kontula ava
      Maailman menoa
      460
      2084
    6. Kansanedustaja Anna Kontulan historia seksityöläisenä

      Siis mitä, mitä, mitä. Jo pitkään vasurissa istunut Anna Kontula on toiminut seksityöläisenä. Kenen äänillä tämä muija o
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1443
    7. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      20
      1306
    8. Jännitätkö tai pelkäät

      Jännitätkö tai pelkäät ihastustasi? Jos, niin miksi?
      Ikävä
      102
      1191
    9. Miten Pohjois-Savossa??

      Miten Pohjois-Savossa sanotaan minä? Koneman kun arvioi kommentoijia tai haukkuu heitä uudella videollaan niin itsestään
      Tuusniemi
      25
      1120
    10. Rajuja paljastuksia Anna Kotulasta

      Hesarissa: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011410909.html
      Maailman menoa
      70
      1054
    Aihe