Sonerasta

Kysymys

Arvoisa puhemies! 2 000 miljoonaa euroa liikevoittoa, 2 000 työntekijää ulos lopputiliin, joista 650 Suomessa. Näin toimii TeliaSonera. Valtio on merkittävä omistaja edelleenkin tässä yhtiössä, ja kysymykseni on:
Vastaako TeliaSoneran toimintalinja Suomen valtion näkemyksiä? Täsmällisemmin, minkälaista omistajaohjausta te olette tässä tapauksessa harjoittaneet TeliaSoneran johdossa istuviin suomalaisiin valtion edustajiin?

Vastaus

Arvoisa puhemies! Suomalaisten omistajaohjausta rajoittavat TeliaSonera-yhtiössä niin kuin muissakin pörssiyhtiöissä osakeyhtiölaki ja myös valtioneuvoston tekemä periaatepäätös hyvästä hallintotavasta ja ylipäätään kaikki, mikä liittyy yritysten hyvään hallintotapaan ja tähän liittyviin asioihin. Voin sanoa näin, että totta kai valtiovalta lähtee näissä toimenpiteissään siitä, että valtio toimii hyvän työnantajan periaatteiden mukaisesti ja hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti.
Nyt on kuitenkin asia niin, että esimerkiksi hallitus muutti omaa omistajaohjausperiaatettaan osakeyhtiölakia vastaavaksi siten, että esimerkiksi merkittävistäkään irtisanomisista ei saa eikä pidä informoida omistajia, ei suuria eikä pieniä, etukäteen. Toisin sanoen meitä rajoittavat omistajapolitiikassa, omistajaohjauksessa monet säädökset, jotka koskevat pörssiyhtiötä. Tätä irtisanomisten määräähän ei vielä tiedetä. On kyse itse asiassa 650 työtehtävästä Suomen puolella. Lopullista henkilöstömäärää, mitä se henkilöstön irtisanomisena tarkoittaa, ei vielä tiedetä, koska tästä lähtien alkavat juuri yt-neuvottelut ja se on täysin yhtiön omaa operatiivista toimintaa. Toki pyrimme siihen ja valvomme sitä, että kaikki tapahtuu näissä yrityksissä hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti, ja lähtökohta on se, että valtio toimii hyvänä työnantajana, mutta yhtiön operatiiviseen toimintaan emme voi puuttua.

Arvoisa puhemies! En minä niin sanonut, ettei se mitenkään kuulu. Sanoin niin, että joudumme toimimaan voimassa olevien lakien mukaan, hyvän hallinnointitavan mukaan ja tämä koskee erityisesti ja korostetusti pörssiyhtiöitä. Voin sanoa tietysti sen, että joka ikinen irtisanottu tapaus on erittäin ikävä, mutta valtiovalta ei voi puuttua, vaikka se on iso omistaja 14 prosentilla, tähän kokonaisuuteen millään tavalla sen suhteen, kuinka monta henkilöä sieltä irtisanotaan, koska yhtiö itse tekee nämä tuotannolliset ja taloudelliset ja toiminnalliset ratkaisunsa.


Kysyjä: Esko-Juhani Tennilä (vas) oppositiossa
Vastaaja: Leena Luhtanen (sdp) hallituksessa
Vuosi 2005
4121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

räksytystä Storasta ja Sonerasta, huomaa ettei demareilla ole mitään poliittista linjaa. Fiksuimmat ovat sen jo aikaa sitten huomannet.

Äänestä
  • Kiitos viestin aloittajalle!

    Harmi vaan, että tämäkin viesti poistetaan kohta koska se edustaa "vääriä arvoja". Täällä ei nimittäin saa kirjoittaa kun jotkut varma.kosto.kohta.lahtarit.ja. muut.tavalliset.suomalaiset.tapetaan. tai.jotain.pahaa.kuitenkin.

    Juttu hyvä osoitus sdp:n populistisesta pikkunäppärästä politikoinnista.

    Hävetkää sossut....

    Äänestä

Tennilä saisi mennä vakio suotajaksi Vuotsjoelle. Pysyisi siellä.

Kummaa porukkaa tämä Taistolais sakki, johon Tenniläkin lukeutuu. Ovatko he koskaan tehneet mitään itse. Muita vain arvostelevat työkseen.

Mikä on Tennilänkin hyvä teko isänmaalle.
mm. kommunistit sylki veteraanienkin päälle.

Äänestä
  • esitti hyvän kysymyksen ja Luhtanen vastasi niinkuin asian näki. Tennilällä on 100 x enemmän munaa ja rohkeutta kuin vellihoususossuilla yhteensä. SDP:n miehet (Onkohan Luhtasen pöksyt tarkastettu?) ovat pikkunäppäriä vikisijöitä, joita ei usko enää kanatkaan...

    Vasemistoliitto nousee demarien ohi ja se on hyvä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhetta kirjoitti:

Kysymys

Arvoisa puhemies! 2 000 miljoonaa euroa liikevoittoa, 2 000 työntekijää ulos lopputiliin, joista 650 Suomessa. Näin toimii TeliaSonera. Valtio on merkittävä omistaja edelleenkin tässä yhtiössä, ja kysymykseni on:
Vastaako TeliaSoneran toimintalinja Suomen valtion näkemyksiä? Täsmällisemmin, minkälaista omistajaohjausta te olette tässä tapauksessa harjoittaneet TeliaSoneran johdossa istuviin suomalaisiin valtion edustajiin?

Vastaus

Arvoisa puhemies! Suomalaisten omistajaohjausta rajoittavat TeliaSonera-yhtiössä niin kuin muissakin pörssiyhtiöissä osakeyhtiölaki ja myös valtioneuvoston tekemä periaatepäätös hyvästä hallintotavasta ja ylipäätään kaikki, mikä liittyy yritysten hyvään hallintotapaan ja tähän liittyviin asioihin. Voin sanoa näin, että totta kai valtiovalta lähtee näissä toimenpiteissään siitä, että valtio toimii hyvän työnantajan periaatteiden mukaisesti ja hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti.
Nyt on kuitenkin asia niin, että esimerkiksi hallitus muutti omaa omistajaohjausperiaatettaan osakeyhtiölakia vastaavaksi siten, että esimerkiksi merkittävistäkään irtisanomisista ei saa eikä pidä informoida omistajia, ei suuria eikä pieniä, etukäteen. Toisin sanoen meitä rajoittavat omistajapolitiikassa, omistajaohjauksessa monet säädökset, jotka koskevat pörssiyhtiötä. Tätä irtisanomisten määräähän ei vielä tiedetä. On kyse itse asiassa 650 työtehtävästä Suomen puolella. Lopullista henkilöstömäärää, mitä se henkilöstön irtisanomisena tarkoittaa, ei vielä tiedetä, koska tästä lähtien alkavat juuri yt-neuvottelut ja se on täysin yhtiön omaa operatiivista toimintaa. Toki pyrimme siihen ja valvomme sitä, että kaikki tapahtuu näissä yrityksissä hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti, ja lähtökohta on se, että valtio toimii hyvänä työnantajana, mutta yhtiön operatiiviseen toimintaan emme voi puuttua.

Arvoisa puhemies! En minä niin sanonut, ettei se mitenkään kuulu. Sanoin niin, että joudumme toimimaan voimassa olevien lakien mukaan, hyvän hallinnointitavan mukaan ja tämä koskee erityisesti ja korostetusti pörssiyhtiöitä. Voin sanoa tietysti sen, että joka ikinen irtisanottu tapaus on erittäin ikävä, mutta valtiovalta ei voi puuttua, vaikka se on iso omistaja 14 prosentilla, tähän kokonaisuuteen millään tavalla sen suhteen, kuinka monta henkilöä sieltä irtisanotaan, koska yhtiö itse tekee nämä tuotannolliset ja taloudelliset ja toiminnalliset ratkaisunsa.


Kysyjä: Esko-Juhani Tennilä (vas) oppositiossa
Vastaaja: Leena Luhtanen (sdp) hallituksessa
Vuosi 2005

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu