FIKSUJOBI

Fiksujobi tarvitsee riveihinsä kiireellisesti toimitusjohtajaa ja markkinointipäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen!

Kehitimme aivan uudenlaisen työnhakuprosessin, jotta kaikki voisivat päästä kunnon kuukausiansioille omaan koulutukseen ja kykyihinsä katsomatta.

Pääset Fiksujobilaiseksi todella helposti, sillä valitsemme ensimmäisen hakijan, joka suoriutuu puhelimitse tehtävästä ennalta määrätyn mittaisesta työhaastattelusta.

Toiminta idea:

Haun alaisissa työpaikoissa näkyy web-sivullamme kello, josta näkee paljonko viimeisen hakijan soiton alusta on kulunut. Kun viimeisestä työnhakupuhelun alusta on kulunut työhaastattelun kestolle asetettu aika (2 minuutista tuntiin, riippuen haettavasta työpaikasta), mahdollisuus hakea työpaikkaa sulkeutuu ja työhaastattelun loppuunsuorittanut henkilö saa mahdollisuuden solmia kanssamme työsopimuksen. Mikäli soittosi aikana joku toinen haluaa hakea samaa työpaikkaa ja tekee työnhakusoiton annettuun puhelinnumeroon, sinun soittosi katkeaa automaattisesti ja samalla menetät mahdollisuuden tulla valituksi kyseiseen työpaikkaan tämän puhelun osalta, mutta voit soittaa aina uudestaan. Arvostamme periksiantamattomuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Järjestelmämme tarkistaa sekunnilleen kaikki työnhakupuhelut ja katkaisee työnhakukohteen automaattisesti. Ensimmäinen ennalta asetetun mittaisen työnhakusoiton tekijä valitaan työpaikkaan. Työpaikoille ei ole määrätty mitään muuta hakuaikaa eikä kriteeriä, vaan niiden haku päättyy, kun kukaan ei tee soittosi aikana uutta työnhakusoittoa ja onnistut tekemään asetetun mittaisen työnhakusoiton.

Ole siis fiksu ja hae huippu palkkainen työ itsellesi.

Työnhakupuhelun soittaminen maksaa matkapuhelimella 1,90e/kpl mahdolliset operaattorikulut.
Maksu on luonteeltaan puhelunkäsittelykulu.

Tarjolla oleva työpaikka: Toimitusjohtaja
Palkkaus: Kuukausipalkka 10.000 €
työnkesto: 1 kk
Työnkuva: Toimitusjohtaja vastaa täysin uusista ja innovatiivisita ideoista, joiden avulla voidaan kiertää arpajaislakia ja jymäyttää peliriippuvaisia, alaikäisiä, lainsäädäntöä tai todennäköisyyslaskentaa tuntemattomia tai muuten vaan hidasälyisiä tuhlaamaan rahansa yrityksen järjestämiin arpajaisiin, jotka tulee pyrkiä verhoamaan sellaisen taloudellisen toiminnan muotoon, että lainsäädäntö ei niitä arpajaislain tavoin rajoittaisi.

Tarjolla oleva työpaikka: Markkinointipäällikkö
Palkkaus: Kuukausipalkka 10.000 €
työnkesto: 1 kk
Työnkuva: Markkinointipäällikkö vastaa yrityksen mainostamisesta ja imagomarkkinoinnista käyttämällä hyväksi kritiikkiin kykenemättömiä journalisteja ilmaisten artekkilien muotoon naamiotujen mainosten saamiseksi painomediassa. Olisi suotavaa, mikäli markkinointipäälliköllä olisi verkostomarkkinointitaustaa, sillä em. lehtimiehiä saattaa löytyä hyvinkin rahankeräysjärjestöjen pyramidien alaportailta. Markkinointipäällikkön tehtäviin kuuluu myös suoramarkkinointi internetissä lähettämällä linkkejä yrityksen kotisivuista mahdollisimman monelle internetin keskustelufoorumille ja huolten pitäminen siitä, että yrityksen toimintatapojen kritisoijat saatetaan arvostelun kohteeksi viittaamalla perisuomalaiseen kateuteen ja yrittämisen vapauteen. Markkinointipäällikkö vastaa myös yrityksen web-sivujen kieliasusta, joten arvostamme myös peruskoulun oppimäärän suorittamista äidinkielen osalta vähintään välttävällä arvosanalla, jotta voisimme korjata web-sivuillamme runsaana esiintyvät yhdys sana virheet.

Jotta työnhakuprosessista tulisi eettisempää ja että työnhakijaosapuoli tiedostaisi paremmin omat mahdollisuutensa hakuprosessissa ilmoitamme, (huom. kaikki vastaavanlaatuista toimintaa harjoittavat tahot eivät tätä ilmoita) että mikään laki ei kiellä työnantajaa itseään tai tähän kytköksissä olevaa tahoa osallistumaan työhakuprosessiin, emmekä halua sitä yksityisoikeudellisella sopimuksellakaan rajoittaa, koska tämä olisi ilmeisessä ristiriidassa yrityksemme tavoitteisiin tuottaa omistajilleen maksimaalista voittoa käsittelykulujen muodossa.

Tulemme ottamaan lähiaikoina yhteyttä kaikkiin työvoimatoimistooon työttömäksi työnhakijoiksi ilmoittautuneisiin ja tarjoamaan yrityksessä avoimena olevia työpaikkoja. Mikäli työnhakija laiminlyö mahdollisuuden hakea tarjottuja työtehtäviä kohtuullisen ajan kuluessa niistä tiedon saatuaan, ilmoitamme työvoimaviranomaisille, että hakijan on omalla käytöksellään vaikuttanut siihen, että työsopimusta ei solmittu.

NIMIKILPAILU! KEKSI FIKSUJOBILLE KANSAINVÄLINEN NIMI JA VOITA 100 TYÖNHAKUPUHELUA.

Etsimme palvelulle kansainvälistä nimeä. Nimeksi voit ehtottaa mitä tahansa vapaana olevaa toimintamalliamme kuvaavaa nimeä. Tähän mennessä tulleista ehdotuksista esimerkiksi:

www.the_more_you_use_the_more_you_loose.com
www.if_this_is_not_a_lottery_then_what_is.com
www.you_are_not_going_to_win_unless_we_decide_so.com
www.we_know_that_conning_morons_is_not_only_easy_and_fun_but_also_very_profitable.com

olisivat toimintaamme kuvaavia, mutta ne ovat liian pitkiä ja potentiaalisille työnhakijoillemme todennäköisesti liian vaikeasti kirjoitettavia, joten etsimme jotain hieman lyhempää ja iskevämpää.

Likvidien varojen puutteesta johtuen, emme ole vielä hankkineet omaa sähköpostiosoitetta, mutta voit jättää oman nimiehdotuksesi tämän viestiketjun perään.

Fiksujobin puolesta,

Gus E. Tus

Eetu S. Kus
10880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kai muistit patentoida tämän loistavan rekrytointipalvelun?

Äänestä
  • Muista empaattisuus. Centti hyväntekeväisyyteen. Se hämää tyhmiä.

    Äänestä

Ei ihme että maa menee huonoon jamaan kun tällaisilla on aikaa tällaisia rustailla - Tekisit itse rahaa!!!!!

Kun vielä ei ole kysymys mistään kusetuksesta - tai jos onkin, laillisesta sellaisesta!

Äänestä
  • Tuo lause kuvaa hyvin sitä moraalin tasoa, jota Fiksuhuutokin edustaa.

    Äänestä

  • Fiksuhuuto ei nosta Suomen taloutta millään lailla ylöspäin. Sehän ei luo mitään uutta, eikä hanki uuttaa rahaa. Päinvastoin. Fiksuhuudon varat tulevat ainakin osin valtion tulonsiirroista, lapsilisistä, työmmömyyskorvauksista, sairauspäivärahoista ja muista tuista. Pahimmillaan Fiksuhuuto korottaa tavallisen työssäkäyvän verorasitusta, kun elämiseen tarkoitetut rahat menevät Fiksuhuudon omistajien elintason nostamiseen. Lisäkustannuksina tulevat peliriippuvaisten terapiakulut Kelan kautta jne...

    Äänestä

  • "Ei ihme että maa menee huonoon jamaan kun tällaisilla on aikaa tällaisia rustailla - Tekisit itse rahaa!!!!!"

    Päinvastoin!

    Minua kirjoitus nauratti. Se oli hieno parodia aiheesta. Oikein tykästyin, ja jos kirjoittajalla on enemmänkin tuotoksia niin mieluusti lukisin. Ja jos aiheet koskettaisivat samoja teemoja, osin ihmisten hyväuskoisuuden hyväksikäyttämistä ja sen moraalittomuutta, niin aina vaan parempi. Joka tapauksessa hieno suoritus, ei mikään minuutin puklaus vaan oikein tyylikäs repäisy.

    Tosin joku jo mainitsikin, että hyväntekeväisyys ja patenttiaspekti unohtui, mutta virheitä tekevät mestaritkin.

    Äänestä

Melko tarkka kuvaus siitä miten fiksuhuuto todennäköisesti toimii. Selvästi olet perehtynyt asiaan ja olet tullut siihen tulokseen että homma on täyttä kusetusta. Samaa mieltä olen minäkin, jos on näitä suomi24:n keskusteluja uskomista.

Tuo puhuttu korotusautomaatti - mikäli ne sitä käyttää - on erittäin TÖRKEÄ mutta "fiksu" veto yrityksen perustajilta.

Joo, mulle sinänsä aivan sama tuottaako tuo yritys pidemmän päälle voittoa niille mutta luulenpa että kesään mennessä tuo homma on haudattu.

Äänestä
  • Jos fiksuhuuto ei toimi omien sääntöjensä mukaan, tai jollain tapaa rikkoo Suomen lakia, VASTA SILLOIN tulkaa tänne palstalle itkemään! TAI HETKINEN, mitä v:a te tänne tulette itkemään, yli päänsä? tosi hyödyllistä??? Valittakaa sinne missä siitä valituksesta on hyötyä. Jos Fiksuhuuto on rikkonut lakia, tehkää hyvät ihmiset siitä rikosilmoitus.

    Jotenkin alkaa käydä korvien väliin tämä tyypillinen suomalaisten kateellisten kommareiden valitus ja itku. Yrittäisitte mieluummin itse keksiä tavan, jolla pystytte tahkoamaan rahaa, mieluummin kun kitisette täällä hameet päällä päivästä toiseen kateellisina.

    Äänestä

  • en jaksa sos.dem ja kommari... kirjoitti:

    Jos fiksuhuuto ei toimi omien sääntöjensä mukaan, tai jollain tapaa rikkoo Suomen lakia, VASTA SILLOIN tulkaa tänne palstalle itkemään! TAI HETKINEN, mitä v:a te tänne tulette itkemään, yli päänsä? tosi hyödyllistä??? Valittakaa sinne missä siitä valituksesta on hyötyä. Jos Fiksuhuuto on rikkonut lakia, tehkää hyvät ihmiset siitä rikosilmoitus.

    Minä tahkoan rahaa. Rehellisesti. Olen myös tehnyt Fiksuhuudosta ilmoitukset viranomaisille. En kadehdi, mutta mielestäni lait ovat sitä varten, että kaikki kansalaiset niitä noudattavat.

    Äänestä

  • en jaksa sos.dem ja kommari... kirjoitti:

    Jos fiksuhuuto ei toimi omien sääntöjensä mukaan, tai jollain tapaa rikkoo Suomen lakia, VASTA SILLOIN tulkaa tänne palstalle itkemään! TAI HETKINEN, mitä v:a te tänne tulette itkemään, yli päänsä? tosi hyödyllistä??? Valittakaa sinne missä siitä valituksesta on hyötyä. Jos Fiksuhuuto on rikkonut lakia, tehkää hyvät ihmiset siitä rikosilmoitus.

    Jotenkin alkaa käydä korvien väliin tämä tyypillinen suomalaisten kateellisten kommareiden valitus ja itku. Yrittäisitte mieluummin itse keksiä tavan, jolla pystytte tahkoamaan rahaa, mieluummin kun kitisette täällä hameet päällä päivästä toiseen kateellisina.

    ja myös

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gus E. Tus kirjoitti:

Fiksujobi tarvitsee riveihinsä kiireellisesti toimitusjohtajaa ja markkinointipäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen!

Kehitimme aivan uudenlaisen työnhakuprosessin, jotta kaikki voisivat päästä kunnon kuukausiansioille omaan koulutukseen ja kykyihinsä katsomatta.

Pääset Fiksujobilaiseksi todella helposti, sillä valitsemme ensimmäisen hakijan, joka suoriutuu puhelimitse tehtävästä ennalta määrätyn mittaisesta työhaastattelusta.

Toiminta idea:

Haun alaisissa työpaikoissa näkyy web-sivullamme kello, josta näkee paljonko viimeisen hakijan soiton alusta on kulunut. Kun viimeisestä työnhakupuhelun alusta on kulunut työhaastattelun kestolle asetettu aika (2 minuutista tuntiin, riippuen haettavasta työpaikasta), mahdollisuus hakea työpaikkaa sulkeutuu ja työhaastattelun loppuunsuorittanut henkilö saa mahdollisuuden solmia kanssamme työsopimuksen. Mikäli soittosi aikana joku toinen haluaa hakea samaa työpaikkaa ja tekee työnhakusoiton annettuun puhelinnumeroon, sinun soittosi katkeaa automaattisesti ja samalla menetät mahdollisuuden tulla valituksi kyseiseen työpaikkaan tämän puhelun osalta, mutta voit soittaa aina uudestaan. Arvostamme periksiantamattomuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Järjestelmämme tarkistaa sekunnilleen kaikki työnhakupuhelut ja katkaisee työnhakukohteen automaattisesti. Ensimmäinen ennalta asetetun mittaisen työnhakusoiton tekijä valitaan työpaikkaan. Työpaikoille ei ole määrätty mitään muuta hakuaikaa eikä kriteeriä, vaan niiden haku päättyy, kun kukaan ei tee soittosi aikana uutta työnhakusoittoa ja onnistut tekemään asetetun mittaisen työnhakusoiton.

Ole siis fiksu ja hae huippu palkkainen työ itsellesi.

Työnhakupuhelun soittaminen maksaa matkapuhelimella 1,90e/kpl mahdolliset operaattorikulut.
Maksu on luonteeltaan puhelunkäsittelykulu.

Tarjolla oleva työpaikka: Toimitusjohtaja
Palkkaus: Kuukausipalkka 10.000 €
työnkesto: 1 kk
Työnkuva: Toimitusjohtaja vastaa täysin uusista ja innovatiivisita ideoista, joiden avulla voidaan kiertää arpajaislakia ja jymäyttää peliriippuvaisia, alaikäisiä, lainsäädäntöä tai todennäköisyyslaskentaa tuntemattomia tai muuten vaan hidasälyisiä tuhlaamaan rahansa yrityksen järjestämiin arpajaisiin, jotka tulee pyrkiä verhoamaan sellaisen taloudellisen toiminnan muotoon, että lainsäädäntö ei niitä arpajaislain tavoin rajoittaisi.

Tarjolla oleva työpaikka: Markkinointipäällikkö
Palkkaus: Kuukausipalkka 10.000 €
työnkesto: 1 kk
Työnkuva: Markkinointipäällikkö vastaa yrityksen mainostamisesta ja imagomarkkinoinnista käyttämällä hyväksi kritiikkiin kykenemättömiä journalisteja ilmaisten artekkilien muotoon naamiotujen mainosten saamiseksi painomediassa. Olisi suotavaa, mikäli markkinointipäälliköllä olisi verkostomarkkinointitaustaa, sillä em. lehtimiehiä saattaa löytyä hyvinkin rahankeräysjärjestöjen pyramidien alaportailta. Markkinointipäällikkön tehtäviin kuuluu myös suoramarkkinointi internetissä lähettämällä linkkejä yrityksen kotisivuista mahdollisimman monelle internetin keskustelufoorumille ja huolten pitäminen siitä, että yrityksen toimintatapojen kritisoijat saatetaan arvostelun kohteeksi viittaamalla perisuomalaiseen kateuteen ja yrittämisen vapauteen. Markkinointipäällikkö vastaa myös yrityksen web-sivujen kieliasusta, joten arvostamme myös peruskoulun oppimäärän suorittamista äidinkielen osalta vähintään välttävällä arvosanalla, jotta voisimme korjata web-sivuillamme runsaana esiintyvät yhdys sana virheet.

Jotta työnhakuprosessista tulisi eettisempää ja että työnhakijaosapuoli tiedostaisi paremmin omat mahdollisuutensa hakuprosessissa ilmoitamme, (huom. kaikki vastaavanlaatuista toimintaa harjoittavat tahot eivät tätä ilmoita) että mikään laki ei kiellä työnantajaa itseään tai tähän kytköksissä olevaa tahoa osallistumaan työhakuprosessiin, emmekä halua sitä yksityisoikeudellisella sopimuksellakaan rajoittaa, koska tämä olisi ilmeisessä ristiriidassa yrityksemme tavoitteisiin tuottaa omistajilleen maksimaalista voittoa käsittelykulujen muodossa.

Tulemme ottamaan lähiaikoina yhteyttä kaikkiin työvoimatoimistooon työttömäksi työnhakijoiksi ilmoittautuneisiin ja tarjoamaan yrityksessä avoimena olevia työpaikkoja. Mikäli työnhakija laiminlyö mahdollisuuden hakea tarjottuja työtehtäviä kohtuullisen ajan kuluessa niistä tiedon saatuaan, ilmoitamme työvoimaviranomaisille, että hakijan on omalla käytöksellään vaikuttanut siihen, että työsopimusta ei solmittu.

NIMIKILPAILU! KEKSI FIKSUJOBILLE KANSAINVÄLINEN NIMI JA VOITA 100 TYÖNHAKUPUHELUA.

Etsimme palvelulle kansainvälistä nimeä. Nimeksi voit ehtottaa mitä tahansa vapaana olevaa toimintamalliamme kuvaavaa nimeä. Tähän mennessä tulleista ehdotuksista esimerkiksi:

www.the_more_you_use_the_more_you_loose.com
www.if_this_is_not_a_lottery_then_what_is.com
www.you_are_not_going_to_win_unless_we_decide_so.com
www.we_know_that_conning_morons_is_not_only_easy_and_fun_but_also_very_profitable.com

olisivat toimintaamme kuvaavia, mutta ne ovat liian pitkiä ja potentiaalisille työnhakijoillemme todennäköisesti liian vaikeasti kirjoitettavia, joten etsimme jotain hieman lyhempää ja iskevämpää.

Likvidien varojen puutteesta johtuen, emme ole vielä hankkineet omaa sähköpostiosoitetta, mutta voit jättää oman nimiehdotuksesi tämän viestiketjun perään.

Fiksujobin puolesta,

Gus E. Tus

Eetu S. Kus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu