Kun kysyy vasemmistolaiselta, miksi hän on vasemmistolainen, alkaa tämä kantaansa perustellakseen sepittämään kaiken maailman teorioita, aatteita ja pilvilinnoja joilla hyvin harvoin on mitään tekemistä tosielämän kanssa.
Kun kysyy taas oikeistolaiselta, miksi hän on oikeistolainen, pamauttaa porvari pöytään esim. kansantaloustieteen oppikirjan, ja toteaa vain, että näin se maailmantalous vaan pelaa, ja niihin lainalaisuuksiin on sopeuduttava
Jokainen voi siis miettiä onko järkevämpää perustella poliittiset näkeyksensä pilvilinnoilla vai kylmillä faktoilla talouden lainalaisuuksista. Kyllä sen niin taitaa kärjistetysti olla, että vasemmistolaiseksi ryhdytään tunne-, ja oikeistolaiseksi järkisyistä.
Kun kysyy taas oikeistolaiselta, miksi hän on oikeistolainen, pamauttaa porvari pöytään esim. kansantaloustieteen oppikirjan, ja toteaa vain, että näin se maailmantalous vaan pelaa, ja niihin lainalaisuuksiin on sopeuduttava
Jokainen voi siis miettiä onko järkevämpää perustella poliittiset näkeyksensä pilvilinnoilla vai kylmillä faktoilla talouden lainalaisuuksista. Kyllä sen niin taitaa kärjistetysti olla, että vasemmistolaiseksi ryhdytään tunne-, ja oikeistolaiseksi järkisyistä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Forssan 1903 kokouksessa Suomen työväenpuolue päätti ihan järkeviä asioita.
Ei ketään voi velvoittaa 1903 tapauksia lukemaan, mutta oletetaan että tiedät Täällä Pohjantähden -alla kirjan Koskelan Jussin ajatuksia.
Kukaan ei kuvittele, että punakapinan johtaja Akseli Koskela ja hänen isänsä Jussi olisivat kannattaneet
- femakkojen miesvihaa ja lesbojen siemennystä
- USA:n vihaa
- rahaa köyhille eli suomalaisten veromarkkoja somaleille ja muslimeille
- palestiinalaisten tukemista (jos kerran komuvaseli hyväksyy sen, että neuvostokomut karkoittivat suomalaiset Petsamosta ja Karjalasta, niin tottahan heidän pitäisi hyväksyä myös se, että rasistiset terroristit ja muslimit karkoitetaan Israelista rikkaiden Saudien ja ison suomalaistakin kehitysapau saavan Egyptin alueelle aloittamaan uutta elämää)
eli vaselit kannattava aivan kreisejä ajatuksia nykyisin ja esiintyvät törkeinä suomalaisvastaisina.
Oletko koskaan kuullut, että komuvaseli olisi vaatinut, että neukkukomujen nykyjohto pyytäisi anteeksi Lotta-järjestöltä, joka taisteli suomalaisten sotilaiden rinnalla verenhimoista hyökkääjää ja raiskajaa puna-armeijaa vastaan,
koska neukkukomut vieläkin historiankirjoissaan nimittelevät lottia fasisteiksi (tuskin lotista moni edes tiesi mikä Mussolini on)?
Mitä sen sijaan komuvaseli meni tekemään Siimeksien aikana (Siimes kertoo muistelmissaan), joo, kommareiden ryyppyretki Tallinaan päätyi siihen, että komuremmi lauloi miehittäjien eli neuvostokomujen kansainvälisen juuri neukuista vapautuneen veljeskansamme satamassa nolojen virolaisten katsellessa.
Komujen tajuttomuus taloudesta on ennen kuulumaton, niin komupankki STS ensin ryöstetiin kansalta (työväen säästöpankki on SÄÄSTÄJIEN pankki mutta säästäjät eivät saaneet liikepankin STS osakkeita ne veivät komut ja sossut) ja sitten sts-pankki ajettiin konkkaan.
Komujen kannattajat ovat niin tyhmiä, että ne eivät tajunneet vetää STS:n pankin perustajia oikeuteen säästöpankin siirtämisestä liikepankiksi komuille ja sossuille säästäjtä ohittaen.
Komujen kielessä ei ole sanaa talous.
Niin tai sitten porvarit vain tahtovat luovuttaa ja hävitä kun taas vasemmistolaisilla on rohkeuttaa edes yrittää muuttaa maailmaa. Asioiden hyväksyminen olankohautuksella ja toteamuksilla kuten "niin se maailmantalous nyt vain pelaa" on omiaan kertomaan porvarillisesta pelkuruudesta.
Jotenkin hätkähdyttää oikeistolaisten usko talouden "lainalaisuuksiin" ja kylmiin faktoihin. Ihan kuin maailma ja sen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä ei olisikaan ihmisten luoma, ja siten myös ihmisten muutettavissa. Oikeistolaisten mielikuvissa talous on Suuren Chutulun tavoin kuusta laskeutunut Jumala joka nyt vaan rullailee menemään kenenkään siihen voimatta vaikuttaa.
Itse väittäisinkin tähän "oikeistolainen on realisti, vasemmistolainen idealisti" väitteeseen että oikeistolaisten realistinen näkökanta talouteen rakentaa itse itseään, siitä on siis tullut ideologia poliittiselle oikeistolle täten rampauttaen sen tekemään oikeastaan yhtään mitään politiikassa. Toki yritysten juoksupoikana voi toimia, muttei sitä politiikan tekemiseksi nyt kehtaa sanoa ;)
630 € kuukaudessa niin, kokoomus, kepu ja SDP eivät katso sellaista ihmistä edes persereijällään.
Ainoa joka yrittää eduskunnassa saada siihen parannusta on VL.
Jotka puhuvat pilvilinnoista, pitäisi itse elää pikku eläkkeellä, eiköhän ääni muuttuisi...
Vasemmistolaisilla on aina tämä, että rahaa halutaan sinne ja tuonne, ja kukaan ei mieti millä tämä kaikki maksetaan. Kyllä ne vaariskankin eläkerahat tienataan vain ja ainoastaa sillä, että suomalaiset suuryritykset tahkoavat jättituloksia, ja tehokkuus on äärimmileen viritetty. Tämä vaatii alhaista verotusta ja kovaa kilpailua. Tosin vasemmistoliitollahan on tämä taijanomainen "aate" joka elättää ajatuksen voimalla kaikki, eikä bisnestä tarvitse enää tehdä lainkaa.
Eipä ne pienen Suomen tekemiset taida maailmaa parantaa vaikka tästä tehtäisiin minkälainen työmiehen onnella. Olisi typerää tuomita Suomen hyvinvointi martyyrikuolemaan tämän teidän hienon "aatteenne" puolesta.
taitaa vaari olla tienannut jo omat eläkkeensä vai mitä luulet tel:lien tarkoittavan.
Suomalaiset suuryritykset pyörivät suomalaisella osaamisella ja työllä.Tosin ulkomaille koittavat työn siirtää.
Suomen työn tuottavuus on huippuluokkaa.
Niin verotus,perkeleellisesti tienaavat asianajajat ja lääkärit pesevät kätensä ja siirtävät tulonsa palkkioihin jää tätä yhteiskuntaa ja lopulta sinuakin hoitamaan vain duunarin pussista perityt verot.Verot auttavat pitämään yllä loistavaa koululaitosta,kirjasto ja muita palveluja.Ne ovat ilmaisia kaikille myös köyhimmille ja niille jotka ei äänestä kokoomusta.
Bisnes on bisnes ja raha on rahaa mutta inhimillisyys ja toisista huolehtiminen on arvoja joita rahalla ja markkinoilla ei voi mitata.
Siksi vasemmistoliitto.
"Tämä vaatii alhaista verotusta ja kovaa kilpailua."
Minusta tuntuu että ainoa jolla on taianomaisia aatteita ja mystisiä uskomuksia olet sinä. Miten ihmeessä Suomi ja Pohjoismaiset korkean verotuksen maat ovat ykkösiä kilpailukykymittareilla jos kerran kilpailukyky oikein VAATII alhaista verotusta? Suomessahan on maailman korkeimpia verotusasteita.
Taaspa joutuu korjaamaan porvarin taikaideologiaa. Suomen kilpailukyky on perustunut työvoiman koulutukseen sekä valtion hoitamaan työvoiman korjaamiseen ja uusintamiseen. Korkealaatuinen terveydenhoito, tasa-arvo sekä koulutusjärjestelmä ovat taanneet Suomen kilpailukyvyn, ei joku mystinen alhainen taika-verotus jota Suomessa ei ole ollut.
Kilpailukyvyn ja talouskasvun tulisi olla VÄLINE jokin saavuttamiseen (kuten vaikkapa ihmisten onnen) ei itseisarvoinen ideologinen tavoite.
"Eipä ne pienen Suomen tekemiset taida maailmaa parantaa vaikka tästä tehtäisiin minkälainen työmiehen onnella."
Ja taas tätä porvarillista pelkuruutta ja alemmuudentuntoa. Kyllä se vaan nyt niin on että kun tämä talousjärjestelmä on ihmisen luoma, se on myös ihmisten muutettavissa. Tämä pieni Suomi ja pienet skandinaaviset maat ovat luoneet maailmanhistorian tasa-arvoisimman ja uskaltaisinkohan sanoa, jopa onnistuneimman yhteiskuntakokeilun. Porvareiden vastustamisesta ja pelkuruudesta huolimatta. ;)
Taaspa joutuu korjaamaan porvarin taikaideologiaa. Suomen kilpailukyky on perustunut työvoiman koulutukseen sekä valtion hoitamaan työvoiman korjaamiseen ja uusintamiseen. Korkealaatuinen terveydenhoito, tasa-arvo sekä koulutusjärjestelmä ovat taanneet Suomen kilpailukyvyn, ei joku mystinen alhainen taika-verotus jota Suomessa ei ole ollut.
---
Totta. Forssan 1903 kokouksen ideat tasa-arvosta oikeita, mutta Halonen-Tuomiojan linja on sen vastainen ja väärä. Köyhien paapominen johtaa ulkomaalaisten elättämiseen suomalaisten kustannuksella.
Koska EU ei ole hyvinvointivaltio vaan katolinen Välimeren alueen valtio, on hyvinvointivaltion ideasta pakkokin luopua: suuret kansat eivät hyväksy ruotsalaista sossupolitiikkaa vaan vääntävät väkisin oman liberaalipolitiikkansa tilalle.
Meidän on siis reagoitava ennen kuin asiat pakottavat meidät reagoimaan.
Nyt on osattava luopua tarpeettoman laajasta tasa-arvosta ja paapomisesta valtion laskuun,
kun kehitys menee siihen suuntaan, että tasa-arvo tarkoittaa
- femakkojen paapomista
- ulkkarien hyysäystä
- venäjän ja venäläisten edessä nöyristelyä
ja niiden kulujen maksamista (rekkajonot, Pietarin vedenpuhdistamot...)
Eli entinen hyvä tasa-arvoperiaate työväen puolueen ajalta 1903 on kaatunut ja tilalle on tullut mielipuolinen suomalaisten verojen nosto, jolla sossut harjoittavat mielikuviaan.
Muistamme, kun suomalainen oli hädässä Jolon saarella niin Tuomioja ei ulkoministerinä tehnyt yhtään mitään, mutta antaas olla jos joku romani ei pääse ravintolaan ryyppäämään tai muslimi ei saa ympärileikata, niin siitäpä syntyy kauhea meteli.
USA olisi lähettänyt kommandon Jolon saarelle pelastamaan.
Halonen ei myöskään ota yhteiskunnallista vastuuta eikä maksa veroja. Sekä Bush että Englannin kuningatar maksavat veroja.
Halonen - Tuomioja -mallinnus tulee Ruotsista, joka on ajanut itsensä stagnaatioon. Meidän ei ole syytä mennä mukaan.
Pohjoismaalaisuutta ei ole olemassa, se on pelkkä myytti: Norja on rikas öljymaa, Ruotsi umpikujassa ja Tanska on osa Saksan tyyppistä keski-Eurooppaa.
Sen sijaan Suomella voisi olla opittavaa Virosta, joka neuvostomiehityksen jälkeen nousee rajusti ja jonka elintaso ottaa suomalaisen kiinni.
Kommunistit ympäri maailman ylistivät marksismileninismiä koska se muka oli tiede, todellisuudessa venäläiset teloittivat tiedemihensä. Suomessa kommaritiede perustui pääasiassa koulukäymättömien uskoon.
Venäläiset vainoharhoissaan teloittivat tiedemiehensä, myös taloustieteilijät. Esim. Nikolai Kondratjev kuoli stalinilaisten Siperian keskitysleirillä 1938, hänen vikansa oli että hän kehitti taloustiedettä
http://faculty.washington.edu/krumme/207/development/longwaves.html
Venäläiset tappoivat myös kaikki biologit, joten venäjällä ei vieläkään
- ole lääketiedettä joka perustuu mikrobiologiaan, vaan siellä on henkiparantajia, jotka myyvät puoskarituotteita käärmesalvaa ja loitsuja
- ole maanviljelystä, koska sitä ei osattu kehittää biologien teloittamisen jälkeen.
... kun ihminen ihminen on niin leipää hän tarvitsee... suunsoitto ei nälkää karkoita eikä pumpujen paukutuskaan...