minulla todettiin usean vuoden tutkimusten jälkeen autonomisen hermoston toimintahäiriö, olisi mukava kuulla muilta samasta vaivasta kärsiviltä, minkälaisia oireita teillä on ja oletteko saaneet siihen jotain hoitoa tai neuvoja jotka auttaisivat kun ns. kohtaus tulee, minulla se kestaa 15min - 1 tunti. Kiitos jo etukäteen,jos löytyy saman sairauden kanssa kamppailevia...
autonominen hermosto
52
34992
Vastaukset
- TelleHille
Millainen se sinun kohtauksesi on? Minä luulen, että minulla ei ko. hermosto toimi oikein.
- autonominen
Mulla tuli ihmeellistä huimausta, sitä ennen verenpaine nousi ja pulssi välillä päivänkin korkealla. Olen hyväkuntoinen urheilija, joten pulssin heilahdukset on tiedossa. Verenpainelääkkeen, sopivan sellaisen, löytyminen oli tosi vaikeaa. Koska esim. niinä päivinä kiun olin juoksulenkillä oli paine hyvä, koska olin purkanut kehoni stressin juoksuun. Muina päivinä keho stressasi itsekseen. Juttelin neurologin ja kardiologin kanssa. Syyksi he kertoivat seratoniinin johtumishäiriön. Olin ihmeissäni, sillä en ole masentunut. Jännittäjä kylläkin. Olen kyllä huomannut, että keho jännittää, vaikka mieli on suhtkoht normaali. Tähän suositeltiin seratoniininnostajaa, jonka olen kuullut auttavan monilla. Nyt harkitsen tätä, koska en jaksa urheilla niin paljoa kuin autonomisen hermoston rauhoittaminen vaatii. Jaksamista sinulle!
- autonominen
...että välillä on paniikkimainen olo. Pystyn silti toimimaan ihan normaalisti. Pulssi nousee ja kun se lähtee taas normalisoitumaan tulee lisälyöntejä jotka tunnen koska seuraan sydäntäni LIIAN tarkasti.
- aloittaja
autonominen kirjoitti:
...että välillä on paniikkimainen olo. Pystyn silti toimimaan ihan normaalisti. Pulssi nousee ja kun se lähtee taas normalisoitumaan tulee lisälyöntejä jotka tunnen koska seuraan sydäntäni LIIAN tarkasti.
saan sellasia sydämen tykytys "kohtauksia" aivan yht äkkiä sydän alkaa nakuttaa 200 lyöntiä minuutissa, tuntuu aivan kuin ei enää pystyisi hengittämään, tuntuu niin oudolta kun se alkaa todella aivan missä ja milloin vain, ilman mitään rasitusta tai muuta.
olen 10 vuotta kärsinyt siitä ja nyt vasta sain tietää, olen todella helpottunut, nyt ei tarvitse enää pelätä kuolevansa, niinkuin ennen, vaikka onhan se kiusallinen tilanne kun se iskee joskus sellasessa tilanteessa ettei oikein pysty pysähtymään ja hengitteleen rauhallisesti, no mutta olenhan sen kanssa jo 10v elänyt, tahdosta riippumattoman hermoston kanssa, joka hallitsee minua... - TelleHille
aloittaja kirjoitti:
saan sellasia sydämen tykytys "kohtauksia" aivan yht äkkiä sydän alkaa nakuttaa 200 lyöntiä minuutissa, tuntuu aivan kuin ei enää pystyisi hengittämään, tuntuu niin oudolta kun se alkaa todella aivan missä ja milloin vain, ilman mitään rasitusta tai muuta.
olen 10 vuotta kärsinyt siitä ja nyt vasta sain tietää, olen todella helpottunut, nyt ei tarvitse enää pelätä kuolevansa, niinkuin ennen, vaikka onhan se kiusallinen tilanne kun se iskee joskus sellasessa tilanteessa ettei oikein pysty pysähtymään ja hengitteleen rauhallisesti, no mutta olenhan sen kanssa jo 10v elänyt, tahdosta riippumattoman hermoston kanssa, joka hallitsee minua...Mulla hermosto säätelee verenpainetta ja pulssia miten sattuu. Ylösnoustessa pulssi poukaisee sataan tai ylä tai alapaine heittää heti tai minuuttien päästä. Istuessakin saattaa romahtaa yks kaks alas.
Minulla oli ennen noita tiheäkohtauksia - eivät alkaneet yhäkkiä vaan huomaamatta. Eivät noin nopeita kuin sinulla.
Eikö sulla b-salpaajat auta?
- serontoniini....
MOI !
Mulla samat ongelmat ja syön serotoniinia, joka auttaa ja tasaa lyönnit.- Limahl
Itselläni kyllä on ollut rytmihäiriöitä ( uskomattomia sellaisia) n.10 vuotiaasta asti tähän päivään ( 32v nyt) mutta nuo "paniikkirytmit" about 200/min alkoivat 22 vuotiaana. Epäilin paniikkihäiriötä tai jotain, pienikin jännitys laukaisi tuon. 8 vuotta kärsin kunnes kerran leikkasi kunnolla kiinni. Tuntui että pää räjähtää ( luulin että paniikkihäiriö tääkin), hapenottokyky on hyvä näin entisenä sukeltajana joten ei lähtenyt taju heti. Pysähty kai pumppu tykkänään, lattialle heittäydytyäni rupes kovalla paineella lyömään hitaasti. Ei ollut sen jälkeen rytmit ennallaan ( paitsi ajoittain). 5kk sinnittelin töissä, huimaili heti kun tuli eteislisälyönti jne. Kaljoissa flippasin heti jos tuli rytmäri ja kolhin pääni. Menin lekuriin ja sainkin sitten pikana tahdistimen. Veikkaan että mullakin tämä autonominen hermosto aika out.
- autonomisen hermostonsairaus
Minulla todettiin autonomisen hermoston sairaus n. 10v sitten. Olen vammautunut 20v sitten. Jossain vaiheessa alkoi ihme juttuja kehossani, paniikin omaisia tuntemuksia, jolloin lääkäriin ja probralia annettiin, että syd tykytys laantuu. Käytin silloin 2 tbl sinä päivänä. Hakeuduin fysioterapian vo:lle, joka sanoi minulla olevan aut.nom häir. Se on sellainen joka voi tulla milloin vain ja käydä vaikka koko kehon elimet lävitse ja se ON SAATAVA PYSÄHTYMÄÄN PIKAISESTI!!!
Välillä minulla meni vain yksi sormi sinimustaksi ykskaks. Sitten stressi on yksi ISO TEKIJÄ! Eli jos päästät kehosi yliaktiiviseen kuntoon, niin se laukaisee aut. häiriön. On elettävä niin, ettei keho käy ylikierroksilla. Sain lääkkeeksi Cipramilin, vaikka minulla ei ole mielenterveys ongelmia ja en ole psyykkisesti mitenkään sairas. Olen itse hoitoalan työntekijä ja täysin normaali nainen. Yleensä voi jokin vammakin aiheuttaa autonomisen hermoston häiriön. Se on minun kohdalla, sillä pitää tehdä vain se, mitä keho jaksaa. Olen työnarkomaani. Cipramil on auttanut kohdallani tosi paljon. Olin aikeissa jo lopettaa sen, mutta lekurini sanoi, että kannattaa syödä, kun siitä ei ole mitään haittaakaan.Noihin muihin kommetteihin kysyisin minkä ikäisiä olette, kun teillä hakkaa sydän miten sattuu. Autonomiseen hermostohäiriöön kuuluu monenlaisia oireita, EI AINOASTAAN YKSI ! Ja ei välttämättä sydänoireet ainoastaan. Kertokaa lisää.- aule
Hei!
Menkää hyvät ihmiset lähimmälle hermoratahierojalle niin saatte vaivoihinne apua. Hyvä vaihtoehto lääkkeille. Älkää myrkyttäkö elimistöänne lääkkeillä vaan käykää hierojalla joka hieroo hermotuksenne kuntoon. - äkäslompolo
aule kirjoitti:
Hei!
Menkää hyvät ihmiset lähimmälle hermoratahierojalle niin saatte vaivoihinne apua. Hyvä vaihtoehto lääkkeille. Älkää myrkyttäkö elimistöänne lääkkeillä vaan käykää hierojalla joka hieroo hermotuksenne kuntoon.Kaikki kun ei ole niin mustavalkoista, että joko lääkkeet tai vaikka hermoratahierojalle. Joku voi tarvita useampaa hoitomuotoa saadakseen itsensä terveemmäksi.
Suht terve ihminen usein on valmis ehdottelemaan jotain yhtä ja tiettyä hoitomuotoa kun on ehkä itse joskus kokenut sen toimivan omalla kohdallaan tai vaikkapa naapurin sedällä.
Autonominen hermosto kun on mennyt sekaisin, on siinä iso työ saada se tasaantumaan ja palautumaan. Se vaikuttaa kaikkeen elimistössä. Itseasiassa voi olla aika invalidisoiva tila. - aina ennen terve
Millä sen sais pysähtymään nopeasti?
- kipulainen
aule kirjoitti:
Hei!
Menkää hyvät ihmiset lähimmälle hermoratahierojalle niin saatte vaivoihinne apua. Hyvä vaihtoehto lääkkeille. Älkää myrkyttäkö elimistöänne lääkkeillä vaan käykää hierojalla joka hieroo hermotuksenne kuntoon.olisko mainita hyvää hieroojaa? itse en ole vielä löytänyt, tyhjentäneet vaan taskuni:(
- Nyyminen Ano
Lukeekohan kukaan enää tätä palstaa...
Minulla ei ole sydänoireita ollenkaan. Minulla on ihan erilaisia oireita kuin teillä. Haluaisin saada ystäviä muista tätä sairautta sairastavista ihmisistä. Jos joku haluaa, niin minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: [email protected]
Ja jos joku vaikka joskus vuoden päästä huomaa tämän viestin, niin minulle saa silti kirjoittaa.- eduKekkonen
Miul o ollu kyl melkein kaikenlaista oiretta, ne alkoi tuossa noin 2v. sitten. Sairastin silloin otsaontelon tulehduksen oikein rankkana. No siinä sitten olin jo toipumassa kun lykkäsi hirmusen pään säryn ja huimauksen. Sitä alettiin tutkia niin samaan aikaan tuli sitten että toinen puoli kehosta puutui, näköön tuli mustia alueita reunalle. Sittenhän sitä oltiin viikko keskus-sairaalassa seurannassa että onko minulla aivoveri tulppa. Ei sinulla ole mitään ihmeellistä tuumattiin osastolla joten matka jatkui sitten neurologian puolelle ja testi/koe ralliin.. Siinä sitten yritin olla töissä ahkerana mutta ei oikein jaksanut tehdä. Pikku hiljaa alkoi vaivaamaan kun ei oikein muistanut asioita mitä piti. Jälleen kerran neurolle miettimään mikäs nyt. Ylilääkäri oli sellainen hiljainen ettei oikein ottanut selvää oliko päässä vai missä vika, mutta onneksi hoitajat ja muut lääkärit selvitti mikä tilanne oikein sillä hetkellä on.
- eduKekkonen
eduKekkonen kirjoitti:

Taas jatkoin töissä painimista. Eräänä päivänä sitten aamulla töihin kun oli juuri päässyt niin alkoi ihan hirveä kipu sisäelimissä lähinnä keuhkot, sydän ja maksa. Ei voinut kuin maata kaksin kerroin ja ulista tuskasta. Siihen sain sitten ison kuurin Panacodia jolla jotenkin pysyi kivut kurissa mutta olo oli mitä hirvein. Neurolta sain sitten kutsun testiin missä mittailtiin verenpaineita ja sykettä erilaisissa ärsykkeissä. Sen kokeen jälkeen alkoi pikku hiljaa selvitä neurolta päin että sinullahan on autonomisen hermoston häiriö. Sairaslomaahan siitä tuli ja Ranoprinia säännöllisesti kuukauden verran. Se auttoi siihen vaiheeseen erinomaisesti. Mutta välissä oli puolisen vuotta etten syönyt niitä niin nyt sitten taas pikku hiljaa alkaa joitakin oireita uusimaan. Taas olen syönyt sitten Propralia mutta sen on joutunut jättään kesken kun on ollut pahoja sivu vaikutuksia eikä oikein ole vaikutusta ollut tästä lääkkeestä. Niin olen tälläinen reipas 20:n paremmalla puolella oleva nuori mies.

Niin ja välillä tuntuu kuin reivittäisiin sydäntä/keuhkoja irti tai pistää sydämmeen kuin ois laakia saamassa.
- Gin_s
autonomisen hermoston vahva toiminnanvaihtelu. Eli siis häiriö hermoston toiminnassa. Oireita ollut n.10 vuotta ja mm. Ms:ää ja Borrelioosia epäilty, eli oireeni sen kaltaisia. Toisin sanoen kovia särkyjä alaraajoissa, tasapainohäiriöitä, jäykkyyttä, näön hämärtymistä, huono lämmönsietokyky, kompurointia portaissa, sairaalloista väsymystä pienistäkin askareista, mielialanvaihteluita ja itkuisuutta. Tällä hetkellä lääkityksenä Noritren hermostoa rauhoittamaan. Enkä siis ole masentunut, vaikka mielialalääkkeillä hoidetaan tätä vaivaa. On neurologin mukaan herkkien ja kilttien ihmisten vaiva, jotka kantavat harteillansa koko maailman murheet :(
- 16+3=19
No, mulla on varmaan juuri tuota, kun kaikkea on tutkittu ja mitään ei löydy, ihan samoja oireita kuin täällä monet kertoilee.
Miten tätä tutkitaan ja miten diagnosoidaan?- eduKekkonen
tuossa on se millä ainakin minulla testattii ja todettiin tämä diaknoosi: http://www.huslab.fi/ohjekirja/3601.html
- eduKekkonen
eduKekkonen kirjoitti:
tuossa on se millä ainakin minulla testattii ja todettiin tämä diaknoosi: http://www.huslab.fi/ohjekirja/3601.html
tai se oikeestaan on monien kokeitten ja tuon yhteis tulos mitä ne ainakin mulle puhui asiata.. oli aivo sähkö sun muuta testiä ennen kuin oli sit toi testi. siinäkin oli hupaisaa kun sitä tehtiin niin ei oikein kestänyt nämä laitteet kun minua testasivat :) puristus testissä ei mitta asteikot riittänyt ja isoin pallo mitä puristettiin niin oli pieni sekin vielä hajosi kesken mittauksen.
- 16+3=19
Mulla näitä kohtauksia on kyllä ilmaantunut nyt viimeisen viikon sisällä taas ihan turhan paljon.
Eilen kävin viimeksi lääkärissä, enkä vaan vieläkään saanut mitään lähetettä mihinkään testeihin. Kun kysyin tästä toimintahäiriöstä, niin naurahti vaan, että onhan se mahdollista.
Viime ilta/yö oli taas aika hurja. Illalla väsytti ihan pirusti, mutta sitten en meinannutkaan saada unta, tuli sellainen "levottomat jalat"-olo. Sitten torkahdin ja heräsin epämukavaan oloon. Pulssi oli yli 100:n, verenpaine 155/85 (normaaliarvot matalat), sitten iski hillitön tärinä, melkein koko kroppa tuntui lopulta lähes kramppaavan.
Nappasin yhden Propralin ja olo tasaantui aika pian, mitä nyt lihakset tuntui vielä vähän jäykiltä.
Mistä tällainen hermoston ylitoiminta johtuu? - TelleHille
eduKekkonen kirjoitti:
tuossa on se millä ainakin minulla testattii ja todettiin tämä diaknoosi: http://www.huslab.fi/ohjekirja/3601.html
Suuri kiitos eduKekkonen. Eipä luulis vaikeaksi suorittaa. Mikseivät lääkärit tiedä tuommoisesta. Neurologikin puhui pari vuotta sitten jorstain autonomisesta testauksesta, mutta ei ole saanut aikaseksi määrätä sellaiseen. Hän vain sanoi minulle tiedoksi, että siihen ei olisi kuitenkaann mitään hoitokeinoja. No sitä on kärsitty enemmän tai vähemmän kymmeniä vuosia. Eivätkä sydänoireet ole siinä ainoita.
Vau, nyt oikein sydän hypähti, kun tuon näin. Mitä muita kokeita tehtiin? Kiiitos! - TelleHille
eduKekkonen kirjoitti:
tuossa on se millä ainakin minulla testattii ja todettiin tämä diaknoosi: http://www.huslab.fi/ohjekirja/3601.html
mulla oli tuossa kokeessa joitakin ääriarvoja ylittäviä arvoja kumpaankin suuntaan, mutta tulos luokiteltiin normaaliksi. Minulla ei sen mukaan ole autonomisen hermoston häiriötä. Sanottiin että olisi sympatiko tonia, mutta ei selitetty, mitä se on ja voiko sille tehdä mitään. Esim. puristuskokeessa verenpaine nousi 260/140, joten jos tuollaisia ilmenee kesällä puutarhatöissäni, jotka ovat varmasti yhtä vaativia voimiltaan, niin en usko, että on hyväksi. Eräs lääkäri myönsikin, että on olemassa aivpoverisuonen repeämän vaara.
Vrenpaineet ja pulssit olivat kaikissa kokeissa korkeat.
Minulla on lisäksi neste- ja suolatasapainohäiriöitä ajoittain, siis lievää diabetes insipidusta. On runsasta pissatusta ja kuivimista niin että veriplasman osmolaalisuus ja Na nousevat. Kramppeja ja palelemista. Selittämätöntä lihasheikkoutta on sevä virtsaamisvaikeutta. Myastenia gravis poissuljettiin, mutta kukaan ei osaa selittää tai halua tutkia, mistä lihasheikkouteni johtuu.
Olen vähän väliä kipeänä - kevättä jo ilmassa
16+3=19 kirjoitti:
Mulla näitä kohtauksia on kyllä ilmaantunut nyt viimeisen viikon sisällä taas ihan turhan paljon.
Eilen kävin viimeksi lääkärissä, enkä vaan vieläkään saanut mitään lähetettä mihinkään testeihin. Kun kysyin tästä toimintahäiriöstä, niin naurahti vaan, että onhan se mahdollista.
Viime ilta/yö oli taas aika hurja. Illalla väsytti ihan pirusti, mutta sitten en meinannutkaan saada unta, tuli sellainen "levottomat jalat"-olo. Sitten torkahdin ja heräsin epämukavaan oloon. Pulssi oli yli 100:n, verenpaine 155/85 (normaaliarvot matalat), sitten iski hillitön tärinä, melkein koko kroppa tuntui lopulta lähes kramppaavan.
Nappasin yhden Propralin ja olo tasaantui aika pian, mitä nyt lihakset tuntui vielä vähän jäykiltä.
Mistä tällainen hermoston ylitoiminta johtuu?16 3=19. Olit ensimmäinen, jonka oirekuvauksesta löysin omia kokemuksiani. Tuo tärinäjuttu oli hyvä. Minulle on sellainen tullut ehkä viisi kertaa elämäni aikana. Olen 55v.nainen. Myöhemmin ajattelin sen olevan paniikkikohtausta eri versiossa vaan. Kyselin siitä mielenterveystoimiston lääkäriltä, muttei osannut sanoa siihen varmaa vastausta. Olisikinvissiin käytävä neurologilla. Muuten, tarkastakaa B12-vitamiini arvonne. Minulla se tuli esiin vähänkuin vahingossa. Sain lähetteen mielenterveystoimistoon kun mieliala oli ihan maassa. Mutta syy olikin B12 -vitamiinin suuri puutos.Oli tosi matalalla 68. Viitearvo 140-470. Syön nyt 1mg B12-vitamiinia. Kolmenviikon syömisen jälkeen olikin noussut jo 230. Kyllä olo koheni. Jatkan sitä vielä. Minulla oli imeytymishäiriö. Ehkä stressi ja mahahapposalpaajalääke yhdessä tekivät sen. Mutta oireita tuollainen puutos voi aiheuttaa pahasti ja neurologi mittasikin kuntoani, oli ok. Ja koska se vitamiini imeytyi tabletista ei tarvinnut tehdä mahatähystystä jota pelkään kovasti.
- mistä johtuu?
Mistä tuo toimintahäiriö johtuu, miksi sellainen tulee joillekin?
Onko sillä mitään tekemistä paniikkihäiriön tms. kanssa?- Natas_ha
toimintahäiriöstä kärsivät neurologini mukaan herkät ihmiset, jotka ovat yleensä kovia stressaamaan ja jännittämään. Ovat ns. kilttejä ja "hyviä" ihmisiä, ei ole kylmien ja laskelmoivien ihmisten ongelma tämä. Itse tunnistan juuri nämä luonteenpiirteet itsessäni ja kärsin myös erittäin pahoista autonomisen hermoston toiminnanvaihtelusta :/ Lisäksi olemme kuulemma poikkeuksellisen aistikkaita tapauksia ;) Neurologini selitti minulle, että vaikka oireet voivat olla kamalia, kannattaa kääntää se niin päin, että koska reagoimme vahvasti ulkomaailmaan, saamme myös paljon irti elämästä ja huomaamme asioita, joita moni ei edes tajua olevan olemassakaan :)))))))) Olen 10 vuotta kamppaillut tämän diagnoosin kanssa, joten tiedän, mistä puhun :))
- aannnnee
Natas_ha kirjoitti:

Pitää muuten paikkansa. Tosi herkästi tunteva.
- vähemmän kiltti

Tuo varmaankin pitää paikkansa. Autonominen hermosto voi mennä sekaisin esim. kivustakin. Elimistö on hälytystilassa kaiken aikaa. Tuohon voi tulla mukaan paniikinomaisia tuntemuksiakin. Eikä ihme, sydän hakkaa tiuhaan ja heikottaa ym. Oireet voi pelottaa ja ne voi ahdistaa.
Stressin olen huomannut pahentavan tilannetta paljonkin. Mitäpä stressi ei pahentaisi? Miksi stressaan? Nyt olen oppinut sen, että töiden tähden en ainakaan stressaa. Liian kiltti ei pidä olla, ei niin kiltti, että itse sairastuu tai sairaus pahenee. - ft
vähemmän kiltti kirjoitti:
Tuo varmaankin pitää paikkansa. Autonominen hermosto voi mennä sekaisin esim. kivustakin. Elimistö on hälytystilassa kaiken aikaa. Tuohon voi tulla mukaan paniikinomaisia tuntemuksiakin. Eikä ihme, sydän hakkaa tiuhaan ja heikottaa ym. Oireet voi pelottaa ja ne voi ahdistaa.
Stressin olen huomannut pahentavan tilannetta paljonkin. Mitäpä stressi ei pahentaisi? Miksi stressaan? Nyt olen oppinut sen, että töiden tähden en ainakaan stressaa. Liian kiltti ei pidä olla, ei niin kiltti, että itse sairastuu tai sairaus pahenee.Minulla on ollut noin neljän vuoden ajan monenlaista ongelmaa tuolla neurologisella puolella. Minulla on leikattu C6-7 välin välilevytyrä ja luupiikit kaularangasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen oli valtavat polttavat hermo-oireet vas. yläraajaan. Niksahartiaseudussa on ollut kova kipu pitkään. Nämä ovat heikentäneet kaularangan syvien koukistajien eli stabilojien toimintaa, Näin ollen kaularangassa on ollut ylimääräistä nikamien välistä liikettä. Tämä taas on ärsyttänyt hermostoa monella tavalla. Lisäksi tämän vuoksi pinnalliset lihakset ovat olleet parin vuoden ajan lähes spasmissa . Botoxia pistettiin vuoden ajan kaulan lihaksiin, kun en pystynyt hengittämään. Noita vapinakohtauksia tuli välilä aina nukkumaan mennessä, oli pakko käperyä sikiöasentoon. Lisäksi oli sydämen rytmihäiriöitä sekä pahonvointia. Myös krapulainen oli rasituksen jälkeen pari päivää oli ihan sääntö. Päänsärku saattoi kestää kaksi viikkoa.
Näitä oireita lisäsi suoristunut ja jäykkä rintaranka. Sympattisen hermoston gangliot sijaitsevat rintarengan etupuolella ja niissa myös ainnenvaihdunta on heikko, jollei rintarangassa ole liikettä.
Aloin tehdä kaularangan syvien lihasten harjoitteita, yläselän lihasten voimaharjoitteita, rintarangan liikuvuusharjoitteita sekä neuraalikudosken ja sympaattisen hermoston aineenvaihduntaa parantavia harjoitteita. Tilanne on nyt todella hyvä. Olen palannut työelämään kahden vuoden tauon jälkeen.
Näitä harjoitteita pystyy kouluttautunut fysioterapeutti ja OMT-fysioterapeutti yleensä ohjaamaan. Suosittelen testaamaan, haittaa niista ei kuitenkaan ole. - Symppis2
Natas_ha kirjoitti:
toimintahäiriöstä kärsivät neurologini mukaan herkät ihmiset, jotka ovat yleensä kovia stressaamaan ja jännittämään. Ovat ns. kilttejä ja "hyviä" ihmisiä, ei ole kylmien ja laskelmoivien ihmisten ongelma tämä. Itse tunnistan juuri nämä luonteenpiirteet itsessäni ja kärsin myös erittäin pahoista autonomisen hermoston toiminnanvaihtelusta :/ Lisäksi olemme kuulemma poikkeuksellisen aistikkaita tapauksia ;) Neurologini selitti minulle, että vaikka oireet voivat olla kamalia, kannattaa kääntää se niin päin, että koska reagoimme vahvasti ulkomaailmaan, saamme myös paljon irti elämästä ja huomaamme asioita, joita moni ei edes tajua olevan olemassakaan :)))))))) Olen 10 vuotta kamppaillut tämän diagnoosin kanssa, joten tiedän, mistä puhun :))
Olisi kiva saada yhteyttä. Olen sairastanut n. vuoden ja olen periaatteessa itse tullut siihen että tästä nimenomaan kyse. Ja minäkin olen tällainen herkkä stressaaja.
- Anonyymi
Minulle tehtiin kallistuskoe, jossa sairaus ilmeni. Toteamalla ilman koetta sitä ei diagnosoida, näin sanoivat. On perinnöllinen. Stressi, univaje, nestehukka ja huono syöminen laukaisevat kohtauksen. Ei ole lääkkeitä joilla hoitaa, tarvii vahtia ed kerrottujen tasapainosta. Kohtauksessa lähtee taju. Ensin silmissä näkyy öljyinenkalvo ja siitä jokaisen yksilöllinen aika koska vintti pimenee. Minulla se on mitattu 3 min. Veri pakenee jalkoihin, pari kertaan syke yrittää nostaa ylös, sitten luovuttaa siitä johtuu tajunnanmenetys. Sairautta ei näe päältä. Koe kestää 20 min, jossa liinoilla kiinnitetään pöytään joka nostetaan muistaakseni 70 asteen kulmaan ja sitten odotetaan. Mulle riitti 3 min ja lähti taju. Mitään kehon osaa ei saa siinä liikuttaa.
Kohtaus kertoo tulostaan, jota voi rajoittaa pumppaamalla käsivarsia kylkiä vasten, muuten reippaammin liikkumalla tms. Itse olen saanut yhden kohtauksen, josta tutkimukset alkoivat. Tod.näk. nuorena sain kohtauksen leikkurin heräämössä, oli ollut lähtö lähellä. Nyt kun operoidaan se pitää kertoa, jotta osaavat toimia.
Lääkkehoidosta tähän en ole kuullut. Minun diagnosoitiin vuonna 2011 jos en väärin muista.
- Pian tutkimukseen
Kiitos kattavasta infosta, uskon että sairastan myöskin tätä toimintahäiriötä! Harmi että lääkärit ei ole tajunnut tätä, vaan itse pitää olla niin aktiivinen löytää missä vika on..
- aina ennen terve
Hyvä linkki stressin tai ylikunnon aiheuttavasta tilasta --> saa autonomisen hermoston sekaisin:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo91828&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero - pesupähkinä
Itsellä teki ratsastusvamma tärinäoireita jotka sain pois omt-harjoitteilla kuten nimim. ft. Sympaattisen hermoston ja kehon hahmotuksen häiriöt /kivut helpotti taijilla ja meditaatiolla. Lääkärit vain tyrkyttivät lääkkeitä, joista vaikeat sivuoireet. Näin jälkeenpäin voi sanoa, että onneksi olen yliherkkä lääkkeille, koska muuten helpottaisin edelleen oloani pillereillä enkä olisi saanut itseäni näin hyvään kuntoon. Helvetinmoisen työn se toki vaati. Voimia ja tsemppiä kaikille!
- jeppe1991
Voiko tämä aiheuttaa kovia rintakipuja?
- Toivotonsairastaja
Millaisia sydänoireita teillä on ollut? Itselläni kyseinen sairaus "matkii" sydänsairautta. Sydän toimii koko ajan väärin, iskutilavuus ja syke vaihtelevat 50-170 välillä, huimaa, rasitussieto on olematon ja rintaa kivistää harva se päivä. Lisäksi hikoilua, pyörrytystä, paniikinomaista tunnetta jne. Virtsaneritys lisääntynyt, n. 5 litraa vuorokaudessa. Koko elimistö toimii väärin, sydän pahiten. Miten olette selvinnet? Onko parantuminen mahdollista? Onko yritetty hoitaa millään tavalla?
- Vaikeaoireilu
Itselläni tämä hermoston ylikierrostila vaikuttaa myös sydämen toimintaan. Stressin- ja kiireensietokykyä ei ole lainkaan. Verenpaine ja pulssi nousevat heti kattoon jos on joku pienikin kiire ja verenpaine nousee muutenkin usein vaarallisen korkealle. "Kohtauksen" aikana tulee herkästi paniikinomainen ja ahdistava tunne. Rytmihäiriöitä on myös silloin. Myös yöllistä oireilua on ja tämä tekee unesta huonon. Jokainen sydämensyke kuuluu korvassa. Laajat tutkimukset on tehty eikä mistään ole löytynyt oireilulle selitystä. Näin on jatkunut jo lähes vuoden eikä mitään helpotusta ole löytynyt. Lääkärin puheiden mukaan tämän pitäisi rauhoittua ajan kanssa...mutta miten ja kuinka pitkän ajan? Tämä sympaattisen hermoston ylivireysoireilu rajoittaa elämääni suunnattomasti niin työssä kuin siviilissäkin.
- Jaska-75
Ihan kuin omasta elämästäni
- Tuttaa
Samat oireet täälläkin. Tää ongelma on niin perseestä!
- Toivotonsairastaja
Kellään mitään kokemuksia?
- jk112
Selkärangan jokaisesta nikamävälistä tulee ulos autonomisenhermoston sympaattiset hermot, joilla ohjataan kaikkia sisäelintemme toimintoja. Jos jonkin elimen ohjausta suorittava hermo on pinteessä juurikanavassa elimen toiminta voi häiriintyä merkittävästi. Tällaisille vaivoille on ominaista, että lääketiede ei yleensä löydä vaivoille mitään syytä. Syitä vaivoille voi olla useita. Jos kyseessä on selkärangan nikamien virheasennoista johtuvat hermopinteet, ne voidaan parhaiten poistaa jäsenkorjauksella. Jäsenkorjaus on mobilisaatiohoito, jossa ei niksautella eikä rusautella, vaan kivuttomasti palautetaan nikamien normaalit liikeradat, jolloin hermot vapautuvat ja vaivat häviävät useinmiten yhdellä hoitokerralla. Jos hermot ovat vaurioituneet lievästi, vaivat ei häviä heti, vaan pikkuhiljaa kun hermot korjautuvat. Vakavasta hermovauriosta jää pysyvä vamma. Jos tarvitset apua vaivoihisi, laita googleen hakusanaksi jäsenkorjaus. Esim. perinteinen jäsenkorjaus ry:n sivuilta löydät lähimmän koulutetun jäsenkorjaajan yhteystiedot. Ota häneen yhteyttä ja kerro vaivasi. Puhelinkeskustelun iakana selviää voiko jäsenkorjaus tuoda apua vaivoihisi.
- tuu53
hei, olen 53v. nainen. Olen kaksi vuotta käynyt eri lääkäreillä . Minulla kädet ja jalat on jäykkänä ja saan pienistäkin äsykkeitä kramppeja. Käy kaikki kovat äänet ne aiheuttaa jäykkyys kohtauksen. lääkärit on sanoneet, että eivät ole nähneet tälläista, siihen se sitten on jäänyt. olen nyt käynyt osteopaatilla, hän meinasi ,että vika olisi rintarangassa. olen jo aika epätoivonen.
- Jaska-75
Kun hermovammainen jalkani korjausleikattiin olo kehossa hyvä, koska kävelin "suorassa" vanhaan nähden. Meni vajaa pari vuotta leikkauksesta ja sit pamahti ongelmat. yhtenä yönä heräsin kamalaan oloon. Syke korkealla ja rytmihäriöt päällä, sekä lisänä ruokatorven voimakkaat supistelut, jotka tunnistin myöhemmin . Näitä kohtauksia ollut kymmeniä vuosien aikana.
lääkityksenä beetasalpaaja, mutta ei poista kohtauksia. Olen tunnistanut aiheuttajan, joka on kehon jumit, joita stressi ruokkii ja se taas aiheuttaa kiristävää oloa ja kierre on selvä. - kipulainen
voisitko suositella hyvää jäsenkorjaajaa? olin sellaisenkin luona käynyt, mutta ei ollut hyvä.
- Lariina
Minä olen sairastanut kaksi vuotta. Yöhikoilu on voimakasta mutta kova palelu ja kylmääminen ovat vaikeimpia oireita. Minulla on myös fibro ja krooninen migreeni sekä migreeniperäinen kolmoishermosärky. Tyroksiini menee koeluontoisesti. Mikään ei ole auttanut kylmyyteen ja olen aivan lopussa.
- Katinka11
Pari vuotta sairastamista kans takana. Ensin reaktiivinen artriitti ja sit pamahti hermosto. Tuli puutumisia ja infektioita toisen perään. Mitään ei löydy. Rankaa ei ole kuvattu vielä. Nyt alkanut lihasjäykkyydet. On kanssa verenpaineen säätelyhäiriötä, jatkuvaa kylmyyttä, suihkun jälkeen huono olo, päänsärkyjä, hermokipuja, kuumeoloa, imusolmukkeiden turvotusta, ahdistusta, IBS jne. Jatkuvaa selvitystä mikä vaivaa. Stressin piikkiin laittavat, mutta itsellä oli infektio ja rajut puutumiset siinä kohtaa, kun alkoi. Vaikutti nieluun, rakkoon ja hengitykseen. Jos ei näistä ahdisti, niin ei mistään ja tosiaan kierre on valmis. Haluisin vaan tietää mikä vaivaa, onko näin pahasta tilanteesta kukaan parantunut vai onko mulla MS?
- Hometta
Hometta kotona tai työpaikalla? Homealtistus tuo mitä ihmeellisimpiä vaivoja.
- hirveäoireisto
Sain tuollaisen autonomisen hermoston toimintahäiriön oirekuvaan sopivan oireiston puudutusaineelle saamani haittavaikutusreaktion seurauksena.
- Elämänkevät12
Täällä kans yks todella karmeita oireita poteva 56v.nainen. olen aina ollut jännittäjä tyyppiä sekä herkästi kaikkeen reagoiva, niin omassa elämässä kuin muidenkin, Pahimmat oireeni alkoivat tuossa 4-5v,sitten.Silloin tuli SVT kohtaus ensimmäisen kerran.(sydämen tykytyskohtaus). Pulssi nousi istuskellessa lähemmäs 200, sitä kohtausta kesti 5h. Kävin lääkärissä ja sain propral lääkkeen. Vaaratonta kuulemma. Siitä se sit lähti. Jatkuva pelko uusista kohtauksista ja tulihan niitä. Sit paniikki oireet, ja jatkuvasta pelosta ja jännityksestä alkoi jokapäiväiset rytmihäiriöt 20 000 kammiolisälyöntiä vrk.dessa. joka kolmas lyönti lisälyönti. Holterissa tutkittu. Sitä kesti kaksi vuotta lähes joka päivä. Oireina oli myös kaikkea muuta lämmönsieto kyky huono,päänsärkyä, ibs oireita, yöt tiheävirtsaisuutta. näön hämärtymistä, huippausta kaikenlaisia kipuja niskassa polvissa, väsymystä ja ärtyisyyttä, Ne kaikki muut oireet ei niin haitanneet kun vahdin sydäntä. Kohdallani tapahtui kuitenkin sydämen kohdalla rytmihäiriöiden parantuminen kun sain Kaksi kortisoni kuuria tabletteina astman pahenemisen hoitoon, muutenkin oloni koheni huomattavast joksikin aikaa. Voihan tietysti olla jotain vaihdevuosi oiretta mutta ihmettelen kyllä eikä lääkäritkään myönnä. Kaikki muut oireet kyllä jatkuu edelleen ja nyt vahdin ja kuulostelen niitä. Jaksamista kaikille oireidensa kamppaileville ja nautitaan aina niistä hetkistä kun on edes pikkasen siedettävä olo.
- pots-sairas
Ottakaa selvää, onko teillä pots: posturaalinen, ortostaattinen takykardiasyndrooma. Se on huonosti tunnettu mutta suht yleinen neurologinen sairaus.
- kipulainen
olisko lääkärin nimeä? ei tavallinen läääkäri tässä maassa tunnista muuta kun flunssan:(
..jos on POTS-mitä sitten, siis mika lievittää ongelmaa?
- Anonyymi
jos tuntee että kohtaus on tulossa kannattaa maata jalat ylhäällä ja puristaa käsiä nyrkkiin, näin voi välttyy kohtaukselta
,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768