Seurustelin Leijona-naisen kanssa 4 kk:ta, hänellä oli ed.suhde tosi hirvee, hänet oli alistettu mm. väkivallalla. Meidän seurustelun aikana hän oli äkkipikainen, epäili jatkuvasti että minulla toisia naisia, ei oikein sietänyt urheiluharrastustani, tein vuorotyötä ja hän ei oikein siihen meinannut sopeutua, hän teki oman päänsä mukaan, mutta tarkkaili tekemisiäni ja niitä myös "kuittaili" epäillen, kuitenkin ymmärsin ja tuin häntä kaikessa, joustin ja autoin, suhteen alussa hän osoitti pikkuhiljaa suurta välittämistä, nyt pieni kiista jollainen oli pari kertaa aiemminkin, hän ei ole valmis suhteen jatkoon. Nainen äärimmäisen pikkutarkka ja 3 vuotta minua vanhempi. Olen Jousimies mies. Onko kokemuksia?
Mahtaako onnistua
1
735
Vastaukset
- ihan
tyypilliseltä leijonanaiselta jota elämä on kolhaissu. Tunnen kolme ja kuulostaa ihan vastaavalta... tiedä sitten. Luulen et teidän tunteet kuitenkin ratkaisee miten käy ja aika näyttää.
Elin itse vuosia avoliitossa jousimiehen kans... ja se oli rakkautta jos mikä. Olimme molemmat tulisia luonteeltamme ja rakkaus sen mukaista... kuten teilläkin kuulostais :-) maailman ihaninta niin kauan ku kesti.
Me poltettii kynttilää molemmista päistä eikä suhde jaksanu arjessa... mut se oli meidän tarina, teillä ehkä toisin. Sanoisin että NAUTI hyvä mies kun mahdollisuus, kunhan naisesi ensin miettii ja jos palaa sit takaisin. Pidä häntä hyvänä ja anna hiukka periksi... mut älä suostu tossun alle, niin saat paljon rakkautta takaisin :) Omasta suhteesta sanoisin, et hetkeäkää en vaihtais vaikka paljon kyyneliä sen takia joskus vuodatin.
Toivottavasti joku leijonanainen kertoo sulle enempi ja paremmin... Tää mun mielipide.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai888103Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424708Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414361Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit442556Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.931412- 401276
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401227Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391140Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?631110Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1661070