Valtion omistajapolitiikka

Kepun ja Kokoomuksen taholta on haluttu väittää, että valtion omistajapolitiikka on ollut samanlaista hallituksen väristä riippumatta jo 1990-luvun lopulta alkaen. Tämä väite ei näytä dokumenttien perusteella pitävän paikkaansa. Lisäksi on huomattava, että valtio ei ole ennen tätä joutunut yrityksen omistajana sellaisen tilanteen eteen kuin nyt. Aiemmin kokonaisia tuotantolaitoksia ja vieläpä kannattavia ja useita sellaisia samalla kertaa ei ole lakkautettu.

Hallituksen linjauksia voi vertailla esim. Vanhasen ykköshallituksen ja kakkoshallituksen kesken. Kirjatuissa linjauksissa on selkeä ero ja voi kysyä, miksi tällainen muutos on tehty, jos kerran linja on pysynyt samana jo pitkään.

Vanhasen ykköshallituksen kirjaus vuodelta 2004: "Markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden omistajaohjauksessa lähtökohtana on omistajien yhdenvertaisuus. Omistajaohjaus perustuu omistajastrategiseen seurantaan ja valmisteluun, jonka perusteella valtio ottaa tarvittaessa kantaa yrityksen strategisiin ja taloudellisiin kysymyksiin."

Vanhasen porvarihallituksen kirjaukset: "Markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden omistajaohjauksessa lähtökohtana on omistajien keskinäinen yhdenvertaisuus: valtio ei edellytä eikä ota itselleen erivapauksia, eikä puutu yhtiön hallituksen ja toimivan johdon päätöksentekoon."

Aiempi politiikka siis salli sen, että hallitus ottaa tarvittaessa kantaa yrityksen strategisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, mutta porvarihallitus ei taas ohjelman mukaan puutu yhtiön hallituksen ja toimivan johdon päätöksentekoon. Näiden kirjausten korostukset poikkeavat selvästi toisistaan, vaikka ne eivät olekaan toistensa vastakohtia, mitä äkkilukemalta voisi päätellä. Edellinen hallitus halusi selvästi korostaa sitä, että se puuttuu tarvittaessa yrityksen strategisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, vaikka jättää avoimeksi sen, missä toimintaympäristössä (yhitökokouksessa vai aktiivisemmalla ohjauspolitiikalla) tämä puuttuminen tapahtuu.

Tyhmemmille lukijoille on syytä korostaa jälleen kerran, etten ota edellä kantaa siihen, kumpi kirjaus sinällään on järkevämpi. Pyrin vain kumoamaan sen väitteen, että valtion omistajapolitiikka olisi ollut hallituksesta toiseen täsmälleen samanlaista. Jos se olisi ollut samanlaista, tällaisia korostuseroja hallitusohjelmiin ei olisi ollut tarvetta tehdä.

9

408

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SDP puhuu puutaheinää

      Jos Punamullan ohjauspolitiikka oli tuo "Omistajaohjaus perustuu omistajastrategiseen seurantaan ja valmisteluun" niin miksei viime yhtiökokouksessa, joka siis pidettiin Vanhasen ykköshallituksen aikana ja jossa strategia hyväksyttiin, valtion edustajat puuttuneet asiaan: Sillä silloihan se olisi pitänyt tapahtua, ei jälkikäteen kuten SDP nyt yrittää.

      Jälleen kerran SDP puhuu toisin kuin toimii. Mksi?????

      • kansanosaa

        mitä yhteiskunta päällänsä kantaa. Tuomarit saa mustankin muuttumaan punaiseksi.


      • Heh heh
        kansanosaa kirjoitti:

        mitä yhteiskunta päällänsä kantaa. Tuomarit saa mustankin muuttumaan punaiseksi.

        Niillä on tylsät sirpit.


      • Rakumin
        Heh heh kirjoitti:

        Niillä on tylsät sirpit.

        ...siinä käsityksessä, että MPP,n ja JKK,n tarkoituksena on työväenliikkeen lyöminen.
        Se alkaa siitä oman profiilinsa luomisesta, mikä pitää olla sellainen mitä tavallinen kansalainen inhoaa.


    • Maltillinen oikeistolainen

      Valtionvarainministeri Antti Kallioniemi määritteli omistajapolitiikan pörssiyhtiöisen vähemmistöomistajana sijoitupolitiikaksi, jossa tavoitteena on osakkeen arvon nousu ja osinkotulot, mutta ei enää työllisyys eikä aluepolitiikka.

      Tuo ei ole sanatarkka sitaatti, kun en enää muista mistä sen luin, mutta siellä, mistä sen luin se oli oantu Kallioniemen nimen perään sitaatteihin vuosiluvun kera.

      Ehkäpä sinä löydät tuonkin sitaatin, koska luulisin sen tulevan esiin myös eduskuntakeskustelussa, kun hallituspuolueet hirttävät SDP:n sen itse tuomaan köyteen.

      • Eikös kyseessä ole vasemmistoliiton junailema välikysymys, johon koko oppositio on yhtynyt?


      • miksi SDP

        on oppositiossa, on sen harjoittama kokoomuslainen politiikka.


    • pahimmillaan...

      Voi kuinka elävästi tuleekin mieleen Annelin saivartelu Irak-jupakassa. Silloihan juristi Jääteenmäki lopulta alkoi saivarrella utvan sanamuotojen muutoksista koettaessaan todistella epätoivoisena olleensa oikeassa.

      Juristi on juristi vaikka voissa paistais, ja punikkijuristi on punikkijuristi jolle totuus on toisarvoinen tarkoituksenmukaisuuteen verrattuna.

      • mieleeni

        amerikkalainen juttu. Hautausmaalla oli kivi, johon oli kirjoitettu: Tässä lepää lakimies ja kunnon kansalainen. Ihmiset ihmettelivät, että miten noin pieneen hautaan mahtuu kaksi ruumista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe