Sivonen/Pesonen

Turun Sanomat uutisoi tänään eilisestä Eu:n vastustajien tilaisuudesta Turussa.
Lehti yllättyi tilaisuuden suuresta yleisömäärästä.

Paikalla oli eri puolueista Eu:n vastustajia kuten esimerkiksi Olavi Mäenpää,joka kritisoi,ettei hänen kanssaan haluta olla yhteistyössä.

IPU:n puheenjohtaja Antti Pesonen sanoi suorat sanat SKS:n olavi Mäenpäälle "emme ole yhteistyössä rasististen ja fasisten puolueiden kanssa"
Suoraselkäisen Suomalaisen miehen puhetta.

Toista on IPU:un luikerrellut Pietu Sivonen.
Silloin kun Pietu oli Persujen palstoilla ahkera kirjoittelija he olivat Mäenpään kanssa kuin paita ja perse, kehuivat toistensa mielipiteitä.
Ehkä yhteinen viha Timo Soinia kohtaan yhdisti nämä kaksi poliittista turhaketta.

Kauan poliittisena tarkkailijana olleena varoitan IPU:a Pietun tapaisista poliittisista pyrkyreistä.
Suurta meteliä ilman tuloksia.
10358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kirjotuksia ja tehkää päätöksiä hänen linjastaan.
Törkeää sontaa voi nimettömät tietysti kirjoitella.
Säälittävää sakkia ja varmasti toisen palstan tiettyä porukkaa.
Oikea perussuomalainenkaan ei tuommoista kirjoita, vaan katkeroituneet Soinin hännystelijät. Pietu, kun uskalsi hieman arvostella Soinin johtamistaitoja ja tyyliä.

Jossakin pitäisi mennä tuo katkeruuden rajakin.
Valitettavasti tällä pasltalla ei toimi asiattomien viestien poistaminen.

Nimim. vielä persu, mutta....

Äänestä
  • Mäenpäätä tällä palstalla monet kerrat toteamalla, että Olavi on sentään mies eikä mikään ämmä ja toivotellut olavin tervetulleeksi Ipuun. Vennamon miehiä kun kuulemma molemmat.

    Äänestä

  • ylistänyt kirjoitti:

    Mäenpäätä tällä palstalla monet kerrat toteamalla, että Olavi on sentään mies eikä mikään ämmä ja toivotellut olavin tervetulleeksi Ipuun. Vennamon miehiä kun kuulemma molemmat.

    ihminen olet.

    kaipaat taas kunnon lääkekuurin.

    Äänestä

  • ylistänyt kirjoitti:

    Mäenpäätä tällä palstalla monet kerrat toteamalla, että Olavi on sentään mies eikä mikään ämmä ja toivotellut olavin tervetulleeksi Ipuun. Vennamon miehiä kun kuulemma molemmat.

    Tuntuu Meidän puheenjohtajalla Antti Pesosella ja
    Pietu Sivosella olevan selvä periaatteellinen ristiriita suhtautumisessa Olavi Mäenpään Suomen Sinivalkoisiin.
    Minä olen Antin kannalla ,minuun ei vaikuta Pietun tekopyhät höpinät "pienestä ihmisestä"

    Äänestä

  • ihminen,125 kg. kirjoitti:

    Tuntuu Meidän puheenjohtajalla Antti Pesosella ja
    Pietu Sivosella olevan selvä periaatteellinen ristiriita suhtautumisessa Olavi Mäenpään Suomen Sinivalkoisiin.
    Minä olen Antin kannalla ,minuun ei vaikuta Pietun tekopyhät höpinät "pienestä ihmisestä"

    reilu annos. Sitä sinä örvelö kaipaat.

    Äänestä

  • ota nyt oikein kirjoitti:

    reilu annos. Sitä sinä örvelö kaipaat.

    valittamaan, että häntä on loukattu taas.

    Äänestä

  • ota nyt oikein kirjoitti:

    reilu annos. Sitä sinä örvelö kaipaat.

    Lääkkeet ota aamuisin,siitä pidän itse huolta,Pietu hyvä.
    Edelleen sanon,Antin linjalla olen,enkä Pietu/Mäenpää "pienen suomalaisen ihmisen"hokemisella

    Äänestä

Pienen ihmisen puolesta / Pietu:
http://pekkasivonen.fi/?cat=54

Kyllä ihmisen katkeruudelle pitäisi löytää lääke.
Nämä palstan sairaat kirjoittelijat kaipaavat jo hoitoa.

Nimim. jo pitkään Pietun politiikkaa seurannut

Äänestä

kirjoittelusta?
Tuleeko oikein hyvä olo?
Olet ÄÄLIÖ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Senioritarkkailija. kirjoitti:

Turun Sanomat uutisoi tänään eilisestä Eu:n vastustajien tilaisuudesta Turussa.
Lehti yllättyi tilaisuuden suuresta yleisömäärästä.

Paikalla oli eri puolueista Eu:n vastustajia kuten esimerkiksi Olavi Mäenpää,joka kritisoi,ettei hänen kanssaan haluta olla yhteistyössä.

IPU:n puheenjohtaja Antti Pesonen sanoi suorat sanat SKS:n olavi Mäenpäälle "emme ole yhteistyössä rasististen ja fasisten puolueiden kanssa"
Suoraselkäisen Suomalaisen miehen puhetta.

Toista on IPU:un luikerrellut Pietu Sivonen.
Silloin kun Pietu oli Persujen palstoilla ahkera kirjoittelija he olivat Mäenpään kanssa kuin paita ja perse, kehuivat toistensa mielipiteitä.
Ehkä yhteinen viha Timo Soinia kohtaan yhdisti nämä kaksi poliittista turhaketta.

Kauan poliittisena tarkkailijana olleena varoitan IPU:a Pietun tapaisista poliittisista pyrkyreistä.
Suurta meteliä ilman tuloksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu