..ei niinkään syitä miksi Koivisto toimi kuten toimi.
Kaiken perusta Koiviston toimille oli Väyrysen toiminta jo Kekkosen kauden lopulla, että koko Sorsan hallituksen aikana. Väyrynen oli jatkuvasti nostamassa kiistoja hallituksen sisällä. Tämä riitanutti Sorsan ja Väyrysen.
Kumpikin varmasti alkoi miettiä kuinka tulevaisuudessa toimitaan. Niinhän tekee jokainen jolla on hankala yhteistyökumppani. Punamullan eväät olivat kerta kaikkiaan lopussa.
Kun sitten 1987 vaalien jälkeen alkoi hallituksen teko, oli varmasti niin SDP:llä kuin Keskustallakin omat suunnitelmat valmiina. Väyrynen oli tehnyt kassakaappisopimuksen Suomisen ja Taxsellin kanssa. He tosin unohtivat kuinka tärkeä henkilö presidentti on kun hallitusta kasataan.
SDP:llä saattoi myös olla suunnitelma. Se oli muodostaa hallitus Kokoomuksen kanssa. Siihen ei ollut muuta syytä kuin Väyrynen. SDP:n valttikortti oli Koivisto. Ei siinä tilanteessa tarvinnut suoranaisesti ajatella Koiviston jatkoa presidenttinä. Se hoitui muutenkin, Koiviston suosiohan oli suuri.
Hallitus muodostettiin sitten SDP:n suunnitelman mukaan, Koiviston vahvasti siihen vaikuttamalla. Holkerin hallituksen ohjelmassa oli SDP:n tärkeäksi pitämiä asioita. Oli irtisanomissuojan vahvistaminen. Eilaisia sosiaalietuisuuksia korotettiin, mm lapsilisät. Sinänsä ne olivat hyvää tarkoittavia hyviä asioita, mutta sattuivat täysin väärään aikaan.
Pankkiherrat järjästivat laman jakamalla ymmärtämättömille ihmisille ulkomailta tuotua rahaa. Samaan aikaan vielä tuli N-Liiton romahdus, yli 20% Suomen kaupasta loppui. N-Liitolta jäi vielä maksamattakin tavaraa jotka oli jo sinne viety.
Kaikki huono sattui samaan aikaan. Ainut hyvä oli se että valtio oli velaton. Se asian oli Holkerin hallitus hyvin hoitanut. Se auttoikin sitten selviämään jotenkin pankkimiesten holtittomasta rahanjaosta.
Siinä Juhani Suomi on oikeassa, että kyllä Koivisto oli kova puuttumaan asioihin. Kyllä Koivistoa voi hyvällä perusteella syyttä sen ajan virheistä, jos jotakin voi. Se vahva markka ei ollut mikään laman syy, sellainen hokema on vain jostakin jäänyt elämään.
Kaiken perusta Koiviston toimille oli Väyrysen toiminta jo Kekkosen kauden lopulla, että koko Sorsan hallituksen aikana. Väyrynen oli jatkuvasti nostamassa kiistoja hallituksen sisällä. Tämä riitanutti Sorsan ja Väyrysen.
Kumpikin varmasti alkoi miettiä kuinka tulevaisuudessa toimitaan. Niinhän tekee jokainen jolla on hankala yhteistyökumppani. Punamullan eväät olivat kerta kaikkiaan lopussa.
Kun sitten 1987 vaalien jälkeen alkoi hallituksen teko, oli varmasti niin SDP:llä kuin Keskustallakin omat suunnitelmat valmiina. Väyrynen oli tehnyt kassakaappisopimuksen Suomisen ja Taxsellin kanssa. He tosin unohtivat kuinka tärkeä henkilö presidentti on kun hallitusta kasataan.
SDP:llä saattoi myös olla suunnitelma. Se oli muodostaa hallitus Kokoomuksen kanssa. Siihen ei ollut muuta syytä kuin Väyrynen. SDP:n valttikortti oli Koivisto. Ei siinä tilanteessa tarvinnut suoranaisesti ajatella Koiviston jatkoa presidenttinä. Se hoitui muutenkin, Koiviston suosiohan oli suuri.
Hallitus muodostettiin sitten SDP:n suunnitelman mukaan, Koiviston vahvasti siihen vaikuttamalla. Holkerin hallituksen ohjelmassa oli SDP:n tärkeäksi pitämiä asioita. Oli irtisanomissuojan vahvistaminen. Eilaisia sosiaalietuisuuksia korotettiin, mm lapsilisät. Sinänsä ne olivat hyvää tarkoittavia hyviä asioita, mutta sattuivat täysin väärään aikaan.
Pankkiherrat järjästivat laman jakamalla ymmärtämättömille ihmisille ulkomailta tuotua rahaa. Samaan aikaan vielä tuli N-Liiton romahdus, yli 20% Suomen kaupasta loppui. N-Liitolta jäi vielä maksamattakin tavaraa jotka oli jo sinne viety.
Kaikki huono sattui samaan aikaan. Ainut hyvä oli se että valtio oli velaton. Se asian oli Holkerin hallitus hyvin hoitanut. Se auttoikin sitten selviämään jotenkin pankkimiesten holtittomasta rahanjaosta.
Siinä Juhani Suomi on oikeassa, että kyllä Koivisto oli kova puuttumaan asioihin. Kyllä Koivistoa voi hyvällä perusteella syyttä sen ajan virheistä, jos jotakin voi. Se vahva markka ei ollut mikään laman syy, sellainen hokema on vain jostakin jäänyt elämään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Erkki Liikasen hyvä arvostelu J. Suomen kirjasta tämän päivän hesarissa antaa mielestäni uskottavan arvion presidentti Koiviston työskentelytavoista: "..tiukan paikan tullen piti (Koivisto) reviirinsä, mutta koskaan ei mennyt toisen tontille."
Ja miten uskottava on väite, ettei kokoomuksen puheenjohtajaa informoitu mahdollisesta tulevasta sinipuna-yhteistyöstä, vai tekikö Suominen kassakaappisopimuksia yhteistyökuvioista huolimatta?
>>Ja miten uskottava on väite, ettei kokoomuksen puheenjohtajaa informoitu mahdollisesta tulevasta sinipuna-yhteistyöstä, vai tekikö Suominen kassakaappisopimuksia yhteistyökuvioista huolimatta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000032761469
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000032771698
maksa itselleen palkkaa vaan ottavat osinkona. Valtio menettää verorahoja suunnattomasti.
oli suurin syy lamaan. Holkeri/Koivisto-akseli aiheutti laman. Pankkiherrat oli vasta toissijainen syy.
Jukka Seppinen: Mahdottomasta mahdollinen. Suomen tie Euroopan Unioniin:
Vuoden 1983 hallitusratkaisusta:
”Kepu oli aluksi ilmoittanut, että se halusi tutkia Kokoomusvaihtoehdon ”mahdollisimman tarkkaan”. Oli tärkeää osoittaa kansalaisille, että Kokoomusta ei syrjitty. Kuitenkaan eduskuntaryhmäkään ei halunnut tosissaan hallitusyhteistyöhön Kokoomuksen kanssa, minkä pj. Matti Ruokola ilmaisi näin: ”Kokoomuksen mukaan ottamista jatkossa meidän on turha jankuttaa”. Edustaja Heimo Linna säesti: ”Yhdyn puheenjohtajaan. Koivisto ei tärvele Paasikiven-Kekkosen perintöä”.
Väyrynen kepun ydinarvoista v. 1983:
”Me olemme maatalousyhteiskunnan puolue ja meille siirtyminen tähän keskittyneesen kovaan teknologiaan perustuvaan teolliseen yhteiskuntaan on ollut jatkuvasti kielteistä kehitystä. Me olemme koko ajan kokeneet menetyksiä omien ihanteidemme kannalta. Nyt minä näen, että tämä teknologinen muutos kääntää tavallaan pyörää ja monissa asioissa tulee mahdollisuus palata lähemmäksi maaseutuyhteiskunnan miellyttävämpiä olosuhteita.”
”Toinen ulottuvuus, joka erotti Kokoomusta ja kepua, olivat painotukset. Kun Kokoomus yritti saada teknologiateemalla yhteyksiä länteen, kepu näki siinä mahdollisuuden pysytellä juurillaan maaseudulla, eikä liittänyt sitä Suomen lähentymiseen länteen.”
Kustaa Hulkon ja Jorma Pöysän kirjasta ”Vakaa markka” (1998):
”Juhannuksen aatonaattona 1977 valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Timo Relanderilla, valtiovarainministeri Paul Paavelan luottovirkamies Raimo Sailaksella - - oli tavallista parempi syy saunomiseen: samana päivänä synnytetty paketti talouden elvytystoimista.
- - Keilaniemessä oli julkistettu viiden vuoden päähän ulottuva talousohjelma, jossa tavoitteeksi asetettiin työttömyyden painaminen alle 2,5 %, vaihtotaseen alijäämän alle 2 % ja inflaation hidastaminen ”erittäin selvästi”. Muita tavoitteita olivat veroasteen nousun pysäyttäminen ja valtion menojen todellisen kasvun pudottaminen 2 %:iin vuodessa.
- - Illan edetessä joukko keksi juhlistaa tapahtumaa leikkimielisellä symbolilla. Kaikki kirjoittivat nimensä yhden markan seteliin. Seteli ristittiin vahvaksi markaksi, ja sen kantajaksi valittiin Timo Relander.
Tulevina kuukausina ja vuosina Relander keräsi seteliin lisää nimiä. Mukaan tulivat mm. Sirkka Hämäläinen, Rolf Kulberg, Sixten Korkman, Seppo Lindblom, Heikki Pitkänen, Eero Tuomainen, Seppo Leppänen, Antero Ahtola, Matti Korhonen, - - Ahti Pekkala, Lauri Helve, Risto Ranki, Hannu Santalahti, Timo Summa, Pirkko Haavisto, Sari Kärkkäinen ja Esko Aho.”
”Hallituksen ja Suomen Pankin työnjako heijastui myös julkiseen keskusteluun. Poliitikot ottivat liberalisointiin kantaa vain harvoin. Näkyvä poikkeus oli Paavo Väyrynen, ”Suomessa ei ole koskaan keskusteltu sen paremmin julkisuudessa kuin päätöksentekijöiden keskuudessa siitä, mikä on Suomen etu pääoma- ja rahamarkkinoiden yhdentymistä toteutettaessa ja miten sen vaikutukset on otettava Suomen sisäisessä kehityksessä huomioon”, hän sanoi kesäkuussa 1984 kepun puoluekokouksessa. ”Johtavien läntisten kapitalististen maiden tie ei tarvitse olla Suomen tie.”
..olleet mikään toissijainen syy. Pankkiherrat kilpailivat kenen pankki kasvaa suurimaksi. Siinä unohtui se, voiko ne yritykset maksaa koskaan ottamaansa velkaa pois. Takaukset eivät olleet riittävät. Rahaa tyrkytettiin samoin kun aikakauslehtiä nykyisin.
A.-P. Pietilä: Maatalousmafia syö rahamme (1994) -kirjasta:
Aho Esko (kepu) OKO:n hallintoneuvosto
Alaranta Juhani (kepu) Merijärven Op:n hallintoneuvoston jäsen
Huuhtanen Jorma (kepu) Nilsiän Op:n johtokunnan jäsen
Jokiniemi Esko (kepu) OKO:n hallintoneuvoston jäsen
Järvilahti Timo (kepu) Lounais-Suomen Sp:n edustaja
Kuuskoski Eeva (kepu) Turun seudun Op:n edustaja
Laivoranta Jarmo (kepu) Turun Suomalaisen Sp:n alue-edustaja
Lehtosaari Markku (kepu) Savonlinnan Op:n hallintoneuvoston pj.
Leppänen Johannes (kepu) Kannonkosken Op:n hallintoneuvoston jäsen
Pelttari Seppo (kepu) Suomen Sp:n hallintoneuvoston jäsen
Pesälä Mikko (kepu) SKOP:n hallintoneuvoston entinen pj., Säästöpankkiliiton hallituksen jäsen
Röntynen Kalle (kepu) Kiuruveden Op:n hallintoneuvoston jäsen
Saari Aapo (kepu) Säästöpankkiliiton hallintoneuvoston jäsen
Vuorensola Markku (kepu) Tampereen Seudun Op:n aluehallintokunnan jäsen
Suljettuun talouteen tottuneet pankinjohtajat villiintyivät lainanannon vapauttamisesta niin tavattomasti, että lähtivät ennennäkemättömään kilpailuun lainanottajista ja polttivat tähän mainosrahaakin niin, että pankkiala muutamana vuonna ohitti päivittäistavarapaupan ja autokaupan noustessaan mainosrahojen käyttäjänä Suomen suurimmaksi.
Tämä oli pankeilta kardinaaliluokan munaus, suorastaan uskomaton virhe, kun samaan aikaan oli täysin tiedossa, että eri pankkiketjujen päällekkäisen konttoriverkoston ja ylimitoitetun henkilöstön kuuja olisi ollut pakko leikata.
pankit siis ajoivat itse itsensä kriisiin, kun eivät5 lähteneet turvaamaan omaa kannattavuuttaan kulujen vähentämisellä, vaan ryhtyivät erittäin kalliiseen markkinointikilpailuun lainamarkkinoilla panostaen miljardeja mainontaan ja samalla alentamalla korkoja ja lainojen vakuuksia kilpaa toistensa kanssa.
Kun lama sitten tuli ja kiinteistöjen arvo (lainojen vakuusarvot) romahtivat, niin kriisi oli koko nansan sylissä, kun yritysten ja yksityisten lainoja sanottiin kilpaa irti pankkien taseiden kaunistelemiseksi.
Rahaa todella tyrkytettiin niin kuin aikakauslehtiä. Se oli pankkien paha moka, johon toki antoi mahdollisuuden se, miten hallitus vapautti rahamarkkinat, mutta virhe oli pankkien omaa syytä.