Keskustassa on

Kun meillä on hyvä puheenjohtaja viisas maltillinen ja sivistynyt käytöksinen,jatkaa ainakin kymmenen vuotta tehtävissään.
Pääministerinäkin vielä toivottavasti seuraavankin kauden.

Toista se on demareilla kun välikysymys kaatoi puolueen ja uutta puheejohtajaa ei meinaa löytyä mistään.

Kokoomuksella on myös viisaat ministerit,kuten Katainen hänessä valtiomies ainesta,sekä Kanerva oikein kansainvälinen ulkoministeri.

Nämä kaksi puoluetta ovat vahvoja, mutta SDP tulee kaukana perässä häämöttää vähän punaista nuttua,mutta mitä kummaa ei sekään ole demari, vaan Joulupukki on menossa kotiin Korvatunturille.
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Keskustassa on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.
--

Tyhmäkin ja etenkin tyhmä voi äänestää kepua, jos haluaa kokea äänestämisen iloa eikä oikein tiedä, minkä puolesta äänestäisi.
Äänestä siis keskustaa, keskustahan on suurin ja siellä on kaikkei laulajia ja missei, jotka on nätei ja lumpui ja muuta kliffaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyväolla. kirjoitti:

Kun meillä on hyvä puheenjohtaja viisas maltillinen ja sivistynyt käytöksinen,jatkaa ainakin kymmenen vuotta tehtävissään.
Pääministerinäkin vielä toivottavasti seuraavankin kauden.

Toista se on demareilla kun välikysymys kaatoi puolueen ja uutta puheejohtajaa ei meinaa löytyä mistään.

Kokoomuksella on myös viisaat ministerit,kuten Katainen hänessä valtiomies ainesta,sekä Kanerva oikein kansainvälinen ulkoministeri.

Nämä kaksi puoluetta ovat vahvoja, mutta SDP tulee kaukana perässä häämöttää vähän punaista nuttua,mutta mitä kummaa ei sekään ole demari, vaan Joulupukki on menossa kotiin Korvatunturille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu