Minulla on sellainen tilanne, että olen ostanut eräästä yksityisestä osakeyhtiöstä yhden osakkeen, josta maksoin kaksituhatta euroa. Kyseessä ei siis ole mikään pörssiosake. Kiinnostaako tällainen voutia ja miten he voivat tällaisessa tilanteessa menetellä?
Osake ja ulosotto
Purasen Jussi
1457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
totakai se kiinostaa ja verottajaakin,
se on tietysti kysymys, onko sillä arvoa enää.
voi olla vaikeuksia myydä, koska 2 v aikana on kaikki tieto koneella ja ohjelmat etsivät sitä aina.
sinun ei kannata lottoonkaan laitaa tilinumeroa,
ennen vievät voitot kun tilile tulee.
mutta mieti,
maksatko koskaan perinnässä ollutta, sillä se kasvaa hurjaa korkoa ja muitakin uluja on,
eli kannattaa maksaa, jos joskus aikoo maksaa.