Mies ei tee mitään!

Meillä mies saattaa,huom SAATTAA,pestä lattiat,jos viikon anelen(lääkäri kielsi kantamaan mitää painavaan/kävellä pitkiä matkoja/tekemään ylipäätään mitää rasittavaa,oli hieman huolissaan ku kävin polilla viikkositte,oli suu hieman auennu).Pyykit pistän kuivumaan,laitan ruoat,siivoan yms.Mutta lattiaa en uskalla pestä,ku pitää kantaa vesisankoa =(
Nytki oon pyydelly jo 6pvn aikana,jos herra vaikka vois pestä lattiat,mutta oon vain kuullu vastaukseksi "joo kohta".Koskahan on tämä kohta?.Onko se todella vaikeaa pestä lattiat?Kyllä hänellä on aikaa ahertaa auton kimpussa,ja leikkiä koiran kanssa,mutta ei aikaa pestä asunnon lattiaa...
Pitäisköhän munki jättää siivoamatta,ja ruoat laittamatta(miehelle siis),sänkyä petaamatta,likaset pyykit koppaan ja likaset astiat laittamatta koneeseen..

Joo. Kyllähän se meinaa sitä olla että jatkuvasti saa sitä ukkoa kehottaa tekemmään sitä, tätä ja tuota.Meillä jämähdetään kattomaan telkkaria tai tietokonetta. Oma-aloitteisuutta ei ole sitten nimeksikään. Ipanat huutaa jaloissa niin siihen ei kerta kaikkiaan havahduta ja kämppä on kuin räjähdyksen jäljiltä niin se kelpais kyllä meidän isännälle. Mitä sitä suotta siivomaan. Ukot on putkiaivoja ja ne ei pysty tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Tsemppiä sinne, potku persuuksiin tekee aina ihmeitä! :)

Meillä on kahdeksan kuukautta sitten sovittu, että rempataan yks huone ja tehdään siitä meidän makuuhuone. Kun sitten vauva ilmoitteli tulostaan, niin olin tyytyväinen, että saadaan makuuhuone alakertaan. Nyt kun olen muutaman kuukauden jokapäiväisesti kysellyt, että tehtäiskö jo se remppa, niin mitään ei silti tapahdu. Ajattelin vähän vauhdittaa hommaa ja kannoin tavarat olkkariin ja aloittelin repimään vanhoja tapetteja pois. Sekään ei auttanut. Viikon katseltuani tätä remonttisotkua päätin lopulta itse tapetoida (ensimmäistä kertaa elämässäni). Nyt sitten ukko alkoi valittaa, ettei jälki ole riittävän hyvää. No, ois tehnyt itse.

Eilen tapetoin, tänään laittelin listat paikoilleen ja siivosin ja nyt kauhulla odotan, että montako kuukautta menee siihen, että herra kantaa tavarat oikeisiin huoneisiin, sillä itse en ole tosiaankaan kykeneväinen kantamaan huonekaluja (sohvaa, sänkyä, tietokonetta...) portaita ylös alas. Laskettuun aikaan on nyt reilu kuukausi.

Että jos nyt edes hoitais ne miesten hommat, jos ei sitten niitä naisten kotihommia. Kolme lasta on ennestään, joten hommaa riittää. Sairaalasta en ainakaan tule kotiin ennen kuin meidän makuuhuone on kunnossa.

Ärsyttää vielä, kun itse joutuu asumaan tässä remontti sotkussa. Miestä ei tunnu haittaavan.

Ja itse olen todennut, että kun mies sanoo joo, niin se tarkoittaa ei. Jos sitten sattuu olemaan samaa mieltä, niin keskustelee asiasta huomattavasti enemmän.

enään koskenut mihinkään mieheni jättämään tavaraan,siis siivonnut sitä pois ja esim tiskannut,ja pesin vain omat pyykit..sängynkin jätin kiusallani miehen puolelta petaamatta..niin jopas rupes herra heräämään:)ruuankin tein vain itselleni..aikansa kaaosta oli mut ei enää

Meillä ollut samanlaista... Miehesi on vaan tottunut että kaikki tahdään hänen puolestaan...
Minäkin tein melkein kaiken yksin kun olin raskaana. Se oli selvä koska mies oli töissä 12h päivässä, 6pvä viikossa. Kun vauva syntyi ei minullakaan enää ollut aikaa tehdä kaikkea. Mies oli lapsen syntymän aikoihin työtön, onneksi koska tuollaisista työajoista ei olisi tullut mitään.
Kuinka monet riidat meilläkin on ollut liittyen kodinhoitoon!
Kokeileppa tätä: Peset ainoastaan omat pyykkisi. Anna miehen kasan vaan suurentua, kyllä se silloin viimeistää tajuaa että pitäisi pyykkiä pestä kun puhtaat vaatteet loppuu! Jos kysyy sinulta että oletko pessyt vaatteeni niin vastaa että kuule siellä ne on. Laita koneeseen!
Ruuan kanssa tee samoin. Teet vain itsellesi.
Siivoamisen kanssa voit kokeilla sitä että annat olla! Uskon että sinun tulee olemaan vaikeaa katsella kaikkea sotkua mutta uskoisin että jossain vaiheessa se mies tarttuu siihen imuriin kun ei kestä itsekkään sotkua katsella. Jos alkaa vaan ihmettelemään että miksi täällä näin sotkuista on niin vastaat että eipä ole kukaan siivonnut!
Itse olen huomannut että ei kannata käskeä. Mies vaan ajattelee että mikä määräilijä sinä tässä talossa olet eikä varsinkaan tee mitään. Vihjailu toimii meillä parhaiten!

Toi on meilläkin tuttua et kyllä auton kans jaksaa nysvätä mutta ei kotihommia tehä. Äijä tulee töistä ja istuu koneelle autoja kattomaan ja siinä se ilta sitte meneeki piereskellessä. Auto on jo 3 kertaa vaihdettu lyhyen ajan sisällä. Just saatiin taas vaihteeks uus auto ja nyt pitää jo kattoa taas uutta, ja tuolla tuo auto seisoo pihassa ku ei toimi eli herra kulkee mun autolla töissä.
Ja sitte vielä se että mies on pariin otteeseen ollu viikonloppuna yötä pois kotoa ja ilmottamatta, ja vaikka jään kotiin itkemään niin se vaan häipyy. Ja jälkeenpäin sanoo että "olisit säki vähän mukavempi niin olis mukava olla kotona". Voi vittu onko se ihme jos en oo mukava ku tollasta tekee!

Meillä minä saan tehdä melkein kaiken...ihme ku oon saanu miehen imuroimaan kun olen sanonu että kauheen raskaita kotitöitä en enää tee...ja sekin tuntuu olevan liikaa pyydetty!ihan kun oiski raskas elämä jos istuu 24h koneella tai muuten vaan on!
ja sit vielä kehtaa kaiken päälle tehä ryyppyreissuja!tosin nyt olen tullut siihen pisteeseen että ulos ukon heitän jos viel lähtee dokailee...
on se kyllä muutenkin kun meillä on aika eri käsitys siisteydestä...noh oot sitte huomauttelemas et imuroitko tuoltakin ja pyyhitkö hellan kun se on yleensä pommin jäljiltä!

Mulla on aivan erilainen mies. Herään, nousematta sängystä, niin ensimmäisenä sillä on kädessä asidofilusjugurtti ja rautapilleri. Se on ehtona sille, että saan kahvin, jonka se on jo keittänyt. Sekin odottaa sängyn vierellä. Se suukottelee ja kysyy miten voin. Se tekee oman diagnoosinsa mun voinnista ja päättää pitää aamupäivän vapaata töistä ja hoitaa lapset ja meidän asioita. Ottaa pienet lapset mukaan ja lähtee pankkiin ja kävelylle. Kieltää mua koskemasta mihinkään. Se tulee kotiin, mä teen ruuan ja se imuroi (mäkin huomaan, että se lattia on aika hiekkanen koirien jäljiltä).. Sellanen se on. Tämä on meidän neljäs lapsi, joka on tulossa ja eilen tunnusti yöllä, että olisi se viideskin tervetullut, jos vaan mä jaksan vielä yhden raskauden. Ja mikäs tässä on jaksaessa.. Välillä huono omatunto, että pitäisi tehdä enemmän, mutta mies ei anna. Eilen se jäi katsomaan kun olin suihkussa ja sano, että olen niin kaunis kun olen raskaana. "Kuin luontoäiti, voimakas ja naisellinen." Itestä tuntuu suonikohjujen ja painon (32 vkoa) kanssa kaikkea muuta kuin kauniilta.

meillä ollu ihan samat ongelmat ja monesti meinannu ero tulla sen takia..

MUTTA kun viimisille viikoille pääsin 36--> niin yllättäen mies tajusi että hänen pitää auttaa.. nyt jotkut askareet sujuu ihan ilman sanomatta.. ja ymmärtää että hänen täytyy myös osallistua.. mies on huolehtivaisempi ja selvästi ymmärtää vasta nyt mitä raskaana oleminen on.. miehet kun tajuu niin myöhään... uskon että sun miehes havahtuu myös...
mulla viikkoja nyt 41 4

niin pankaa ne toimimaan. Voitte tilata kotiin siivoojan, ruuanlaittajan, tapetoijan tai mikä homma ikinä onkaan hoitamatta. Ja sitten lasku miehelle siitä.

Lopeta miehen jälkien korjaus.

Tuliko tämä laiskuus ilmi vasta nyt kun lapsi on tulossa, vai miten olette tuossa tilanteessa?

Luulisi, että tuollainen näkyisi jo seurusteluaikana ja ennen lapsia, mutta kaipa näköjään niinkin voi käydä, että muuttuu noin yhtäkkiä.

Jatkan vielä...:)
Siis sanat ei monestikaan tehoa vaan se, että näytät että olet tosissasi. Miksi mies muuttuisi kun palvelu pelaa...
Vinkkejä:
Erottele miehen pyykit erikseen äläkä pese niitä.
Miehen lojuvat roippeet kasaa yhteen kasaan kun siivoat (jos siis sun on oman mukavuutesi takia siivottava)Kun laitat ruokaa, älä laita miehelle.
Kun tiskaat tiskaa vain omat tiskisi, kerää syrjään miehen tiskit.

Jos kohtelet ihmistä kuin pikkulasta hän käyttäytyy kuin pikkulapsi. Aivan turha nillittää kenenkään jos siippa ei tee mitään kun on muuttanut kotinsa täyshoitolaksi.

Lopetat vain sen passaamisen: pesköön siippa oman pyykkinsä, tehköön itse oman ruokansa, siivotkoon omat jälkensä. Jos ei onnistu, kulkekoon paskaisissa vaatteissa, syököön kylmää HK:n sinistä, hukatkoon kaikki tavaransa. Jos tämä taas häiritsee sinua niin häivy.

Jos taas valitset kotiorjana olemisen niin omapahan on asiasi.

Minua rupes huvittamaan kun vilkasin tota sivua, missä on noi kaikki uusimmat jutut, kun tämä sinun oli ylivoimasesti eniten luettu, että taitaa olla tuttua aika monelle.Ite ratkasin asian siten, että tein jääkaapin oveen tehtävälistan, josta rastiteltiin kumpikin ne kotityöt mitä tehtiin.Näin ukkokin tajusi, mitä kaikkea kodinhoitoon kuuluu ja oppi arvostamaan sitä näkymätöntä työtä, mitä minä tein.Eikä se sit kehdannu luistella kotitöistä, kun oli mustaa valkosella, mitä kumpikin oli tehny.Senhän voi sit vilauttaa anopille tai appiukolle, jos ei muuten tehoa..

Meillä ihan sam ajuttu...hermo menee välillä ihan kunnolla mieheen, kun ei minkäänlaista oma-alotteisuutta löydy! En haluaisi naputtaa koko aika, mutta lopulta räjähdän, kun ei mitään tehdä. Viimesillään olen ja välillä niin puhki ja joka paikkaa kolottaa, kun on tuo esikoinenkin vielä hoidettavana.

NIIIIIN tuttua....

Oma-aloitteisuus puuttuu, kyky ajatella ja nähdä kodin/lasten tarpeita jne jne... Niin tuttua meilläkin!

Joskus tuntuu, että huushollissa olen minä ja kolme lasta. Olen vastuussa KAIKESTA, ihan kaikesta, teen ajattelutyön koko perheen puolesta. Päätän ruoat, aikataulut, kyläilyt, vaatteet, pyykit, siivoukset, kaiken, siis KAIKEN. Miehelle on kaikki "aivan sama, päätä sä"...

Ei minua se haittaa, että saan kaiken vastuulleni, olen meistä se järkevämpi ja ajattelevampi, osaan hahmottaa kerralla pitemmänkin aikavälin asioita kuin seuraavan 5-minuuttisen, mutta se alkaa käydä hermoon, kun nekin asiat, jotka ovat miehen vastuulla, ovat jotenkin siirtyneet minun huolekseni. Kuten nyt uusimpana auton katsastuksen varaaminen!

Mieheni ei juurikaan ajattele. Esimerkki: jos hän on lähdössä lasten kanssa pihalle, hän tulee A I N A luokseni kysyen, mitä pannaan lapsille päälle. Hän ei ole oppinut katsomaan ensin lämpötilaa ja säätä eikä ole myöskään oppinut, miten puetaan milläkin säällä, vaikka on tuon saman iänikuisen kysymyksen esittänyt satoja kertoja, ja olen vastannut satoja kertoja "oletko katsonut, paljonko on lämmintä ja tuuleeko vai sataako"... Ihmetyttää, miksei mene jakeluun!

Mies tekee, kunhan nalkuttaa. Hän valittaa nalkutuksestani ja siitä että hiillyn niin herkästi, kun "en mä voi mitään sille millainen olen, mä olen tällainen etten osaa ajatella". Aikansa podin huonoa omaatuntoa siitä, etten hyväksy miestäni, kunnes tajusin: minun muuttumaton luonteenpiirteeni on hiiltyminen ja raivostuminen, jos joudun jatkuvasti sanomaan samoista asioista. Niinpä totesin miehelle, että "en mä voi mitään sille, etten jaksa hermostumatta vastata samaan kysymykseen miljoona kertaa, olen tämmöinen että hermo menee". No eipä HÄNKÄÄN voinut valittaa nalkutuksesta enää :DDD

Joo eipä se tästä parane. Nalkutan ja komennan ja huolehdin kolmesta lapsestani, joista yksi on yli 30v... olisi kiva kun olisi kaksi aikuista taloudessa, mutta minkäs teen...

Joskus nuorena miehen rahankäyttö oli kyllä holtitonta, ja minua kävi jurppimaan kun MINUN rahoillani ostettiin ruokaa jääkaappiin ja hän törsäsi omansa baarissa ja harrastuksissa. Kun hän oli juhlimassa ja oli jo tuhlannut vikat rahansakin, ja lainannut kaveriltaan, eikä soittanut koko yönä kotiin jne jne raivostuin siinä määrin, että pistin jääkaapin ja ruokakaapin sisällön puoliksi (veitsellä, purkkeihin...). Kun tuhlaajapoika palasi aamusella kotiin, esittelin ikävän systeemin, joka oli käytössä loppukuun (kunnes opintotuki tulisi), melkein 2 viikkoa: hänen eväänsä tässä kasassa, minun tässä. Lisäksi, minä en ostanut hänelle lisää ruokaa enkä mitään muutakaan. Itseäni hemmottelin kyllä :D olihan mulla siihen rahaa säästynyt :D Tuo opetus kyllä sai miehen katsomaan ettei vikoja rahojaan törsää, ehkä joku sama systeemi kotitöissäkin toimisi...?

Sama juttu täälläkin. Olen todennut, että nainen on miehen aivot. Mies ei osaa pukea edes lasta ilman, että itse kertoo mitä päälle laitetaan.

Elämässä on muutakin kuin siivoaminen...

eikö sitä toista oppinukkaan tunteen.semost seo het sänkyyn vaan ja nipoispäin.

Teen meillä yleensä aina ruuat ja käyn ruokaostoksilla. Siivoan keittiön ja imuroin tarvittaessa. Luutuhommista vastaa vaimo, koska ei ole kelpuuttanut minua niihin hommiin.

Lapsi syntyi lokakuussa ja hoidan sitäkin ihan mielelläni. Ja yleensä viikonloppuisin laitan äitin nukkumaan eri huoneeseen, jotta hänkin saisi nukkua täysiä öitä.

Tavarat ja vaatteet jäävät ja tipahtelevat sinne tänne, mutta sille en voi mitään. Vaimo kyllä asiasta joskus huomauttaa, mutta hän on jo sopeutunut tilanteeseen ja toki olen yrittänyt parataa tapojani.

ellei kauniisti pyytele. Sitten, kun ne pyynnöstä joskus tekevät jotain avuksi, esim. tiskaavat kerran kuussa, niin tulevat eteesi ja sanovat, että "katsos nyt kun meikä tiskasi, että enhän minä mikään patalaiska ole, enhän ;)" ja kaipaavat kiitosta ja taputusta :-) juu on kokemusta asiasta. Miehet ai aina vaan ymmärrä.

Olen ollut naimisissa 26 vuotta tällaisen äitinsä paapoman miehen kanssa ja yrittänyt kasvattaa pojistani toisenlaista, mutta vaikeata se on, kun pojat ihailevat isäänsä, joka mm. jättää likaiset kalsarit ja sukat metrin päähän pyykkikorista lattialle, vaatteensa heittää olohuoneen tuoleille (useille) myöhempää tarvetta varten ja kenkänsä parkkeeraa heti ovesta vasemmalle, koska näin lapsuudenkodissakin vuonna 1988 tehtiin - lapsuuskodissa vaan siinä ei ollut portaikkoa. Mikään järkisyykään tai anelu ei mene jakeluun 5-kymppiselle miehellekään.

Asiaa ei myöskään auta kasvatuksessa tullut maalainen ”naisten ja miesten työt” - ajattelu. Aina vedotaan siihen, että ”täytyy renkaatkin vaihtaa tai auto pestä” ja käytettyjen autojen jatkuva ropaaminen on suorastaan pyhää. Renkaiden vaihtoon mieheltäni menee 30 minuuttua ja jokainen nainen tietää, että renkaat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa - kokonaista tunnin vuodessa! Muut kotityöt ruoanlaittoineen - oli koneita tai ei - vie minulta joka päivä vähintään kaksi tuntia eli yli 720 tuntia vuodessa.

Toki mieheni tulo rahaa kotiin, mutta se ei riitä. Asumme omakotitalossa, mutta kaikki paikat on rempallaan, kun mies ei innostu oma-aloitteisesti edes niiden korjaamisesta (vaikka osaisi), ja ei varsinkaan tee, jos nainen vaatii. Tyytyisin pienempäänkin tulotasoon ja taloon, jos vaan saisin asua kunnossa olevassa talossa. Mieheni ei kuitenkaan halua muuttaa.
Ero on käynyt omassa mielessäni päivittäin.

Älkää siis hyvät nuoret naiset suostuko moiseen asetelmaan. Jos olet työssäkäyvä, sinulla on oikeus vaatia kotitöiden jakoa. Ja varokaa äitiyslomalla heittäytymästä kotiorjaksi, vaikka olisi vaihteeksi kivaakin. Mies olettaa sen jatkuvan sittenkin kun pitä palata töihin. Eihän saavutetuista eduista halua luopua. Jos on viikkoja ja vuosia herännyt öisin kolmesti yössä syöttämään lasta, on päivisin todella väsynyt. Ei se lapsen hoito (äitiysloma) nimestään huolimatta lomaa ole. Kaikki apu kotitöihin on tarpeen, varsinkin jos odottaa vaimolta muitakin palveluksia.

Se, että mies ei jaa kotitöitä ja korottaa oman työnsä ykköseksi elämässä, on osoitus siitä, ettei välitä puolisostaan.
Kukaan nainen ei myöskään tietääkseni halua parisuhdetta aikuisen lapsen kanssa. Eli miehistykää miehet!
Miehille tiedoksi: siinä vaiheessa, kun puoliso ”nalkuttaa” on jo kiire ottaa uusi asenne kotitöihin ja kotiin. Ovesta kun osaa lähteä ulos myös nainenkin - tarvittaessa lapset kainalossa.