Koska rikkaat luulevat,että he ovat muka hyvempiä
kuin köyhät,ei kansanvalta ole mahdollinen
missään valtiossa.Mutta valitettavasti rikkaat
eivät tajua olevansa jopa tyhmempiä kuin köyhät.
Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun terveen
henkilön aistit ja järki muodostavat tajunnan,
sielunlaki tarkoittaa sitä,että puolet
äärettömän maailmankaikkeuden miehistä tajuaa
todellisuuden naisellisella tavalla.
Sielunlain perusteella herrojenkin henki eli
rahavallan elämä katoaa kuolemassa,joten
kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan suurimpia
erehdyksiä ja myyntivoittojen pimityksiä.
Jos kansat haluavat vapautua pahuudesta,
tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän
pitää luopua valtioista,rahasta ja
uskonsaduista.
Luonnollisesti Bushin roskajoukko häviää
kulttuuri-imperialistiset öljysotansa myös
Lähi-idässä,jolloin hajoavat YK,EU,Nato
ja valtiotkin.Niiden tilalle perustetaan
Aineen ja Rauhan Puolue,jossa on kaksijakoisen
sielunlain takia ylä- ja alarakenne,joiden
välillä ovat tuotantosuhteet.
Poliittinen,luokaton ja rahaton valta ovat vain
ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen
itsehallinto alarakenteella.Vaikka taloudellista
omaisuutta saa materialismissa olla sekä
yksilöillä että yhteisöillä,vain kansan
poliittinen ylärakenne määrää alueellaan olevien
luonnonvarojen tuotantotavat,ei ihmisyksilö.
Näin ollen rajattoman avaruudenkin luonnonvaroilla
on kaksoisomistus,mikä estää esim. Bushin
kulttuuri-imperialismin ja luonnon saastumisen.
Kansanvallan alkeet
materialisti
1
194
Vastaukset 1
- ei toimi
Kansavalta eli demokratia ei toimi suomessa ainakaan niin kauan kun tietyllä kansan osalla on erivapauksia ja oikeusksia. Suomessa niitä demokratian vastaisuuksia on ja riittää. Osa suomen alueessa ei kuulu esim. EU:n mutta silti saa EU:n tuloja olla jakamassa.
Tämänkin linkit tieot kannatteen tutkia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000001335&posting=22000000032802659
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644