Häkämies: Omistajapolitiikan linja ennallaan jo 15 vuotta
PETE PAKARINEN, 13.2.2008
--------------------------------------------------------------------------------
Eri hallitukset ovat linjanneet omistajapolitiikkaa samansisältöisin periaattein, muistutti omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies vastatessaan keskiviikkona opposition välikysymykseen. Kaikki merkittävät poliittiset puolueet - myös SDP ja Vasemmistoliitto - ovat olleet eri hallituksissa näitä periaatteita laatimassa ja siunaamassa.
- Ihmisten mieliä on hämmennetty tietoisesti osin populistisella ja sekavalla keskustelulla, totesi Häkämies. Hän muistutti, että jo viime syksynä käytiin eduskunnassa omistajaohjauksen periaatteet kahdestikin eduskunnassa läpi.
- Väite, ettei asioita ole käsitelty eduskunnassa, on siis vailla pohjaa.
Häkämies huomautti, että valtio on ylivoimaisesti suurin Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden omistaja. Tämän salkun yhteenlaskettu arvo on nyt noin 25 miljardia euroa. Koko pörssin yhteenlasketusta arvosta valtion omistusosuus on ollut suunnilleen kymmenyksen luokkaa ja yhtiöiden kotimaisesta omistuksesta arvioiden mukaan suunnilleen viidenneksen luokkaa.
- Omistajapolitiikan huomioarvo on siksi suuri. Se ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että yhtiöiden omistajana valtion tulisi poukkoilla päivänpoliittisten suhdanteiden mukaan. Päinvastoin valtion on omistajana huolehdittava siitä, että omistajien toimenpiteillä luodaan pohja yhtiöiden pitkäjänteiseen kehittämiseen.
- Yhteistä pörssiyhtiöille on se, että yhtiöt toimivat avoimessa kilpailutaloudessa. Niiden omistajakuntaan kuuluu paitsi koti- ja ulkomaisia instituutiosijoittajia, myös runsas joukko kotimaisia yksityishenkilöitä osakesäästäjinä. Kaikissa finanssisijoitusyhtiöissä valtio on vähemmistöomistaja.
- Taloudellisesti valtionyhtiöiden pörssiin meno on koitunut valtion ja veronmaksajien hyväksi. Valtion osinkotulot ovat vuosien saatossa roimasti kasvaneet 70 miljoonasta eurosta vuonna 1994 nykytasolleen eli kaksikymmenkertaistuneet ja osakkeiden myynneistä on kertynyt myyntituloja.
- Yhtiöiden listautuminen on tarkoittanut sitä, että valtio on hyväksynyt oman roolinsa muuttuneen. Yhtiökokouksia ei enää listautumisen jälkeen pidetä vastuuministerin työhuoneessa, vaan valtio on yksi osakkeenomistaja muiden joukossa. Listautumisten ja yritysjärjestelyjen yhteydessä valtio on sitoutunut toimimaan ennustettavalla tavalla muita osakkeenomistajia kohtaan.
Samansisältöiset periaatteet
- Eri hallitukset ovat linjanneet omistajapolitiikkaa neljästi vuosina 1994, 1999, 2004 ja 2007 samansisältöisin periaattein. Kaikki merkittävät poliittiset puolueet - myös SDP ja Vasemmistoliitto - ovat olleet eri hallituksissa näitä periaatteita laatimassa ja siunaamassa.
Lähes 15 vuotta kestänyt linja on Häkämiehen mukaan merkinnyt sitä, että valtion osakkuusyhtiöiden sidosryhmät, niin työntekijät, johto, hallitus, asiakkaat, tavarantoimittajat kuin kotimaiset ja ulkomaiset osakesäästäjät ovat voineet luottaa Suomeen valtioon lakeja ja pelisääntöjä kunnioittavana ja uskottavana omistajana. Yksikin poikkeama aikaisemmasta perimästä romuttaisi siksi 15 vuoden johdonmukaisen työn, jolla valtionyhtiöitä on kehitetty.
Stora Enson muodostumisen aikana vuonna 1998 Lipposen I hallitus linjasi silloisen kauppa- ja teollisuusministerin Antti Kalliomäen (sd.) sanoin: "Valtion osakeomistuksia ja omistajapolitiikkaa arvioidaan entistä korostetummin sijoittajanäkökulmasta. Sijoittajanäkökulmassa keskeinen tavoite on osakesijoituksen hyvä tuotto ja osakeomistuksen arvon nousu. Tähän tavoitteeseen pyritään myös Stora Enson yhdistymisellä."
- Nykyhallitus on omissa omistajapoliittisissa periaatelinjauksissaan sitoutunut noudattamaan edellisten hallitusten perintöä ja vahvistanut samansisältöiset omistajalinjaukset kesäkuussa 2007. Kansallisvarallisuuden hoidossa jatkuu siten muuttumattomana pitkäjänteinen ja tuloksia tuottava linja.
Ymmärrettävää katkeruutta Kemijärvellä
- Monen nykyisen valtionyhtiön tausta on elinkeinopoliittinen, totesi Häkämies. Vuosikymmeniä sitten myös aluepoliittinen tavoite saattoi olla merkittävä osasyy esimerkiksi yksittäisen tehtaan sijoittamiseen valtionyhtiöjoukossa.
- Nyt Stora Enson omistama Kemijärven tehdaskin pohjautui pitkälle tähän näkökulmaan. Tätä taustaa vasten on aivan ymmärrettävää, miten katkerasti Itä-Lapissa nyt koetaan sellutehtaan lakkautus.
- Tänä päivänä pörssiin listattu yhtiö toimii avoimessa kilpailutaloudessa. Sille ei voi asettaa ylimääräisiä yhteiskunnallisia velvoitteita, jollei sille makseta siitä eri korvausta. Siksi pörssilistatulla yhtiöllä ei voi olla aluepoliittisia velvoitteita, ei varsinkaan, jos yhtiökokonaisuuden syntymisen aikainen maan hallitus vuonna 1998 ei ole siitä muille kertonut.
Häkämies korosti, että rakennemuutostilanteessa hallitus toimii elinkeino- ja rakennepoliittisin keinoin. Tätä tavoitetta tukee myös työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen, joka mahdollistaa palvelujen saamisen yhden luukun alta.
- Aikaisempia lupauksia tulee siis kunnioittaa. Siksi hallitus aikoo jatkossakin antaa työrauhan pörssiyhtiöille eikä aluepoliittisista syistä voi tai aio vaatia niitä toimimaan vastoin yhtiön omaa etua, jollei siitä makseta eri korvausta tai jos siitä ei ole muille osakkeenomistajille etukäteen kerrottu.
Pelisääntöjä on noudatettava
- Kaikki edelliset hallitukset ovat pörssilistautumisten jälkeen noudattaneet selkeätä pelisääntöä, jonka mukaan pörssilistatun yhtiön hallitus vastaa yhtiön liiketoiminnallisista päätöksistä. Vuonna 2005 silloisen oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) johdolla valmisteltu ja eduskunnan sittemmin hyväksymä osakeyhtiölaki velvoittaa yksiselitteisesti samaan. Arvopaperimarkkinakäytäntö ei muuta mahdollistaisikaan.
- Oikeuskansleri on vuonna 2002 ns. Sonera-jutussa päätynyt johtopäätökseen, jossa valtion puhevaltaa osakkeenomistajana tulee käyttää yhtiökokouksessa.
- Valtion omistajaohjauksen edustajat eivät siksi ole siunanneet Stora Enson tekemiä päätöksiä tuotannon supistamisesta lokakuussa etu- tai jälkikäteen, koska päätös ei kuulu yksittäisen osakkeenomistajan toimivaltaan.
Tiettävästi maan edelliset hallitukset eivät myöskään pelisääntöjä kunnioittaen ole yrittäneet puuttua Stora Enson vuosien takaisiin merkittäviin päätöksiin, huomautti Häkämies.
Tällaisia olivat meneminen Pohjois-Amerikan markkinoille vuonna 2000, omien metsävarantojen siirtämiseen Tornator Oy:lle, jossa yhtiö jatkaa vähemmistöomistajana tai oman energiatuotannon myynti.
- Stora Enson lokakuun päätöksen jälkeen hallitus on korostanut eri yhteyksissä jälkitoimien tärkeyttä yhtiölle. Sitoutunut ja aktiivinen osallistuminen jälkitoimiin on irtisanomistilanteissa osoitus yhteiskuntavastuun kantamisesta.
"Pelkkä sijoittajaviestintä ei riitä"
Häkämiehen puheessa oli piikki myös Stora Enson suuntaan. Ministerin mukaan avointa ja ennakoivaa tiedottamista on ylipäätään syytä korostaa rakennemuutostilanteissa.
- Pelkkä sijoittajaviestintä ei riitä, vaan yhtiöiden tulisi kyetä oman etunsa nimissä kertomaan avoimesti omalle henkilökunnalleen ja myös muulle yhteiskunnalle syistä, miksi rakennemuutostoimet ovat välttämättömiä, sekä myös osoittamaan suunnitelmat jälkitoimista.
- Pitkällä juoksulla avoimuus ja ennakoitavuus toimivat kaikkien eduksi, varsinkin kun näköpiirissä on uhka osaavan työvoiman riittävyydestä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.