Itsessäni on yksi ainoa piirre, jota vihaan koko sydämestäni - ujous. Punastun maailman pienimmistä asioista, kuten jos joudun tunnilla vastaamaan kysymykseen. Ja jos vastaus on vielä väärin, voisin vajota maan alle. En uskalla puhua ihmisille, koska minua ujostuttaa, en vaikka olisin tuntenut heidät iät ja ajat. En uskalla soittaa tai tekstata, koska pelkään vastata. Ravintoloissa en uskalla sanoa itse mitä haluan syödä - muut joutuvat sanomaan sen aina. En tiedä mistä tämä johtuu. En ollut aikaisemmin tällainen. missä vika?
vihaan ujouttani !
DÄYSDOLLO
91673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
uskallat käydä ravintoloissa?
Tänäänkin oon "lyöny päätä seinään" sen takia. Ja oon vielä suht vanhakin. Joitakin vuosia sitten olin paljon rohkeampi. Aika ilmeisesti vaan pahentaa
Minäkin vihaan ujouttani. Se eristää minut ihmisistä, en osaa edes luoda ystävyyssuhteita. Ravintoloissa ei onneksi tarvitse käydä.
tälle palstalle kirjoittanut, joten en tiedä, onko asiasta joku jo jotain sanonut, mutta lukekaapa mitä professori Liisa Keltinkangas-Järvinen sanoo ujoudesta.
Hän on asiaa paljon pohtinut ja psykologiaa yliopistossa opettanut. Hänen pääargumenttinsa on se, että ujous on ominaisuus, jonka ihminen saa syntymässä. SE EI OLE SAIRAUS, VAAN OSA IHMISEN PERSOONALLISUUTTA!
Ujo ihminen voi oppia elämään tämän itselleen kiusallisen, personnallisen piirteensä kanssa, jos ottaa asiasta selvää.
Siis ole rohkeasti oma itsesi. Yksi tapa saada helpotusta, on sanoa että minä olen ujo ja en siksi oikein uskalla kommunikoida. Vastapuoli ymmärtää jos ymmärtää, mutta se ei ole enää sinun päänsärkysi.
Ajattelin kirjoittaa teille ujot.
Tuli niin elävästi mieleeni tuo ujoiluaika kun luin teidän kertomuksianne.
Ujouteni oli kuin iso kerrostalo hartioillani. Punastui pienimmästäkin kontaktista, en uskaltanut sanoa mielipidettäni koskaan ääneen jne., jne...
Lisäksi olin armoton jännittäjä.
Eikä olo helpottanut aikuisenakaan täysin.
Kävin lääkäriltä reseptin beetasalpaajista, joiden avulla sitten pääsin ns. tilanne punastumisistani. Sain ikäänkuin katkaistua punastumiskierteeni.
Ikä tuo kyllä muutenkin avun, mutta tähän mummuikään teillä on pitkä aika vielä, joten hakekaa apua ongelmaanne lääkäriltä.
Tiedän todella miten raskasta on elää liian ujona..
Hyvää jatkoa teille nuoret, - eläkää ihmisiksi :)
Antakaa itsellenne lupa olla ujoja! Lakatkaa taistelemasta vastaan ja antakaa myöten!
Sama juttu mikä on itämaisissa kamppailulajeissa, myötäilemällä vastustajan liikettä saadaan hänet nurin.
Antakaa itsellenne lupa punastua vaikka 60 kertaa tunnissa! Se ei vahingoita ketään, ei kuulu muille eikä tee teitä yhtään sen huonommiksi!
Kun analysoitte tilannetta, jossa olette punastelleet tai änkyttäneet. MITÄ OIKEASTI TAPAHTUI. MIHIN JÄI SE PELÄTTY MAAILMANLOPPU?
Ainut mikä sai kolauksen, on ITSERAKKAUTENNE. Kun annatte itsellenne luvan punastella ja olla ujoja, ei ole enää mitään ongelmaa.
Punastelette aikanne, nauratte päälle ja pikku hiljaa ongelma poistuu, kun vain pidätte itsenne liikkeessä ettekä jää masentuneena suremaan "punastuin; häpeän loppuelämäni, enkä aukaise koskaan suutani..."
Kun tajuaisitte lapsikullat, ettei punastelunne toisia pätkääkään haittaa, EIKÄ ITSE SITÄ TARVITSE HÄVETÄ olette voiton puolella.
Minäkin häpesin aikoinani ujouttani, mutta ne ajat ovat ohi, kuten ujouskin!
Minä en nimimerkistäni huolimatta punastele. Punastelu ei varmasti ole muille ihmisille mikään ongelma, mutta ujous on selvästi joillekin ihmisille jokin ongelma, sen olen ainakin minä kokenut.
kohtaamaan erittäin voimakastahtoisen naisen, joka on jo aika vanha, saa nähä meneekö meillä napit vastakkain, monesti. mä olen nuori ja paljon kokemattomanpi, tää on jotenki pirullinen, ei ollenkaan tahdo opettaa mua eikä nuoria, vaan joku ihan outo...
päässyt pahimman yli. rohkeesti vaan uusia ihmisiä ja uusiin tilanteisiin, sillain se ujopiimä lähtee lätkimään...
En suosittele alkoholia sillä et voi olla aina sitä ottanut