Olin Yli-Vainion kokouksessa

ReaAalto

Vuonna 1979 ollessani vielä nuori uskossani
sekä aikaisemmin liittynyt Göteborgin suomalaiseen
helluntaiseurakuntaan, menin toisten seurakuntalaisten
mukana Göteborgin suurimmassa urheiluhallissa
pidettävään kokoussarjaan.
Pääpuhujana oli edesmennyt helluntaisaarnaaja Niilo
Yli-Vainio.

Seurakunnassa kerrottiin
hänen kokouksissaan tapahtuvista ihmeparantumisista.
Halusin henkilökohtaisesti kuulla hänen puheensa, sillä
olin paria vuotta aikaisemmin kuunnellut häntä Helsingin messuhallin
ulkopuolella pidetyssä telttakokouksessa.
Koin hänet silloin hyvin ”helvetinkatkuisena”, peloittavana puhujana.
Göteborgin urheiluhallissa oli koolla tuhansia ihmisiä.
Muistan hänen puheensa täysin erilaisena, entiseen kokemukseeni
verrattuna.Tällä kertaa hän oli hyvin iloinen, räiskyvä sekä
”rakkauden” sanomaa täynnä.

Olin helluntaiseurakunnan jäsenenä tottunut tapaan, jonka
mukaan mennään ”esille” rukoiltavaksi.

Esirukoukselle varattu tila oli valtava .
Jonoja oli useita ja sen mukaan myös yhtä monta rukoilijaa.
Menin esille kahden uskovan siskoni sekä joidenkin
toisten seurakuntalaisten kanssa.Jonot olivat pitkiä
joten jouduimme erilleen toisistamme suuren ihmismassan keskellä.
Muistan kuinka jonossa odotellessani tunsin ilman olevan täynnä
jonkinlaista sähköistä voimaa.
Koko rukousalue tuntui huojuvan tuon voiman vaikutuksesta.
Se oli aivan käsinkosketeltavaa.

Olin kaukana Yli-Vainiosta, mutta mies jonka
piti rukoilla puolestani ei edes ehtinyt koskettaa minua
kun lensin lattialle makaamaan.Oli kuin olisin leijaillut pumpulissa.
Makasin lattialla suuren ihmismassan keskellä, mutta luulin
olevani Taivaassa.
Kun avasin silmäni, näinkin vain jalkoja, sekä maassa
makaavia ihmisiä ympärilläni.
Aloin kömpiä ylös lattialta päästen lopulta takaisin paikalle
jossa olin istunut.

Lisäksi:
Olen keskustellut jälkeenpäin kahden siskoni kanssa
tuosta kokemuksesta.Vanhin siskoni kertoi ensin tehneensä
kiepin ilmassa ja sitten lentäneensä lattialle makaamaan.


Vuosikausia luulin, että voimavaikutus mitä olimme kokeneet, oli
Jumalan Pyhän Hengen voimaa.
Elämässäni tuli kuitenkin aika, jolloin aloin yhä syvemmin tutkia Jumalan
Sanaa, ja sieltä sain ymmärtää, ettei tällaiset voimat ole Pyhän Hengen
Voimavaikutusta.

9

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että olet päässyt jo noin pitkälle Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.

    • kyse,

      mutta sinun tulee nyt tarkasti miettiä missä ne vallat vaikuttivat ja näyttävät yhäkin vaikuttavan.

    • tulessa!!!

      Jaak. 3:6
         
      Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.

    • He eivät

      ota vastaan todistustasi eivätkä raamatun sanaa. Nyt on suuren eksytyksen aika.

      • missä eksytys

        on ja siksi emme voi ottaa Rea Aallolta mitään vastaan.


      • Daniel 1
        missä eksytys kirjoitti:

        on ja siksi emme voi ottaa Rea Aallolta mitään vastaan.

        Hyvin sanottu. Naulan kantaan. SUURIN EKSYTTÄJÄ ON REA AALTO ITSE KÄTYREINEEN.


      • jotka hyväksyvät
        Daniel 1 kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Naulan kantaan. SUURIN EKSYTTÄJÄ ON REA AALTO ITSE KÄTYREINEEN.

        Lapsikasteen hyväksyjä on aina ja kaikissa tapauksissa eksyttäjä ja harhaoppinen.
        Sellaisissa ihmisissä ei toimi sama Henki, joka toimi apostoleissa!


      • rgo
        jotka hyväksyvät kirjoitti:

        Lapsikasteen hyväksyjä on aina ja kaikissa tapauksissa eksyttäjä ja harhaoppinen.
        Sellaisissa ihmisissä ei toimi sama Henki, joka toimi apostoleissa!

        pelastuskysymys?


    • christian_29

      vuonna 1979 elin elämäni ensimmäistä vuotta maanpäällä joten olin hiukan liian nuori muistaakseni mitä on tapahtunut silloin.

      Mutta Yli-Vainiosta:

      pari kirjaa olen lukenut ja useita puhekasetteja kuunnellut. Hyviä! Sama, että alkupäässä oli hyvin tiukkaa sanaa, mutta sitten tuli Armokeskeisyys mukaan.

      Oikeasti hyviä saarnoja! Ja arvaapas mitä, oon kuunnellut moneen kertaan kasetit mutta ei vaan ole tullut humausta, en ole lojunnut maassa, en ole kiitellyt Herraa "fiiliksissä" - mutta en muista sitä tapahtuneen myöhemmin kokouksissa paikanpäälläkään.

      Mistä siis johtuu?? Voisiko johtua siitä, että laulut ja saarnat ovat mielessä 95% ja muu touhu 0-5% tilaisuuksien /puheiden jälkeen?

      Tai onko merkitystä sillä, että etsin Jumalan Sanaa, enkä suuria ihmeitä tai ihmeiden tekijöitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9096
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3692
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2163
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      86
      1357
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1125
    6. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1112
    7. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1100
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1095
    9. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      106
      1046
    10. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1043
    Aihe