"kopissani", silloin oli marraskuun loppu. Tunnustin vaikka lopputuloksen järjellä ajateltuna tiesinkin:haluat elää omissa oloissasi. Sittemmin kun juteltiin sanoin ettei se ihastus nyt mitään vakavaa silloin ollut ja että koko juttu olisi kuollut ja kuopattu. Näin halusin itselleni uskotella, vaikka todellisuudessa ajattelen sua jatkuvasti. En mäkään helpolla ihastu kehenkään, ja sen kerran kun oikeesti ihastun niin näköjään mun pitää sitten kiinnostua liian itteni kaltasesta oman tiensä kulkijasta. Aina kun törmätään vaikutan rennolta ja välinpitämättömältä, vaikka oikeesti välitän susta niin paljon että koskee koko ajan! En kehtaa enää tunnustaa sulle mitään, olisko sun vuoro? Tuntuu että edes vähän tykkäät musta, et muuten tuijottelisi ja käyttäytyisi omituisesti. Ei mulla ketään toista oo, eiks voitais yrittää että tää paha olo loppuis?Tiedän, että ihmisten kanssa on välilä vaikea olla mutta ymmärrän sua oikeesti.Kaipaan sua ja sun ajatuksia niin että sattuu.
J(n)->A(m)
J(n)->A(m)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.