Turvonnut vatsa, en jaksa enää.

DBGUSIDNOXPFCNV

Mahani turpoaa aina, kun syön mitä tahansa! Ei vain pömpötä vähäsen, vaan turpoaa kunnolla, aivan kuin olisin raskaana!! Ongelma on todella elämääni haittaava, ja koulukin menee huonosti tämän takia, olen jatkuvasti koulupäiviä poissa ison mahani takia, sillä en halua muiden huomaavan.

Tämä on ollut jo vuoden, enkä voi käyttää kuin löysiä vaatteita. Kesälläkään en mennyt kertaakaan uimaan enkä rannalle. Pahin juttu on se, että olen vasta 14-vuotias, joten tämä on pahimpaan aikaan, mitä voi olla, kun ulkonäköpaineet yläasteilla ovat muutenkin kovat.

Alkoi siis vuosi sitten helmikuussa! Eikä ole läski maha, olen aina ollut pienikokoinen, vatsani vain on suunnattoman suuri, pinkeä eikä mikään löllyvä läskimaha. Mittani ovat 161/43, turvotuksen kanssa! Lääkäri on käynyt kotikäynnillä vanhempieni kutsumana jo marraskuussa, ja verikokeet on otettu. Tuloksia ei ole tullut vieläkään! Sanoi kyllä jo käynnillään, että kuulostaa ärtyneeltä paksusuolelta. Kaikkialla sanotaan että paranee jopa kymmenien vuosien päästä ja monet pikkupikkuasiat vaikuttavat. En ole ennenkään katsonut joka ikisen asian perään mitä syön, enkä muutenkaan ole ollut himoliikkujatyyppiä.

En jaksa elää katsoen koko ajan kaiken perään, mitä syön, enkä liikkua joka päivä pelossa, että jos en tee niin, vatsani turpoaa taas! Tämä haittaa elämääni todella paljon, ja olen harkinnut vakavasti useita kertoja itsemurhaa. Heittelen ja rikon tavaroita kotona, kun saan raivareita ulkonäöstäni. Kohta sekoan. Haluan, että tämä loppuu nyt, tai pelkään että kaikki on ohi!

APUA

85

25540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OR.
    • happosalpaajaa

      Hae resepti ja kokeile happosalpaaja lääkettä esim Nexiumia

    • 14-vuotiaan tyttären isä

      jos apu kelpaa, kerro ensiksi onko sinulla jotain vatsavaivoja?

      Sitten, kerro miten vatsasi toimii?
      Onko närästystä?

      Onko stressiä (muuta kuin vatsan turvotukseen liittyen)?

      Tyhmiä kysymyksiä ehkä sinusta mutta pakko kysyä, että osaan auttaa.

      ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ HAUDO MITÄÄN ITSETUHOA!!!

      Minulla on 14-vuotias tytär, myös hänellä vatsa turvoksissa jonkin verran.

      • DBGUSIDNOXPFCNV

        ..vatsavaivoja. Tulee semmoinen ällötystunne enkä voi kävellä suorassa. :( Ummetusta on, närästystä ei. Ei ole muuta stressiä.

    • otettava purkista

      Syötkö monipuolisesti, saatko varmasti riittävästi D-vitamiinia.
      Suomalaiset ei saa D-vitamiinia riittävästi syyskuu->huhtikuu ellei syö rasvaista merikalaa vaan vitamiini tulee ottaa purkista.

      • DBGUSIDNOXPFCNV

        ..vitamiinitabletteja, joihin kuuluu myös D-vitamiini.

    • mahdollinen

      Kyse voi olla myös keliakiasta, eli et saisi syödä silloin viljaa, mutta ennen kuin lopetat viljan syönnin käy verikokeissa joilla keliakia voidaan todeta.

      • DBGUSIDNOXPFCNV

        ..on siis otettu. Otettiin seitsemän putkiloa verta kädestäni, keliakiaa ei löytynyt. Laktoosi-intoleranssi on kai vielä testaamatta, tuloksia ei kuulu, vaikka ollaan sinne jo soiteltu! Tulevat varmaan kyllä sitten pianm en kuitenkaa usko, että olisi laktoosi. Olisin sen jo huomannut tässä vuoden aikana, että tulee selkeästi maitotuotteista.

    • lääkäriltä

      nexsium vatsahappolääkkeet ja sitten osta apteekista qur-maitohappobakteereja ja syö niitä säännöllisesti.hapot menee suolistoon ja se ilman kanssa tekee sinusta tukkoisen ja turvonneen mahasta ja suolistostasi.
      kokeile ihmeessä tiedän kaverin jolla oli samat oireet ja auttoi.
      älä syö ihan vastapaistettua ruisleipää ja älä juo kahvia ollenkaan.

      • Sama pömppömahainen

        Qur-maitohappobakteeri ei auttanut ainakaan mulla.

        Sitä en suosittele käytettäväksi.

    • Varma asiasta

      Tuo on refluksitauti, mihin jo täällä pari kirjoittajaa viittasikin.

      Täytyisi päästä lääkärille, pyytää happosalpaajalääkitystä, ja ainakin kahvi ja suklaa pois. Suklaa mulla on se pahin.

      Mistään muusta ei ole kyse.
      Olen lähes sata varma asiasta.

      Parikymppisenä mulla oli ensimmäinen oire just tuo turvonnut vatsa, nyt nelikymppisenä on iskenyt rafluksin muut niin "ihanat" vaivat.

      Tsemppiä!

      • DBGUSIDNOXPFCNV

        ..että olisi refluksitauti, minulla kun ei ole varsinaista närästystä.

        Nytkin vatsaan sattuu niin paljon, että sitä täytyy pidellä, ja voin kirjoittaa vain yhdellä kädellä! Lääkäri on saatu kiinni tänään, sanoi vain että syö pellavansiemeniä ja kertoi jostain Litalgin-nimisestä lääkkeestä, tiedä häntä. Tänäänkin olen itkenyt niin paljon, että silmät ovat turvonneet.. olen huomisenkin taas pois koulusta.

        En yhtään tiedä mitä tehdä eikä lääkärikään tunnu ymmärtävän tautiani! Tuntuu kuin olisin aivan yksin isossa maailmassa, ja elämäni päättyy noin vain.

        Kipu on aivan sietämätöntä, pakko pidellä vatsaa ja jännittää vatsalihaksia, kun ei kotiporukoillekaan viitsi näyttää vatsaani! Vaikka vatsan rentouttaminen se jo tuntuu vaikealta, kun olen jo vuoden tätä peitellyt. Haluan vain turvotuksesta eroon!

      • Varma asiasta
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        nuoruusiässä närästystä, ainoastaan turvonnut maha, kaikki luulivat takuulla sitä "kaljamahaksi". Ja ei refluksitautiin automaattisesti kuulu närästys.

        Toinen vaihtoehto, mitä ei pidä väheksyä on stressivatsa, jos tietämättäsi kovasti mm. jännität noita vatsalihaksiasi. Tai muuten vaan vatsasi on ns. stressivatsa.

        Stressivatsaa lääkärit eivät tunnusta lainkaan.

        Onko lääkärisi joku vatsaekspertti vai yleislääkäri? Tämä olisi ehdottomasti jonkun vatsaekspertin "heiniä".

      • vaivanen

        sinulla!paksunsuolen kierto on mennyt hapoista sekaisin.sama oli minullakin.hirveät kivut ja pahoinvointia tosipaljon.
        nyt refluksilääkkeet niin vika poistui kokonaan.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        Varma asiasta kirjoitti:

        ..se on vatsaekspertti. :/

        Jos lopetan vatsan jännittämisen..?

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        vaivanen kirjoitti:

        sinulla!paksunsuolen kierto on mennyt hapoista sekaisin.sama oli minullakin.hirveät kivut ja pahoinvointia tosipaljon.
        nyt refluksilääkkeet niin vika poistui kokonaan.

        ..saada lääkäri kiinni, jos vois refluksilääkkeitä määrätä. :/ Mutta miten se vooi sen todeta?

      • Outo lintu
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..saada lääkäri kiinni, jos vois refluksilääkkeitä määrätä. :/ Mutta miten se vooi sen todeta?

        Jos ei auta muu niin valehtelet että sua närästää, niin antaa takuulla Nexiumia tai Somacia.

        Pakko toimia joskus noin, niinkuin minä tein syksyllä että ilman lääkäribyrokratiaa menin vatsatähystykseen ilman lähetettä. Eivät kehdanneet heittää ulos huoneesta kun olin jo tähystyskoneen vieressä....

        Sulla on refluksitauti, lähes kaikilla refluksitautisilla on just tota. Ja muista; Lääke aamusti ja tunnin tauko ja sitten vasta aamiainen. Hoida se vatsasi kuntoon!

        Ja voi olla että joudut syömään happosalpaajia pitempään mutta parempi sekin kun tuo stressaaminen, ja sitten vielä, että älä mieti tuota vatsaasi, se miettiminen muuttuu stressiksi ja pahentaa tuntuvasti vaivoja. Vältä myös nesteitä.

        Refluksitauti todetaan tähystämällä mutta sinne asti et joudu kun sanot että närästää. En neuvo valehtelemaan mutta lääkärit on niin pöljiä etteivät tällaista tajua. Meitä on tässä maassa tuhansia ja eiköhän kaikilla ole tuo sama, turvonnut vatsa!

      • Outo lintu
        Outo lintu kirjoitti:

        Siis tarkoitin tietenkin että byrokratia oli vastassa ja itsekkäästi murrin sen ja siksi pääsin tähystykseen, muutoin en olisi päässyt jos en olisi ollut riittävän törkeä. Näin toimittava joskus.

    • DBGUSIDNOXPFCNV

      Vatsani on aivan ääriturvonnut, sattuu kun nahka ei veny enää ja on vaikea hengittää! :( Ollaan juuri lähdössä laivalle, joten en sielläkään voi käyttää vaatteita, vaan koon 40 säkkejä.

      Syön Nexiumia ja Quria, ostettiin ne pari päivää sitten. Eipä tietenkään pitäisi vielä vaikuttaa, mutta milloin helpottaa ja miten? =(

      • X-9-X

        se auttaa 2-6 viikon sisällä. Refluksilta tuo vaivas kuulostaa, ja jos Nexium ei auta, on muitakin vastaavia lääkkeitä, kun Nexium ei auta kaikilla, joten kannattaa kysyä lekurilta jotain vastaavaa jos Nexium ei auta.

        Vatsa toimii kuitenkin ihan normaalisti, vai?

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        X-9-X kirjoitti:

        ..toimi normaalisti, ummetusta on. ://

      • sattuumahaa

        Oon saman ikänen ku sä ja sama ongelma enkä oikeen tiä mitä tekis tää on niin perseestä.

    • niin saat neuvoja

      Tässä on parikin vastaajaa kysynyt samasta aiheesta.

      Oikeanlaisella ruokavaliolla uskoisin että saisit ongelmasi loppumaan tai ainakin vähenemään merkittävästi. Vatsan turvotus johtuu noin 99% siitä että syöt jotakin väärää (yleensä useampaa ainetta). Yhdesäs ne tekevät olotilasi erittäin huonoksi ja yleensä aiheuttavat turvotusta ym. ongelmia.

      Laitoin jo ylempään aiheeseen että jos löytyy sähköpostia (vaikka teet ilmaisen semmoisen), niin jaan yksilöllisiä neuvoja aiheesta.

      Olen toki joitakin neuvoja laitellut tällekin palstalla mutta uskon että pystyn paremmin auttamaan esim. messengerin tai sähköpostin välityksellä.

      • ongelmat vähenevät

        En yhtään ihmettele jos et saa apua lääkäriltä. Syy on siinä että lääkärit luottavat lääketieteeseen yhtä kovasti kuin uskovaiset raamattuun. Sitä mitä ei vielä tiedetä, ei ole olemassakaan.

        Toisin sanoen en ihmettelisi vaikka sinun turvotukseesikaan ei uskottaisi, vaikka se kuinka koskisi. Syy on siinä että siihen ei ole mitään syytä.... (lääketieteellistä syytä).

        Valtaosalla lääkäreistä on erittäin vähän tietoa vatsavaivoista. Paremmin löytyy tietoa itse ongelmallisilta.

        Jos ei tuo "sähköposti/messengerapu" tunnu innostavan, niin ota yhteyttä keliakia/chronin taudin liittoihin ja kysy niistä asioista. Tutki myös niiden foorumeita je etsi sieltä tietoa ruokavaliosta ym. asioista (ruokavalioosi joudut mahdollisesti tekemään isojakin muutoksia, mutta uskoisin niiden auttavan).

      • tss
        ongelmat vähenevät kirjoitti:

        Noi vaivat mitä mainitsit on aika tavallisia (joskin tietysti vatsan turpoaminen noissa mitoissa kuin kuvailit on vakavampaa). Valitettavasti monilla ihmisillä just ton tapasiin vaivoihin ei löydy mitään sen kummempaa selitystä, vaan ne selitetään esim. stressillä. Mahdollisia selityksiä mitä mulle tulee mieleen on ärtynyt paksusuoli ts. ärtynyt suoli tai jopa colitis ulcerosa.

        Siis onko sua tutkinut gastroenterologi? Nehän on tän alan asiantuntijoita, yleislääkärit ei tosiaan paljon näistä taudeista ymmärrä. Tähystys selvittää onko siellä jotain kummallista siellä suolistossa.

        Ja refluksi taudilta ei musta kuulosta, jos sua ei kerran närästä.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        tss kirjoitti:

        ..ollut kai mikään erikoisempi kuin yleislääkäri, enemmän kyllä vatsavaivoihin keskittynyt. Ja olen niin nuori vasta, että en halua enkä uskalla mennä mihinkään tähystyksiin, jos sekään auttaisi! :(
        Tässä viikon sisällä on ollut niin paha eikä ole hellinnyt yhtään, ennen on aamulla ollut vähän parempi. Itken joka päivä enkä yhtään tiedä mitä tehdä!

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        ongelmat vähenevät kirjoitti:

        En yhtään ihmettele jos et saa apua lääkäriltä. Syy on siinä että lääkärit luottavat lääketieteeseen yhtä kovasti kuin uskovaiset raamattuun. Sitä mitä ei vielä tiedetä, ei ole olemassakaan.

        Toisin sanoen en ihmettelisi vaikka sinun turvotukseesikaan ei uskottaisi, vaikka se kuinka koskisi. Syy on siinä että siihen ei ole mitään syytä.... (lääketieteellistä syytä).

        Valtaosalla lääkäreistä on erittäin vähän tietoa vatsavaivoista. Paremmin löytyy tietoa itse ongelmallisilta.

        Jos ei tuo "sähköposti/messengerapu" tunnu innostavan, niin ota yhteyttä keliakia/chronin taudin liittoihin ja kysy niistä asioista. Tutki myös niiden foorumeita je etsi sieltä tietoa ruokavaliosta ym. asioista (ruokavalioosi joudut mahdollisesti tekemään isojakin muutoksia, mutta uskoisin niiden auttavan).

        ..pari päivää sitten kyllästynyt tähän niin pahasti, että heitin viisi muovipussillista ruokaa kaapistamme pois, vaikka kyllä vanhemmat niistä suurimman osan pelasti ja laittoi takaisin kaappiin.

        Ihan kaikesta vatsa turpoaa ja tulee paha olo! En voi syödä mitään leipää, margariinia/voita, jogurttia, muroja, maitoa, jäätelöä, kalaa, mehua, karkkia, suklaata, hedelmiä, pastaa, vihanneksia.. Eli toisin sanoen en yhtään mitään. Olen kokeillut vaihtaa maitotuotteet laktoosittomiin, ei auta. Olen myös vaihtanut leipäni täysjyvään, mutta ei sekään auta.

        Ummetusta on ollut jo taas viikon, laivalta kun tulin tänään ja eilen illalla käytiin syömässä, tuli kauhean paha olo ja jouduin käymään vessassa kaksi kertaa ravintolasta hyttiin, kun olin ottanut laksatiiveja, kipu oli ihan sietämätön!
        Silti mitä teen ummetuksen kanssa?

        Ja olen kokeillut aivan kaikkia lääkkeitä, stressistä ei johdu, ei ole läskiä, en voi syödä yhtään mitään, en pysty oksentamaan. Vatsassani on nyt jokin tosi paha tukos, ja heti kun syön mitä vain, tulee niin paha olo etten voi kävellä suorassa, yritä nyt siinä olla ihmisten ilmoilla! Suolistoni on kai pahasti turvonnut, ulkoapäin niin, että vatsa suurenee ja iho kiristyy niin että tulee hengenahdistus, ja sisältäpäin niin, ettei ruoka mahdu läpi.

        Olen aivan toivoton! Miksi juuri nyt ja kun olen näin nuori niin ei kehtaa missään liikkua ja vatsaan sattuu niin ettei voi kouluun mennä!

        Sanotaan, että jos on ärtynyt paksusuoli, niin se ei pääasiassa haittaa elämää yhtään, mutta minua kyllä haittaa! (Jos edes se on vaivani.) Lääkäri oli myös sanonut tässä vähän aikaa sitten äidilleni, että yleensä puhkeaa tälläinen minun ikäisenäni ja menee joskus viisitoistavuotiaana ohi?!? Onko luotettavaa tai edes mahdollista, silloin olen jo päässyt pois peruskoulusta ja luulenpa, että todella huonoin arvosanoin!

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..ollut kai mikään erikoisempi kuin yleislääkäri, enemmän kyllä vatsavaivoihin keskittynyt. Ja olen niin nuori vasta, että en halua enkä uskalla mennä mihinkään tähystyksiin, jos sekään auttaisi! :(
        Tässä viikon sisällä on ollut niin paha eikä ole hellinnyt yhtään, ennen on aamulla ollut vähän parempi. Itken joka päivä enkä yhtään tiedä mitä tehdä!

        Voin tälle palstallekin vastata ruokavalioon liittyen. Jos lähdetään liikkeelle siitä mitä ylipäätään syöt?

        Voit laittaa esim. mitä olet syönyt viime aikoina (suurinpiirtein mitä ruokia ym.). Kannattaa alkaa pitämään Ruoka- ja Ongelmapäiväkirjaa eli merkkaat ylös kaikki ruoat mitä syöt ja mitä ongelmia seuraa. Ongelmat tulevat yleensä jälkikäteen jopa useita tunteja myöhemmin ja jos ne on joka päiväisiä niin usko voi olla koetuksella tuohon, mutta joka tapauksessa sen näkisin ainoana keinona tilanteesi ratkaisemiseksi.

        Onko turvotus ainoa ongelma vai onko siihen lisäksi vielä joitakin ongelmia? Pääsääntöisinhän turvotus tulee siitä että syöt jotakin sopimatonta ja se aiheuttaa ilmaa, joka taas aiheuttaa turvotusta.

        Tuo oli itselleni yhteen aikaan erittäin tyypillistä. Söin todella väärällä lailla ja sen lisäksi stressi vielä pahensi tilannetta. Joka tapauksessa suurin syy oli juuri tuossa väärässä ruokavaliossa ja mitä enemmän ongelmia, niin sitä suurempi stressitila eli usein tilanne itsessään pahentaa itse itseään..

        Mitkä tuotteet ovat vääriä?

        Tuohon vaikuttaa aika paljon ruokavaliosi ja ongelmasi. Ongelmahan voi olla keliakityyppisiä eli mahasi ei kestä 4 pääviljaa. Jos syöt esim. leipää (mitä tahansa perusleipää) niin sekin voi aiheuttaa ongelmia. Ruis ja ohra ovat tietääkseni pahimpia, mutta myös vehnä ja kaurakin voivat aiheuttaa ongelmia. Kaura sopinee kuitenkin parhaiten.

        Outoa että lääkärisi "ei halunnut" testata keliakiaa... varsinkin kun nykyaikaina sen pystyy testaamaan jo verikokeesta. Tämä kertoo jotakin siitä millä tapaa mahaongelmiin suhtaudutaan....

        Tähystykset ym. veikkaan että ovat aika turhia. Eivät ne ole vaarallisia, vaikka saattavatkin olla epämiellyttäviä. Tosin niissä suljetaan pois vain kaikki pahimmat taudinkuvat eli hyvin usein niissä ei löydy yhtikäs mitään. Suoritetaan ns. varmuuden varalta, että voidaan todeta ettei ole mitään "vakavampaa ongelmaa".

        Lääkäreiden ongelma on siinä ettei mahaongelmia itsessään oteta vakavasti. Ainoastaan siinä tapauksessa jos taustalla on jokin ns. terveydellisesti haitallisempi ongelma. Mahaongelmat tosin voivat pahimmillaan olla paljon vakavempia kuin jopa terveydellisest ongelmat, vaikka ne eivät olisikaan hengenvaarallisia.

        Itse en ole millään lailla alan ammattilainen tai muuta. Kaikki tietoni perustuvat lähinnä omaan kokemukseen ja keskustelupalstoihin ja ns. yleiseen tietoon. Uskon silti että pystyn antamaan sinulle parempia neuvoja kuin yksikään lääkäri, koska ongelmasi viittaa tuohon toiminnalliseen puoleen joka on oikealla ruokavaliolla ratkaistavissa (tai pystyt vähentämään ongelmia merkittävästi). En suosi mitään eritystä kasvisruokavaliota ym. eettissyistä (jotka ovat tyypillisiä joillekin "puoskareille"), lähinnä ohjeeni perustuvat omiin kokemuksiin mitkä ovat soveltuneet ja mitkä eivät.

        Tuohan ei tietysti suoraan päde kaikille eli en suoraan tyrkytä ohjeita jostakin tietyn tuotteen käytöstä vaan annan lähinnä neuvoja siitä mikä voisi auttaa tilannetta.

        En ole millään lailla ole myöskään lääkäreitä tai lääketiedettä vastaan. Yleisesti ottaen he ovat ihan ammattitaitoista porukkaa jne. Nämä mahaongelmat vain tuntuvat olevan todella lapsenkengissä verrattuna vaikka pään sisäisiin ongelmiin. Siinä missä jostakin pienimmästäkin psykologisesta ongelmasta nostetaan hirveä haloo, niin mahaongelmiin ei osata antaa minkäänlaisia neuvoja ja usein jopa hieman nauretaan niille ongelmille vaikka ne olisivat erittäin pahoja mm. ruokavaliosta ei puhuta yhtikäs mitään.

        Itse törmäsin ensimmäistä kertaa ruokavaliosta puhumiseen eräällä maitotauti keskustelupalstalla Sitä ennen tilanteeni oli katastrofaalinen. Siellä oli kuitenkin kirjoituksia että moni tyyppi oli jättänyt maidon pois jopa vuosiksi ym. tuotteita ja ne olivat vaikuttaneet tilanteeseen siten että mahaongelmat olivat hävinneet.

        Tuosta sitten lähti liikkeelle omat kokeiluni ja vaikka edelleen omaan ongelmia niin ongelmani laskivat muutamassa päivässä minimiin siitä mitä ne olivat sitä ennen. Pitemmällä aikavälillä on olotilani noussut paremmaksi ja laskenut välillä erittäin kehnoksikin mutta kokonaisuutena ongelmani ovat hävinneet merkittävästi ja tilanteeni on jopa osittain normalisoitunutkin.

        Eli ongelmiisi pystyt kyllä vaikuttamaan. Täytyy löytää vain oikeat keinot. Lääkkeiden vaikutukseen en oikein usko, vaikka toki niistäkin voi olla apua. Lääkkeissä vain näen riskinä tuon että maha tottuu niihin ja alkaa vaatia yhä suurempia annoksia. Toki voihan niitäkin kokeilla jos tuntuu siltä mutta ensisijaisesti lähtisin liikkelle ruokavaliosta ja katsosin mitä tuloksia siitä tulee ja jos ne eivät tunnu tuovan apua niin sitten kannattaisi ruveta tutkimaan olisiko joistakin esim. refluksilääkkeistä apua tilanteellesi.

        ---

        Laitan vielä kysmykset ylös mihin voisit vastata niin voisin ainakin antaa yleisohjeita asiaa koskien:

        1.) Mikä on yleinen ruokavaliosi eli mitä syöt?

        2.) Mitkä ovat tarkat ongelmat noin suurinpiirtein? Onko turvotus ainoa vai onko mahan kanssa myös muita ongelmia?

        3.) Onko tilanteesi välillä parempi ja välillä huonompi vai onko tilanne joka päivä samanlainen? Onko helpompia kausia tai vaikeampia? Miten merkittävästi ongelmat vaihtelevat helpompina kausina verrattuna vaikeampiin?

        4. Onko päivärytmisi säännöllinen?

        5. Käytätkö mitään lääkkeitä tai muita lisäaineita tms.?

      • ruokavali on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..pari päivää sitten kyllästynyt tähän niin pahasti, että heitin viisi muovipussillista ruokaa kaapistamme pois, vaikka kyllä vanhemmat niistä suurimman osan pelasti ja laittoi takaisin kaappiin.

        Ihan kaikesta vatsa turpoaa ja tulee paha olo! En voi syödä mitään leipää, margariinia/voita, jogurttia, muroja, maitoa, jäätelöä, kalaa, mehua, karkkia, suklaata, hedelmiä, pastaa, vihanneksia.. Eli toisin sanoen en yhtään mitään. Olen kokeillut vaihtaa maitotuotteet laktoosittomiin, ei auta. Olen myös vaihtanut leipäni täysjyvään, mutta ei sekään auta.

        Ummetusta on ollut jo taas viikon, laivalta kun tulin tänään ja eilen illalla käytiin syömässä, tuli kauhean paha olo ja jouduin käymään vessassa kaksi kertaa ravintolasta hyttiin, kun olin ottanut laksatiiveja, kipu oli ihan sietämätön!
        Silti mitä teen ummetuksen kanssa?

        Ja olen kokeillut aivan kaikkia lääkkeitä, stressistä ei johdu, ei ole läskiä, en voi syödä yhtään mitään, en pysty oksentamaan. Vatsassani on nyt jokin tosi paha tukos, ja heti kun syön mitä vain, tulee niin paha olo etten voi kävellä suorassa, yritä nyt siinä olla ihmisten ilmoilla! Suolistoni on kai pahasti turvonnut, ulkoapäin niin, että vatsa suurenee ja iho kiristyy niin että tulee hengenahdistus, ja sisältäpäin niin, ettei ruoka mahdu läpi.

        Olen aivan toivoton! Miksi juuri nyt ja kun olen näin nuori niin ei kehtaa missään liikkua ja vatsaan sattuu niin ettei voi kouluun mennä!

        Sanotaan, että jos on ärtynyt paksusuoli, niin se ei pääasiassa haittaa elämää yhtään, mutta minua kyllä haittaa! (Jos edes se on vaivani.) Lääkäri oli myös sanonut tässä vähän aikaa sitten äidilleni, että yleensä puhkeaa tälläinen minun ikäisenäni ja menee joskus viisitoistavuotiaana ohi?!? Onko luotettavaa tai edes mahdollista, silloin olen jo päässyt pois peruskoulusta ja luulenpa, että todella huonoin arvosanoin!

        Ei ei ei... kyllä vika on toiminnallinen. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä että kaikki ruoat aiheuttaisivat ongelmia. Yksi haitallinen ruoka vaikuttaa siten että voi tuntua että kaikki ruoat aiheuttavat ongelmia. Sempä takia ns. "hyvien eli sopivien tuotteiden" yksilöiminen on usein erittäin vaikeaa.

        Yksinkertaista ruokavaliosi minimiin!!! Tämä voi aluksi tuntua hankalalta mutta lienee ainoa vaihtoehto millä voit saada olotilasi paremmaksi. Aluksi muutokset ovat rajuja mutta yleensä totut niihin. Usein kun olet pitkään oikealla ruokavaliolla mahasi alkaa sietämään myös niitä ruokia mitkä olivat haitallisia. Ongelmat ovat voineet alkaa esim. antibioottikuurista, jostakin taudista, perinnöllisistä syistä jne. Syitä on varsin paljon. JOskus niille ei ole mitään selitystä.

        Ensinnäkin suosittelen jättämään pois kaikki sokeri ja maitotuotteet eli ei jogurttia, maitoa, suklaata, voita, karkkia jne.

        Viljatuotteissa kuten leivässä älä käytä mitään perusviljatuotetta. Voit kokeilla aluksi syödä esim. kaurapuuroa ja tutkia sopiiko kaura sinulle? Kaupasta voit ostaa myös hirssiä ja tattaria ja kokeilla keittää niistä puuroa. Nekin voivat kyllä ärsyttää... Leipähyllyltä voit kokeilla gluteenottomia, laktoosittomia ja maidottomia tuotteita. Ainakin näkkäreitä tältä saralta löytyy.

        Älä käytä ruoissa kastikkeita tai vahvoja mausteita (aluksi voit kokeilla pelkällä suolalla), koska usein niissä saattaa olla lisäaineita tai ne saattavat muuten ärsyttää mahaa.

        Voit kokeilla soijatuotteita ja soijamaitoa. Soija itsessään ei saata sopia kaikille ja saattaa aiheuttaa olla haitallinen, mutta joillekin sopii.

        Itse käytän erittäin paljon riisiä. Se ei tunnu aiheuttavan mitään ongelmia. Riisinkin kohdalla tilanne vaihtelee todella paljon. Joillekin se sopii mutta ei kaikille. Kannattaa käyttää riisistä jasmiiniriisiä tai pitkäjyväistä riisiä.

        Kala ei sovi? Jos olet syönyt kalaa muiden tuotteiden ohella tai esim. kastikkeen kanssa niin se ei ole saattanut sopiakaan. Kalaa pitäisin yleisesti kuitenkin varsin "sopivana" tuotteena eli suosittelisin syömään kalaa esim. riisin kanssa ja katsomaan aiheuttaako se mitään ongelmia tai pelkästään sellaisenaan eli ei vahvoja kastikkeita tai mausteita. Kalalajeja on useita niin pakaste kuin tuorekalojakin. Voithan kokeilla mm. lohta tai sitten pakasteista pegasusta (joka on varsin mieto kala).

        Kokeile lihapuolelta kanaa/kalkkunaa broilereita jne. Älä käytä koskaan valmiiksi maustettuja tuotteita vaan niiden sijasta suosi maustamattomia tuotteita.

        Perunakin voi paikoitellen sopia? Tästä on vaikeaa sanoa. Joka tapauksessa jos peruna ei sovi niin voit kokeilla käyttää sen sijasta bataattia. Perussa on tärkkelystä joka aiheuttaa useille ongelmia. Samaa tärkkelystä on mm. banaanissa. Bataatissakin on kai tärkkelystä mutta sen koostumus on erilainen tai jotakin vastaavaan, joten se saattaa sopia paremmin.

        Mehut ja vesi ovat suositeltavia. Mehuissakin on tietysti eroja ja kuten tuolla yksikin sanoi että tuoremehut aiheuttivat ongelmia happamuutensa vuoksi? ja mehuissa ei kannata käyttää varsinkaan maustettuja mehuja. Joka tapauksessa mehut lienevät paras vaihtoehto koska niistä saa niin c-vitamiinia kuin muutenkin ne ovat veden ohella "turvallisimpia" ja voi käyttää maidon asemasta. Kannattaa käyttää säilöntäaineettomia mehuja ja ei valmiiksi makeutettuja.
        Mehuista suosittelen käyttämään myös Gefilusmehuja koska näihin on lisätty maitohappobakteereita ja niiden pitäisi edistää suoliston hyvien bakteereiden tasapainoa eli niitäkin kannattaa ostaa ja laimentaa esim. veteen niin tulee halvemmaksi.

        Vihanneksissa voit kokeilla joitakin keitettyjä, paistettuja vihanneksia. Joskus olen ostanut kruunuvihanneksia pakastealtaasta ja käyttänyt niitä mutta eivät ne tunnu oikein hirveän hyvin ainakaan itselleni sopivan. Vihanneksissakin on toki eroja ja mm. parsakaali ja porkkana voivat sopia parhaiten, mutta vain keitettynä. Raakana en suosittele syömään.

        Lisävalmisteet
        Ala käyttämään myös maitohappobakteereita. Osta aluksi vaikka apteekista 100kpl idoform paketteja (nämä ovat ainakin tunnettuja) ja kokeile niitä. Maitohappobakteerit ovat sinänsä hyviä vaikka niistä ei tuntuisi olevankaan mitään hyötyä. Niistä voi olla pitemmällä aikavälillä hyötyä. Kannattaa kokeilla eri valmisteitakin joten mahdollisesti jokin voi olla parempi kuin jokin toinen. Gefilusmehuissa on myös jotakin lajeja mutta sitten on probiiotti (luontaistuotekaupoista), dds (tai jotakin vastaavaa) jne. Apteekista lactoseven eli on useita valmistajia jotka voivat mahdollisesti auttaa tilannetta. Ainakin käyttäjäkokemusten perusteella jotkut ovat saaneet apua probiootti :sta ja niin edelleen.

        Itse olen käyttänyt maitohappobakteereita alusta lähtien. En osaa sanoa onko niillä vaikutusta mutta käytän niitä siitä huolimatta, koska uskon että niillä voi olla vaikutusta. Ainakin yleistilanteeni on tullut paremmaksi pitemmällä aikavälillä.

        Idoformin kun aikoinaan aloitin niin mahani normalisoitui täysin yhdeksi viikoksi. Sen jälkeen tuntui ettei sillä ollut vaikutuksia mutta olen kuitenkin käyttänyt niitä säännöllisesti.

        Mehuista ostan lähes yksinomaan Gefilusmehuja muita mehuja ja juon niitä. Suosittelen käyttämään ainakin noita gefilusmehuja, koska niistä voi olla hyötyä. Olen käyttänyt muitakin maitohappobakteerivalmisteita mutta en osaa sanoa onko niistä ollut hyötyä vai ei. Kannattaa joka tapauksessa kokeilla jos tuntuu siltä että ei ole apua. Mieluiten kannattaa kokeilla pitempaikaisesti ettet lopeta käyttöä muutaman pillerin jälkeen, olipa niillä vaikutusta tai ei. Idoformiakin suosittelin kokeilemaan ainakin 200-300kpl (yksi rasia 100kpl) ennen kuin harkitset lopettamista.

        Maitohappobakteerien lisäksi on olemassa erilaisia kuituvalmisteita. Ne ovat paljon parempia kuin jotkut "pellavansiemenvalmisteet". Ne yleensä tasapainoittavat mahaa ja lisäävät kuidun määrää. Suosisttelisin ostamaan luontaistuotekaupasta Lepicol nimistä tuotetta. Sen pitäisi olla erittäin hyvä valmiste. On toki muitakin valmisteita mm. visiblin jne olemassa.
        ---

        Oma ruokavalioni on hyvin tuon tapainen eli syön paljon riisiä (lähes joka aterialla), sen lisäksi kalaa (kaikkia eri lajikkeita), jauhelihaa (tässäkin yksilöllisiä eroja sopiiko jollekin vai ei), kanaa/kalkkunaa, sianlihaa (sopii joillekin ja joillekin ei), bataattia, mehua (erilaisia mehuja lähinnä gefilus), näkkäreitä(gluteenottomia, maidottomia, soijattomia jne)...

        Aluksi on siis hyvä kuitenkin saada ruokavalio mahdollisimman yksinkertaiseksi eli kokeilee vaikka muutamaa tuotetta ja sitten vähitellen lisää valikoimaa. Tässäkin on kyllä se vaara että jos ruokavalio menee liian yksipuoliseksi niin maha voi allergisoitua ruoille!!! Ensin ei pysty syömään mitään ja sitten löytää toimivan ruokavalion ja yhtäkkiä huomaa ettei maha syystä tai toisesta kestäkkään niitä ruokia. Näin kävi minullekin. Toisaalta vähitellen tilanne kuitenkin usein tasapainoittuu kun saa lisättyä ruokavalioon lisää ruokia ja tuotteita.

        Kannattaa aloittaa tekemään tuota ruoka ja ongelmapäiväkirjaa ja merkkaat siihen mitä syöt ja milloin. Sitten merkkaat myös milloin esiintyy mitäkin ongelmia. Vain näin voit saada tiedon siitä mitkä ruoka-aineet mahdollisesti aiheuttavat ongelmia ja mitkä eivät. Tätäkin kirjanpitoa joudut jatkamaan varsin pitkään mutta uskon että siitä on apua pidemmällä tähtäimellä.

        ---

        "Lääkäri oli myös sanonut tässä vähän aikaa sitten äidilleni, että yleensä puhkeaa tälläinen minun ikäisenäni ja menee joskus viisitoistavuotiaana ohi?!?"

        Veikkaampa että tämä on juuri se ongelma mihin törmäät lääkäreillä eli ongelmiasi ei oteta vakavasti. Olen itse kokenut saman ja niin on kokenut lähes jokainen mahaongelmallinen. Useinhan ongelmat eivät ole erityisen pahoja, mutta joissakin tapauksissa kuten esim. minulla tilanne oli aivan katastrofaalinen.

        Suosittelen myös keliakia testiä. Jos lääkärisi ei asiaa noteerannut niin kokeile vaatia joko tiukemmin tai vaadi vanhemmiltasi sitä. Sen pitäisi olla yksinkertainen verikoe josta voit määrittää vastustustasot. Se ettei sinulla todeta keliakiaa ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ongelmia voisi tulla samoista tuotteista mistä keliaakikot saavat ongelmia. En ole itse kovin luottavainen noihin testeihin, mutta ainakin sillä voisit saada hieman tilannettasi kohemeaan jos sinulla todettaisiinkin keliakia.... (tai ainakin enemmän ymmärrystä tilanteellesi niin lääkärien kuin muidenkin puolelta).

        Voin antaa lisääkin ohjeita tarvittaessa.

        Oliko tuo turvotus nyt sitten ainoa ongelma vai oliko lisäksi myös muita ongelmia kuin ummetus? Eli toimiiko maha muuten normaalisti vai onko vielä lisäongelmia?

        Toki kannattaa pitää mielessä se tähystyskin. On toki pieni mahdollisuus että siellä olisi jokin "vakavampi ongelma" taustalla, mutta hyvin usein vika on "toiminnallinen". Tähystyksessä tulisi ainakin täysyhjennys (joudut juomaan useamman litran sitä litkua että kaikki tulee pois), joten siinä mielessä olipa siellä mitä tahansa niin se ainakin tulee pois jos se tehdään...

        Suosittelen noita lisäainejuttuja lisäämään kuitua jolloin voi ummetuskin vähetä...

        Sitten vielä noista "ulkonasyömisistä". Suosittelisin siirtymään kotiruokaan... Muutoksien ei välttämättä tarvitse olla niin rajuja mitä ehdotin tuossa aikaisemmassa vastauksessa. Pääasia on kuitenkin siinä että alat kiinnittämään siihen paljon enemmän huomiota ja rupeat kokeilemaan eri vaihtoehtoja (mahdollisesti noita mitä laitoin tai etsit vaikkapa keliaakikkosivuilta lisää ohjeita). Keliaakikoiden ruokajutut saattavat sopia myös sinulle paremmin. Ongelmia et saa pois jos sivuutat ne.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        ruokavalio on a ja o kirjoitti:

        Voin tälle palstallekin vastata ruokavalioon liittyen. Jos lähdetään liikkeelle siitä mitä ylipäätään syöt?

        Voit laittaa esim. mitä olet syönyt viime aikoina (suurinpiirtein mitä ruokia ym.). Kannattaa alkaa pitämään Ruoka- ja Ongelmapäiväkirjaa eli merkkaat ylös kaikki ruoat mitä syöt ja mitä ongelmia seuraa. Ongelmat tulevat yleensä jälkikäteen jopa useita tunteja myöhemmin ja jos ne on joka päiväisiä niin usko voi olla koetuksella tuohon, mutta joka tapauksessa sen näkisin ainoana keinona tilanteesi ratkaisemiseksi.

        Onko turvotus ainoa ongelma vai onko siihen lisäksi vielä joitakin ongelmia? Pääsääntöisinhän turvotus tulee siitä että syöt jotakin sopimatonta ja se aiheuttaa ilmaa, joka taas aiheuttaa turvotusta.

        Tuo oli itselleni yhteen aikaan erittäin tyypillistä. Söin todella väärällä lailla ja sen lisäksi stressi vielä pahensi tilannetta. Joka tapauksessa suurin syy oli juuri tuossa väärässä ruokavaliossa ja mitä enemmän ongelmia, niin sitä suurempi stressitila eli usein tilanne itsessään pahentaa itse itseään..

        Mitkä tuotteet ovat vääriä?

        Tuohon vaikuttaa aika paljon ruokavaliosi ja ongelmasi. Ongelmahan voi olla keliakityyppisiä eli mahasi ei kestä 4 pääviljaa. Jos syöt esim. leipää (mitä tahansa perusleipää) niin sekin voi aiheuttaa ongelmia. Ruis ja ohra ovat tietääkseni pahimpia, mutta myös vehnä ja kaurakin voivat aiheuttaa ongelmia. Kaura sopinee kuitenkin parhaiten.

        Outoa että lääkärisi "ei halunnut" testata keliakiaa... varsinkin kun nykyaikaina sen pystyy testaamaan jo verikokeesta. Tämä kertoo jotakin siitä millä tapaa mahaongelmiin suhtaudutaan....

        Tähystykset ym. veikkaan että ovat aika turhia. Eivät ne ole vaarallisia, vaikka saattavatkin olla epämiellyttäviä. Tosin niissä suljetaan pois vain kaikki pahimmat taudinkuvat eli hyvin usein niissä ei löydy yhtikäs mitään. Suoritetaan ns. varmuuden varalta, että voidaan todeta ettei ole mitään "vakavampaa ongelmaa".

        Lääkäreiden ongelma on siinä ettei mahaongelmia itsessään oteta vakavasti. Ainoastaan siinä tapauksessa jos taustalla on jokin ns. terveydellisesti haitallisempi ongelma. Mahaongelmat tosin voivat pahimmillaan olla paljon vakavempia kuin jopa terveydellisest ongelmat, vaikka ne eivät olisikaan hengenvaarallisia.

        Itse en ole millään lailla alan ammattilainen tai muuta. Kaikki tietoni perustuvat lähinnä omaan kokemukseen ja keskustelupalstoihin ja ns. yleiseen tietoon. Uskon silti että pystyn antamaan sinulle parempia neuvoja kuin yksikään lääkäri, koska ongelmasi viittaa tuohon toiminnalliseen puoleen joka on oikealla ruokavaliolla ratkaistavissa (tai pystyt vähentämään ongelmia merkittävästi). En suosi mitään eritystä kasvisruokavaliota ym. eettissyistä (jotka ovat tyypillisiä joillekin "puoskareille"), lähinnä ohjeeni perustuvat omiin kokemuksiin mitkä ovat soveltuneet ja mitkä eivät.

        Tuohan ei tietysti suoraan päde kaikille eli en suoraan tyrkytä ohjeita jostakin tietyn tuotteen käytöstä vaan annan lähinnä neuvoja siitä mikä voisi auttaa tilannetta.

        En ole millään lailla ole myöskään lääkäreitä tai lääketiedettä vastaan. Yleisesti ottaen he ovat ihan ammattitaitoista porukkaa jne. Nämä mahaongelmat vain tuntuvat olevan todella lapsenkengissä verrattuna vaikka pään sisäisiin ongelmiin. Siinä missä jostakin pienimmästäkin psykologisesta ongelmasta nostetaan hirveä haloo, niin mahaongelmiin ei osata antaa minkäänlaisia neuvoja ja usein jopa hieman nauretaan niille ongelmille vaikka ne olisivat erittäin pahoja mm. ruokavaliosta ei puhuta yhtikäs mitään.

        Itse törmäsin ensimmäistä kertaa ruokavaliosta puhumiseen eräällä maitotauti keskustelupalstalla Sitä ennen tilanteeni oli katastrofaalinen. Siellä oli kuitenkin kirjoituksia että moni tyyppi oli jättänyt maidon pois jopa vuosiksi ym. tuotteita ja ne olivat vaikuttaneet tilanteeseen siten että mahaongelmat olivat hävinneet.

        Tuosta sitten lähti liikkeelle omat kokeiluni ja vaikka edelleen omaan ongelmia niin ongelmani laskivat muutamassa päivässä minimiin siitä mitä ne olivat sitä ennen. Pitemmällä aikavälillä on olotilani noussut paremmaksi ja laskenut välillä erittäin kehnoksikin mutta kokonaisuutena ongelmani ovat hävinneet merkittävästi ja tilanteeni on jopa osittain normalisoitunutkin.

        Eli ongelmiisi pystyt kyllä vaikuttamaan. Täytyy löytää vain oikeat keinot. Lääkkeiden vaikutukseen en oikein usko, vaikka toki niistäkin voi olla apua. Lääkkeissä vain näen riskinä tuon että maha tottuu niihin ja alkaa vaatia yhä suurempia annoksia. Toki voihan niitäkin kokeilla jos tuntuu siltä mutta ensisijaisesti lähtisin liikkelle ruokavaliosta ja katsosin mitä tuloksia siitä tulee ja jos ne eivät tunnu tuovan apua niin sitten kannattaisi ruveta tutkimaan olisiko joistakin esim. refluksilääkkeistä apua tilanteellesi.

        ---

        Laitan vielä kysmykset ylös mihin voisit vastata niin voisin ainakin antaa yleisohjeita asiaa koskien:

        1.) Mikä on yleinen ruokavaliosi eli mitä syöt?

        2.) Mitkä ovat tarkat ongelmat noin suurinpiirtein? Onko turvotus ainoa vai onko mahan kanssa myös muita ongelmia?

        3.) Onko tilanteesi välillä parempi ja välillä huonompi vai onko tilanne joka päivä samanlainen? Onko helpompia kausia tai vaikeampia? Miten merkittävästi ongelmat vaihtelevat helpompina kausina verrattuna vaikeampiin?

        4. Onko päivärytmisi säännöllinen?

        5. Käytätkö mitään lääkkeitä tai muita lisäaineita tms.?

        1) Syön ihan normaalisti, ainakin ennen, nyt olen tosi tarkkana siitä mitä syön, mutta eipä auta. Eli siis aamupalaa en aina välillä syö jos ei maistu, mutta yleensä leipää, muroja tms. Lounaan syön koulussa, viikonloppuisin se menee yleensä siihen, että en syö mitään tai en varsinaista lounasta vaan jotain pientä. Päivällisellä meillä kotona on yleensä lihaa ja perunoita, pastaa, kalaa, tms. Iltaisin syön juuri jotain leipää, jogurttia yms. mitä aamullakin. Välipaloiksi syön myös leipää, sekä tummaa että vaaleaa, enemmän tummaa, hedelmiä. Eli aika normaalia on. Mutta yleensä en pysty syödä paljoa, kun heti tulee huono olo.

        2) Turvotus, ummetus, ns. ällötys että en voi kävellä suorassa. Ilmavaivat, röyhtäily.

        3) Ennen vaihteli suuresti. (Kuukausi muutama sitten.) Silloin illalla vatsa oli suuri pallo ja aamuisin oli melkein hävinnyt. Kipua ei tullut niin usein mutta kun söin niin melkein aina tuli paha olo, nykyään aina. Nykyään siis tilanne joka päivä samanlainen.

        4) On säännöllinen.

        5) Syön vitamiinitabletteja, omegatabletteja ja Piimaxia. Syön kanssa Minifomia, ja Qur:in ja Nexiumin aloitin muutama päivä sitten.

        Alkoivatko ongelmat yhtäkkiä vai tuliko ne jonkin tapauksen yhteydessä? Milloin huomasit ongelmasi ensimmäisen kerran? Olitko sairas sitä ennen ja käytit antibiootteja ym.? (antibiootit voivat usein laukaista pahat mahaongelmat).

        No katso tuosta toisesta kohdasta vastaus. Voi olla että joudut kokeilemaan isojakin ruokamuutoksia, mutta uskoisin että niistä voi olla hyötyä kun vaan saat kaikki "haitalliset" tuotteet pois...

        Tuo ruokavalio sinänsä voi olla aivan normaali, mutta jos elimistösi ei syystä tai toisesta kestä yhtä tai useampaa tuotetta niin aina kun syöt niitä tuotteita sinulle tulee lisäongelma tuo turvotus... (näin oli mm. itselläni). Tämä ongelma on voinut kehittyä pidemmälläkin aikavälillä eli välttämättä kehitys ei ole tapahtunut yhden tai kahden päivän sisällä... Tarkkaa syytähän on vaikeaa sanoa. Eivät edes lääkärit tunnu tuntevan koko alaa miksi elimistö reagoi joillakin (tai alkaa reagoimaan) erilaisiin tuotteisiin joten en itsekään tiedä syytä. Omalla kohdallani siihen vaikutti yksi tapaus ja mm. pienenä olen käyttänyt paljon antibiootteja ja osittain perinnöllisyyskin on vaikuttanut ongelmiini eli voi olla että taustalta löytyy tämmöisiä syitä.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        ruokavali on a ja o kirjoitti:

        Ei ei ei... kyllä vika on toiminnallinen. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä että kaikki ruoat aiheuttaisivat ongelmia. Yksi haitallinen ruoka vaikuttaa siten että voi tuntua että kaikki ruoat aiheuttavat ongelmia. Sempä takia ns. "hyvien eli sopivien tuotteiden" yksilöiminen on usein erittäin vaikeaa.

        Yksinkertaista ruokavaliosi minimiin!!! Tämä voi aluksi tuntua hankalalta mutta lienee ainoa vaihtoehto millä voit saada olotilasi paremmaksi. Aluksi muutokset ovat rajuja mutta yleensä totut niihin. Usein kun olet pitkään oikealla ruokavaliolla mahasi alkaa sietämään myös niitä ruokia mitkä olivat haitallisia. Ongelmat ovat voineet alkaa esim. antibioottikuurista, jostakin taudista, perinnöllisistä syistä jne. Syitä on varsin paljon. JOskus niille ei ole mitään selitystä.

        Ensinnäkin suosittelen jättämään pois kaikki sokeri ja maitotuotteet eli ei jogurttia, maitoa, suklaata, voita, karkkia jne.

        Viljatuotteissa kuten leivässä älä käytä mitään perusviljatuotetta. Voit kokeilla aluksi syödä esim. kaurapuuroa ja tutkia sopiiko kaura sinulle? Kaupasta voit ostaa myös hirssiä ja tattaria ja kokeilla keittää niistä puuroa. Nekin voivat kyllä ärsyttää... Leipähyllyltä voit kokeilla gluteenottomia, laktoosittomia ja maidottomia tuotteita. Ainakin näkkäreitä tältä saralta löytyy.

        Älä käytä ruoissa kastikkeita tai vahvoja mausteita (aluksi voit kokeilla pelkällä suolalla), koska usein niissä saattaa olla lisäaineita tai ne saattavat muuten ärsyttää mahaa.

        Voit kokeilla soijatuotteita ja soijamaitoa. Soija itsessään ei saata sopia kaikille ja saattaa aiheuttaa olla haitallinen, mutta joillekin sopii.

        Itse käytän erittäin paljon riisiä. Se ei tunnu aiheuttavan mitään ongelmia. Riisinkin kohdalla tilanne vaihtelee todella paljon. Joillekin se sopii mutta ei kaikille. Kannattaa käyttää riisistä jasmiiniriisiä tai pitkäjyväistä riisiä.

        Kala ei sovi? Jos olet syönyt kalaa muiden tuotteiden ohella tai esim. kastikkeen kanssa niin se ei ole saattanut sopiakaan. Kalaa pitäisin yleisesti kuitenkin varsin "sopivana" tuotteena eli suosittelisin syömään kalaa esim. riisin kanssa ja katsomaan aiheuttaako se mitään ongelmia tai pelkästään sellaisenaan eli ei vahvoja kastikkeita tai mausteita. Kalalajeja on useita niin pakaste kuin tuorekalojakin. Voithan kokeilla mm. lohta tai sitten pakasteista pegasusta (joka on varsin mieto kala).

        Kokeile lihapuolelta kanaa/kalkkunaa broilereita jne. Älä käytä koskaan valmiiksi maustettuja tuotteita vaan niiden sijasta suosi maustamattomia tuotteita.

        Perunakin voi paikoitellen sopia? Tästä on vaikeaa sanoa. Joka tapauksessa jos peruna ei sovi niin voit kokeilla käyttää sen sijasta bataattia. Perussa on tärkkelystä joka aiheuttaa useille ongelmia. Samaa tärkkelystä on mm. banaanissa. Bataatissakin on kai tärkkelystä mutta sen koostumus on erilainen tai jotakin vastaavaan, joten se saattaa sopia paremmin.

        Mehut ja vesi ovat suositeltavia. Mehuissakin on tietysti eroja ja kuten tuolla yksikin sanoi että tuoremehut aiheuttivat ongelmia happamuutensa vuoksi? ja mehuissa ei kannata käyttää varsinkaan maustettuja mehuja. Joka tapauksessa mehut lienevät paras vaihtoehto koska niistä saa niin c-vitamiinia kuin muutenkin ne ovat veden ohella "turvallisimpia" ja voi käyttää maidon asemasta. Kannattaa käyttää säilöntäaineettomia mehuja ja ei valmiiksi makeutettuja.
        Mehuista suosittelen käyttämään myös Gefilusmehuja koska näihin on lisätty maitohappobakteereita ja niiden pitäisi edistää suoliston hyvien bakteereiden tasapainoa eli niitäkin kannattaa ostaa ja laimentaa esim. veteen niin tulee halvemmaksi.

        Vihanneksissa voit kokeilla joitakin keitettyjä, paistettuja vihanneksia. Joskus olen ostanut kruunuvihanneksia pakastealtaasta ja käyttänyt niitä mutta eivät ne tunnu oikein hirveän hyvin ainakaan itselleni sopivan. Vihanneksissakin on toki eroja ja mm. parsakaali ja porkkana voivat sopia parhaiten, mutta vain keitettynä. Raakana en suosittele syömään.

        Lisävalmisteet
        Ala käyttämään myös maitohappobakteereita. Osta aluksi vaikka apteekista 100kpl idoform paketteja (nämä ovat ainakin tunnettuja) ja kokeile niitä. Maitohappobakteerit ovat sinänsä hyviä vaikka niistä ei tuntuisi olevankaan mitään hyötyä. Niistä voi olla pitemmällä aikavälillä hyötyä. Kannattaa kokeilla eri valmisteitakin joten mahdollisesti jokin voi olla parempi kuin jokin toinen. Gefilusmehuissa on myös jotakin lajeja mutta sitten on probiiotti (luontaistuotekaupoista), dds (tai jotakin vastaavaa) jne. Apteekista lactoseven eli on useita valmistajia jotka voivat mahdollisesti auttaa tilannetta. Ainakin käyttäjäkokemusten perusteella jotkut ovat saaneet apua probiootti :sta ja niin edelleen.

        Itse olen käyttänyt maitohappobakteereita alusta lähtien. En osaa sanoa onko niillä vaikutusta mutta käytän niitä siitä huolimatta, koska uskon että niillä voi olla vaikutusta. Ainakin yleistilanteeni on tullut paremmaksi pitemmällä aikavälillä.

        Idoformin kun aikoinaan aloitin niin mahani normalisoitui täysin yhdeksi viikoksi. Sen jälkeen tuntui ettei sillä ollut vaikutuksia mutta olen kuitenkin käyttänyt niitä säännöllisesti.

        Mehuista ostan lähes yksinomaan Gefilusmehuja muita mehuja ja juon niitä. Suosittelen käyttämään ainakin noita gefilusmehuja, koska niistä voi olla hyötyä. Olen käyttänyt muitakin maitohappobakteerivalmisteita mutta en osaa sanoa onko niistä ollut hyötyä vai ei. Kannattaa joka tapauksessa kokeilla jos tuntuu siltä että ei ole apua. Mieluiten kannattaa kokeilla pitempaikaisesti ettet lopeta käyttöä muutaman pillerin jälkeen, olipa niillä vaikutusta tai ei. Idoformiakin suosittelin kokeilemaan ainakin 200-300kpl (yksi rasia 100kpl) ennen kuin harkitset lopettamista.

        Maitohappobakteerien lisäksi on olemassa erilaisia kuituvalmisteita. Ne ovat paljon parempia kuin jotkut "pellavansiemenvalmisteet". Ne yleensä tasapainoittavat mahaa ja lisäävät kuidun määrää. Suosisttelisin ostamaan luontaistuotekaupasta Lepicol nimistä tuotetta. Sen pitäisi olla erittäin hyvä valmiste. On toki muitakin valmisteita mm. visiblin jne olemassa.
        ---

        Oma ruokavalioni on hyvin tuon tapainen eli syön paljon riisiä (lähes joka aterialla), sen lisäksi kalaa (kaikkia eri lajikkeita), jauhelihaa (tässäkin yksilöllisiä eroja sopiiko jollekin vai ei), kanaa/kalkkunaa, sianlihaa (sopii joillekin ja joillekin ei), bataattia, mehua (erilaisia mehuja lähinnä gefilus), näkkäreitä(gluteenottomia, maidottomia, soijattomia jne)...

        Aluksi on siis hyvä kuitenkin saada ruokavalio mahdollisimman yksinkertaiseksi eli kokeilee vaikka muutamaa tuotetta ja sitten vähitellen lisää valikoimaa. Tässäkin on kyllä se vaara että jos ruokavalio menee liian yksipuoliseksi niin maha voi allergisoitua ruoille!!! Ensin ei pysty syömään mitään ja sitten löytää toimivan ruokavalion ja yhtäkkiä huomaa ettei maha syystä tai toisesta kestäkkään niitä ruokia. Näin kävi minullekin. Toisaalta vähitellen tilanne kuitenkin usein tasapainoittuu kun saa lisättyä ruokavalioon lisää ruokia ja tuotteita.

        Kannattaa aloittaa tekemään tuota ruoka ja ongelmapäiväkirjaa ja merkkaat siihen mitä syöt ja milloin. Sitten merkkaat myös milloin esiintyy mitäkin ongelmia. Vain näin voit saada tiedon siitä mitkä ruoka-aineet mahdollisesti aiheuttavat ongelmia ja mitkä eivät. Tätäkin kirjanpitoa joudut jatkamaan varsin pitkään mutta uskon että siitä on apua pidemmällä tähtäimellä.

        ---

        "Lääkäri oli myös sanonut tässä vähän aikaa sitten äidilleni, että yleensä puhkeaa tälläinen minun ikäisenäni ja menee joskus viisitoistavuotiaana ohi?!?"

        Veikkaampa että tämä on juuri se ongelma mihin törmäät lääkäreillä eli ongelmiasi ei oteta vakavasti. Olen itse kokenut saman ja niin on kokenut lähes jokainen mahaongelmallinen. Useinhan ongelmat eivät ole erityisen pahoja, mutta joissakin tapauksissa kuten esim. minulla tilanne oli aivan katastrofaalinen.

        Suosittelen myös keliakia testiä. Jos lääkärisi ei asiaa noteerannut niin kokeile vaatia joko tiukemmin tai vaadi vanhemmiltasi sitä. Sen pitäisi olla yksinkertainen verikoe josta voit määrittää vastustustasot. Se ettei sinulla todeta keliakiaa ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ongelmia voisi tulla samoista tuotteista mistä keliaakikot saavat ongelmia. En ole itse kovin luottavainen noihin testeihin, mutta ainakin sillä voisit saada hieman tilannettasi kohemeaan jos sinulla todettaisiinkin keliakia.... (tai ainakin enemmän ymmärrystä tilanteellesi niin lääkärien kuin muidenkin puolelta).

        Voin antaa lisääkin ohjeita tarvittaessa.

        Kiitos tosi paljon pitkistä ja yksityiskohtaisista vastailuistasi!

        Minulta on siis otettu verikokeet, keliakia on suljettu pois.

        Alkaa tuntua, että mahani kasvaa, koska ummetusta on niin paljon ja ruoka "kasautuu". Onko itselläsi ollut turvotus oireena, ja onko lähtenyt ja haittasiko elämääsi jos oli? Pitää alkaa sitten pitämään tuota ruokapäiväkirjaa. Aloitan sillä ruokavalion yksinkertaistamisella suosittelemiisi tuotteisiin. Maitohappobakteereita syön jo.

      • ruokavalio on a ja o
        ruokavalio on a ja o kirjoitti:

        Oliko tuo turvotus nyt sitten ainoa ongelma vai oliko lisäksi myös muita ongelmia kuin ummetus? Eli toimiiko maha muuten normaalisti vai onko vielä lisäongelmia?

        Toki kannattaa pitää mielessä se tähystyskin. On toki pieni mahdollisuus että siellä olisi jokin "vakavampi ongelma" taustalla, mutta hyvin usein vika on "toiminnallinen". Tähystyksessä tulisi ainakin täysyhjennys (joudut juomaan useamman litran sitä litkua että kaikki tulee pois), joten siinä mielessä olipa siellä mitä tahansa niin se ainakin tulee pois jos se tehdään...

        Suosittelen noita lisäainejuttuja lisäämään kuitua jolloin voi ummetuskin vähetä...

        Sitten vielä noista "ulkonasyömisistä". Suosittelisin siirtymään kotiruokaan... Muutoksien ei välttämättä tarvitse olla niin rajuja mitä ehdotin tuossa aikaisemmassa vastauksessa. Pääasia on kuitenkin siinä että alat kiinnittämään siihen paljon enemmän huomiota ja rupeat kokeilemaan eri vaihtoehtoja (mahdollisesti noita mitä laitoin tai etsit vaikkapa keliaakikkosivuilta lisää ohjeita). Keliaakikoiden ruokajutut saattavat sopia myös sinulle paremmin. Ongelmia et saa pois jos sivuutat ne.

        Tuo kouluruokailu on toinen ongelma. Älä missään nimessä jätä syömistä pois kotona!!! Koska siellä juuri kannattaa kokeilla niitä tuotteita. Ainoa vaihtoehto on kuitenkin kokeileminen.

        jos sinulla todettaisiin keliakia niin se voisi auttaa mm. kouluruokailussa. Se on sinänsä huono homma että vaikka kotona löytäisitkin semmoiset ruoat jotka sopivat niin kouluruokailussa voit syödä joka päivä sopimatonta ruokaa....

        Aluksi suosittelen tuota ruokapäiväkirjaa eli siitä lähdet liikkeelle ja sitä keliakia testiä. Sitten noita ruokavaliomuutoksia. Maitohappobakteerit kannttaisi lisätä heti ohjelmistoon. Aluksi voi olla ettei vaikutuksia näy ja kannattaa muistaa että yksikin väärä tuote voi aiheuttaa ongelmia.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        ruokavalio on a ja o kirjoitti:

        Alkoivatko ongelmat yhtäkkiä vai tuliko ne jonkin tapauksen yhteydessä? Milloin huomasit ongelmasi ensimmäisen kerran? Olitko sairas sitä ennen ja käytit antibiootteja ym.? (antibiootit voivat usein laukaista pahat mahaongelmat).

        No katso tuosta toisesta kohdasta vastaus. Voi olla että joudut kokeilemaan isojakin ruokamuutoksia, mutta uskoisin että niistä voi olla hyötyä kun vaan saat kaikki "haitalliset" tuotteet pois...

        Tuo ruokavalio sinänsä voi olla aivan normaali, mutta jos elimistösi ei syystä tai toisesta kestä yhtä tai useampaa tuotetta niin aina kun syöt niitä tuotteita sinulle tulee lisäongelma tuo turvotus... (näin oli mm. itselläni). Tämä ongelma on voinut kehittyä pidemmälläkin aikavälillä eli välttämättä kehitys ei ole tapahtunut yhden tai kahden päivän sisällä... Tarkkaa syytähän on vaikeaa sanoa. Eivät edes lääkärit tunnu tuntevan koko alaa miksi elimistö reagoi joillakin (tai alkaa reagoimaan) erilaisiin tuotteisiin joten en itsekään tiedä syytä. Omalla kohdallani siihen vaikutti yksi tapaus ja mm. pienenä olen käyttänyt paljon antibiootteja ja osittain perinnöllisyyskin on vaikuttanut ongelmiini eli voi olla että taustalta löytyy tämmöisiä syitä.

        ..enää muista tarkkaa alkamisaikaa, mutta oli samoihin aikoihin vuosi sitten. (Helmikuussa). En käyttänyt silloin mitään lääkitystä, kuten antibiootteja.

        En ehkä kestä lisäaineita niin paljon, sillä karkeissahan niitä on tuhottomasti ja kerran kun söin jotain hedelmäsalaattia sokeriliemessä, vatsa turposi ja tuli niin huono olo että huhhuh.

        Kuinka kauaksi minun pitäisi jättää nuo sokerit, valkoiset jauhot ja maito kokonaan pois? On niin herkkusuu että tulee olemaan vaikeat ajat edessä. =(

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        Kiitos tosi paljon pitkistä ja yksityiskohtaisista vastailuistasi!

        Minulta on siis otettu verikokeet, keliakia on suljettu pois.

        Alkaa tuntua, että mahani kasvaa, koska ummetusta on niin paljon ja ruoka "kasautuu". Onko itselläsi ollut turvotus oireena, ja onko lähtenyt ja haittasiko elämääsi jos oli? Pitää alkaa sitten pitämään tuota ruokapäiväkirjaa. Aloitan sillä ruokavalion yksinkertaistamisella suosittelemiisi tuotteisiin. Maitohappobakteereita syön jo.

        Turvotus oli osa ongelmia. Suurin ongelma oli siinä että mahani kehitti koko ajan ilmaa ja tästä syystä syntyi myös tuo turvotus. Turvotus ei ollut ehkä pääongelma, mutta kuitenkin yksi sivuongelmista. Lähinnä toiminnalliset ja nuo ilmaongelmat olivat suurempia.

        Pahimmat ongelmat olet saanut jotakuinkin pois vaikka edelleen omaan ongelmia. Turvotus lähti pois heti kun löysin oikeat ruoka-aineet eli sen sain korjattua varsin nopeasti. Tosin edelleen on noita muita ongelmia, mutta tilanteeni on kokonaisuutena paljon parempi ja osittain jopa normaali siihen verrattuna mitä se joskus oli.

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..enää muista tarkkaa alkamisaikaa, mutta oli samoihin aikoihin vuosi sitten. (Helmikuussa). En käyttänyt silloin mitään lääkitystä, kuten antibiootteja.

        En ehkä kestä lisäaineita niin paljon, sillä karkeissahan niitä on tuhottomasti ja kerran kun söin jotain hedelmäsalaattia sokeriliemessä, vatsa turposi ja tuli niin huono olo että huhhuh.

        Kuinka kauaksi minun pitäisi jättää nuo sokerit, valkoiset jauhot ja maito kokonaan pois? On niin herkkusuu että tulee olemaan vaikeat ajat edessä. =(

        Jos haluat päästä ongelmistasi pois niin mahdollisesti jopa loppuiäksesi. Joillakin toki vaivat parantuvat ja elimistö alkaa kestämään tuotteita, joita ei joskus pystynyt eli tavallaan "palautuu".

        Toisaalta niiden sijasta voit etsiä uusia makeutusaineita esim. tutkimalla juuri keliaakikkojen foorumeilta ja muista jutuista ja kysymällä vaikka sieltä että sopivatko jotkut paremmin kuin toiset. Kuitenkin mahaongelmat ovat usein sen verran yhteneväisiä että keliaakikkojen ruokavalio voi sopia sinullekin paremmin kuin jokin muu ruokavalio... ja heilläkin lienee omat makeutusaineet ja karkit ym.

        Itsekin syön nykyisin karkkia, mutta aloitin sen vasta useiden vuosien jälkeen siitä kun aloitin nuo muutokset. Ne eivät kuitenkaan ole mitenkään hyväksi, joka tapauksessa olen niitä syöynyt vaikka tiedän niiden olevan haitallisia.

        Kaikki karkit ym. perusleivokset on kuitenkin syytä jättää pois jopa vuosiksi.

        Vastailen varmaan huomenna lisää jos tulee kysyttävää.

      • ruokavalio on a ja o
        ruokavalio on a ja o kirjoitti:

        Turvotus oli osa ongelmia. Suurin ongelma oli siinä että mahani kehitti koko ajan ilmaa ja tästä syystä syntyi myös tuo turvotus. Turvotus ei ollut ehkä pääongelma, mutta kuitenkin yksi sivuongelmista. Lähinnä toiminnalliset ja nuo ilmaongelmat olivat suurempia.

        Pahimmat ongelmat olet saanut jotakuinkin pois vaikka edelleen omaan ongelmia. Turvotus lähti pois heti kun löysin oikeat ruoka-aineet eli sen sain korjattua varsin nopeasti. Tosin edelleen on noita muita ongelmia, mutta tilanteeni on kokonaisuutena paljon parempi ja osittain jopa normaali siihen verrattuna mitä se joskus oli.

        Veikkaisin että turvotustasi kohdallasi lisää myös tuo ummetus... eli siihen voit kokeilla noita kuitujauheita esim. Lepicol.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        ruokavalio on a ja o kirjoitti:

        Jos haluat päästä ongelmistasi pois niin mahdollisesti jopa loppuiäksesi. Joillakin toki vaivat parantuvat ja elimistö alkaa kestämään tuotteita, joita ei joskus pystynyt eli tavallaan "palautuu".

        Toisaalta niiden sijasta voit etsiä uusia makeutusaineita esim. tutkimalla juuri keliaakikkojen foorumeilta ja muista jutuista ja kysymällä vaikka sieltä että sopivatko jotkut paremmin kuin toiset. Kuitenkin mahaongelmat ovat usein sen verran yhteneväisiä että keliaakikkojen ruokavalio voi sopia sinullekin paremmin kuin jokin muu ruokavalio... ja heilläkin lienee omat makeutusaineet ja karkit ym.

        Itsekin syön nykyisin karkkia, mutta aloitin sen vasta useiden vuosien jälkeen siitä kun aloitin nuo muutokset. Ne eivät kuitenkaan ole mitenkään hyväksi, joka tapauksessa olen niitä syöynyt vaikka tiedän niiden olevan haitallisia.

        Kaikki karkit ym. perusleivokset on kuitenkin syytä jättää pois jopa vuosiksi.

        Vastailen varmaan huomenna lisää jos tulee kysyttävää.

        ..tuo kaiken makean jättäminen pois vuosiksi. :/ En millään tahdonvoimalla siihen pystyisi, ja olen vielä 14, joten makea kyllä maistuu! Kesäkin tulee, ja olen lähdössä kielikurssille, niin siellä on sitten tosi kiva olla rannalla turvonneella mahalla ja valittaa isäntäperheelle että en voi syödä tätä blabla ja jäätelö ja mansikat ovat mulla kyllä ehdottomat kesäherkut...

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..tuo kaiken makean jättäminen pois vuosiksi. :/ En millään tahdonvoimalla siihen pystyisi, ja olen vielä 14, joten makea kyllä maistuu! Kesäkin tulee, ja olen lähdössä kielikurssille, niin siellä on sitten tosi kiva olla rannalla turvonneella mahalla ja valittaa isäntäperheelle että en voi syödä tätä blabla ja jäätelö ja mansikat ovat mulla kyllä ehdottomat kesäherkut...

        Vielä tuosta ruokavaliosta, että toki voit syödä miten itse tahdot. Mahdollista on toki tuokin että ongelmasi johtuu refluksitaudista (tämä voi olla jopa todennäköisintä) jota on muutamissa kommenteissa veikkailtu. Sen saa tietääkseni tutkittua lääkäritesteillä? (eli kysy tarkemmin lääkäristä?).

        Toisaalta täytyy sanoa edelleen, ettei refluksia tietääkseni oteta kovin vakavasti lääkäreissä kuten muitakaan mahaongelmia (toiminnallisia) eli voit ottaa selvää tältä palstaltakin miten asiaa on hoidettu jne. Ongelmasi voivat viitata enemmän siihen kuin pelkästään toiminnalliseen vaivaan... varsinkin tuo ummetus ja turvotus... jos muut vaivat ovat pienemmässä roolissa (kuten annat kommenteissasi ymmärtää).

        Ruokavaliosta laitoin juttua ihan sen takia, että silläkin saa poistettua ongelmia jos vika on toiminnallisella puolella. Tätä eivät mitkään tahot korosta ja kirjoitin lähinnä sen takia.

        Voit ottaa selvyyden tuosta refluksitaudista ja kokeilla auttaako siihen mikään, mutta jos mistään ei tunnu apua niin kokeile noita ruokavaliojuttuja. Ne voivat toimia ainakin "viimeisenä korttina", jos mikään muu ei tunnu tehoavan...

        Voithan aloittaa noilla maitohappobakteereilla ja kuitujauheella, jos niistä on hyötyä... ja kokeilla ruokamuutoksia pikkuhiljaa että onko niistä mitään apua...

        Eli se voidaan todeta tähystyksellä... Tämä toimenpide voi tuntua epämukavalta mutta on kuitenkin ainoa vaihtoehto... Tähystykseen et pääse kovin helposti, koska tulee vastaan "lääkäribyrokratia" kuten tuossa aikaisemmassa kommentissa todettiin. Ainoastaan jos toimit itse oma-aloitteisesti asian puolesta ja saat mahdollisesti vanhemmat tueksesi niin pääset tähystykseen...

        Suosittelisin tuota nyt ensimmäisenä vaihtoehtona jos sitä ei ole tehty. Siitä syystä että siinä voidaan tutkia juuri tuo refluksitauti.

      • Vatsavaivainen, tuskissaan

        voisin ottaa sinuun yhteyksiä, joten pistätkö
        sähköpostiosoitteen tänne ja messenger-osoitteen niin käy keskustelu vähän paremmin.
        Kiitos!

    • Refluksitautinen

      Nuo ruokavaliojutut on aivan hanurista, mä olen käynyt ravitsemusterapeutit, sisätautilääkärit, vatsakirurgit läpi, ja syy löytyy siitä refluksitaudista.

      Kun vatsa on turvoksissa, se johtuu aivan takuuvarmasti refluksista. Samoin ummetus.

      Olen itse käynyt parit tähystykset (paksusuolitähystys ja vatsatähystys) läpi, löytyi löysä vatsaportti ja palleatyrä eli suomeksisanottuna refluksitauti, mikä sinullakin takuuvarmasti on. Olet sen verran nuori, että vatsatähystykseen ei kannata mennä, mutta tuon massiivisen vaivasi saat kuntoon happosalpaajalääkityksellä. Ummetusta hoida Movicolilla. Ummetus ja refluksitauti kulkee käsi kädessä, joskus myös ripuli ja refluksitauti, koska suolisto on happojen seurauksena juntturassa.

      Happosalpaajalääkitys ei auta heti, vaatii pahimmillaan jopa useamman kuukauden käytön. Movicol sensijaan alkaa auttamaan noin viikon käytön jälkeen.

      Ihmettelen noita höpötyksiä ruokavalioista. Perussääntö on se että käristetty ruoka pois, suklaa pois, kahviakin voi juoda muutaman mukillisen päivässä, koska kahvi vilkastuttaa suoliston liikkeitä ja auttaa ummetusvaivassa, mutta muuten voit syödä normaalisti.

      Vatsan turpoaminen johtuu myös siitä että kun sulla refluksitauti, niin ruuansulatus ei toimi normaalilla tavalla mutta happosalpaajalääkityksellä ja Movicolilla olosi takuulla kohentuu.

      Lisäksi kirjoituksiasi lukiessasi aistii että sulla on valtava stressi vatsastasi. Koko elämäsi enemmän tai vähemmän pyörii vatsan ympärillä, joku mieto stressilääkityskin voisi olla paikallaan, toivottavasti löydät lääkärin joka huomioisi myös tämän. Stressi kun säätelee myös vatsaasi ja vatsasi toimintoja.

      Minä olen itse kulkenut tuon saman helvetin, nyt voin paremmin, mutta nuo kaiken maailman ruokavaliosepustukset voit jättää omaan arvooonsa, niillä ei vaivat parane, ainoastaan tumma suklaa pois ja käristetty ruoka pois, ja kyllä sä itse huomaat jos joku ruoka ei elimistöllesi sovi.

      • ruokavalio on a ja o

        On toki mahdollista, että kyse on refluksitaudistakin ja oireet voivat viitata siihen enemmän kuin pelkästään ruokavaliolla hoidettavaan toiminnalliseen vaivaan. Sen voi tietääkseni tutkia jos olen aivan oikeassa?

        Toisaalta 90% tapauksissa väittäisin että ruokavalio on kuitenkin se tärkein syy miksi ongelmia tulee.... Se että joku näkee asian huuhaana on ihan jokaisen oma juttu... Valtaosa saisi ongelmansa joka tapauksessa pois oikeanlaisella ruokavaliolla (mahaongelmaisista).

        "Nuo ruokavaliojutut on aivan hanurista, mä olen käynyt ravitsemusterapeutit, sisätautilääkärit, vatsakirurgit läpi, ja syy löytyy siitä refluksitaudista. "

        Mikään noista tahoista ei korosta sitä, että ruokavaliolla voisi vähentää ongelmia. Lääkärit/vatsakirurgit keskittyvät lähinnä tunnettuihin sairauksiin, ravintoterapeutti siihen että onko tiettyjä aineita tietyn verran eli lähinnä ulkopuolisiin seikkoihin. Samoin mikään noista tahoista ei korosta mm. maitohappobakteerien ominaisuuksia, vaikka monet mahaongelmaiset ovat saaneet niistä apua....

        Huvittavaa on vielä että loppukommentissasi mainiset "ainoastaan tumma suklaa pois ja käristetty ruoka pois, ja kyllä sä itse huomaat jos joku ruoka ei elimistöllesi sovi."...

        Aluksi sanot ettei ruokavaliolla ole merkitystä ja loppukommentissa toteat että ruokavaliollakin on merkitystä... tosin yksilölliset erot ovat valtavaia eli se joka saattaa toimia sinun kohdallasi ei saata toimia jonkun muun kohdalla (samoin noin yleisesti ottaen). Usein tietysti samat ruoat sopivat isommalle ryhmälle kuten keliaakikkojen tapauksessa monille se ruokavalio voi sopia, vaikka ei olisi löydettykään keliakiaa.

        Olet kuitenkin väärässä tuossa että "kyllä sinä itse huomaat jos joku ruoka ei elimistöllesi sovi". Todellisuudessa ihminen jos syö kymmentä ruokalajia päivässä ja oireet tulevat useiden tuntien päästä on aivan mahdotonta sanoa, mikä ei sopinut ja mikä ei. Varsinkin tämmöisissä tapauksissa oireet harvoin tulevat ihan heti, kuten "normaalissa tilanteessa".

        Oletko sä se Atlannin merisuolan mainostaja?

        Kokeilin silloin syksyllä sitä ja mun vaivani pahentuivat oleellisesti.

        Mä lähden siitä että jos on refluksitauti, se on krooninen, ja siihen ei auta mitkään ruokavaliot.

        Olen tätä tautia sairastanut 20-vuotta, ja kaikki ruokavaliot on kokeiltu, ei ole olemassa enää mitään sellaista ruokaa tai ruokavaliota jolla refluksitaudista paranisi, ja sehän ilmiselvästi tuolla 14-vuotiaalla tytöllä on.

        Hän tarvitsee täsmälääkkeitä, ei jatkuvia ruokakokeiluja tai luontaistuotehömpötyksiä, kuten nyt esimerkiksi tämä merisuola.

        Kirjoitan kokemuksen syvällä rintaäänellä, enkä usko että millään ruokavaliomuutoksella refluksitaudista paranisi, tai jos paranisi, olisin jo aikoja sitten parantunut.

        Tuo turvonnut vatsa, ummetus ym. mitä tyttö tuossa mainitsee, ovat refluksitaudin oireita.
        Hyvä kun tyttö hommasi happosalpaajalääkkeet.

        Saa sulla oma mielipiteesi asiaan olla, sitä en tarkoita, mutta refluksitautia ne eivät ikävä kyllä paranna. Vatsaportti ei tiukkene millään ruualla tai ruokavaliolla eikä palleatyrä poistu millään ruualla tai ruokavaliolla.

      • ruokavalio on a ja o
        Refluksitautinen kirjoitti:

        Tämä on se iso ongelma, joka pätee hieman kaikkeen. Kun on yksi huono kokemus niin se yleistetään sitten kaikkiin tapauksiin (tässä tapauksessa kirjoittajiin).

        En mainosta mitään merisuolajuttuja, en toimi eettiseltä pohjalta kuten jotkut kirjoittat jne. Kirjoitan lähinnä "kokemuspohjalta".

        Ensinnäkin ei ole vielä todettu että kysymys olisi refluksitaudista. Se on toki mahdollista, mutta sitä ei ole todettu. Refluksitauti ei ole ainoa mahaongelma eli niitä on useita (tunnistamattomista mahongelmista käytetään nimitystä ärtyneen paksusuolen oireyhtymä joka todetaan hyvin monella, kun mitään muuta vikaa ei löydy). Refluksitaudin pystyy tietääkseni myös toteamaan tähystyksessä joka suoritetaan jos sitä vain kovasti haluaa...

        Hyvin usein ruokavalion merkitys on suuri kuten se on esim. keliakin tapauksessa. Kaikilla ei saata olla keliakiaa, mutta ongelmat vähenevät sillä että siirtyy keliakia tyyppiseen ruokavalioon... jne. esimerkkejä on lukuisia ruokavalion merkityksestä.

        Sitä vain ei korosteta missään, koska kaikkia mahaongelmien vaivoja ei tunneta. Sempä takia esim. valtaosa "ärtyneestä paksusuolesta" kärsivistä henkilöistä saisi ongelmiinsa apua oikeanlaisella ruokavaliolla (tätä eivät lääkärit toki mainitse tarjotessaan "ärtynyt paksusuoli oireyhtymää" vaan toteavat vain "ettei asialle ole mitään tehtävissä".

    • Refluksinielu

      ensi oire.

      Mulla alkoi maha turpoamaan joskus kaksvitosena ja siitä asti se on ollut turvoksissa, ja vasta parina viime vuotena selkis mulle mistä se johtuu.

      Se johtuu refluksitaudista.

      Myöhemmin tulee näitä pahempia vaivoja kuten närästystä, yskää, kurkkukipua ja huonovointinen olo ellet hoida itseäsi lääkityksellä kondikseen.

      Käy pyytämässä lekurilta joku happosalpaajalääkitys jos ei ole tullut vielä hankittua.

      • yksi vatsavaivainen

        Mistäköhän se johtuu, että turvotus, ummetus ym. ärtyvän suolen oireet ja refluksitauti esiintyvät joillakin (monilla?)yhtäaikaa? Minulla ainakin on kummankin oireita ja alkoivat nimenomaan tuolla ärtyvän suolen oireilla kunnes kuvaan tuli mukaan myös refluksi.

        Jostain tutkimuksesta luin että refluksilaikkauksen jälkeen joillakin oli myös ärtyneen suolen ongelma helpottunut joten jotain yhteyttä näillä vaivoilla tuntuu olevan.

        Happosalpaajat eivät minulla ainakaan auta turvotukseen ja ummetusta ne taitavat pahentaa.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        yksi vatsavaivainen kirjoitti:

        ..siis teen? =( Haluan jo ratkaisun!

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..siis teen? =( Haluan jo ratkaisun!

        Helppoja ratkaisuja ei ole.

        Ainoa vaihtoehto on siis että pyrit saamaan lähetteen sinne tähystykseen ja pyrit myös kysymään tuosta refluksitaudista.

        Ruokavaliomuutokset ovat yksi vaihtoehto jos mikään muu ei tunnu auttavan. Toki ne voivat olla vaikeita, mutta ongelmiisi tuskin on helppoa ratkaisua jos todella haluat ne pois.

        Voi olla että vatsaasi auttaa nuo kuitujauheet (nämä voivat toimia ummetukseen) ja sitten maitohappobakteerit eli ainoa keino on kokeilemalla, koska et ole kovin vanha niin joudut puhumaan myös vanhempiesi kanssa näistä asioista.

        Ikävää kyllä lääkärit eivät suhtaudu kovin myönteisesti mahaongelmiin, kuten jo siitä kävi ilmi kun sinulle tarjottiin selitystä "no parin vuoden päästä se menee ohi"....

        Lääkärien suhtautuminen asiaan siis aiheuttaa sen että joudut mahdollisesti vaatimaan joko itse tai vanhempiesi avustuksella lähetettä sinne tähystykseen....

        Parempi se on tutkia ja kokeilla sitten. En tiedä kirjoittavatko lääkärit jotakin happosalpaajia ihan tuosta vain? (vai käytitkö Nexiumia joka toimii ainakin yhtenä lääkkeenä vaivaan?

        Täällä on tietoa refluksista (googlettamalla löydät varmasti lisää)
        http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=sae15080

        Tuolta voit lukea kokemuksia asiasta:
        http://www.poliklinikka.fi/?page=2792845&ae=sc&cid=8706090

        Voit kokeilla noita ruokavalio-ohjeita jotka ovat tuossa terveysportin tiedotteessa laadittu (tai ainakin vähentää niiden tuotteiden käyttöä).

      • Pitää paikkansa
        yksi vatsavaivainen kirjoitti:

        Mistäköhän se johtuu, että turvotus, ummetus ym. ärtyvän suolen oireet ja refluksitauti esiintyvät joillakin (monilla?)yhtäaikaa? Minulla ainakin on kummankin oireita ja alkoivat nimenomaan tuolla ärtyvän suolen oireilla kunnes kuvaan tuli mukaan myös refluksi.

        Jostain tutkimuksesta luin että refluksilaikkauksen jälkeen joillakin oli myös ärtyneen suolen ongelma helpottunut joten jotain yhteyttä näillä vaivoilla tuntuu olevan.

        Happosalpaajat eivät minulla ainakaan auta turvotukseen ja ummetusta ne taitavat pahentaa.

        totta, aika monella on ärtyvä suoli ja refluksitauti, tiedän useita tapauksia, itseni lisäksi ja minulla nimenomaan alkoi ärtyvällä suolella ja sitten myöhemmin tuli tuo refluksi.

    • DBGUSIDNOXPFCNV

      ..että minulla on vain krooninen ummetus? Pienenäkin minulla on kuulemma ollut ummetusta.

      Mutta miten selittyvät ne kivut ja pahan olon/ällötyksen tunne, etten voi kävellä suorassa, kun syön tiettyjä ruoka-aineita?

      Movicolia löytyi meiltä jo ennestään, olen ottanut yhden annoksen. (Pussillinen 125 ml:aan vettä.) Sitä voi siis käyttää pitkäaikaisesti? Toimiiko kuinka nopeasti, kannattaako kokeilla Levolac:ia?

      • nidar

        Jos sinulla oli lapsenakin ummetusta, lienet siihen taipuvainen,Movicol auttaa (parempi kokeilla yhtä jonkin aikaa kuin vaihtaa usein, anna siis vatsallesi aikaa), huolehdi vatsan säännöllisestä toiminnasta. Helli vatsaasi,älä ole sille liian ankara,nuku tarpeeksi, niin vatsasi on tyytyväinen ja pyri syömään kohtuullisesti sitä, mitä vatsasi Sinulta pyytää ja mistä se tykkää!

      • toinen kohtalokaveri

        Yksi ummetuksen hoitokeino on myös liikunta, sen ehkä jo tiedätkin. Mikäli mahasi ei ole sietämättömän kipeä ja pystyt kävelemään niin tee muutaman kilometrin kävelylenkkejä. Ja muista nauttia reilusti vettä. Liikunta ja riittävä nesteytys auttavat suolen sisältöä eteenpäin.

        Jatkuva pidättäminen myös pahentaa ummetusta, "ison hädän" tullessa ei ole hyvä pidättää vaan käy silloin vessassa, toistuva ulostamistarpeen laiminlyönti laiskistaa suolen, elimistö tottuu siihen ettei suolta tyhjennetä. Ja olisi hyvä, että voisit rauhassa helpottaa oloasi ihan päästelemällä ilmoja pihalle aina kun siihen on tarve ja tilaisuus! Olet varmasti huomannut, että se auttaa pinkeää oloa! Ilman jumittaminen suolessa saa aikaan kipua :(

        Ja olisi tärkeää saada sinut rentoutumaan ja rauhoittumaan... Oma maha näyttää omissa silmissäsi varmasti isommalta, kuin muiden silmissä. Vaatteista sen verran, että tiukat farkut eivät ole kaikkein mukavimmat jos joutuu istumaan tuntikapalla paikallaan, vaikkei maha paljon turpoaisikaan. Jos sulla ei vielä ole niin kokeile hommata jotkut rennot, hyvännäköiset vaatteet kouluun, niissä on paljon mukavampi olla, eivätkä ne ala kiristää kesken päivän, eikä tule tunnetta, että maha näkyy selvästi!

        Ruokailusta sen verran, että kannattaa ainakin pitää ateriamäärät suhteellisen pieninä, mutta syö usein pieniä annoksia. Ei ainakaan tule niin helposti tukala olo. Syö myös ateria kaikessa rauhassa ja pureskele ruoka kunnolla. Ruokavalio tosiaan löytyy vain kokeilemalla ja tarkkailemalla.

        Uskon, että tilanteesi helpottuu ajan kanssa. Tsemppiä!

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        toinen kohtalokaveri kirjoitti:

        ..vastailuistasi. : )

        Tiedän vatsani olevan todella iso, sillä olen tarkkaillut sitä peilistä ja mittanauhan avulla jo vuoden. En tietenkään vihjaa, että vihjaisit että vatsani ei oikeasti olisi turvoksissa ja iso. Kukaan ei oikein huomaa, koska pidätän vatsalihaksia niin paljon.

        En ollut syönyt tänään iltaan asti mitään, ja vatsani oli vähän pienempi. Mutta se ei ole ollut pitkään aikaan laihimmillaan näin iso! Sitten tilattiin pizzat ja vatsa turposi jälleen isoksi. Menen nyt nukkumaan, sattuu istua ja seistä kun ei voi kävelläkään suorassa. Olen tottunut vatsani pidättämiseen niin paljon, että en edes huomaa sitä, ja pitää keskittyä olematta pidättämiseen.

        Kun vedän vatsaa sisään niin paljon kuin pystyn, eli "laihistan", (jokainen pystyy "laihistamaan" ja "lihavoittamaan" vetämällä vatsaa sisään/ työntämällä vatsalihaksia ulos) niin kuuluu "röyhtäisyääni" sisäänpäin. Kun taas työnnän sen jälkeen ilmat ulos, tulee röyhtäisy. Johtuuko siitä, että minulla on niin paljon ilmaa vatsassani? Hyvä jos tajusitte tuon.

        Ja mitä tarkoittaa kun vatsa ei siedä jotain ruoka-aineita, esim. suurinta kivun ja turvotuksen aiheuttajaani, suklaata? Eikö se sula vai ärsyttääkö se ja herkistääkö se suolta niin että se turpoaa vai mitä?

        Tuli mieleen, että lääkäri sanoi käynnillään viime vuonna että suoli on ehkä ahdas vielä kasvun takia ja välillä ruoka liikkuu nopeasti suolessa ja välillä hidastellen "mutkien" takia aiheuttaen kipua (kiertoa mahassa) ja ummetusta. ?

        Ja sitten vielä, että vanhempani ovat harkinneet lähettäneensä minut hypnotisoijalle rentouttaakseen minua ja näin parantaakseen mahani. Vakavissaan siis olivat. Voiko tuollainen auttaa, vai löytyisikö apu näin vain, jos omistaa stressivatsan?

        Kysyisin vielä, että miten nopeasti seuraavat lääkkeet vaikuttavat: Nexium, Qur, Movicol ja Litalgin? Onko kellään kokemuksia Levolacin käytöstä, ja voiko käyttää pitkäaikaisesti?

        Tänks

      • toinen kohtalotoveri

        Olen huomannut itselläni saman vatsalihasten jännittämisen huomaamattani... Ja miettinyt, että onkohan siitä enemmän haittaa, kuin hyötyä. Koska olo on parempi, kun keskittyy rentouttamaan vatsalihaksia, ainakin minulla.

        Minullakin tulee tukala olo, jos olen kauan syömättä ja sitten syön kerralla paljon ja luulen, että niin tulee monelle muullekin, vaikkei maha-ongelmista kärsisikään. Kun on oikein nälkä, tulee vielä syötyä nopeasti ja hotkiminen saa aikaan sen, että syödessä tulee hotkittua samalla myös ilmaa ja se pahentaa turvotusta.

        Tuo röyhtäisy-juttu kuulosti aika erikoiselle, en ole törmännyt missään tuohon, mutta jos se helpottaisi oloa, niin sitähän kannattaisi alkaa harrastamaan :D

        En osaa selittää tarkkaan, mitä mahassa tapahtuu silloin, kun joku ruoka-aine ärsyttää, olisiko jotain tekemistä ruuansulatusentsyymien kanssa tai jos suoli on ärtynyt niin se reagoi vaan johonkin ruoka-aineeseen herkemmin ja osa ruuasta jää kunnolla sulamatta ja imeytymättä.

        Joo, tuo kipu mikä tuntuu suolistossa voi aiheutua juuri siitä, että ruoka liikkuu siellä suolessa ja suoli voi joutua "venymään" suolen mutkien tai "täyteläisyyden" (ummetuksen) takia. Suolen venytyksen voi aistia kipuna. Olo yleensä helpottuu (edes vähän) heti kun suolta saa tyhjennettyä, joko ihan vessassa käymällä "kakkoshädällä" tai jos suolistossa tuntuu olevan ilmaa, niin hankkitutumalla eroon siitä.

        Hypnoosin tehokkuudesta en tiedä, mutta en usko siitä haittaakaan olevan. Sinulla on ihanat vanhemmat, he tuntuvat ottavan sinun vaivasi todellakin tosissaan ja ovat varmasti huolissaan sinusta!

        Parempia vointeja!

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..vastailuistasi. : )

        Tiedän vatsani olevan todella iso, sillä olen tarkkaillut sitä peilistä ja mittanauhan avulla jo vuoden. En tietenkään vihjaa, että vihjaisit että vatsani ei oikeasti olisi turvoksissa ja iso. Kukaan ei oikein huomaa, koska pidätän vatsalihaksia niin paljon.

        En ollut syönyt tänään iltaan asti mitään, ja vatsani oli vähän pienempi. Mutta se ei ole ollut pitkään aikaan laihimmillaan näin iso! Sitten tilattiin pizzat ja vatsa turposi jälleen isoksi. Menen nyt nukkumaan, sattuu istua ja seistä kun ei voi kävelläkään suorassa. Olen tottunut vatsani pidättämiseen niin paljon, että en edes huomaa sitä, ja pitää keskittyä olematta pidättämiseen.

        Kun vedän vatsaa sisään niin paljon kuin pystyn, eli "laihistan", (jokainen pystyy "laihistamaan" ja "lihavoittamaan" vetämällä vatsaa sisään/ työntämällä vatsalihaksia ulos) niin kuuluu "röyhtäisyääni" sisäänpäin. Kun taas työnnän sen jälkeen ilmat ulos, tulee röyhtäisy. Johtuuko siitä, että minulla on niin paljon ilmaa vatsassani? Hyvä jos tajusitte tuon.

        Ja mitä tarkoittaa kun vatsa ei siedä jotain ruoka-aineita, esim. suurinta kivun ja turvotuksen aiheuttajaani, suklaata? Eikö se sula vai ärsyttääkö se ja herkistääkö se suolta niin että se turpoaa vai mitä?

        Tuli mieleen, että lääkäri sanoi käynnillään viime vuonna että suoli on ehkä ahdas vielä kasvun takia ja välillä ruoka liikkuu nopeasti suolessa ja välillä hidastellen "mutkien" takia aiheuttaen kipua (kiertoa mahassa) ja ummetusta. ?

        Ja sitten vielä, että vanhempani ovat harkinneet lähettäneensä minut hypnotisoijalle rentouttaakseen minua ja näin parantaakseen mahani. Vakavissaan siis olivat. Voiko tuollainen auttaa, vai löytyisikö apu näin vain, jos omistaa stressivatsan?

        Kysyisin vielä, että miten nopeasti seuraavat lääkkeet vaikuttavat: Nexium, Qur, Movicol ja Litalgin? Onko kellään kokemuksia Levolacin käytöstä, ja voiko käyttää pitkäaikaisesti?

        Tänks

        Kannattaa muistaa että pizza ei ole kovin hyväksi. Valtaosassa pizzoissa on ensinnäkin vahvat mausteet ja sitten vielä täytteet ym. aiheuttavat ongelmia eli hyvin usein ongelmat ovat suoraan verrattavissa siihen mitä syöt.

        Yleensäkin tämmöiset valmisruokapakkaukset ovat varsin huonoja, koska niissä on paljon erilaisia lisäaineita (usein erilaiset lisäaineet aiheuttavat ongelmia). Sen lisäksi jos tuotteissa on montaa eri tuotetta niin ne ovat helpommin haitallisia kuin ne ns. tuotteet joissa on vain yhtä ainetta (toki riippuu tuotteestakin).

        Tuo oikeanlaisen ruokavalion löytäminen ja pitäminen voi tuntua erittäin hankalalta, mutta uskoisin että siitä on apua jos vain saat sen kuntoon.

        Tuossa vastauksessa jonka sait tuli hyvin esiin mitä tapahtuu jos vatsa ei siedä jotakin ruokaa. Todennäköisesti se ei sulata/imeytä sitä kunnolla. Voi olla mahdollista että kyse on siitä ettei suolessa olevat bakteerit pysty sulattamaan ruokaa kunnolla. Sivuhäiriöinä tulee sitten näitä turvotuksia, ilmaa ym. Hyvin useinhan turvotus johtuu siitä että maha kehittää liikaa ilmaa joka "puristaa" mahaa (en tiedä tarkkaa tapahtumaketjua).

        Hypnotisoijan vaikutuksista en tiedä. Voi olla että on ihan ihmisestäkin riippuvaa auttaako se vai ei. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole.

        Toki sekin vaikuttaa ongelmiisi miten itse ajattelet niitä olevan eli mitä enemmän pelkäät/stressaat mahaasi niin sitä enemmän ongelmia yleensä on (tämä on tietysti vain osa totuus, jos todella omaat pahoja ongelmia). Ongelmat kyllä hieman pahentuvat stressaamalla, mutta en oikein usko että taustalla olisi pelkkä stressin aiheuttama oire (tällöin pelkästään stressin hoitaminen on väärä lähtökohta ongelman ratkaisemiseen).

        Se ei tietysti poista sitä tosiasiaa, että sinulla olisi taustalla todellisia ongelmia.

        Suosittelen siis tuota että ensin yrität saada lääkärien ym. avastuksella selvyyden johtuuko oireesi refluksista joka on varsin yleinen vaiva (ja pyrit hoitamaan tätä asian mukaisilla hoitotoimenpideillä). Varsinkin nuo röyhtäilyt ym. jos ilma nousee ylös, niin vaikuttaisivat tuohon refluksiin (närästystauti) ja mahdollisesti muutkin oireet.

        Edelleen korostan että sinun pitää melkein itse vaatia noita tutkimuksia esim. tähystyksiä ja tietoa tuosta refluksista ja mahdollisesti lääkkeitä siihen (etsi tietoa googlesta tai noista linkeistä joita oli tuossa aikaisemmin ja vertaa omaa tilannettasi niihin ongelmiin).

        Lääkärit suhtautuvat hyvin usein mahaongelmiin kuten tuohon refluksiin varsin vähättelevästi ja sempä takia, jos epäröit liikaa asioiden kanssa niin niitä ei välttämättä hoideta oikein.

        Suosittelisin siis käymään näitä vaihtoehtoja läpi vanhempiesi kanssa kuten tuota refluksia ja ruokavalio asioita ym. ja ottamaan ohjeita myös noista aikaisemmista kommenteista joita olen itsekin kirjoittanut ja joita on muut kirjoittaneet. Vaikka tulostamaan kaikki kommentit ja käymään niitä uudestaan läpi ajatuksen kanssa.

        tähystykseen mut laitettas? Kolonoskopiaan vai gastroskopiaan?!

        ..tätä en juuri jaksa. Itsemurha-ajatukset johtuu juuri siitä, etten jaksa elää tämän vaivan kanssa ja katsoa mitä syön vaan haluan sen pois!!

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..tätä en juuri jaksa. Itsemurha-ajatukset johtuu juuri siitä, etten jaksa elää tämän vaivan kanssa ja katsoa mitä syön vaan haluan sen pois!!

        ..löytyy avunantajia: [email protected]

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..löytyy avunantajia: [email protected]

        Äiti sai kanssa kohtauksen aamulla että nyt tämän on loputtava! Jään kuulemma vielä luokalleni, juuri tässä vuoden taitteessa vaihdoin koulua kiusaamisen takia, joka johtui siitä, etten ollut paljoa koulussa. (Mahani koon takia.) Pistää niin vihaksi ja kateeksi kattoa kaikkia mainoksia ja nähdä H&M:n kuvastoissa bikinejä kun niitä ei pääse ikinä käyttämään! Kohta viillän mahani auki ja katson mitä siellä on!

        Eli mulla on vatsan turvotusta, (tosi näkyvää ja pahaa ja haittaavaa) ummetusta, tulee aina ruoan jälkeen ja joskus ilmankin sellanen olo ettei voi kävellä suorassa kun vatsaan sattuu niin paljon. Luulen että tämä johtuu siitä, että jos syön mitä tahansa ruokaa enemmän kuin lusikallisen, vatsa turpoaa siitä niin paljon, että nahkanikin kiristyy. Sattuu olla suorassa, pitää kipristää vatsaa ettei nahka veny. Ilmavaivoja ja röyhtäilyjä. Keliakia ja laktoosi-intoleranssi tutkittu, ei löytynyt. Tähystyksiin en uskalla mennä. Mitä ihmettä teen?! Elämäni on pilalla!!!

      • USKO ETTÄ HELPOTTAA

        Olen nyt lukenut noita viestejäsi ja pelottavan tutulta kuulostaa. Itse olin vielä kaksi vuotta sitten tilanteessa, jolloin en tiennyt jaksanko eteenpäin. Suurimmaksi osaksi tämä johtui siitä, etten saanut mistään apua. En ymmärtänyt itsekään mikä minua vaivaa, saatikka olisin saanut muut ymmärtämään. Koko mahaongelmani tulivat yllättäin, aikaisemmin kaikki on aina toiminut erittäin hyvin.
        Oireeni olivat kutakuinkin samoja kuin sinulla, mutta myös muitakin oireita oli. Mahan kivistyksen tunnistan ja itselläni tuntui kuin vatsassani olisi ollut suorastaan kivi. Kuukauden aikana minulta tuli ulostetta noin desin verran, kun kuitenkin söin päivittäin. Olo oli järkyttävä. Minulla todettiin ulosteessa hiivaa runsaasti ja sainkin ohjeita hiivasyndrooman häätöön. Noista ohjeista vaan ei tuntunut olevan mitään apua. Edelleenkään ruoka ei sulanut eikä juuri mitään tullut ulos. Kaksi vuotta taistelin todellista häpeää, itseinhoa ja muiden kohtaamisen ahdistusta vastaan ja olin päättänyt, että tämähän ei minua nujerra. Mutta olipa nujertaa kuitenkin.
        Ensimmäistä kertaa minä, positiivinen ja iloinen ihminen olin sulkeutunut ja ahdistunut, siis todella masentunut. Kaikki huumorintaju oli poissa. Kaikki ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan mahani ympärillä. Kävin kaikki mahdolliset läkärit yms., mutta mitään vikaa minusta ei löytynyt...järkyttävää kuultavaa, kun sisältäpäin tunnuin tekevän suorastaan "kuolemaa" alle kolmikymppisenä. Kaikista vaivoistani kahden vuoden aikana saisi vaikka kirjan... ja lääkärien mielestä olin varmaan luulotautinen.
        Nyt solmut ovat viimein alkaneet aukeamaan. Henkisestä kärsimyksestä en toivu kokonaan varmaan koskaan, mutta fyysisesti olen menossa koko ajan parempaan suuntaan. Pelastuksekseni taisi koitua keskusteluketju otsikolla "hiivasyndrooma ja appelsiini", josta sain kohtalotovereilta aika rajut ohjeet. Olen noudattanut noita ohjeita ja edistynyt hyvin hitaasti, mutta varmasti. Suurin apu on varmasti ollut se tieto, että en ole ainoa, joka näiden ongelmien kanssa painii. Lisäksi se, että myös hyvin vaikeasta hiivasydroomasta voi parantua antaa uutta potkua elämään.
        Tällä hetkellä en haaveile vielä täydestä parantumisesta, mutta oloni on jo nyt niin paljon parempi kuin puoli vuotta sitten, että tiedän tämän auttavan. Nyt tunnen saaneeni jo aika lailla takaisin oman iloisen persoonani ja ajatuksiini mahtuu paljon muutakin kuin oma mahani. Itse asiassa olo alkaa olla jo niin hyvä, että olemme suunnitelleet avopuolisoni kanssa perheenlisäystä, josta en vielä aiemmin uskaltanut haaveillakaan. Ruokavalioni on nyt jo sen verran monipuolinen, että siitä riittää rakennusaineita vauvallekin :)

        Sinulle haluaisin antaa ohjeeksi, että jätä kaikki makeat yms. pois. En tiedä onko vaivasi samat kuin minulla, mutta jos on, niin ota ongemasi tosissaan. Pystyt olemaan kyllä ilman makeaa, jos tiedät, että se on ainoa keino parantua. Käy lukemassa edellä mainitsemani keskusteluketju. Sieltä saat ohjeita, jotka saattavat aluksi jopa järkyttää sinua. Minä ainakin ensin järkytyin. En kuitenkaan sano, että sinun tulisi noudattaa noita ohjeita, koska jokaisen tulee itse päättää, mitä ohjeita otaa vastaan, mitä suodattaa läpi. Meitä neuvojia on yhtä paljon kuin vaivojakin. Tärkeintä on, että teet jotain. Olosi tulee todennäköisesti pahenemaan, jos et tee mitään. Itsekin toivoin ihmettä taivaalta, joka minut parantaisi, mutta sitä ihmettä ei koskaan tullut. Tai ehkä se tulikin, mutta sen toimimiseen täytyy itse tehdä kovin töitä. Tiedän, että syytät koko maailmaa siitä, miksi sinulle käy näin. Olen itse tehnyt sitä myös. Mutta syyttely ei auta, eikä etenkään vaipuminen masennukseen. Olet vielä niin nuori, että sinulla on paljon aikaa parantua ja tehdä elämälläsi mitä vain.

        Ummetuksen vuoksi sinun kannattaisi hakeutua vatsatautien erikoislääkärille. En ole varma oletko sellaisella jo käynyt. Lääkäri osaa antaa neuvoja siihen, miten uloste saadaa ulos. Muuten lääkärit eivät varmaan hiivaongelmaasi totea, sellaistahan ei heidän mielestään ole olemassakaan.

        Tsemppiä ja jaksamista. Usko pois, tulet parantumaan ihan varmasti, mutta aikaa se vaatii.

      • Toinen samanlainen
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        Äiti sai kanssa kohtauksen aamulla että nyt tämän on loputtava! Jään kuulemma vielä luokalleni, juuri tässä vuoden taitteessa vaihdoin koulua kiusaamisen takia, joka johtui siitä, etten ollut paljoa koulussa. (Mahani koon takia.) Pistää niin vihaksi ja kateeksi kattoa kaikkia mainoksia ja nähdä H&M:n kuvastoissa bikinejä kun niitä ei pääse ikinä käyttämään! Kohta viillän mahani auki ja katson mitä siellä on!

        Eli mulla on vatsan turvotusta, (tosi näkyvää ja pahaa ja haittaavaa) ummetusta, tulee aina ruoan jälkeen ja joskus ilmankin sellanen olo ettei voi kävellä suorassa kun vatsaan sattuu niin paljon. Luulen että tämä johtuu siitä, että jos syön mitä tahansa ruokaa enemmän kuin lusikallisen, vatsa turpoaa siitä niin paljon, että nahkanikin kiristyy. Sattuu olla suorassa, pitää kipristää vatsaa ettei nahka veny. Ilmavaivoja ja röyhtäilyjä. Keliakia ja laktoosi-intoleranssi tutkittu, ei löytynyt. Tähystyksiin en uskalla mennä. Mitä ihmettä teen?! Elämäni on pilalla!!!

        Sinulla on selvästi VALTAVA stressi mahastasi. Vanhempiesi huoli koulunkäynnistäsi ei ole aiheeton, olisi tärkeää, että pystyisit hoitamaan koulun kunnialla, onko mahasi niiiin kipeä ettet kertakaikkiaan voi keskittyä opetukseen koulussa? Vai johtuuko poissaolot koulusta siksi, että mahasi näyttää isolta? Jos syy on jälkimmäinen, niin ehdottomasti koulusta ei kannata olla poissa! Mutta kipu on saatava kuriin, jos se haittaa jokapäiväistä elämää.

        Tässä törmää taas siihen, miten typeristä asioista koulussa saattaa tulla kiusatuksi, kai itsekin ymmärrät miten typerää kiusata ketään poissaolojen vuoksi!? Älä anna moisten asioiden vaivata sinua! Kyse on sinun elämästäsi ja sinun tulevaisuudesta, älä jättäydy pois koulusta sen vuoksi, että siellä on noin ajattelemattomia ihmisiä!

        H&M:n bikinikuvista ei kannata tulla kateelliseksi, kuvat ovat otettu "edullisista" kuvakulmista ja lisäksi kuvia on käsitelty, joten älä usko näkemääsi, kukaan ei näytä siltä (tai ehkä 1/1 000 000)! JA olet jo nyt aivan varma, ettet kesällä voi käyttää bikinejä, kesään on vielä aikaa, et näytä uskovan parantumiseesi. Näyttää siltä, että olet menettänyt toivosi täysin!

        Oletko huomannut minkään auttavan olotilaasi? Eikö edes piereskely helpota turvotusta? Entäs käyttämäsi lääkkeet? Se on varmaa, että ainakaan kova stressaaminen ei auta oloasi. Mahasi aiheuttaa stressiä ja stressi lisää maha-ongelmia, huomaatko yhtälön? Jostain sitä olisi hyvä lähteä purkamaan... Ja varmasti koulu-asiat aiheuttavat stressiä, koulu kannattaa hoitaa, näin sinulla (ja vanhemmillasi) olisi yksi ongelma vähemmän!

        Kannattaa suhtautua tutkimuksiin ja eri hoitoihin myönteisesti, jotain on myös tehtävä itse. Tosiasia on, että sinun on otettava vastuuta myös itse omasta hyvinvoinnistasi. Et voi vain heittäytyä raivoamaan ja huutamaan ja odottaa että ihmelääke saapuu... Ehket joudu luopumaan kaikista herkuista, mutta eikö kannattaisi kokeilla kuitenkin, edes väliaikaisesti?

        Ummetus muuten lisää ilmavaivoja, koska ulosteessa on bakteereja, jotka tuottavat kaasuja. Näin olleen ummetuksen hoitaminen helpottaa monesti myös ilmavaivoihin. Ehkä olosi helpottaa jos ummetus saadaan hoidettua...

        On tietysti paljon vaihtoehtoja, josta vaivasi johtuu, mutta selvittely vie monesti aikaa ja on alussa tyydyttävä vain sulkemaan jotain vaihtoehtoja pois mistä vaivasi ei ainakaan johdu ja sinustahan on jo otettukin kokeita.

        Ja joskus on tyydyttävä siihen, ettei syytä oireiluun löydy. Silloin on keskityttävä hoitamaan vain oireita ja sitä kautta saada olo helpottumaan...

        Toivottavasti olosi helpottaa :)

      • ruokavalio on a ja o
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        tähystykseen mut laitettas? Kolonoskopiaan vai gastroskopiaan?!

        Vastasin jo mailiin mutta jos joku muukin sattuu lukemaan tätä tai etsii vinkkejä niin Gastronokopiatesteillä pitäisi olla mahdollista tunnistaa refluksi (netistä haettua tietoa).

        Tähystyksistä on se etu että niillä saa suljettua ns. normaalit vaivat pois.

        Siltikin en ole aivan 100% varma tunnistetaanko vaivan alkuperä tähystykselläkään. Olen huomannut että hyvin usein mahaongelmissa ei löydetä mitään vaivaa eli todetaan Ärtynyt paksusuoli tai sitten ongelmia ei oteta kovin vakavasti, jolloin senkin takia oikean "diagnoosin" saaminen voi olla hankalaa vaikka kysymys olisi refluksista. Useinhan nämä vaivat saattavat kävellä käsi kädessä eli samalla henkilöllä on molemmat ongelmat.

        Tähystyksiä suoritetaan todella paljon ja muutenkin diagnoosista on aina apua jos sen saa. Se auttaa niin läheisten, lääkäereiden ja itsensäkin suhtautimisessa asiaa. Ainoa huono puoli voi olla siinä että diagnoosi on väärä kuten omassa tapauksessani. Lääkäri sanoi että "monet ovat iloisia saadessaan diagnoosin vaivoihinsa". Olisin minäkin ollut jos se diagnoosi olisi edes vähänkin liittynyt tilanteeseeni, mutta se ei liittynyt. Jouduin siis paljolti itse etsimään tietoa ja kokeilemaan. Silloin tajusin ruokavalion merkityksen (tämä ei tosiaan ollut kovin helppoa varsinkin kun siitä ei sanota yhtään missään yhtikäs mitään jos ei oteta lukuun jotakin terveydenhoitajan ruokaympyrää).

        Oikeanlaisen ruokavalion löytäminen vaatii tietysti joskus vaivaa ja se on refluksissa tietysti erilainen kuin muissa ongelmissa mm. Ärtyneessä paksusuolessa joka on itselleni enemmän tyypillisempi (alkuperäisen kirjoittajan ongelmat vaikuttavat niin paljon refluksiongelmilta, että sen takia pitäisin hyvin mahdollisena että se on kyseessä).

        Edelleen korostan että Ärtynyt paksusuolikin ei ole mikään dignoosi. Se tarkoittaa vain sitä ettei tiede ole vielä tarpeeksi edistynyt tietääkseen mitkä ovat ongelmat tämän vaivan taustalla. Ärtynyt paksusuoli on vain yleisnimike kaikille mahaongelmille.

        Nykyaikana tieteeseen luotetaan niin paljon että tuo on ihan hyvä asia muistaa. Yleinen käsitys varsinkin lääkäreillä tuntuu olevan, että jos jotakin ongelmaa ei ole pystytty diagnisoimaan niin sitä ei ole olemassakaan. Kuitenkin kysymys on harvoin mistään luulotaudista vaan takana on aivan oikea ongelma, joka vaatii oikeanlaista hoitoa. Olipa se "hoitokeino" sitten lääkkeitä, maitohappobakteereita, oikeanlainen ruokavalio jne.

        Yleisesti myös tiettyjä ongelmia vähätellään. En ihmettelisi vaikka refluksi olisi yksi ongelma jota usein vähätellään. Näihin ongelmiin pitää melkein itse vaatia hoitoa, jos mikään muu ei tunnu auttavan.

      • DBGUSIDNOXPFCNV
        Toinen samanlainen kirjoitti:

        Sinulla on selvästi VALTAVA stressi mahastasi. Vanhempiesi huoli koulunkäynnistäsi ei ole aiheeton, olisi tärkeää, että pystyisit hoitamaan koulun kunnialla, onko mahasi niiiin kipeä ettet kertakaikkiaan voi keskittyä opetukseen koulussa? Vai johtuuko poissaolot koulusta siksi, että mahasi näyttää isolta? Jos syy on jälkimmäinen, niin ehdottomasti koulusta ei kannata olla poissa! Mutta kipu on saatava kuriin, jos se haittaa jokapäiväistä elämää.

        Tässä törmää taas siihen, miten typeristä asioista koulussa saattaa tulla kiusatuksi, kai itsekin ymmärrät miten typerää kiusata ketään poissaolojen vuoksi!? Älä anna moisten asioiden vaivata sinua! Kyse on sinun elämästäsi ja sinun tulevaisuudesta, älä jättäydy pois koulusta sen vuoksi, että siellä on noin ajattelemattomia ihmisiä!

        H&M:n bikinikuvista ei kannata tulla kateelliseksi, kuvat ovat otettu "edullisista" kuvakulmista ja lisäksi kuvia on käsitelty, joten älä usko näkemääsi, kukaan ei näytä siltä (tai ehkä 1/1 000 000)! JA olet jo nyt aivan varma, ettet kesällä voi käyttää bikinejä, kesään on vielä aikaa, et näytä uskovan parantumiseesi. Näyttää siltä, että olet menettänyt toivosi täysin!

        Oletko huomannut minkään auttavan olotilaasi? Eikö edes piereskely helpota turvotusta? Entäs käyttämäsi lääkkeet? Se on varmaa, että ainakaan kova stressaaminen ei auta oloasi. Mahasi aiheuttaa stressiä ja stressi lisää maha-ongelmia, huomaatko yhtälön? Jostain sitä olisi hyvä lähteä purkamaan... Ja varmasti koulu-asiat aiheuttavat stressiä, koulu kannattaa hoitaa, näin sinulla (ja vanhemmillasi) olisi yksi ongelma vähemmän!

        Kannattaa suhtautua tutkimuksiin ja eri hoitoihin myönteisesti, jotain on myös tehtävä itse. Tosiasia on, että sinun on otettava vastuuta myös itse omasta hyvinvoinnistasi. Et voi vain heittäytyä raivoamaan ja huutamaan ja odottaa että ihmelääke saapuu... Ehket joudu luopumaan kaikista herkuista, mutta eikö kannattaisi kokeilla kuitenkin, edes väliaikaisesti?

        Ummetus muuten lisää ilmavaivoja, koska ulosteessa on bakteereja, jotka tuottavat kaasuja. Näin olleen ummetuksen hoitaminen helpottaa monesti myös ilmavaivoihin. Ehkä olosi helpottaa jos ummetus saadaan hoidettua...

        On tietysti paljon vaihtoehtoja, josta vaivasi johtuu, mutta selvittely vie monesti aikaa ja on alussa tyydyttävä vain sulkemaan jotain vaihtoehtoja pois mistä vaivasi ei ainakaan johdu ja sinustahan on jo otettukin kokeita.

        Ja joskus on tyydyttävä siihen, ettei syytä oireiluun löydy. Silloin on keskityttävä hoitamaan vain oireita ja sitä kautta saada olo helpottumaan...

        Toivottavasti olosi helpottaa :)

        ..mulla oli ennen tätä ****aa sellanen vatsa. :)

        Poissaolot johtuu siitä, että vatsa näyttää isolta, ja että en voi kävellä suorassa. Mun on turha ruveta jankkaamaan sitä etten voi mennä isolla vatsalla kun ei kaikki tajua mun tilannetta.

        Jään siis luokalle, sillä olen ollut koulussa vain 3 päivää, (uudessa) ja ollut poissa 4 päivää, huomenna viisi. Ostettiin taas uusi lääke, Cuplaton, ja mikään ei auta. Olen kokeillut jo pari päivää hiivasyndrooman ruokavaliodieettiä, enkä kestä enää, eikä vaikutusta ole ollut. Enkä edes usko että minulla on hiivasyndrooma.

        Mistä voitte olla niin varmoja että minulla on juuri refluksitauti?

        Kolonoskopiaan en mene, mieluummin kuolen.

        Mikään ei auta olotilaani, ei lääkkeet, ei mikään. Kaikkea on kokeiltu ja jos ratkaisua ei pian löydy, elämäni on pilalla.

        Miten saan ummetuksen kuntoon?

        Olen odottanut jo liian kauan, 13kk.

      • "ikävää mutta yleistä...

        Jos nuo sun oireet on noin pahat niin hankkiudu kunnon lääkärille. Oot nuori, kyllä ne ottaa tosissaan jos kerrot ummetuksesta ym. Jos arvauskeskus ei sitä tee, ni sit yksityiselle. Ja jos määrätään kolonoskopia ni otat ittees niskasta kiinni ja menet sinne. Se on pieni hinta siitä, et voit saada selityksen sun vaivoille ja lääkkeet niihin. Jos odotat kauan vaivoines, niin sairaus saattaa pahentua. Ja epätietosuus ja stressi ainakin pahentaa niitä.

        Mulla todettiin 17-vuotiaana colitis, alkuoireet oli just tollasia, turvotusta ja ummetusta. Oireita mulla kerkes olla justiinsa jostain 14-vuotiaasta asti. Joten, vaikka sulla ei välttämättä ole mitään niinkään vakavaa ku CU, niin tee itelles palvelus ja MENE LÄÄKÄRIIN. Älä anna sairauden pilata montaa vuotta elämästäsi, jos sen voit estää.

        Ruokavaliot voi auttaa ja juu, neuvoja on yhtä monia kun meitä erilaisten vatsatautien sairastajia, mut ekaks selvitetään onko siellä oikeesti jotain vakavaa vialla. Eli lääkäriin ja mieluiten erikois sellaseen. Ei nää keskustelupalstat mitään diagnooseja anna.

      • ruokavalio on a ja o
        "ikävää mutta yleistä... kirjoitti:

        "mut ekaks selvitetään onko siellä oikeesti jotain vakavaa vialla."

        Huvittava kommentti, koska ongelma voi olla vakava vaikka sieltä ei mitään löytyisikään... Toki vakavuus jaetaan yleensä kahteen kategoriaan eli terveydelle vaaralliset ongelmat ja sitten haitalliset ongelmat, jotka eivät ole vaarallisia mutta todella ikäviä. Kummatkin saattavat olla vakavia. Olen huomannut että tuo jälkimmäinen ongelma voi olla itseasiassa paljon vakavampi kuin tuo ensimmäinen.

        Toki kannattaa käydä siellä lääkärillä.. Nuo tähystykset ovat pikku juttu jos niistä on apua.

      • DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..mulla oli ennen tätä ****aa sellanen vatsa. :)

        Poissaolot johtuu siitä, että vatsa näyttää isolta, ja että en voi kävellä suorassa. Mun on turha ruveta jankkaamaan sitä etten voi mennä isolla vatsalla kun ei kaikki tajua mun tilannetta.

        Jään siis luokalle, sillä olen ollut koulussa vain 3 päivää, (uudessa) ja ollut poissa 4 päivää, huomenna viisi. Ostettiin taas uusi lääke, Cuplaton, ja mikään ei auta. Olen kokeillut jo pari päivää hiivasyndrooman ruokavaliodieettiä, enkä kestä enää, eikä vaikutusta ole ollut. Enkä edes usko että minulla on hiivasyndrooma.

        Mistä voitte olla niin varmoja että minulla on juuri refluksitauti?

        Kolonoskopiaan en mene, mieluummin kuolen.

        Mikään ei auta olotilaani, ei lääkkeet, ei mikään. Kaikkea on kokeiltu ja jos ratkaisua ei pian löydy, elämäni on pilalla.

        Miten saan ummetuksen kuntoon?

        Olen odottanut jo liian kauan, 13kk.

        mennä siihen vatsalaukuntähystykseen. Kuulostaa tosiaan refluksitaudilta, ja vain sitä kautta saat siihen lääkityksen.

        Mulla juuri pari viikkoa sitten todettiin refluksitauti, kun kävin tähystyksessä. Ja mulla myös maha pahasti turvoksissa kipeä. Sain kuukauden lääkekuurin näin aluksi, saa nähdä mitä tapahtuu.

        Oikeasti, ei se tähystys niin kauheaa ole! Kyllä siihen kannattaa mennä, varmasti vaivasi selviää sitä kautta. Itsekin sitä pelkäsin ja jännitin, ja olihan se epämiellyttävää, mutta ei niin kamalaa kuin kuvittelin.

      • vaivatvaiiii
        DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:

        ..vastailuistasi. : )

        Tiedän vatsani olevan todella iso, sillä olen tarkkaillut sitä peilistä ja mittanauhan avulla jo vuoden. En tietenkään vihjaa, että vihjaisit että vatsani ei oikeasti olisi turvoksissa ja iso. Kukaan ei oikein huomaa, koska pidätän vatsalihaksia niin paljon.

        En ollut syönyt tänään iltaan asti mitään, ja vatsani oli vähän pienempi. Mutta se ei ole ollut pitkään aikaan laihimmillaan näin iso! Sitten tilattiin pizzat ja vatsa turposi jälleen isoksi. Menen nyt nukkumaan, sattuu istua ja seistä kun ei voi kävelläkään suorassa. Olen tottunut vatsani pidättämiseen niin paljon, että en edes huomaa sitä, ja pitää keskittyä olematta pidättämiseen.

        Kun vedän vatsaa sisään niin paljon kuin pystyn, eli "laihistan", (jokainen pystyy "laihistamaan" ja "lihavoittamaan" vetämällä vatsaa sisään/ työntämällä vatsalihaksia ulos) niin kuuluu "röyhtäisyääni" sisäänpäin. Kun taas työnnän sen jälkeen ilmat ulos, tulee röyhtäisy. Johtuuko siitä, että minulla on niin paljon ilmaa vatsassani? Hyvä jos tajusitte tuon.

        Ja mitä tarkoittaa kun vatsa ei siedä jotain ruoka-aineita, esim. suurinta kivun ja turvotuksen aiheuttajaani, suklaata? Eikö se sula vai ärsyttääkö se ja herkistääkö se suolta niin että se turpoaa vai mitä?

        Tuli mieleen, että lääkäri sanoi käynnillään viime vuonna että suoli on ehkä ahdas vielä kasvun takia ja välillä ruoka liikkuu nopeasti suolessa ja välillä hidastellen "mutkien" takia aiheuttaen kipua (kiertoa mahassa) ja ummetusta. ?

        Ja sitten vielä, että vanhempani ovat harkinneet lähettäneensä minut hypnotisoijalle rentouttaakseen minua ja näin parantaakseen mahani. Vakavissaan siis olivat. Voiko tuollainen auttaa, vai löytyisikö apu näin vain, jos omistaa stressivatsan?

        Kysyisin vielä, että miten nopeasti seuraavat lääkkeet vaikuttavat: Nexium, Qur, Movicol ja Litalgin? Onko kellään kokemuksia Levolacin käytöstä, ja voiko käyttää pitkäaikaisesti?

        Tänks

        luulisin että aika psykologille voisi auttaa sinua

    • maitohappobakteerit

      Joo olen samaa mieltä ala syomään maitohappobakteereja ja entsyymejä.minula kaikki turvotus loppui tällä hoidolla.kysele terveyskaupasta tai apteekista.

    • Hei!

      Sinulla on ilmiselvästi (ei-synnynnäinen) fruktoosi-intoleranssi.
      Se on tosi yleinen. Katso esim. englanninkielisestä wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Fructose_malabsorption
      Oireesi ainakin täsmäävät.

      Oireet vapaasti suomennettuna:

      -Vatsan turpoaminen (johtuen suolistossa tapahtuvasta käymisreaktiosta)
      -Ripuli ja/tai ummetus
      -Ilmavaivat
      -Vatsakivut (johtuen lihaskouristeluista, jotka vaihtelevat vähäisistä ja kroonisista akuutteihin mutta arvaamattomiin)

      Muita mahdollisia oireita:
      -silmäsärky
      -"sumea" pää
      -väsymys
      -masennus (johtuen siitä, että ohut- ja paksusuolessa tapahtuva imeytyminen on heikkoa, mikä johtaa myös mm. huonoon aminohappojen imeytymiseen. Tällöin hormoneille ja hermoston välittäjäaineille ei löydy tarpeeksi rakennusaineita.)

      Itselläni tämä todettiin pari vuotta sitten. Siinä tehdään fruktoosinsietokoe ja otetaan hengitysnäyte. Oireet ovat olleet ainakin 10 vuotta, tosin ei niin pahana kuin sinulla. Olen nyt 29-vuotias. Olen ennen kärsinyt turvotuksesta, ilmavaivoista, silloin tällöin tulevasta vatsakivusta (joka oli tosi paha, piti mennä kaksin kerroin), pahasta väsymyksestä, masennuksesta, epäsäännöllisistä kuukautisista ja lapsettomuudesta. Mutta nyt alkaa pikkuhiljaa elämä selkiytyä, pieni vauvakin tuhisee tässä vieressä :)

      Tsemppiä!

      • Fruktoosi-intoleranssi

        Fruktoosi-intoleranssi (koottu eri lähteistä, voi olla päällekkäisyyksiä)

        Ei näitä:
        • Hedelmät: omena, päärynä, papaija, hunajameloni, vesimeloni, kvitteni
        • Kuivattuina: omena, aprikoosi, herukat, taateli, viikuna, päärynä, rusinat, luumu
        • Hedelmämehut ja tiivisteet
        • Hedelmäkastikkeet: chutney (hapanimelä), relissi (kirpeä maustekastike), grillikastike
        • Kookos
        • Kuivahedelmää sisältävät patukat ja myslit
        • Hunaja
        • Maissisiirappi
        • sokeri, sakkaroosi, inverttisokeri, hedelmäsokeri, siirappi, fariinisokeri, hunaja, maltitoli, mannitoli, sorbitoli, isomalti, lykasiini, polydekstroosi, laktitoli
        • täysjyvävilja
        • soijapavut ym pavut, pähkinät, mantelit
        • maissihiutaleet, riisimurot ym aamiaishiutaleet
        • leipä, leivonnaiset, keksit, joissa sokeria tai muuta kiellettyä makeutusainetta
        • vehnänalkiot
        • maitovalmisteet, joissa kiellettyjä makeutusaineita (maustetut jogurtit, viilit, jäätelö,
        maitovanukkaat)
        • maksapasteija; valmisruoista tarkista tuoteseloste
        • soijakastike, sinappi, ketsuppi
        • sokeroidut virvoitusjuomat, mehut
        • makeiset, purukumit, kasvisliemikuutio
        • sokeroidut kaakaojuomajauheet
        Näitä:
        • Aprikoosi, nektariini, persikka, luumu (huom. näissä on sorbitolia)
        • Marjat: mustikka, karhunvatukka, boysenmarja, karpalo, vadelma, mansikka
        • Sitrushedelmät: greippi, sitruuna, lime, mandariini, appelsiini, tangelo
        • Muita hedelmiä: kypsä banaani, kiivi, passionhedelmä, ananas, raparperi, puutomaatti
        • glukoosi, tärkkelyssiirappi, ksylitoli, aspartaami, asesulfamK, sakariini, syklamaatti, maltodekstriini
        • peruna (säilytä huoneenlämmössä n 10 vrk, keitä kaikki muut kuorittuna väljässä vedessä)
        • pinaatti, retiisi
        • keräsalaatti, jäävuorisalaatti, lehtisalaatti
        • persilja, tilli
        • purjo, ruohosipuli, sipuli (mausteena),
        • kurkku, kesäkurpitsa, kiinankaali, paprika
        • lehtiselleri, parsakaali, linssit
        • kukkakaali, ruusukaali, parsa
        • vehnä, ohra, kaura, ruis, riisi, maissi, hirssi, tattari
        • maissitärkkelys, ohratärkkelys, perunajauho, vehnäleseet
        • leipä, johon ei ole lisätty sokeria tai siirappia - suosi hiivalla kohotettua leipää
        • spagetti, makaroni, ym pasta
        • maito, piimä, viili, kerma, maustamaton jogurtti, rahka, kaikki juustot, raejuusto
        • kaikki lihat, kala, makkarat
        • kananmuna, voi, margariini, öljy
        • tee, kaakaojauhe, suola, mausteet, yrttimausteet, etikka, esanssit, kivennäisvedet
        • liha-, kala-, kanaliemikuutio
        • vaniljatanko
        • perunalastut, pop corn
        • liivate

      • elikkä
        Fruktoosi-intoleranssi kirjoitti:

        tuo lista vaihtuu sallituiksi ruoka-aineiksi ennen puoltaväliä, huomaa se :) (tuli vähän huomaamattomaksi se "Näitä" -sana)

    • joku

      käy helikopagteeri testisssä.aiheutta tollaisia oireita.

      • HELPUS!!

        tyttö!

        Olen parikymppinen ja olen kärsinyt turvotuksesta jo 4 vuotta. Nyt se on mennyt siihen että en syö mitään. Kaurapuuroa ja hedelmiä, en voi koskea mihinkään ja kävelen niin paljon ku pystyn.
        Lääkäri ei tee mitään, kokeissa ei ollut mitään muuta kun lievä laktoosiinttoleranssi.

        Ruoka ei sula, se tulee ulos samanäköisenä ku mitä oli ennen, kun röyhtäsen tulee ylös kaikki ruuat, närästää silloin tällöin, ummetusta käyn vessassa kerran viikos ja just ja just tulee jotain.
        Olen joutunut luovuttaa kaikista lempivaatteista, en voi pukeutua mihinkään, vaikka olenkin ihan normipainoinen. Mustassa isossa paidassa olen joka päivä, mikään ei mahu ja silti laihdun.

        Minäkin olen niin vihainen, niin vihainen että kukaan voi auttaa. Voisin maksaa satoja euroja että saisin lievitystä. Huomaa kyllä kuinka tylsä elämä on kun joutuu töiden jälkeen mennä sänkyyn makamaan ja piereskelemään. Ilma ei lopu ikinä.

      • Nicorettemies
        HELPUS!! kirjoitti:

        Lopeta tupakointi

    • Neuvon tarpeessa!

      Mulla vähän sama juttu ja oon kans saman ikänen. Syön ok terveellisesti ja liikun mm. Käymällä lenkillä. En tiedä mikä auttaisi, iltaisin nimenomaan tuntuu että vatsa on turvonnu ku pullataikina, tosi inhottava olo. Lenkkeillessäkin vatsaa turvottaa ja pistelee. Ulkonäköpaineet tosiaan on yläasteella kovat mut en silti mitään itsetuhoista oo miettinyt. Suunnilleen samat mitat, tuskin siis lihavuudesta... En tiedä mitä tekisin, tuntuu ku olisin yliläski ja olisin syöny just 5kiloo taijotai.... Olisko joku fiksu neuvo?

    • ewfefrw

      mulla on sama ongelma. Olen nyt alkanut käyttää Levolac apteekin ummetus-nestelääkettä joka aiheuttaa 2 t. kuluessa että alka tulla pierua ja sitten ulostetta. TÄmä helpottaa turvonnutta oloa.
      Voisiko olla: gastropareesi, eli vatsahalvaus. Vatsa ei siis toimi. Tai imeytymishäiriö eli ruoka ei vaan imeydy.
      Tai suolentukkeuma niin että suolessa on tyrä tai muu tukos, on kiertynyt itsensä ympärille? Kasvain voi olla mahassa estämässä ruuan etenemistä suolessa?

    • ibsibs

      Heippa!

      Olin muutama vuosi sitten aivan samanlaisessa tilanteessa kuin aloittanut. Olin monesti ihan itsemurhan partaalla kun en tiennyt mikä avuksi. Lääkärit hokevat vain ärtynyttä suolta ja toteavat ettei hoitoa ole. Lopulta onneksi ystäväni suositteli käymään homeopaatilla, jonka avulla sain ruokavalioni kuntoon. Kyllä se ruokavalio on tässä taudissa erittäin tärkeä oireiden lievittäjä. Toki vika on toiminnallinen ja usein sitä pahentaa stressi, jännityst, pelot tai muut vahvat tuntemukset. Kannattaa ruokavalion ohella panostaa myös mielen rauhallisuuteen, hyviin yöuniin ja ihan kevyeen liikuntaan. Mitään himourheilijaa tai hikijumppaa ei tarvita, pieni venyttely tai reipas kävely rappusissa tai talon ympäri on jo omiaan auttamaan mahan toimintaa.

      Aikaisemmin tulikin jo erittäin hyviä ohjeita ruokavaliosta. Vaikka tuo ruokavaliomuutos tuntuukin aluksi ihan kamalalta ja ylitsepääsemättömän vaikealta, voin kokemuksesta kertoa että kaikkeen todellakin tottuu! Enää en edes pidä sitä mitenkään erilaisena tai vaikeana asiana että syön hieman rajoitetummin kuin muut. Olen tässä samalla oppinut tekemään paljon sellaisia ruokia, mitä en aikaisemin edes tiennyt olevan olemassa. Samalla kun valistuu ruuasta ja sen merkityksestä, alkaa mahakin toimia paremmin. Itselläni ei ole maha turvonnut enää kuukausiin. Pieniä mahakipuja on aika-ajoin, riippuu vähän miten ja mitä on syönyt. Herkuttelusta tulee lähinnä maha kipeäksi muutamaksi päiväksi ja saattaa juoksuttaa vessassa normaalia enemmän. Mutta kun taas lopettaa sen herkuttelun ja menee muutama päivä niin kivutkin katoavat.

      Kannattaa tutustua myös FODMA-ruokavalioon! Tuossa vältellään juuri niitä ilmavaivoja ja turvotusta aiheuttavia kuituja ja tärkkelyksiä rajaamalla ruokavaliota. Itselläni tämä toimii loistavasti. Toki syön myös päivittäin maitohappobakteereja ja otan joskus aterioiden yhteydessä myös ruuansulattajaentsyymejä.

      Homma on kova jos aikoo itsensä terveeksi saada. Itsekin oli lopulta pakko tehdä päätös että haluanko kärsiä vai taistella tätä helvetillistä vatsaoirerymää vastaan! Oireettomuus on saavutettavissa, sanoipa ketä tahansa lääkäri mitä tahansa. Se vaatii vaan kovaa tahtoa tervehtyä ja tosi tosi tosi paljon itsekuria!

      Tsemppiä!

    • hinkujavinku

      ketju loppunut vuosi sitten..mutta seurasin suurella mielenkiinnolla. mitä aloittajalle kuuluu nyt? itse kärsin toista kertaa elämässini ns "raskausvatsasta"...jopa aamusta...vähän ylösnousun jälkeen ja ilman että syön mitään. tunnistan että on refluksi...sekin uusi juttu...mutta aikalailla paha.
      pahinta kuitenkin on hengästyminen ja etten enää osaa tehdä mitään kun olo on turvonnut ja hengästyttää...ilma loppuu...sanotaan etä liikunta auttaa...mutta kun HENKI EI KULJE!

    • sarah-90

      Minun oireeni alkoivat kun lopetin kahvin juonnin. Aloin voida pahoin joka päivä joinain päivinä oksensin joinain en. Ummetus oli kova ja aloin hoitaa sitä visiblin kuidulla. visiblin kuidun kanssa suoli toimi joka aamu silti päivällä oli ripulia ja illalla pelkkää limaa. kun lopetin kuidun paino tippui 5 kg. Oksentaminen onneksi loppui. Rupesin juomaan uudestaan kahvia suolisto ongelmat jatkuivat ummetusta, jatkuvaa limaa. välillä tummaa välillä kirkasta limaa. Välillä oli kiire juosta vessaan ja tuli pelkkää kirkasta limaa.

      Nyt hakeuduin vatsalääkärille kun aloin olla jo poikki tämän suoleni kanssa ja ajattelin että masennun ihan totaalisesti. Sain ärtyvän suolen diagnoosin. kunnes labra testien tulokset tulivat ja minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.

    • Anonyymi

      Joillakin autta Fodmap-dieetti:

      Ohjeita FODMAP-dieetin noudattamiseen:

      Tyypillisesti vältettävät elintarvikkeet:
      Palkokasvit (linssit, pavut, herneet)
      Sipulikasvit
      Kaalit
      Makeiset ja muut tuotteet, joissa on ksylitolia, sorbitolia, mannitolia tai maltitolia
      Laktoosi (siirry laktoosittomiin maitotuotteisiin)

      Myös näiden välttämistä voit kokeilla:
      Vehnästä, rukiista ja ohrasta valmistetut viljatuotteet (leivät, hiutaleet, murot, puurot, leivonnaiset)
      Omena, päärynä, kirsikka, luumu ja vesimeloni
      Parsa, artisokka
      Sienet

      En käytä mitään syötäviä kummastakaan ryhmästä. Ruokavalioni on täysin viljaton ja maitotuotteeton. Minulle ei käy myöskään peruna eikä maissi. Riisiä ja kanaa menee. Vähän voin syödä banaania joskus ja appelsiinia. Esim. vegaanijuustossakin on perunaa ja maissia, ja vatsa turpoaa, jos sitä vähänkään syö.

      Ärsyttävän hankalaksi on elämä mennyt, kun en oikein keksi mitä voisin syödä. Kaupasta ei löydy juuri mitään syötävää, kananmunia sentään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe