Aina puhutaan siitä, kuinka vanhukset ovat yksinäisiä. Televisiossa mainostetaan ja lehdissä kirjoitetaan. On kaikenmaailman ystävätoimintaa sun muuta (mikä tietysti on todella hieno asia).
Mutta entäs sitten nuoret yksinäiset? Entäs me "normaalit" yksinäiset? Ystävätoiminnasta selitettiin, kuinka se on tarkoitettu vanhuksilla ja esimerkiksi jollain tavalla "kykenemättömille" nuoremmille henkilöille.
Mitä olen esimerkiksi blogeja täällä netissä lukenut, niin hyvin moni kertoo anoreksian olevan ainoa ystävä. Että miksi muka kannattaisi parantua, kun ei kukaan siitä kuitenkaan välitä. Ei välitä itse sairaudesta, miksi sitten ponnistelisi parantuakseen. Ja tässä vaiheessa on turha kenenkään puhua "angstaamisesta" tai itsesäälistä. Anoreksia on vakava henkinen sairaus ja harvoinpa sellaisessa/tällaisessa tilassa tulee lähdettyä pihalle, että HELLUREI UUDET YSTÄVÄT, TÄÄLTÄ TULLAAN.
Vanhat kaverit väistyvät sairauden tieltä; ei kiinnosta, ei se ole kivaa, nähdään sitten kun taas on hauskaa. Yhden neuvo on, kun puhuttiin yksinäisyydestä: "Unohdat nyt vaan kaikki ihmissuhteet....... Keskityt nyt vaan täysin katsos opintoihisi. Koeta olla ajattelematta elämänkumppanin tai kaverien saamista. Opiskele vain".
Ja niin, tämä on itsesääliä, mutta pakko oli jonnekin vähän purkaa tätä ystävänpäiväpotutustaan. Tiedättekö mitä minä vain olisin toivonut? Yhden yhtä korttia postiluukusta. Sama juttu esimerkiksi jouluna tai syntymäpäivänä. Ilmeisesti sitä ei ole kenenkään ajatuksien arvoinen "En muistanut... En laittanut tänä vuonna (paitsi parille muulle)...".
No yksi hyvä puoli tässä asiassa on. Ei tee mieli pistää suuhunsa ruuan murentakaan, päinvastoin.
Hyvää ystävänpäivää kaikille tätä sairautta eläville tai eläneille!
Mutta entäs sitten nuoret yksinäiset? Entäs me "normaalit" yksinäiset? Ystävätoiminnasta selitettiin, kuinka se on tarkoitettu vanhuksilla ja esimerkiksi jollain tavalla "kykenemättömille" nuoremmille henkilöille.
Mitä olen esimerkiksi blogeja täällä netissä lukenut, niin hyvin moni kertoo anoreksian olevan ainoa ystävä. Että miksi muka kannattaisi parantua, kun ei kukaan siitä kuitenkaan välitä. Ei välitä itse sairaudesta, miksi sitten ponnistelisi parantuakseen. Ja tässä vaiheessa on turha kenenkään puhua "angstaamisesta" tai itsesäälistä. Anoreksia on vakava henkinen sairaus ja harvoinpa sellaisessa/tällaisessa tilassa tulee lähdettyä pihalle, että HELLUREI UUDET YSTÄVÄT, TÄÄLTÄ TULLAAN.
Vanhat kaverit väistyvät sairauden tieltä; ei kiinnosta, ei se ole kivaa, nähdään sitten kun taas on hauskaa. Yhden neuvo on, kun puhuttiin yksinäisyydestä: "Unohdat nyt vaan kaikki ihmissuhteet....... Keskityt nyt vaan täysin katsos opintoihisi. Koeta olla ajattelematta elämänkumppanin tai kaverien saamista. Opiskele vain".
Ja niin, tämä on itsesääliä, mutta pakko oli jonnekin vähän purkaa tätä ystävänpäiväpotutustaan. Tiedättekö mitä minä vain olisin toivonut? Yhden yhtä korttia postiluukusta. Sama juttu esimerkiksi jouluna tai syntymäpäivänä. Ilmeisesti sitä ei ole kenenkään ajatuksien arvoinen "En muistanut... En laittanut tänä vuonna (paitsi parille muulle)...".
No yksi hyvä puoli tässä asiassa on. Ei tee mieli pistää suuhunsa ruuan murentakaan, päinvastoin.
Hyvää ystävänpäivää kaikille tätä sairautta eläville tai eläneille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
mä oon kans jotenkin onnistunu eristäytyyn mun kavereista. Ollaan samassa koulussa, mutta nykyään eri luokilla ja tänään mä näin ne vaan vilaukselta niin etten ehtiny antaan ees omia korttejani. Tuntuu jotenkin pahalta kun ne on kaikki ollu mun tukena ja ne on tosi tärkeitä mulle, mut mulla ei oo voimia ylläpitää niitä suhteita. Tuntuu et mä oon syyllinen siihen ettei mulla oo kavereita, ja niin se varmasti onkin. Ihmissuhteiden eteen tarvis tehdä töitä mut en vaan pysty siihen enää, en osaa olla kavereiden kanssa..
Hyvää ystävänpäivää myös sinulle ja kauhean paljon voimia