kovaa nousua

kovaa nousua europörsseissä! samoin aasiassa ja usassa! lukekaa taloussanomia, saksassa merkittävät firmat ilmoittaneet tuloksensa parantuneen useita kymmeniä prosentteja, kraft konsernin tulos yli miljardin odotettua parenpi,-tuntuu kuin oltaisiin palattu normaaliin,sanoo saksalais strateekikko,deutche industiebank osake 21%,cap gemini viimevuoden voitot kasvaneet 50%,usan ja japanin talouskasvu ollut odotettua parempi,myös lontoon pörssi nousussa.
7913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvältä tosiaan vaikuttaa, mutta aivan tältä istumalta en kuitenkaan usko kaikkien rahoitusmarkkinoiden ongelmien olevan poispyyhkäistyjä.

Äänestä
  • Amerikan subprime-kriisi iskee nyt myös saksalaisiin veronmaksajiin.
    Saksan hallituksen kriisi-istunnon päätöksellä valtio pumppaa vararikon partaalla horjuvaan IKB-pankkiin miljardi euroa uutta rahaa. Kaikkiaan pankin pelastamiseksi tarvitaan 2,2 miljardia euroa.
    Pankkia ei haluta päästää vararikkoon, koska " järistysvaikutukset finanssimarkkinoihin Saksassa ja koko euroopassa olisivat olleet arvaamattomat.
    Pankki on erikoistunut rahoittamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

    IKB ei ole ainoa saksalaispankki, joka on kärsinyt subprime-kriisistä. Kolme osavaltion omistamaa pankkia on jo ilmoittanut jättitappioista.

    Keskiviikkona ilmoitti Baijerin osavaltion pankki BayernLB kadottaneensa Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilla 150 miljoonaa euroa.

    TURHAAN OPTIMISMIIN EI OLE SYYTÄ! ERITTÄIN SEKAISEKSI MENEE, ENNEN KUIN KAIKKI SOTKUT ON SELVITETTY.

    Äänestä

  • veronmaksajat pelastavat kirjoitti:

    Amerikan subprime-kriisi iskee nyt myös saksalaisiin veronmaksajiin.
    Saksan hallituksen kriisi-istunnon päätöksellä valtio pumppaa vararikon partaalla horjuvaan IKB-pankkiin miljardi euroa uutta rahaa. Kaikkiaan pankin pelastamiseksi tarvitaan 2,2 miljardia euroa.
    Pankkia ei haluta päästää vararikkoon, koska " järistysvaikutukset finanssimarkkinoihin Saksassa ja koko euroopassa olisivat olleet arvaamattomat.
    Pankki on erikoistunut rahoittamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

    IKB ei ole ainoa saksalaispankki, joka on kärsinyt subprime-kriisistä. Kolme osavaltion omistamaa pankkia on jo ilmoittanut jättitappioista.

    Keskiviikkona ilmoitti Baijerin osavaltion pankki BayernLB kadottaneensa Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilla 150 miljoonaa euroa.

    TURHAAN OPTIMISMIIN EI OLE SYYTÄ! ERITTÄIN SEKAISEKSI MENEE, ENNEN KUIN KAIKKI SOTKUT ON SELVITETTY.

    Pankit USA:ssa vääntävät lainahanoja yhä tiukemmalle.
    FED:n kyselyn mukaan 8 kymmenestä pankinjohtajasta on kiristänyt lainaamista yrityslainojen, luottokorttilainojen, autoluottojen, kulutusluottojen ja jopa opintolainojen markkinoilla.

    Tiedot pakkohuutokauppojen yleistymisestä eivät vähennä epävarmuutta. Kun asuntojen hinnat laskevat lisää, voi finanssimarkkinoiden tila paheta.

    Yritykset valittavat lainan saatavuuden vaikeutumisesta.
    USA:ssa pelätään, että jopa 1,3 miljoonaa asuntoa joutuu tänä vuonna vasaran alle. Pakkohuutokauppojen määrä on noussut niin rajusti,että joissakin osissa Kaliforniaa puolet asuntokaupoista syntyy pakkorealisoinneissa.
    Pahimmat alueet ovat Michigan, Kalifornia, Nevada ja Florida.

    Valtiovarainministeri Hank Paulson toteaa, että mitään ihmelääkettä ei ole. Viime vuosien ylilyöntejä on vaikea saattaa tekemättömiksi.

    Apuohjelmien tehoa myös epäillään. Deutsche Bankin arvion mukaan USA:ssa tyhjenee "kaikkien aikojen pahin luottokupla" ilman tietoa siitä, mihin kaikki vielä johtaa.

    PIDÄ RAHOISTASI KIINNI KAKSIN KÄSIN!!

    Äänestä

  • USA:n pankeissa kirjoitti:

    vaaaaaa !!!!!

    Äänestä

  • puuuuu kirjoitti:

    vaaaaaa !!!!!

    Presidentti Bush allekirjoitti keskiviikkona lain elvytyspaketista, mikä takaa kotitalouksille 300-1200 dollarin ylimääräiset veronpalautukset.

    Citigroupin analyytikko D. Weinswig in mukaan elvytysmiljardien teho jää politikkojen toiveita pienemmäksi, sillä ahdinkoon ajautuneet kuluttajat maksavat rahoilla pois velkojaan.
    Kyselyn mukaan 34 % kuluttajista käyttää elvytysrahat laskujen maksamiseen, kun 23 % vastaajista panee rahat säästöön.
    Joka kymmenes kuluttaja käyttää ylimääräisen rahan välttämättömyyshyödykkeisiin kuten ravintoon tai polttoaineisiin.

    Mahtaneeko paketti vaikuttaa toivotulla tavalla?

    Äänestä

  • kohtalo epävarma kirjoitti:

    USA:n keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke on raportoinut vallitsevasta tilanteesta maan taloudessa.

    Bernanken mukaan talouden kuva on huonontunut viime kuukausina ja riskit kasvun suhteen ovat lisääntyneet. Huoli on rahoitusjärjestelmän haavoittuvuudessa yhdessä sen kanssa, että riskit odotettua heikommasta kasvusta ovat lisääntyneet.

    Investointipankki Goldman Sachs ennustaa, että USA:n bruttokansantuote putoaa tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä puoli prosenttia ja toisella neljänneksellä prosentin.

    Bernanken lausunnot kongressin edessä saivat dollarin painumaan. Bernanke oli kongressin pankkikomitean kuultavana maan talouskehityksen suuntaviivoista.

    Kurssit NewYorkin pörsseissä laskivat voimakkaasti torstaina Bernanken esiintymisen jälkeen (Nasdaq-indeksi -1,7%).
    Myös tänään perjantaina indeksifutuurit ennen pörssien avautumista ovat runsaasti miinuksella.
    Kaikki Euroopan pörssit ovat olleet laskussa tänään.

    PITÄKÄÄ RAHOISTANNE TIUKASTI KIINNI! MENO VOI KÄYDÄ VIELÄKIN HURJEMMAKSI!

    Äänestä

  • ELPYMISESTÄ kirjoitti:

    USA:n osakerahastot menettävät rahaa 30-40 miljardia dollaria kuukausittain, sillä sijoittajat ovat todella pelästyneet asuntotaantumaa, luottolamaa ja talouden yleistä jäähtymistä.
    Osakerahastoista lähti helmikuun ensimmäisellä viikolla 7,9 miljardia ja toisella viikolla 7,6 miljardia dollaria

    Käänne huonompaan on jyrkkä, sillä joulukuussa osakerahastot imivät nettona lähes 30 miljardia dollaria.

    Sijoittajat välttävät riskejä kaikin mahdollisin keinoin:tunnelmat olivat viimeksi näin varovaiset seitsemän vuotta sitten.

    Stagflaatio-termi ilmestyi viikolla jälleen sijoittajien sanastoon. Heikon talouskasvun ja korkean inflaation yhdistelmä on mahdollisimman heikko uutinen osakemarkkinoille.

    Perjantain tunnelmia haittasi ainakin se, että Michiganin yliopiston keräämä luottamusindeksi kertoi heikoimmista luvuista kuuteentoista vuoteen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katsokaapas kirjoitti:

kovaa nousua europörsseissä! samoin aasiassa ja usassa! lukekaa taloussanomia, saksassa merkittävät firmat ilmoittaneet tuloksensa parantuneen useita kymmeniä prosentteja, kraft konsernin tulos yli miljardin odotettua parenpi,-tuntuu kuin oltaisiin palattu normaaliin,sanoo saksalais strateekikko,deutche industiebank osake 21%,cap gemini viimevuoden voitot kasvaneet 50%,usan ja japanin talouskasvu ollut odotettua parempi,myös lontoon pörssi nousussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu