Yläasteikäisenä ajattelin, että ei pieniä vauvoja saa tappaa. Sitten vähän myöhemmin nuoruudessani tiesin muka enemmän sikiön kehityksestä ja ajattelin, että alkio/sikiö on aikana, jolloin abortteja tehdään, pelkkä solumöykky, eikä sen poistamisessa niin ollen tapahdu mitään pahaa. Sain sitten 24-vuotiaana ensimmäisen lapseni. Kerran istuin tuolissa pieni, parin kuukauden ikäinen poikavauvani sylissäni. Hän katseli minun kasvojani ja seurasi silmieni liikkeitä välillä otsaansa rypistäen. Hänen ilmeensä olivat monenlaiset ja katseensa tarkka. Siinä vain katselimme pitkään toisiamme silmiin. Yht'äkkiä ajatus tuli ja oli kuin joku olisi lyönyt sydänalaani nyrkillä: Mitä, jos olisin juuri silloin, tätä lasta odottaessani, päättänyt jostakin syystä tehdä abortin?! Tämän, juuri tämän lapseni olisin silloin tappanut! Juuri hänen elämänsä olisin riistänyt! Ajatus oli hirveä ja puristi sydänalaa. Tajusin, että olin ymmärtämättömyydessäni ajatellut ja ääneen sanonut todella tyhmiä asioita. Olo oli hyvin syyllinen, vaikka en koskaan ollut itse aborttia harkinnutkaan. Tuntui, että pitää pyytää anteeksi…
Tuntuu todella pahalta ajatella niitä, joille ajatus iskee liian myöhään, silloin, kun teko on jo peruuttamattomasti tehty. Voin hyvin kuvitella sen tuskan ja syyllisyyden, jonka sellaiset naiset kokevat, kun omani oli pelkästä aiemmasta ajattelustani sellainen…
Tiedän, että olen nyt päässyt aborttia koskevassa ajattelussani sen korkeimmalle ja pysyvälle tasolle, ja että koskaan en palaa enää aikaisempiin ajatuksiini. Ne olivat keskeneräisiä.
Tuntuu todella pahalta ajatella niitä, joille ajatus iskee liian myöhään, silloin, kun teko on jo peruuttamattomasti tehty. Voin hyvin kuvitella sen tuskan ja syyllisyyden, jonka sellaiset naiset kokevat, kun omani oli pelkästä aiemmasta ajattelustani sellainen…
Tiedän, että olen nyt päässyt aborttia koskevassa ajattelussani sen korkeimmalle ja pysyvälle tasolle, ja että koskaan en palaa enää aikaisempiin ajatuksiini. Ne olivat keskeneräisiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
konkretisoidu välttämättä vielä raskaudenkaan aikana, vaan saattaa iskeä tajuntaan, kun katsoo silmiin lasta, joka olisi periaatteessa voitu tappaa abortissa. Joidenkin ajatus ei yllä tuolle tasolle ehkä koskaan.
Olet siis muuttanut mielipiteesi elämänkokemuksen karttuessa. Aiemmin tiesit (muka) enemmän ja pidit alkioita/sikiöitä solumöykkyinä. Sitten sait lapsen ja rupesit ajattelemaan kuten nyt ajattelet. Kuten nuorempana, väität yhtälailla nyt tietäväsi paremmin ja enemmän kuin ennen. Mistä ihmeestä päättelet, ettei mielipiteesi enää tuosta muokkaudu elämänkokemuksen edelleen karttuessa? Onhan näin käynyt ennenkin, joten miksi ei kävisi vastakin?
"Tiedän, että olen nyt päässyt aborttia koskevassa ajattelussani sen korkeimmalle ja pysyvälle tasolle"
Tämänhän tiesit ennenkin, mutta nyt vain kutsut niitä ajatuksia keskeneräisiksi. Mistä päättelet, ettet parinkymmenen vuoden kuluttua pidä nykyistä ajatusmaailmaasi keskeneräisenä? Minkä ikäinen oikein nyt olet? Aika nuorelta ja naiivilta vaikutat, kun päättelet olevasi nyt joltain osin valmis ja oikein "korkeimmalla tasolla". Iän myötä ihminen yleensä oppii sen, että on aina keskeneräinen, ja ettei milloinkan tulekan "valmiiksi". Viisautta on myöskin se, ettei nimitä juuri omaa maailmankuvaansa omahyväisesti kaikkein korkeimmaksi tasoksi tms.
Valitettavasti minusta tästä tekstistä välittyy vain nuoruuden ehdottomuus oman näkemyksensä paremmuudesta ja oikeellisuudesta. Et näytä ihmisenä juurikaan sitten nuoruusvuosiesi kasvaneen, koska yhtä paatoksellisesti ja ehdottomasti tunnut suhtautuvan asioihin nytkin. Et ole vielä päässyt edes sille tasolle, jossa ihminen yleensä myöntää elämänkokemuksensa rajallisuuden, eikä siksi enää väitäkään olevansa jotain muuta kuin keskeneräinen ajattelumaailmaltaankin. Et ole vielä edes siinä vaiheessa, jossa elämänkokemuksen myötä muokkautuva maailmankuva ja oman itsensä keskeneräisyys nähdään rikkautena ja positiivisena asiana, jossa erilaiset näkökulmat toivotetaan tervetulleeksi ja niistä yritetään oppia jotain mitä uutta ja avartavaa.
Ihmettelin itsekin alkuperäisen tekstiä lukiessani, että mistä hän voi tietää päässeensä nyt aborttiajattelussaan lopulliselle tasolle, joka ei enää muuksi mitenkään muutu. Yleensähän ymmärtääkseni ihmisen näkemykset eri asioista muokkautuvat läpi elämän juuri sen elämänkokemuksen karttuessa. En itse ainakaan uskaltaisi väittää, että tässä ja nyt on se muuttumaton mielipiteeni abortista, joka tulee säilymään samana läpi elämäni. Elämänkokemustakin minulla on koko asiasta vielä todella vähän, enhän ole esim. ei-toivottua raskauttakaan koskaan kokenut. Alkuperäisenkin kirjoituksesta sain sellaisen käsityksen, ettei hänkään ole kokenut elämäntilannetta, jossa olisi realistisesti joutunut aborttiakin harkitsemaan.
Sitä en tosin aivan ymmärtänyt, tarkoittiko hän tuolla "korkeimmalla tasolla" vain omaa aborttiajatteluaan vaiko aborttiajattelua yleensä. Toivottavasti vain omaansa, sillä eihän kukaan voi määritellä kaikkien puolesta sitä, millainen näkemys abortista on korkein mahdollinen näkemys yleisesti ajatellen.