Ollaan poikaystäväni kanssa menossa kanarialle inglesiin lomalle, ja hän haluaisi mennä kanssani nakurannalle. Jännittää vaan hieman, että olenko ainoa "nuori" nainen siellä. Minkälaista porukkaa noilla rannoilla yleensä käy? Itse olen 22.
ingles
eka kerta
21310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi
Jos vähän jännittää,ni tee silleen että kävelet normaalisti uikkareissa siinä rannalla. Eli inglesin keskustasta päin katsottuna nuderanta alkaa vasta oikealla ns, dyyneilta, normaalin uimarannan jälkeen. Sopivan lenkin saa kun kävelee sinne majakalle ja sieltä vaikka taksilla takas hotelliin.Matkaa tulee n, 5km. Ihmiset oli nude rannoilla mun mielestä "vähän" varttuneempia eurooppalaisia (saksalaisia) ja nuorisoa oli vähemmän, Alue on niin suuri että siellä saa olla kaikessa rauhassa. Siellä on normaali Eurooppalainen sivistynyt meininki eikä mitään, tirkistelyä, tms, masturbaatio juttuja, joista saattaa esim,Suomessa kärsiä. Itse en ole mikään nudisti vaan liikkunut ko, rannalla lenkillä normaalin lomailun ohella. Haluaisin vielä muistuttaa ajoittain röyhkeistä kaupustelijoista yms, sisäänheittäjistä, Törkeimmät heiluu siinä kauppakeskusten välisellä torilla, tavallinen turisti pääsee ylimääräistä rahoista yms, helposti eroon kun jää juttusille, suosittua toimintaa tuntui olevan terrrrve trrrvee mitä guuluu? ja sitten pitäisi kätellä päälle---yllätys yllätys sormukset ja kellot lähtee todella äkkiä, kun turisti ihmettelee kaverin ystävällisyyttä. Olemalla itsevarma, ja jatkamalla matkaa heistä ei ole vaaraa/haittaa, mutta jos jää pyörimään ja hyörimään tms, juttusille jää aina kakkoseksi, he ovat amattilaisia, ja kohde vain "turisti". Toivon teille hauskaa lomaa.
Itse kävin Inglesin rannalla eka kerran 7 vuotta sitten. Useana päivänä otti lähelläni aurinkoa saksalainen nainen n. 16-v tyttärensä kanssa. Alastomuus oli jännittävää näin suomalaisen silmin nähtynä. Mitään häiriötä ei tapahtunut. Hauska episodi oli kun kolme espanjalaista poikaa kulki shortseissaan ohi meitä katsellen. Yhdellä oli kymmenen pisteen stondis yläviistoon, mutta ei se meitä nudisteja haitannut. Ujo poikaparka...