Voi tätä

"Voi tätä hurskastelun määrää"
14.2.2008

--------------------------------------------------------------------------------

Mitä pidemmälle keskustelu Stora Enson Kemijärven ja Summan tehtaiden lopettamisesta on edennyt, sitä selvemmäksi on käynyt, että sinänsä raskaat päätökset ovat olleet välttämättömiä, ja että ne ovat vasta alkua, josta seuraa paljon muuta. Yhä selvemmäksi osoittautuu se, ettei valtio omistajana pahantahtoisuuttaan ole jättänyt puuttumatta yhtiön päätöksiin.

Keskustelu valtion omistajapolitiikasta ja –ohjauksesta tehdystä välikysymyksestä alkoi eduskunnassa keskiviikkona. Ajankohta ei olisi voinut välikysyjien kannalta huonompi olla. Stora Enso julkisti samana päivänä viime vuoden tuloksensa, joka kertoo yhtiön liikevoiton romahtaneen 742 miljoonasta 246 miljoonaan. Samalla tulos ennen veroja putosi 711 miljoonasta 77 miljoonaan euroon.

Yhtiön tulos laski erityisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Loka-joulukuussa liiketulos putosi 254 miljoonan voitosta yli 48 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Siinä eivät edes vielä näy Venäjän puutullien vaikutukset, sillä korotusten on määrä astua voimaan huhtikuussa ja ensi vuodenvaihteessa.

Tilastokeskuksen torstaina julkistamien tietojen mukaan Suomen kokonaistuotannon määrä kasvoi joulukuussa enää 2,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Tätä lukemaa eivät komistaneet, vaan nimenomaan painoivat alaspäin puu- ja paperiteollisuuden tuotantoluvut, sillä alan tuotannon määrä peräti laski kolme prosenttia.

Kun kaikki mittarit näyttävät punaista, vastuullisen yhtiöjohdon on toimittava, vaikka se edellyttäisi rankkojakin päätöksiä. Siksi Stora Enson päätöksessä lakkauttaa tehtaita ei ole kyse yhtiön pahansuopaisuudesta. Siksi myöskään toimitusjohtaja Jouko Karvisen arviota kapasiteetin lisäsupistuksista lähikuukausina ei pidä pitää uhkailuna. Puutullien korottaminen on Venäjän yksipuolinen päätös, ja viime kuukaudet ovat osoittaneet, että sen päätä asiassa tuskin käännetään, niin valitettavaa kuin se onkin.

Yhä enemmän alkaakin vaikuttaa siltä, että viimeaikaiset päätökset supistaa metsäteollisuuden kapasiteettia Suomessa ovat vasta alkua huomattavasti suuremmalle rakennemuutokselle. Syy ei ole vain puutullien, mutta niiden korotus kylläkin nopeuttaa prosessia. Kun raaka-aineen saanti on uhattuna tai sen hinta nousemassa pilviin, jotakin on pakko tehdä.

Raaka-aineen rinnalla toinen tärkeä tuotannontekijä on energia, sen saatavuus ja hinta. Metsäteollisuus voi katsoa puseroonsa ja miettiä, oliko järkevää taannoin luopua omasta energiantuotannosta, kun ala ei vain kuluta, vaan myös itse tuottaa energiaa. Tuskaa lisää EU:n energia- ja ilmastopaketti, joka edellyttää radikaaleja toimia niin teollisuuden, liikenteen kuin asumisenkin päästöjen suhteen.

Näyttääkin varsin ilmeiseltä, että bulkin tuottaminen kotimaassa vääjäämättä loppuu ja siirtyy – jos on siirtyäkseen – sinne, missä sen tekeminen on kannattavampaa kuin Suomessa. Siihen, millaista metsäteollisuutta ja kuinka paljon Suomeen jää, voidaan vaikuttaa myös yhteiskunnan toimin; ei omistajana, vaan edellytysten luojana. Kyse on ennen muuta metsä- ja energiapolitiikasta, mutta myös muun muassa koulutuksesta sekä liikenneväylien ylläpidosta ja uudisrakentamisesta. Näihin asioihin haettiin jo taannoin vastauksia valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmässä ja perjantaina lisäosviittaa on tulossa yliasiamies Esko Ahon työryhmältä.

Valtio omistaa yhdessä Kelan kanssa 35 prosentin siivun Stora Ensosta. Asiallisesti ottaen jo vuonna 1998 Enson fuusioiduttua ruotsalaisen Storan kanssa valtio määritteli omistuksensa yhtiössä sijoitusintressiksi. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että valtiolle kelpaa yhtiöstä saatava tuotto, mutta valtiolle yhtiö ei ole strategisesti niin merkittävä, että se edellyttäisi enemmistöosakkuutta tai muuta erityistä omistaja-asemaa.

Kuten omistajaohjauksesta vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) keskiviikkona eduskunnassa varsin perusteellisesti ja pitävästi totesi, valtion omistajapolitiikassa ei ole 15 vuoteen tapahtunut mitään olennaista muutosta. Siksi Stora Enson ympärillä vellovaa poliittista keskustelua voikin hyvin kuvata ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) sanonnalla: "Voi tätä hurskastelun määrää."

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että asialla lyövät mynttiä poliitikot, mutta esimerkiksi Paperiliitto – jota asian pitäisi koskea mitä suurimmassa määrin – pidättäytyy järeistä vastatoimista ja tyytyy vain torumaan ja heristelemään sormeaan?
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliitikot ovat vastuussa maan työllisyydestä.
Sen pitäisi olla "strategisesti tärkeää"; joten se että valtio pesee kätensä, kun se on möhlinyt, ei ole "strategisesti viisasta", koska kansa ei pidä kelvottomista/veltoista ja osaamattomista poliitikoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hurskastelun kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu