On aika lopettaa turhanpäiväinen änkyröinti ja keskityttävä yhteistyöhön ja Suomen asioiden hoitoon. Vasuri siiven mielistely on loputtava ja mentävä reilusti oikeaan. Siten Demarit nousevat suosta.
Demareihin
ryhtiä
284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Demarit ovat perustaneet oman suojatyöpaikan
eli puolueen millä elättävät itsensä. Joten
kotiäiti tai odottava äiti, aivan yhtä avuttomia
vaaliteemoja kuten ennenkin. Unohtui eläkeläiset
ja työttömät ,nämähän on kaivettava esille.
Demarien keskustelukerhon aihelista,
Tuskimpa kukaan lapsiisi on syyllinen. Mene töihin jos et halua kakaroitasi katsella. Maailmalla ei tuo väestöräjähdys nyt niin kauheesti taukoa, että väkisin kenenkään tarvitsee lisää kusipäisiä kakaroita tehdä.
Ei mikään puolue ole suojatyöpaikka. Ei edes Keskusta, joka eniten huolta kantaa täysin turhan ja kannattamattoman toimialan tulevaisuudesta.
Se on sitten aivan sama äänestätkö Kokoomusta tai SDP:tä tai kenen porukoissa pyörit. SDP:ssä on hauskemmat laulut, hurtimpi meininki, parempaa rokkaa vaalipadoilla. Ihan näiden nutturapäisten kaulusköyhien ja muiden ikäänkuin sivistyneisten kiusaksi on oikein, että SDP ansioista nykyään työläisellä ihan ok liksa, ei tartte ottaa lakkia pois päästä pankin tiskillä ja menopelikin on tuoreempi kuin esim. jollain opettajalla, joka oli vielä homo muunlisäksi. Äänestelkööt Kokoomusta edelleen.