Nämä asiat sattuivat niin lähelle toisiaan, että ei kertakaikkiaan voi muuta kuin ihmetellä mihin kaikkeen asennevamma pystyy.
Suomessa asennevamma on vuosikymmenet lakoilla seisottanut ja ränkännyt paperitehtaita ylös ja alas.
Vuoden 2005 paperilakko pysäytti lopulta tehtaat ja johti lopulta yhtäaikaiseen työsulkuun ja lakkoon, joka kesti. Ihan loppuun asti.
Maailmantalous eli nousukautta, mutta paperiliitto halusi ulosmitata heikosti kannattavalta metsäteollisuudelta viimeisetkin tuotot viivan alta.
Kun halvan puun tuonti Venäjältä loppui, metsäteollisuuden kannattavuus meni kuralle.
Ja varoitettiinko tälläkin palstalla moneen kertaan, että Suomalainen metsäteollisuus on kannattavuusongelmissa ja maailmanlaajuisesti metsäteollisuus on kriisissä.
Varoitettiinko ?
Oliko se ihan turhaa ?
Suomen 2005 vuoden paperilakko karkotti monta metsäteollisuuden asiakasta varmempien tavarantoimittajien luokse.
Paperiliiton Ahonen uhosi sodalla julkisessa mediassa, kun metsäteollisuusyritykset yrittivät sopeuttaa toimintaa ja turvata Suomalaisen metsäteollisuuden aseman maailmanmarkkinoilla.
Ja mikä on tulos ?
Nousukauden aikana ja halvasta puuraaka-aineesta huolimatta metsäteollisuuden kannattavuus oli kuralla ja se ajettiin syvemmälle ongelmiin.
Lopputulos on että Suomen tehtaita tullaan vieläkin sulkemaan lisää, linjoja sulkemaan lisää ja tuotantoseisokkeja lisäämään.
Paperiliiton ja SAK:n kannattaa yleiseurooppalaisissa yhteiselimissä lisätä taakkaa suomalaiselle teollisuudelle
Ulkomaiset toimijat ovat ilolla tukemassa suomalaisen teollisuuden laittamista kuriin.
Miksikö ? No, suomalaisesta teollisuudesta tehdään varoittava esimerkki.
No, mitä sitten ?
No sitten siirrytään suuriin lukuihin.
Kiinassa yritteliäisyys on niin suurta, että mikä tahansa käy kaupaksi.
Taas Zimbabwessa mikää ei käy kaupaksi,
vaan työttömyys lähentelee 80%.
Ja mikä näitä yhdistää ?
Yleensä suomalainen kauppamies on myynyt vain sellaista mikä on valmista ja aivan varmasti toimii.
Yhdysvaltalainen kauppamies on myynyt sellaista, minkä tietää pystyvänsä valmistamaan.
Kiinalainen kauppamies taas myy vaikka lippuja, juniin, joita ei ole vielä valmistettu, eikä suunniteltu, eikä olemassa..
Siinä kiinalaiset peittoavat melkein Zimbabwelaisen yhteiskunnan suurimman salaisuuden...
Kiinan 50.000 versus Zimbabwen 66.212,3
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/02/611239
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/02/611443
Joten aivan kaikkea ei vielä paperiliiton Ahonen, SAK ja Heinäluomakaan ole saavuttaneet.
Ai, niin. Heinishän heitti pyyhkeen kehään.
Ehkä Heiniksen olisi pitänyt katsoa maailmaa avoimin silmin..ilman punaisia silmälaseja ja asennevammaa..ilman että sisuskumi pullottaa..ilman pari pierua ihmisten suuntaan..
ja nähdä aurinko toisessa ihmisessä.
http://www.youtube.com/watch?v=h0dXhjnCtHE
Ja mikä on tarinan opetus ?
Hevosella pääsee..
http://www.youtube.com/watch?v=ytVlC22yeEY&feature=related
Ladallakin pääsee..
http://www.youtube.com/watch?v=Pi-_Sc1WJmE&feature=related
Mutta oikean suunnan valitsemiseksi perille pääsemiseen tarvitaan jotain muutakin..ja se ei ole "aatteellinen asennevamma"..vaikkakin vaatiikin pientä hulluuta ja isänmaallisuutta..
http://www.youtube.com/watch?v=_sx8n5GoUwg&feature=related

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.