Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Liukaste

Kertokaapa mikä liukaste toimii parhaiten peppuseksissä. Olemme jotain liukastetta kokeilleet, mutta tuntuu liukkaus siltikin häviävän, loppuvan tosi pian. Olisko öljypohjainen hyvä? Onhan niitä tietysti seksikaupoissa, onko joku merkki ollut oikein toimiva?
83115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tummeli on paras liukaste

Äänestä

Vesipohjaiset ovat sellaisia liukkareita, mitä voi ostaa ihan perus marketeista. Ainakin Klick ja Glid -nimisiä liukkareita on myynnissä.

Edellä mainitut liukkarit ovat hyvin liukkaita ja koostumukseltaan semmoista paksua, vähän kuin geeliä. Ne sopivat myös kondomien ja seksilelujen kanssa käytettäväksi. Ne on myös helppo pestä pois pelkällä vedellä.

Miinuspuolena on niiden nopeahko kuivuminen, ainakin jos penis ei koko ajan ole naisen sisällä "suojassa". Tällöin ainakin tuosta Klickistä tulee hyvinkin päinvastaista kuin liukuvoide - semmoista liimaa. Hyvä ensiapu tähän on lisätä hieman vettä kuivuunneelle alueelle, tai sitten lisätä voidetta.

Toinen vesipohjaisiin liukkareihin liittyvä haittapuoli on se, että ne sisältävät yleensä jotain sokerijohdannaista (kuten Glyseriiniä), jolloin ne tarjoavat hyvän kasvualustan hiivasienille. Eli naiset, joilla on taipumusta hiivatulehdukseen, voivat tästä jollain tavalla kärsiä. Siksi hyvä puhdistus onkin tärkeää.

Silikonipohjaiset liukkarit perustuvat nimensä mukaisesti silikonin käyttämiseen liukasteena. Silikoni ei juuri imeydy ihon läpi, eikä myöskään haihdu, joten liukkaus kestää huomattavan paljon paremmin kuin vesipohjaisissa. Voidetta ei myöskään tarvitse annostella yhtä paljon halutun luiston saavuttamiseksi.

Silikonipohjaisia liukkareita ei yleensä saa muualta kuin "alan liikkeistä". Vaan tämä ei ole mikään kynnyskysymys, sillä niissä seksikaupuoissa voi ihan oikeasti ihan normaalitkin ihmiset käydä. Hyvä silikoniliukkari on ainakin omasta mielestäni Eros Bodyglide. Se on dermatologisesti testattu ja terveysviranomaisten hyväksymä, turvallinen tuote.

Näitä silikonipohjaisia liukkareita voi käyttää kondomien kanssa ja myös tietyin varauksin seksilelujen liukasteena. Kuitenkin, jos lelut on tehty silikonista, voi silikonivoide aiheuttaa lelujen pinnan syöpymistä.

Verrattuna vesipohjaisiin liukkareihin, silikonipohjaiset ovat koostumukseltaan yleensä "ohuempaa" ja säilyttävät näin tiiviimmän tuntuman ja luonnollisemman kosketuksen liukastettujen pintojen välillä.

Eräs merkillepantava ominaisuus silikoniliukkareissa on se, etteivät ne ole vesiliukoisia. Eli seksileikkejä voi helposti suorittaa esim suihkussa tai vaikkapa ammeessa ja liukuvoide säilyttää yhä liukkautensa. Toisaalta tästä tulee se voiteiden haittapuoli esiin. Niiden pois pesemiseen ei pelkkä vesi riitä, vaan jotain saippuan tapaista on käytettävä, mikäli liukkauden ihostaan pois haluaa. Lakanoille, tai vaatteisiin joutunut voide voi jättää sitkeitäkin läiskiä.

Öljypohjaiset liukasteet EIVÄT yleensä SOVI KONDOMIN KANSSA käytettäväksi. Tästä poikkeuksena kondomit, jotka eivät ole valmistettu latexista. Vaseliinia tai joitain synteettisiä mineraaliöljyjä sisältävät voiteet voivat lisäksi ärsyttää emättimen, tai peräsuolen limakalvoja ja aiheuttaa tulehduksia - eli näitä kannattaa käyttää lähinnä pintapuoliseen liukastukseen ja miehen masturbointiin.

Helpostippa sitä tulee liukastusta etsiessä turvauduttua kodin tarvikkeisiin, kuten rypsiöljyyn tai perus voihin. Voisi kuvitella, että nämä luonnon tuotteina ovat hyviä. Tietyssä mielessä ovatkin, mutta luonnon tuotteina ne tarjoavat myös hyvän kasvualusta erilaisille pieneliöille ja bakteereille.

Öljypohjaisista liukasteista yksi huomaamaton vaihtoehto on vauvaöljy. Se on tutkittu ja kehitetty luonnollisesti niin, että se ei ärsytä herkkääkään ihoa. Ainut onglema on vain se,että se imeytyy kohtuu nopeasti ihoon ja paras liukkaus häviää.

Äänestä
  • rektaalirasva on hyvä. puuduttaa vähän ja hoitaa pieniä haavaumia,hyvä luisto.

    Äänestä

...'Aqua Glide' ja 'Aqua Glide Anal' -liukasteita, joita saa seksikaupasta. Kumpikin toimii hyvin, ei ärsytä, ei tahraa, helppo puhdistaa ja on riittoisaa. Itse olen ainakin ollut hyvin tyytyväinen.:-)

Äänestä
  • juu edellisen kans olen samaa mieltä,tosi hyvä varsinkin toi anal liukkari.

    Äänestä

Halvinta liukastetta ja riittosaa saa ruoka kaupasta kultasula tai rypsi öljy, ja kyllä riittää monen moneen kertaan.

Äänestä

lämmittävä anal lube on osoittautunut tähän mennessä parhaaksi liukkariksi. Aqua glidet voisi heittää samantien roskiin..kauhiata scheisseä moiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Peppuseksiin kirjoitti:

Kertokaapa mikä liukaste toimii parhaiten peppuseksissä. Olemme jotain liukastetta kokeilleet, mutta tuntuu liukkaus siltikin häviävän, loppuvan tosi pian. Olisko öljypohjainen hyvä? Onhan niitä tietysti seksikaupoissa, onko joku merkki ollut oikein toimiva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu