Tiedän ettet lue tätä, etkä tule tietämäänkään tästä. Tiedän ettei sua kiinnosta enkä todellakaan halua sun pitävän mua säälittävänä. Eikä monen muunkaan toinna tätä lukea. Koska kukaa ei tiedä mitä välillämme oli aiemmin, ja mikä meidät johti tähän. Mut mun oli pakko kirjoittaa tämä, purkaa ajatuksia.
Mä en ymmärrä sua... mä en vaan ymmärrä sua yhtään. Sä halusit jutella, puhua asioista... Mä olin epävarma koska en tienny mitä halusit oikein sanoa. Aiemmin olit tehnyt mulle selväksi kantasi. Sitten yhtäkkiä sanoit et sulla on myös p*ska olo, kuin mullaki ja halusit jutella. Ja halusit katsoa mun kanssa elokuvaa, ja halusit mut vierees nukkumaa... mä olin ihan sekasi, kaiken sen aiemman tapahtuneen jälkeen. Tuota jankutit kaksi päivää, itse en saanut hetken rauhaa, koska mielessäni pyöri nuo sun sanat, en saanut nukuttua, en saanut töissä mitään aikaseksi, vain sä olit mielessä... kysymysmerkkinä! Seuraavana yönä soitin sulle baari-illan päätteksi, olimme molemmat vähän juoneet... Aioimme jutella... mutta tajusimme molemmat että pelkkä humalassa puhuminen ei riittäisi, vaan sovimme että puhuisimme vielä sitten päiväsaikaankin, sitähän olit kaksi aiempaakin päivää minulle jankuttanut..
Tulit luokseni, kerroit asiasi.. Kerroit kuinka minusta tykkäsit ja välitit, kuinka mua halusit, kuinka pahoillasi olitkaan kaikesta aiemmasta, kerroit ettet ikinä haluaisi mua pois elämästäsi, tulisin aina olemaan sulle jotain. Et tajua miltä musta tuntu tuolloin kun puhuit, sydän hakkasi miljoonaa... Muhun sattu, mun teki mieli itkeä ja huutaa... olin samalla aikaa nii vihainen ja onnellinen. Ymmärrätkö, mä tunsin itsessäni jotain, se on jotain jota ei voi järkikään hillitä.
Sun ei ollu tarkoitus jäädä luokseni yöksi... jäit silti... Halusit mut kainaloos nukkumaan... mut mä olin ensin epävarma, koska en vieläkää ymmärtänyt mitä halusit. Olit mustasukkainen kuullessasi saaneeni ruusun joltain mieheltä tuona iltana, tivasit tavalla ja toisella tuosta miehestä...Se mies ei merkinnyt mulle mitää, ei yhtää mitään, sä mun ajatuksissa pyörit. Sillo ku sain tuon ruusun, suljin silmäni ja kuvittelin sen olevan sulta... Sun vieressä ollessa, en oikeasti hetkeäkään epäröinyt halusinko sittenkin olla sen toisen vieressä, vain sinä olit oikeasti mun ajatuksissa.
En voinut vastustaa kainaloasi. Halusin siihen nukahtaa...nukahdinkin. Välillä siirsin pääni sun rintakehän päälle, kumpa tietäisit miten hyvin siinä nukuinkaan ja kuinka hyvä mun oli olla siinä, turvallinen, lämmin, kun pidit musta kiinni. Koitti päivä, emme päässeet ylös sängystä, olimme nii kiinni toisissamme, aivan kuin liimautuneet, emme voineet irrottaa otettamme toisesta. Iltaa kohden aloit mua pyydellä luoksesi, sanoit monesti nii... viimein suostuin lähtemään mukaasi.
Tulimme luokses, katsoimme elokuvaa sylikkäin, silittelimme ja syleilimme toisiamme, tuntui jopa mahdottomalta että olisimme olleet toisesta irti. Vaikka en tuollaisista elokuvista tykkääkään, katsoisin niitä vaikka miljoona jos saisin olla samallatavalla sylissäsi. Koitti yö, aamu...aavistin sussa jotain outoa. Mä tunsin sen sisimmässä. Mutta en silti uskonut että se suudelma jonka annoit mulle luotasi lähtiessä olisi viimeinen...Jo samana iltana, sanoit kerroit että kaikki olisi loppu. Siitä lähtien ilman selityksiä olet kohdellut minua kuin jotain iljetystä. Silloin yön aikanako sellaiseksi muutuin? Ollaanhan tunnettu jo todella kauan. Ja mikä se olikaan se sun asia josta halusit puhua, josta jankutit, ja tahdoit mut viereesi nukkumaan.
Suunnittelitko koko jutun? Aivain kuin et olisi jo aiemmin satuttanut mua. Halusitko kaiken huipuksi uskotella mulle ensin nii paljon välittäväsi, että tulisin jopa onnelliseksi jotta voisit hyljätä mut kokokaan? Niinkö?
Mä elän tunteella, sinä taas yrität elää järjellä. Siksi et ehkä ymmärrä että miten v*tusti tämä voi sattua. Hylkäsit mut kokonaan sen jälkeen kun sait mut uskomaan ettet halua IKINÄ mua pois elämästäs. Et tajua miten paljon sua ja sun kainaloasi nyt just tarviisin. Mä itken koko ajan, oon väsyny... Sä luulet aina että haen sääliä, kun mun paha olla. Siksi en sulle olekaan kertonut että miten vaikea mulla on olla. Sä et tiedä mun perheestä, suvusta yhtää mitää... et sitten yhtää mitää. Sä et tajua miten raskaita aikoja elän niidenki takia just nyt! Tajuatko että sun oli kaikkein pahin hetki tehdä tuo juttusi juuri nyt! Vaikka meillä oli todella paljon huonoja hetkiä, olin aina nii hyväntuulinen ollessani kanssas. Mä en tiiä kuinka kauan jaksan...
Vaikka nytkin olen itkenyt koko ajan, sain purettua tämän. Sä et tarvii tietää tätä, sun pitää saada elää omaa elämää ja pitää kainalossa sitä josta välität. Tiedän ja tunnen että sulla on sellainen jo... ja toivottavasti hän pitää susta hyvää huolta ja kohtelee sua paremmi kuin mä eikä ole tälläinen sekopäinen.Anna anteeks... mä yritin olla sulle jotain...en onnistunu...
Mä en ymmärrä sua... mä en vaan ymmärrä sua yhtään. Sä halusit jutella, puhua asioista... Mä olin epävarma koska en tienny mitä halusit oikein sanoa. Aiemmin olit tehnyt mulle selväksi kantasi. Sitten yhtäkkiä sanoit et sulla on myös p*ska olo, kuin mullaki ja halusit jutella. Ja halusit katsoa mun kanssa elokuvaa, ja halusit mut vierees nukkumaa... mä olin ihan sekasi, kaiken sen aiemman tapahtuneen jälkeen. Tuota jankutit kaksi päivää, itse en saanut hetken rauhaa, koska mielessäni pyöri nuo sun sanat, en saanut nukuttua, en saanut töissä mitään aikaseksi, vain sä olit mielessä... kysymysmerkkinä! Seuraavana yönä soitin sulle baari-illan päätteksi, olimme molemmat vähän juoneet... Aioimme jutella... mutta tajusimme molemmat että pelkkä humalassa puhuminen ei riittäisi, vaan sovimme että puhuisimme vielä sitten päiväsaikaankin, sitähän olit kaksi aiempaakin päivää minulle jankuttanut..
Tulit luokseni, kerroit asiasi.. Kerroit kuinka minusta tykkäsit ja välitit, kuinka mua halusit, kuinka pahoillasi olitkaan kaikesta aiemmasta, kerroit ettet ikinä haluaisi mua pois elämästäsi, tulisin aina olemaan sulle jotain. Et tajua miltä musta tuntu tuolloin kun puhuit, sydän hakkasi miljoonaa... Muhun sattu, mun teki mieli itkeä ja huutaa... olin samalla aikaa nii vihainen ja onnellinen. Ymmärrätkö, mä tunsin itsessäni jotain, se on jotain jota ei voi järkikään hillitä.
Sun ei ollu tarkoitus jäädä luokseni yöksi... jäit silti... Halusit mut kainaloos nukkumaan... mut mä olin ensin epävarma, koska en vieläkää ymmärtänyt mitä halusit. Olit mustasukkainen kuullessasi saaneeni ruusun joltain mieheltä tuona iltana, tivasit tavalla ja toisella tuosta miehestä...Se mies ei merkinnyt mulle mitää, ei yhtää mitään, sä mun ajatuksissa pyörit. Sillo ku sain tuon ruusun, suljin silmäni ja kuvittelin sen olevan sulta... Sun vieressä ollessa, en oikeasti hetkeäkään epäröinyt halusinko sittenkin olla sen toisen vieressä, vain sinä olit oikeasti mun ajatuksissa.
En voinut vastustaa kainaloasi. Halusin siihen nukahtaa...nukahdinkin. Välillä siirsin pääni sun rintakehän päälle, kumpa tietäisit miten hyvin siinä nukuinkaan ja kuinka hyvä mun oli olla siinä, turvallinen, lämmin, kun pidit musta kiinni. Koitti päivä, emme päässeet ylös sängystä, olimme nii kiinni toisissamme, aivan kuin liimautuneet, emme voineet irrottaa otettamme toisesta. Iltaa kohden aloit mua pyydellä luoksesi, sanoit monesti nii... viimein suostuin lähtemään mukaasi.
Tulimme luokses, katsoimme elokuvaa sylikkäin, silittelimme ja syleilimme toisiamme, tuntui jopa mahdottomalta että olisimme olleet toisesta irti. Vaikka en tuollaisista elokuvista tykkääkään, katsoisin niitä vaikka miljoona jos saisin olla samallatavalla sylissäsi. Koitti yö, aamu...aavistin sussa jotain outoa. Mä tunsin sen sisimmässä. Mutta en silti uskonut että se suudelma jonka annoit mulle luotasi lähtiessä olisi viimeinen...Jo samana iltana, sanoit kerroit että kaikki olisi loppu. Siitä lähtien ilman selityksiä olet kohdellut minua kuin jotain iljetystä. Silloin yön aikanako sellaiseksi muutuin? Ollaanhan tunnettu jo todella kauan. Ja mikä se olikaan se sun asia josta halusit puhua, josta jankutit, ja tahdoit mut viereesi nukkumaan.
Suunnittelitko koko jutun? Aivain kuin et olisi jo aiemmin satuttanut mua. Halusitko kaiken huipuksi uskotella mulle ensin nii paljon välittäväsi, että tulisin jopa onnelliseksi jotta voisit hyljätä mut kokokaan? Niinkö?
Mä elän tunteella, sinä taas yrität elää järjellä. Siksi et ehkä ymmärrä että miten v*tusti tämä voi sattua. Hylkäsit mut kokonaan sen jälkeen kun sait mut uskomaan ettet halua IKINÄ mua pois elämästäs. Et tajua miten paljon sua ja sun kainaloasi nyt just tarviisin. Mä itken koko ajan, oon väsyny... Sä luulet aina että haen sääliä, kun mun paha olla. Siksi en sulle olekaan kertonut että miten vaikea mulla on olla. Sä et tiedä mun perheestä, suvusta yhtää mitää... et sitten yhtää mitää. Sä et tajua miten raskaita aikoja elän niidenki takia just nyt! Tajuatko että sun oli kaikkein pahin hetki tehdä tuo juttusi juuri nyt! Vaikka meillä oli todella paljon huonoja hetkiä, olin aina nii hyväntuulinen ollessani kanssas. Mä en tiiä kuinka kauan jaksan...
Vaikka nytkin olen itkenyt koko ajan, sain purettua tämän. Sä et tarvii tietää tätä, sun pitää saada elää omaa elämää ja pitää kainalossa sitä josta välität. Tiedän ja tunnen että sulla on sellainen jo... ja toivottavasti hän pitää susta hyvää huolta ja kohtelee sua paremmi kuin mä eikä ole tälläinen sekopäinen.Anna anteeks... mä yritin olla sulle jotain...en onnistunu...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koskettava tuo sinun kertomuksesi ja siitä välittyy sun tunteet.Elät ny raskasta vaihetta ja vain aika sua voi auttaa.koita jaksaa raskaimman yli ja löytää joku jolle voit jutella. Yritä selvitä tuosta yli että vielä voit tuntea samoin jotain toista kohtaan ja uskaltaa luottaa.muista ettei kaikki sua noin kohtele vaan vielä sä löydät itselles rakkaan joka on sun arvoises.Tuo ei ollut !
että juttusi on luettu 205 kertaa. Aika hyvä noin, jos olet kehottanut olla lukematta!
Suosittelen että kirjoitat saman litanian kyseiselle ihmiselle ja pistät kirjeen postiluukusta. Eihän se muuten tule koskaan tietämään näitä sun ajatuksia. Voi olla että se on vähän teinipoikamainen tapaus joka ei tiedä mitä oikeasti haluaa. Kunhan nyt halusi puhua sut ympäri, että pääsi vähän halailemaan ja pusuttelemaan taasen.
..postiin, hänen ei tarvitse tietää. Hän ei ansaitse tietää. En ansaitse hänen säälivää katsetta.
Teinipoikapa ilmeisesti... Hänelle yksi suurimmista ongelmista on ollut se ettemme kumpikaan ole mitään kauhean laihoja. Hänen pääsään pyörii vain se mitä muut ihmiset ajattelisivat suhteestamme. Ei hän myöntänyt ikinä et se olisi nii iso este kaikelle välillämme, mutta en ole sokea. Hän etsiköön ihan rauhassa sitä näyttökalua jos sellaisen halujaa, jos hän ei sokeudeltaan nää mitä kaikkea olisin hänelle voinut antaa, ja mitä kaikkea olen tehnyt hänen eteensä.
Itselleni ei merkkaa mitää muiden ajatukset ja sanat, välitän vain hänestä enkä muun maailman ajatuksista. Tykkäsin hänen pyöreästä vatsasta, siitä lämpimästä sylistä mitä hän pystyi antamaan. Hän kuvittelee että olen vain pehmeäpäinen epätoivoinen lihava nainen. Hän ei ymmärrä että olen hänelle tehnyt kaikkea välittämisestä, enkä epätoivosta. Hän ei osaa sitä arvostaa, ei yhtään!!!! Hän ei tiedä eikä tajua kuinka monta miestä yrittää mulle olla mukava, hellä ja kuinka monta haluaisi jotain juttua kanssani! Totuus on vain etten pysty, en vain pysty... Koska on vain yksi ketä kohtaan on tunteita. Tunnen näitä muita kohtaan vain sitä samaa mitä tämä "mun mies" mua kohtaan, eli ei yhtään mitään!
Pulska ja pinnallinen poju? Ihan kuin hällä olisi tsäänssejä iskeä joku hoikka ja nätti misu? Vai onko sillä joku dieetti menossa ja käy joka päivä juoksemassa ja nostelee painoja?
Just! En mä sanonu et pulskuus on epätoivoa! Mä vain satun pitämään hänestä olipa hän sitten pyöreä tai ei. Ja kyllä hänellä olisi chansseja saada laihempikin nainen. Itse olen suhteessa hänestä pyöreämpi ja KYLLä... minulla on mahdollisuuksia saada tavallisen kropan omaavia miehiä, jotka eivät ole silti ole mitään tyhmiä, nössöjä... vaan ihan mukavia miehiä, joilla pyörii ympärillä myös ihan tavallisia laihoja naisia. ÄLÄKÄ KÄSITÄ VÄÄRIN, en tarkoittanut että kaikki adonikset haluaa mut. Mutta tiedän oman persoonallisuuteni vetävän miehiä.
Tällä miehellä vain sattuu olemaan nii huono itsetunto, ja se näkyy ja kuuluukin. Ja todellakin hän laihduttaa kuuleman juuri nyt, koska luulee että se tuo onnea.
Itse olisin ollut valmis laihduttumaan jos hän olisi hyväksynyt mut tälläisenä. En olisi sitä tehnyt hänen pyynnöstä vaan omasta tahdosta. Samalla hän olisi voinut olla ylpeä minusta...