En nyt ollut varma, mille osastolle tämän laittaisin, mutta pistetään tälle, koska jotenkin ahdistuneisuuteen viittaa. Kysynkin tuleeko kenellekään muulle erikoista tunnetta, kun puhutte jollekin, että alatte yhtäkkiä miettiä itseänne jotenkin toisen silmin? Hankala selittää, mutta en nyt tarkoita varsinaisesti kaksijakoisuutta vaan, että kun juttelen ajatukseni harhailevat siihen, että miltähän vaikutan ja onkohan puheessani mitään järkeä. Huomaan vain puhuvani ja monesti tekee mieli vain lopettaa sanottavani. Kiinnitän huomiotani puheeseeni ja ikäänkuin tiedostan ohi mennen itseni oudolla tavalla. Tai ainakin se saa tuntemaan oloni jotenkin ei aivan täyspäiseksi. Ajatukset karkailevat muutenkin todella nopeasti pois asiasta, josta puhutaan ja mielikuvitus laukkaa ihan muissa seikoissa.
Tarkkailen itseäni
mitä tämä voisi olla
142744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Elävältä Jumalalta voi kysyä apua Jeesuksen Kristuksen nimessä Amen Halleluja
-niskajännittäjän neuvoista,kirjoitin hänelle millainen piinapenkki on kun joutuu Oavanpyörään.
jossa ajatus liikkuu oman itsensä vapinoissa,ym.
voin kirjoittaa lisääkin .Apuahan tässä kaivataan.eikö niin?
Missä tästä on puhuttu? Haluaisin lukea tekstin.
Sitä keskittyy ihan mihin muuhun tahansa, paitsi itse kuuntelemiseen.
ja tiedän että on monia muitakin. Se liittynee huonoon itsetuntoon ja sosiaaliseen jännittämiseen. Paras neuvo lienee, että hyväksyt itsesi, hyvät puolesi ja kaikki. Ei ole mitään syytä pitää itseään jotain toista huonompana.
Olen itse samanlainen kuin sinä. Tarkkailen itseäni kokoajan(sitä miten seison, mitä sanon, miltä vaikutan) jos keskustelen jonkun vähän tuntemattomamman kanssa. Olen myös opetellut tiettyjä maneereja ja sanontoja joita sitten sanon, jotta kuulostaisin mahdolisimman normaalille ja kiinnostuneelle. Oikeasti vain ajattelen sitä, että minkälaista kuvaa anna toiselle osapuolelle. Olen myös muuttanut itseäni saamani palautteen mukaan. Olen "iloinen" ja "rönsyilevä", koska sillä peitän itsevarmuuden puuttumisen. Kuitenkaan en todellakaan ole sellainen ihminen, se on vaan sellanen kulissi.
Nyt tässä lähiaikoina, on alkanut tuleen väsymys ja masennus, joten olen osittain luovuttanut tämän feikkisosiaalisuuden kanssa. Olen vaan suosiolla hiljaa, enkä puhu kellekään mitään tai ole missään mukana. silloin olo on rento.
Mietin liikaa mitä muut ajattelevat minusta.Se laukaisee ton saman ongelman kun sulla.Sit vaikea keskittyä kuuntelemaan mitä se toinen höpisee,kun mietityttää mitä se minusta ajattelee...
Joo, ihan tuttu tunne. Liikaa tulee mietittyä, että miltä sitä toisen silmissä näyttää ja kuulostaa. Ei ihme, että jännittää, kun takertuu jokaiseen eleeseen ja asentoon, ja miettii miten seisoa tai puhua, missä pitää käsiä, milloin hymyillä, milloin olla vakava jne... Olemme me ihmiset outoja eläimiä. Olen vähän sitä mieltä, että ihmiselle on luotu liian monimutkikkaat aivot, joka tekee meille hallaa...
Tätä on jatkunut jo pitkään, ja terapian avulla alan hieman hahmottamaan ongelmien syitä (ahdistuneisuus, estyneisyys ja itsensä tarkkailu sosiaalisissa tilanteissa). On vaikea keskittyä puheen sisältöön, kun tärkeämpää on miettiä miten olla, miltä näyttää ja mitä pitäisi vastata ettei kuulosta täydelliseltä idiootilta. Todellisuudessa minusta kaikki saavat olla ja näyttää miltä haluavat itselleni en vain sitä suo. En anna itselleni lupaa olla epätäydellinen, vaikka kaikki muut suvaitsen kokoon ja näköön katsomatta. Voiko ihminen pahempaa tehdä itselleen? Nykyään vältän kaikkia tilanteita joissa on pienikin mahdollisuus joutua jututelemaan ventovieraan kanssa. Tulevaisuudessa näitä tilanteita tulee ihan varmasti, taidan hetkeksi vetäytyä pohdiskelemaan, mistä nämä ongelmat johtunee.. Kunhan en vain jää sinne (mieleen). Voisi joskus elää kuin ihmiset.
näytät parhaimmalta silloin kun et ajattele itseäsi
Sosiaalisten Tilanteiden pelko. Muita ratkaisevia piirteitä saattaa tästä löytyy:
* kielteisen arvioinnin pelkoa <
* epävarmuutta <
* heikot sosiaaliset taidot ?
* omien kykyjen aliarviointia <
* itsensä vähättelyä <
* itsensä syyllistämistä sosiaalisista vaikeuksista <
Itse kiinnitän huomiota niin paljon että oon usein puhki fyysisesti sekä henkisesti feikkaamisesta, ja en oikein pysy perässä edes siitä millainen olen oikeasti. Jep, ja samanlaista tunnetta että katon liikkeitäni, ihan kun ohjaisin nukkea enkä oikeasti ole siinä. (Heitin nuolella kaikki jotka itse tiedän omaavani)
Ja lisää:
* Kielteisiä ajatuksia sosiaalisissa tilanteissa <
* Fyysisten reaktioiden voimistumista < (Mulla on lihasten ns. kiristymistä, joskus vatsavaivoja, hikoilua ja hengästyminen)
* Taipumusta sosiaalisten tilanteiden välttelyyn <
* Sosiaalisten taitojen puutetta ?
Mulla ahdistuneisuushäiriö, varsinkin sos.tilanteiden. Kun mä puhun jonkun kanssa, vaikka esim. oman äidin niin tuntuu kuin olisin jossain näytelmässä; mulla on vuorosanat mitä en ole opetellut kunnolla ja tulee kauhea ramppikuume. Ajattelen kokoajan mitä toinen ajattelee mun naamasta ja mun puheista ym. toimista. Ajattelen niin paljon tuota että juttutuokion jälkeen en pakosti muista mitä kaikkea henkilö sanoi ym.
Lisään vielä tähän siis että mulla ei olo ole rento vaikka olen yksin. Ei siis normaali. HUOH. Haluisko joku puhua mesessä tai jossain? :) Mulla ei ole yhtään kaveria jolle puhua.
Tälläinen kirja saattaa auttaa: "I Need Your Love - Is That True? : How to Stop Seeking Love, Approval, and Appreciation and Start Finding Them Instead." Löytyy myös audiokirjana.