luontaislääkintä?

tööttö

Ajauduin tässä kuluneella viikolla keskusteluun, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Olin työn puolesta eräällä tilalla, jonka isäntäpariskunta on ns.vaihtoehtoihmisiä jopa siinä määrin, että ihmislasten rokotukset ovat heistä turhuutta. Onneksi elukoiden hoito on sentään lailla turvattu, kumma juttu=)
Jossain vaiheessa, kun olin työn touhussa, he huomasivat epirannekkeeni ja varovasti tiedustelivat sairaudestani. Tästäpä kehkeytyi keskustelu, jonka veroista en juuri muista käyneeni.

Eli heidän mukaansa epilääkityksen tarve vähenee, jos epiä hoidettaisiin aminohapoilla lähinnä ilmeisesti tauriinilla, päiväannoksena sopiva olisi 500mg glutamiini.
Epikohtauksissa vapautuu suuria määriä prostaglandiinihormonia, joka vahingoittaa aivoja. Tällöin olisi välttämätöntä käyttää antioksidanttisuojausta, E- ja C-vitamiinia sekä ubikinonia.
Lisäksi epiä pitäisi hoitaa enemmän Hydargin-lääkkeellä, jolla hoidetaan vanhusten muistihäiriöitä. Yhdistelemällä Hydargin, keskeiset antioksidantit ja valitut aminohapot voidaan epilääkitystä huomattavasti vähentää.

Oikein vakuuttavan ja loogisen kuuloista, mutta...
ensinnäkin tauriinia esiintyy elimistössämme vapaana aminohappona mm. aivoissa, joissa se on toiseksi yleisin vapaa aminohappo. Aikuisessa ihmisessä tauriinia on noin 1g/kg. Sen tiedetään estävän kouristuksia, vaikuttavan hormonien eritykseen, kivun tuntemuksiin sekä elimistön lämmönsäätelyyn. Glutamiini myös on aminohappo, joka vaikuttaa proteiinien muodostumiseen. Molempia nautiskellaan suuria määriä ja tasaiseen tahtiin voimailijoiden piireissä.
Ja lisäksi prostaglandiini ei ole hormoni, vaan hormonintapainen aine. Vaikuttaa verisuoniin, mutta pääasiallisesti sitä esiintyy kohdun ja synnytyselimistön alieella (niin ihmisillä kuin elikoillakin) esim. synnytyksien käynnistämiseen käytetään prostaglandiinia.
Kuitenkin kyseessä on voimallinen aine, jota eivät kykenne hillitsemään antioksidantit tai ubikinonit.
Hydergin itsessään on hyvä lääke, jouduin etsimään siitä itsekin tietoja, kun en noista ihmislääkkeistä niin tiedä. Mutta kuitenkin kaiken lukemani perusteella se on ensisijaisesti vanhuksille suunnattu, sillä sen vaikutukset kohdistuivat ikääntymiseen liittyviin henkisen tason laskun oireisiin. No, vanhennutaanhan tässä jokainen...

Kaikella tällä sepustusella yritän kovasti saada sanotuksi sitä yksinkertaista tosiasiaa, että luontaislääkkeet ovat erinomaisen hyvä asia. Mutta vain lääkityksen rinnalla, ei sitä korvaavana.

14

2116

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epileptikko xx

      Kyllä tässä on tullut käytettyä erilaisia vitamiineja, kalaöljyä sekä CLA:ta itsensä lisähoitona. kolesterolit on huippuluokkaa juuri CLA:n käytön vuoksi, lääkärit on hämmästelleet arvoja useinkin, mutta en ole kertonut miten ne arvot olen saanut.
      kalaöljyllä "ruokin" aivojani. En silti usko että luontaistuotteilla epilepsiaa voisi yksin hoitaa.

    • Hugo.

      Niin ja toivottavasti nuo hoitavat todellakin eläimensä ja eivät käytä niitä kokeisiinsa eri lääkkeiden kohdalla. Eihän se laki eläintentään kohdalla turvaa asianmukaista kohtelua.

      Tauriinista itselläni on kyllä aivan päinvastaista kokemusta. Sitä ei tarvitse ottaa kuin pieni määrä esim. energiajuomissa tai punaviinissä, niin olo on aivan hirveä. Siksi niitä ei voi edes käyttää. Käsittääkseni tämä oli sama aine.

      Noista muista en tiedä, mutta sen mitä olen kuullut, niin itselleni on jopa ehdotettu rasvapitoista ruokavaliota laihduttamiseen ja kohtauksien estämiseen. En jaksanut perehtyä asiaan, mutta sen olen huomannut, että kun pizzan syö, niin olo on mitä mainioin:).

      Hienoa tööttö, että kirjoitat täällä! Valitettavasti itsellä ei ole oikein mitään sanottavaa tähän asiaan. Jostain syystä täällä ihmiset enää taida kirjoitella.

      Oma lääkkeeni epilepsiaan olisi raitis ilma ja poniajelut ja kaiken sellaisen tekeminen, josta saa mielihyvää. Sauna ja seksi mukaanlukien.

      • hyväkoira

    • Telle

      Viime perjantaina oli soittoaikani neurologille; puhumuksessa oli nimenomaan lääkitykseni, joka ei ole kohdallaan. Jälleen kerran Keppra-annostani vähennettiin, mutta mitään ei määrätty tilalle. Näin on jatkunut jo miltei 2 vuotta. Puhelimessa neurologini kysyi, että ethän vain syö mitään luontaistuotteita...No en muita kuin kalanmaksaöljykapseleita (omega-3). Jäi ihmetyttämään kysymys... Vitamiineja tulee kyllä popsittua; lähinnä B-vitamiinia.

      Ihan kaikesta kirjoittamastasi en saanut tolkkua = en tiedä ;) Mutta tauriini ei ainakaan minuun vaikuta negatiivisesti.

      Varmasti kaikenlainen elimistön tasapaino on hyvästä, uskon silti, että tervein tapa on saada kaikki tarvittava ravinnosta.

    • eräs gaijin

      tulee vastaan:) Omista (pakollisista eli vähäisistä) biokemman kursseista on niin kauan aikaa, että hädin tuskin muistan mikä on aminohappo!

      Mutta..mielenkiintoinen toi tauriini-asia. Muistan kun Suomessa se ei ollut sallittu ennen EU:ta energiajuomissa yms., nykyään sitä saa kai jotkut määrät olla. En ole ollenkaan ollut tietoinen, että sillä olisi kouristuksia estävä vaikutus, itseasiassa olen ajatellut ihan päinvastaista. Syy tähän se, että muistin joskus jälkikäteen juoneeni redbullia iltana, jota seurasi eka kohtaus ja olen siitä hiukan itseäni syytellyt. Toisaalta, joitain vuosia sitten, kun työstin dippaani Aasian suunnalla, join muutamaan otteeseen paikallisia energiajuomia, kun oli pakko valvoa läpi yön jonkun mittauksen parissa. Ok, tiedostan niiden vaikutuksen perustuvan pääosin sokeriin mutta niiden tauriinin määrä oli tähtitieteellinen suomalaisiin serkkuihin verrattuna. Mikä ikinä vaikutuksen takana, voin taata toimivuuden mutta ikinä mitään ei tapahtunut. Sitten Suomessa tein mielestäni sen virheen, että sotkin sen alkoholipitoisen illan kanssa. Oli miten oli, tässä erinomainen tapa herättää 15 v. remissiossa ollut epilepsia. Ehkä nyt olisi aika lopettaa itsesyytökset, en nimittäin ollut muistanut noita Japani-aikaisia juttuja ollenkaan. Sain muuten joku kuukausi sitten kerrottua äidille koko sairastumisasian ja eka hänen suustaan tullut ei-itkuinen lause oli: älä syytä itseäsi. Kannattaisi varmaan ottaa tosissaan.

      Sen sijaan tosta antioksidantti-jutusta tulee väkisinkin jotain muuta mieleen. Koska en halua mitään syytöksiä herjauksesta niin sanotaanko näin: joskus tunsin jonkun, jonka verisukulainen oli antioksidantteihin hurahtanut lääkäri, joka lopulta menetti lupansa harjoittaa lääketiedettä Suomessa ja yhdessä toisessa maassa. Antioksidantit toki ihan kemialliselta kannalta toki toimivat mutta niiden tietynlainen ylikäyttö ei taida auttaa, normaaliruokavaliosta saa niitä jo aika lailla. Tietynlainen homeopatia-ilmiö, uskokoon ken haluaa. Kaveripiiriin kuuluu muutama jälkimmäisen voimaan vannova ja olen oppinut sulattamaan keskustelut. Ekan kerran teki mieli tirvaista, kun ehdottivat mulle vaihtoehtohoitoa sairastumisen jälkeen. Prkl, kun puuttuu pala aivoista niin ihan oikesti v-tuttaa kuunnella jotain vesihoitojuttuja. Mikähän olisi se taudinaiheuttaja, jota litkisin vastustuskyvyn saamiseksi?! Hengenvaarallista.

      Hugo ja joku alempi kysyjä: mäkin oon kuullut/lukenut ketogeenisen ruokavalion positiivisesta vaikutuksesta kohtauksiin. Sain kuintenkin sellaisen kuvan, että epi-tyypillä on siihen vaikutusta.

      • eräs gaijin

        kysymäni, että oliko se lääkitys Hydregin? (vanhusten muistihäiriöihin). Eihän sen edes pitäisi estää kouristuksia (sen sijaan migreeniä ilmeisesti kyllä)?


      • tööttö
        eräs gaijin kirjoitti:

        kysymäni, että oliko se lääkitys Hydregin? (vanhusten muistihäiriöihin). Eihän sen edes pitäisi estää kouristuksia (sen sijaan migreeniä ilmeisesti kyllä)?

        Hydregin...sitä se tietty oli.
        Kamala, kun kone tekee niin kauheesti virheitä=) Tai käyttäjän vuosimalli on jo vanhentunut....


      • eivaikutusta

    • Teeretär

      Olin kerran tekemisissä homeopatia-tutkimusta tehneen naisen kanssa. Hän totta kai innostui kuultuaan, että mulla on epilepsia. Suostuin kyllä haastatteluun, jonka vastauksia hän halusi käyttää tutkimuksessaan. Sitten hän alkoi luettelemaan eri vaivoihin jos joitaikin aineita. Totesin, että luotan kyllä mieluummin "asiantuntevaan" lääkäriini. Hän ei todellisuudessa ole mieleeni pätkääkään, mutta toki hän tietää epilepsialääkkeistä tarpeeksi. Siihen tietoon luotin, että e-epa -kalaöljyt auttavat aivoja pysymään virkeässä kunnossa jne. Ostinkin niitä, mutta onnistuin unohtelemaan niitä loppujen lopuks aika usein, koska niistä tuli aivan karmean makuisia röyhtäilyjä sen jälkeen.

      • Hugo.

        Tämä pelasti päiväni:D. Lainaus viestistäsi:):

        koska niistä tuli aivan karmean makuisia röyhtäilyjä sen jälkeen.


      • Teeretär
        Hugo. kirjoitti:

        Tämä pelasti päiväni:D. Lainaus viestistäsi:):

        koska niistä tuli aivan karmean makuisia röyhtäilyjä sen jälkeen.

        Uskon, että nauratti :D Olin aika karmeella tuulella tuona päivänä ja päästelin jokaselle kaikkea, mitä sylki suuhun toi :D


    • tri.molonen

      Juuh, kyllähän sitä tauriinia saa ja keho sitä kehittää mutta unohdit oleellisimman: taurinin muodostumisen hitauden. Lisäksi sen, että epileptikoilla on suurempi tauriinin tarve kuin ns.terveillä. Itse syön tauriinia ja kohtaukset poissa. Aikaisempi lääkitys oli deprakine(1200mg/vrk). Nyt tauriini e-epa syön ja ulkoilen.

    • Epilepsia80

      Minulla on ollut epilepsia jo neljä 38 vuotta. Syön jatkuvasti lamotrigiinia, joka estää glutamiinin tuottamisen elimistössä ja näin estää kohtauksia, koska asiantuntijat sanovat, että glutamiini aiheuttaa kohtauksia. Minä olen eri mieltä. Koska elimistöni ei tuota tarpeeksi tätä aivojen ja hermojen välittäjäainetta, muisti huononee ja niin edelleen vahinkoa tapahtuu, kun aivojen rakenteeseen normaalisti kuuluva aine eristetään pois. Minä aloin tuntea ja kokea, että aivoni ja ajattelukykyni parani syötyäni puhdasta glutamiinia. Lisäksi vaikka syön melkein jatkuvasti glutamiini ja pidän sitä tärkeänä välittäjäaineena, en ole saanut isoja epilepsiakohtauksia enää. Lisäksi pienetkin kohtausoireet ovat tällä lääkityksellä ja glutamiinilisällä tulleet yhä harvemmin ja harvemmin. En ole asiantuntija, mutta olen luontaislääkkeisiin tutustunut ja saanut niistä apua anemiaan parantavasti ja epilepsiaan kohtausoireita ja kohtauksia vähentäen.

    • Hyvääuuttavuotta

      Luontaistuotteihan me EI missään nimessä saada syödä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1549
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1074
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1045
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      91
      909
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      143
      737
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      581
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe