Uutisoivat, että ns "asfalttisoturit" tyhjää EKOTEKONA Jeeppien renkaita Turuus, kun ei edes rangaistava teko! On niin väärin että, ajella sitten tyhjin renkain lähimmälle huoltoasemalle 10 km, voi nenä!
Tyhjää RENKAAT!
10
1969
Vastaukset
- hyvin tarkkana ettei
omistaja näe kyseistä hommaa. Voipi väestönlaskenta näyttää miinusmerkkistä tulosta.
- Piilokamera?
Valjastettava siis piilokamerat, jotka alkaa toimia liikkeestä. Paras sijoituspaikka langattomalle esim. auton sisälle! Parvekkeen hämystä myös hyvä tarkkailla pysäköintirivistöjä.
- taas kerran
kehitti uutisen, kun kahdesta autosta pennut tyhjensivät renkaat. Kakaroiden kiusantekoahan on ollut kautta aikojen. Nyt vaan Turun lehdillä ei ollut muuta uutisoitavaa, niin kehittivät sitten tästä.
- ja kallista
Ainakin minulla 20" 40-sarjaiset menevät pilalle jos makaavat tyhjänä. Auton hinautus, omat taksimatkat, työajan menetykset ja uusien renkaiden hankkiminen, sekä vielä vaivat päälle. Ihan hatusta vedettynä reilut 1500 euroa. Niin, ja Suomen Laki lykkää päälle sakkoja vahinginteosta.
Voidaan tasapainottaa jos minä saan maksaa tekarit.- "hellanteltut"
Sääliä eivät saa.
Poliisia en soita mutta muuten kyyti on kylmää ja kovaa sen jälkeen kun naama näkyy pihakamerassa.
- tyhjentäjän
Siinä voi äkkiä käydä niin, että auton omistaja tyhjentää pussinsa tyhjentäjän....
- anti-vihreä
Kuria ja järjestystä lisää. Tekemään töitä tuollaiset risuparta pilveilijät.
- autoasi
yöllä ja hoitele renkaiden tyhjentelijä pampulla. Se vasta ekoteko onkin.
- 35353523
Kumpa vaan sattuisi puhkoja kohdalle, saa taatusti kunnon kyydit.
- 09-35353523
35353523 kirjoitti:
Kumpa vaan sattuisi puhkoja kohdalle, saa taatusti kunnon kyydit.
Eilen sunnuntaina aamuyöstä olivat tyhjentäneet kaveriltani renkaat ja samalla kadulla jo kolmesta muusta maasturista. Tällä kerralla ei tullut ekotekoa, vaan poliisi. Sanoi, että jos niitä olisi ollut vain yksi tilanne saataisi olla toinen.
Hinaus kolmelle maasturille ja mitä lienee seuraakaan kun rengasmies tarkistaa maanantaina.
Ite suosittelin, että joutuisivat sakkojen ja korvausten lisäksi pumppaamaan ne ilmat käsipumpulla takaisin.
ps tämä ei ollut Turuus vaan Helsingissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2751548- 751457
- 771406
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531126- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893