julkisuuteen.
Puolustuksen asianajaja Z:Sundström iski käräjillä oleelliseen seikkaan.
Matti Vanhanen oli jo aiemmin tuonut perheensä (vaimonsa ja lapsensa) julkisuuteen.
Eli Vanhanen oli siten laskenut oman yksityisen suojansa tasoa.
Eihän se voi olla niin, että johtava poliitikko vai valikoida vain positiivista julkisuutta.
Onhan se tietysti somaa, kun pääministeri tutustuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuntomessuihin. Ja antaa haastattelun ja koko perhe poseeraa kuvissa.
Vanhanen teki virhearvion kun lähti käräjille.
Puolustuksen asianajaja Z:Sundström iski käräjillä oleelliseen seikkaan.
Matti Vanhanen oli jo aiemmin tuonut perheensä (vaimonsa ja lapsensa) julkisuuteen.
Eli Vanhanen oli siten laskenut oman yksityisen suojansa tasoa.
Eihän se voi olla niin, että johtava poliitikko vai valikoida vain positiivista julkisuutta.
Onhan se tietysti somaa, kun pääministeri tutustuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuntomessuihin. Ja antaa haastattelun ja koko perhe poseeraa kuvissa.
Vanhanen teki virhearvion kun lähti käräjille.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Matti on oikeassa. Kukaan ei saa ilman lupaa julkaista mitään perheestä.
kun johtava poliitikko on tuonut perheen julkisteen omaa asemaansa pönkittämään, niin sen jälkeen perheestä tulee tavallaan "vapaata riistaa" julkisuudelle.
Näinhän se oikeuskäytäntö menee. Jos pitää perheen poissa julkisuudesta, niin silloin perheellä säilyy myös yksityisyyden suoja.
Vanhanen toi perheensä julkisuuteen, otti perheimagon tuoman hyödyn. Mutta maksaa nyt laskua.
Matti on oikeassa. Hyvä Matti.
käytännön mukainen tulkinta.
Ja tämän saman oikeuskäytännön mukaan käräjäoikeus tulee päätöksensä tekemään.
Ei kokenut asianajaja Z.Sundström turhaan esitellyt yksityiskohtaisesti niitä lukuisia haastatteluja, jotka nimenomaan Vanhasen perheestä on julkaistu.
Nyt Vanhanen maksaa siitä hintaa. Ei pullasta voi poimia pelkästään rusinoita. Ei johtava poliitikko voi säädellä julkisuutta siten, että ottaisi vain positiivisen julkisuuden.
väärässä. Matti on oikeassa. Hyvä Matti.
argumentit kannallesi eli hoet vain, että "Matti on oikeassa". Se ei kuitenkaan riitä.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/14857-vanhanen-saa-nettikansalta-vahvan-tuen
höpötyksiä. Matti on oikeassa. Hyvä Matti.
kun pystyy kaikki negatiiviset asiat selittämään "demarien" avulla. Kätevää, mutta kuitenkin itsepetosta.
Lipposen retku lupasi elintarvikeviraston ja hyväksyi Irakin sodan.
vanhaseen viestintään. Kohta se nähdään kunnallisvaaleissa, mitä mieltä Kemijärvellä ja vähän muuallakin ollaan muustakin kuin ruususista. Siihen saakka Sinäkin voit rauhassa vaipua Ruususen uneen. Maltan tuskin odottaa!
Se ei sorru sortamalla. Näin on.
sinän kyllä olet täydessä unessa, ei kuulu muuta kuin kuorsausta... mitä nyt välillä vetelet vähän käteen...
Mikään, mitä poliitikko itse on tehnyt saadakseen julkisuutta ei anna kolmannelle osapuolelle (tyttöystävä) pienintäkään oikeutta vuotaa medialle heidän kahdenvälisiin asioihinsa liittyviä yksityiskohtia.
Nyt on kyse siitä, että roskakustantaja lypsi tyttöystävältä herkullisia yksityiskohtia poliitikon elämästä ja päätti julkaista ne ilman poliitikon lupaa.
Seuraus: ehdotonta vankeutta, sakkoja ja menetetty hyöty valtiolle.
Tuomio on aivan oikea. Missään parisuhteessa ei ole sellaista tilannetta, että toisella osapuolella on oikeus tuoda siitä herkkupaloja julkisuuteen ilman toisen osapuolen lupaa sen jälkeen kun suhde on päättynyt ja asioiden julkaisemisella on tarkoitus tehdä rahaa.
Poliitikollakin on yksityisyyden suoja, koska sananvapauden raja kulkee siinä, missä asioilla on yhteiskunnallista merkitystä. Esimerkki tällaisesta voisi olla, että poliitikko auttaa tyttöystäväänsä saamaan jonkin virkapaikan ohi pätevämpien hakijoiden.
Nythän kuitenkin oli kyse lähinnä kahdenvälisten sänkykeskustelujen juoruamisesta, jotka eivät muutu julkisiksi sillä, että poliitikko antaa tyttöystävälleen lähtöpassit tämän julkisuudenkipeyden vuoksi.
Se, että politikko tuo perheensä ja myöhemmin tyttöystävänsä julkisuuteen ei anna hänen tyttöystävälleen mitään lupaa kertoa poliitikosta julkisuuteen heidän kahdenvälisiä yksityisasioita, ellei poliitikko anna siihen lupaa.
Arviointivirheen teki tyttöystävän kustantaja, joka luuli voivansa lyödä rahoiksi poliitikon yksityisasioiden kustannuksella.
Oikeuden tuomio on hyvä ennakkotapaus. Nyt tiedetään, missä kulkee raja, jonka ylittäminen tietää ehdollista vankeutta, sakkoja ja saadun hyödyn menettämistä valtiolle.
Myös poliitikoilla on yksityisyyden suoja. Sitä ei poista se, että poliitikosta on julkaistu haastatteluja. Tämä on nyt oikeudessa vahvistettu, mikä osaltaan selkiyttää sitä, millaisissa asioissa sananvapaus muuttuu yksityisyyden suojaksi.
Lopuksi: yllä oleva on yleinen kannanotto, ei kannanotto Vanhasen tapauksesta erikseen.