porrille.
http://62.145.170.58/forum/messages.php?contentNaviId=185&mainId=2&subnavigationId=5
siinnähän näette. Suurin osa myöntää olevansa katkera Porille koska pori vie Raumalta kaiken ja Rauma muuttuu raunioksi.
Lukkokin on ässiä huonompi.
Raumalaiset myöntää olevansa katkeria,,
3
215
Vastaukset
- Kaikki poriin
porilaisten into saada kaikki poriin on saanut kruunun. porissa haisee kuin yleisessä käymälässä ja siitä innostuneena poriin imetään paskat lähikunnista.
Lainaus satakunnan kansasta:
Jätevedet Kiukaisista Poriin 2010
(15.02 22:42) Jokilaakson jätevedet lorisevat Kiukaisista asti Poriin vuosikymmenen vaihtuessa. Siirtoviemäriä ryhdytään vetämään Harjavallasta Porin suuntaan ensi syksynä. Kiukaisten ja Harjavallan välinen osuus on jo valmiina. - Meillä on alueella 200 maanomistajaa, joista kahden kanssa neuvottelut ovat enää kesken. Näissä paikoissa maanomistus oli epäselvää ja omistajan löytyminen vei pitkään, toimitusjohtaja Pentti Mattila Jokilaakson Ympäristöstä. Siirtoviemärille tulee mittaa kaikkinensa 40 kilometriä ja se kuljettaa 30 000 ihmisen ja teollisuuden jätevedet. Yhdysputken pitäisi toimia ilman Luvian-siirtoviemärin lapsentauteja, koska maa viettää luontaisesti meren suuntaan parikymmentä metriä. Likaveden liikkumista vauhditetaan pumppaamoilla.- paskan haju
kun työkseen laittavat päitä pyttyihin että kiekkoharrastelu jatkuisi.
- Uskottava
Totta se on, että Lukko on huonompi kuin Ässät, sarjataulukkokin sen kertoo ja kauden keskinäiset pelit. Uskottava se on, kun porilainen jääkiekkoalan asiantuntija sen kertoo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san251605Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 89877
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717877Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114868